4.1.2020

Olla kuuliainen Jumalan äänelle, eikä pimentyneen järjen, turmeluksen, pahan maailman ja paholaisen äänelle


 
Ole Jumalan äänelle kuuliainen!

 Jumala puhuu omantunnon kautta, profeettojen ja apostolien kautta, poikansa Jeesuksen kautta, seurakuntansa kautta, Pyhän Hengen omaavien ihmisten kautta, ihmisen elämän vaiheissa, kansojen vaiheissa, luomistyössä. Jos kaikki ihmiset olisivat todella täysin kuuliaisia ja tottelevaisia Jumalan äänelle, niin kaikki ihmiset pelastuisivat. Mutta koska harva on kuuliainen ja jopa uskovaisena ei olekaan enää kuuliainen koko sydämestä ajallisen elämän loppuun saakka, niin edessä on ikuinen helvetin vaiva eikä taivaaseen pääsekään. Jumala on armollinen ja rakas, niille, jotka ovat kuuliaisia Hänen äänellensä, mutta kiivas Jumala niille, jotka jatkuvasti torjuvat Hänen tahtonsa. Jos olet ollut tottelematon Jumalan äänelle, tee heti parannus. Jumala kyllä ohjaa miten parannus tapahtuu ja antaa sen tekemiselle voiman, kun rukoilet sitä Häneltä. Jumala voi johdattaa ja etsiä ihmistä, vaikka ihminen ei edes etsisi häntä.

Etsikkoaikana ja herättäessään ihmistä, Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki voivat ilmaista Jumalan tahdon tavallista voimakkaammin. Itse olen kokenut sen noin 12-vuotiaana, kun Jumalan, Jeesuksen, Pyhän Hengen ääni kolkutti sydämeeni ja kehotti tekemään parannuksen: Menemään uskovaisen äitini luo ja pyytämään synninpäästöä epäuskoni ja muiden syntieni vuoksi. Se oli niin selvä ilmoitus, miten synnit saadaan anteeksi ja mikä on oikea usko. Sain voimankin ja lähdin menemään vintin portaita puoleen väliin. Mutta sitten tuli voimakas pelko ja häveliäisyyden tunne: Miten sinä kehtaat nyt mennä tekemään parannusta, mitä ne muut sisarukset sanovat, älä vielä tee parannusta. Kuuntelin sielunvihollisen saarnaa, omaa turmeltunutta luontoani, epäuskoisia ihmisiä. Tämä on todella ahdas portti, siitä oli vaikea mennä sisään. Rukoilin Jumalaa, että teen myöhemmin parannuksen. Ja kaikkien syntien anteeksi pyytäminen äidiltäni jäi tekemättä silloin. Vasta noin18-vuotiaana Helsingin Rauhanyhdistyksellä rohkenin tosissaan ottaa vastaan synninpäästön evankeliumin. Kolme sisarustani olivat jo saaneet parannuksen armon. Kun näin olin viivytellyt olematta kuuliainen Jumalan äänelle, suuret epäilykset tulivat ja monta vaikeaa uskon koetusta olen joutunut käymään läpi. Tämä osoittaa sen, että heti silloin, kun Jumala puhuttelee, olisi oltava Hänen äänellensä kuuliainen, eikä viivytellä. Kun parannuksen teko pitkittyy, se mutkistuu. Joka parannuksen teon, synninpäästön vastaanottamisen Pyhän hengen omaavilta uskovaisilta siirtää huomiseen, se helvettiin vuoteensa rakentaa. Armon aika loppuu, omatunto voi paatua, parannuksen armo jää saamatta. Suurta armoa ja pitkämielisyyttä oli Jumalalta, että jaksoin lähteä vielä parannuksen askelille, jaksoin uskoa evankeliumin ja olen saanut johdatusta ja voimaa kilvoitteluun.

On erotettava hyvä ja paha. Jos vastustamme Jumalan tahtoa, on se paha. Jos tottelemme sielun vihollisen saarnaa, omaa turmeltunutta itseämme tai epäuskoisten ja oma vanhurskasten neuvoja, kun ne ovat vastaan Jumalan tahtoa, on se paha. Jumalaa tulee etsiä, rakastaa ja totella täydestä sydämestä. Kun omatunto paatuu, ei enää kuulekaan Jumalan ääntä. Jos jatkuvasti torjuu Jumalan tahdon, niin Jumala sallii oman tunnon paatua. Väärät hengellisyydet, maailman viihde ja anteeksi saamattomat synnit yms. paaduttavat oman tunnon, sen vuoksi tee tällä hetkellä jo parannus, ota yhteyttä uskovaiseen, jolla on Pyhä Henki (Jumala sen osoittaa) luovu synneistäsi ja ota vastaan anteeksiantamus synninpäästön saarnasta, jota Jeesuksen omat julistavat. Jumala antaa voiman uskomiseen, sillä usko on Jumalan työ ja Pyhän Hengen hedelmä, uskoon ei saa eikä voi tulla mitään omastaan. Omat ansiot ja hyvät työt eivät auta, vaan ihmisen on tultava aivan tyhjänä, suurena syntisenä ja mahdottomaksi itsensä tuntevana ottamaan vastaan siunaus, evankeliumi, sovintosaarna, millä nimellä Pyhän Hengen eläväksi tekevää Jumalan sanan ydintä nimitetäänkään.

Kun sitten olemme päässeet Jumalan lapseksi. tulee meidän edelleen olla ja haluta olla kuuliainen Jumalan äänelle, myös sille äänelle mitä Henki Jumalan seurakunnalle sanoo. Kuuliaiset lapset Jumala hyvin siunaa niin ajallisesti kuin hengellisestikin, sen mukaan kuin Jumala näkee hyväksi. Ja lopulta pääsee ikuiseen iloon, autuuteen, onneen perille taivaaseen.

Poimintoja Biblia 1776 tekstistä, joitakin sanoja muutettu nykysuomeen.

1 Sen tähden pyhät veljet, jotka taivaallisessa kutsumisessa osalliset olette! ottakaat vaari siitä apostolista ja ylimmäisestä Papista, jonka me tunnustamme, Kristuksesta Jesuksesta,
2 Joka on uskollinen sille, joka hänen tehnyt oli, niin kuin Mooseskin koko hänen huoneeseensa.
3 Mutta tämä on sitä suuremman kunnian ansainnut kuin Mooses, että sillä suurempi kunnia huoneesta olisi, joka sen rakensi, kuin itse huoneella.
4 Sillä jokainen huone on joltakin rakennettu; mutta joka kaikki rakensi, se on Jumala.
5 Ja Mooses tosin oli uskollinen kaikessa hänen huoneessansa, niin kuin palvelija, niiden todistukseksi, joita sitten sanottaman piti;
6 Mutta Kristus niin kuin Poika ylitse huoneensa, jonka huone me olemme, jos me muutoin uskalluksen ja toivon kerskaamisen loppuun asti vahvana pidämme.
7 Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: tänään, jos te kuulette hänen äänensä,
8 Niin älkäät paaduttako sydämiänne, niin kuin haikeudessa tapahtui kiusauksen päivänä korvessa,
9 Kussa teidän isänne minua kiusasivat: he koettelivat minua, ja näkivät minun työni neljäkymmentä ajastaikaa.
10 Sen tähden minä närkästyin tämän sukukunnan päälle ja sanoin: aina he eksyvät sydämellänsä, mutta ei he tunteneet minun teitäni,
11 Niin että minä vannoin minun vihassani: ei heidän pidä minun lepooni tuleman.
12 Katsokaat, rakkaat veljet, ettei teissä joskus olisi kelläkään paha, uskoton sydän, joka elävästä Jumalasta luopuisi,
13 Vaan neuvokaat teitänne keskenänne joka päivä, niin kauan kuin tänä päivänä sanotaan, ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi.
14 Sillä me olemme Kristuksesta osallisiksi tulleet, jos me muutoin aletun uskon loppuun asti vahvana pidämme,
15 Kuin sanotaan: tänään, jos te kuulette hänen äänensä; niin älkäät paaduttako sydämiänne, niin kuin haikeudessa tapahtui.
16 Sillä koska muutamat sen kuulivat, niin he vihoittivat hänen, vaan ei kaikki, jotka Egyptistä Mooseksen kautta läksivät ulos.
17 Mutta keille hän neljäkymmentä ajastaikaa vihainen oli? eikö niille, jotka syntiä tekivät, joiden ruumiit korvessa hukkuivat?
18 Mutta keille hän vannoi, ettei heidän pitänyt hänen lepoonsa tuleman? eikö uskomattomille?
19 Ja me näemme, ettei he voineet epäuskon tähden sinne tulla.

1. Moos. 3:8  Ja he kuulivat Herran Jumalan äänen, joka käyskenteli Paratiisissa, kuin päivä viileäksi tuli. Ja Adam lymysi emäntinensä Herran Jumalan kasvoin edestä puiden sekaan Paratiisissa.
1. Moos. 3:10  Ja hän sanoi: minä kuulin sinun äänesi Paratiisissa, ja pelkäsin: sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä lymysin.
1. Moos. 3:17  Ja Adamille sanoi hän: että kuulit emäntäsi ääntä, ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ei sinun pidä siitä syömän: kirottu olkoon maa sinun tähtesi; surulla pitää sinun elättämän itsesi hänestä kaiken elinaikasi.
1. Moos. 22:18  Ja sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman, että minun äänelleni kuuliainen olit.
1. Moos. 26:5  Sillä Abraham oli kuuliainen minun äänelleni, ja piti minun oikeuteni, käskyni, säätyni ja lakini.
1. Moos. 27:8  Niin kuule nyt poikani minun ääneni, mitä minä sinulle käsken.
1. Moos. 27:13  Niin hänen äitinsä sanoi hänelle: sinun kirouksesi tulkoon minun päälleni, minun poikani: ainoastansa ole minun äänelleni kuuliainen, mene ja tuo se minulle.
1. Moos. 27:43  Nyt, minun poikani, ole minun äänelleni kuuliainen: valmista sinus ja pakene kohta minun veljeni Laabanin tykö Haraniin.
2. Moos. 4:1  Mooses vastasi, ja sanoi: katso, ei he usko minua, eikä ole kuuliaiset minun äänelleni; vaan sanovat: ei ole Herra näkynyt sinulle.
2. Moos. 4:8  Ja on tapahtuva, jollei he sinua usko, eikä ole kuuliaiset sinun äänellesi yhden ihmeen tähden, niin he uskovat sinun äänesi toisen ihmeen tähden.
2. Moos. 4:9  Jollei he usko niitä kahta ihmettä, eikä ole kuuliaiset sinun äänellesi, niin ota vettä virrasta, ja kaada kuivalle maalle, niin se vesi, jonka olet ottanut virrasta, tulee vereksi kuivalla maalla.
2. Moos. 5:2  Faarao vastasi: kuka on Herra, jonka ääntä minun pitäisi kuuleman, ja päästämän Israelin? En minä siitä Herrasta mitään tiedä, enkä päästä Israelia.
2. Moos. 15:26  Ja sanoi: jos sinä kuulet sinun Herrasi Jumalasi äänen, ja teet mikä oikeus on hänen edessänsä, ja panet hänen käskynsä sinun korviisi, ja pidät kaikki hänen säätynsä: niin en minä pane sinun päällesi yhtäkään vitsausta niistä, jotka minä Egyptiläisten päälle pannut olen; sillä minä olen Herra sinun parantajasi.
2. Moos. 18:19  Nyt kuule minun ääneni, minä neuvon sinua, ja Jumala on sinun kanssasi. Ole sinä kansan puolesta Jumalan edessä, ja tuota heidän asiansa Jumalan eteen.
2. Moos. 19:5  Jos te siis minun ääneni ahkerasti kuulette, ja pidätte minun liittoni, niin teidän pitää oleman minulle kallis omaisuus kaikista kansoista, vaikka muutoin koko maa on minun.
2. Moos. 23:21  Pidä vaari itsestäsi hänen kasvojensa edessä ja kuule hänen äänensä, älä hänen mieltänsä pahoita; sillä ei hän jätä rankaisematta teidän ylitsekäymistänne: sillä minun nimeni on hänessä.
2. Moos. 23:22  Vaan jos sinä ahkerasti kuulet hänen äänensä, ja teet kaikki mitä minä sinulle käsken, niin minä olen sinun vihollistesi vihollinen, ja sinun vainoojasi vainooja.
4. Moos. 7:89  Ja koska Mooses meni seurakunnan majaan, että häntä siellä puhuteltaisiin, niin kuuli hän äänen puhuvan kanssansa armoistuimelta, joka oli todistuksen arkin päällä, kahden Kerubimin vaiheella, ja sieltä puhuteltiin häntä.
4. Moos. 14:22  Sillä kaikki miehet, jotka näkivät minun kunniani ja ihmeeni, jotka minä tein Egyptissä ja korvessa, ja nyt kymmenen kertaa ovat minua kiusanneet, eikä kuulleet minun ääntäni:
4. Moos. 20:16  Ja me huusimme Herran tykö, ja hän kuuli äänemme, ja lähetti Enkelin, ja vei meidät Egyptistä ulos. Ja katso, me olemme Kaadeksessa, siinä kaupungissa, joka on sinun äärimäisillä rajoillasi.
5. Moos. 1:45  Kuin te sieltä palasitte ja itkitte Herran edessä, niin ei Herra tahtonut kuulla teidän ääntänne, eikä korviinsa ottanut.
5. Moos. 4:12  Ja Herra puhui teille keskeltä tulta: puheen äänen te kuulitte, mutta ette yhtäkään kuvaa nähneet, vaan äänen kuulitte.
5. Moos. 4:30  Koska ahdistetaan, ja nämä kaikki sinun päällesi tulevat, niin sinä viimeisinä päivinä palajat Herran sinun Jumalasi tykö ja kuulet hänen ääntänsä.
5. Moos. 4:33  Onko joku kansa kuullut Jumalan äänen puhuvan tulen keskeltä, niin kuin sinä kuullut olet, ja on elänyt?
5. Moos. 4:36  Taivaasta on hän antanut sinun kuulla äänensä, opettaaksensa sinua, ja maalla on hän antanut sinun nähdä suuren tulensa, ja tulen keskeltä olet sinä kuullut hänen sanansa.
5. Moos. 5:23  Ja tapahtui, kuin te äänen kuulitte pimeyden keskeltä, ja vuori paloi tulesta, niin te tulitte minun tyköni, kaikki päämiehet ja vanhimmat teidän suvustanne,
5. Moos. 5:24  Ja te sanoitte: katso, Herra meidän Jumalamme on osoittanut meille kunniansa ja suuruutensa, ja me kuulimme hänen äänensä tulesta. Tänä päivänä me näimme Jumalan puhuvan ihmisille, ja heidän elämään jäävän.
5. Moos. 5:25  Ja miksi meidän nyt pitää kuoleman, että tämä suuri tuli pitää kuluttaman meidät? Jos me useammin kuulemme Herran meidän Jumalamme äänen, niin me kuolemme.
5. Moos. 5:26  Sillä mikä on kaikki liha, että se kuulisi elävän Jumalan äänen tulesta puhuvan, niin kuin me, ja jäisi elämään?
5. Moos. 5:28  Ja Herra kuuli teidän sanojenne äänen, kuin te puhuitte minun kanssani, ja Herra sanoi minulle: minä kuulin tämän kansan puheen äänen, kuin he puhuivat sinun kanssasi: se on kaikki hyvä, minkä he puhuivat.
5. Moos. 8:20  Juuri niin kuin pakanat, jotka Herra hukuttaa teidän edestänne, niin teidän pitää hukkuman, ettette ole Herran teidän Jumalanne äänelle kuuliaiset.
5. Moos. 9:23  Ja kuin Herra lähetti teidät KadesBarneasta, ja sanoi: menkäät ja omistakaat maa, jonka minä annoin teille, niin te olitte Herran teidän Jumalanne suulle vastahakoiset, ja ette uskoneet häntä, ette myös olleet kuuliaiset hänen äänellensä.
5. Moos. 13:4  Herraa, teidän Jumalaanne pitää teidän noudattaman ja häntä pelkäämän, ja hänen käskynsä pitämän ja hänen ääntänsä kuuleman, häntä palveleman ja hänessä kiinni riippuman.
5. Moos. 13:18  Että sinä Herran sinun Jumalasi äänelle kuuliainen ollut olet, ja pitänyt kaikki hänen käskynsä, jotka minä sinulle tänään käsken, oikein tehdäksesi Herran sinun Jumalasi silmäin edessä.
5. Moos. 15:5  Jos vaan sinä ahkerasti kuulet Herran sinun Jumalasi äänen, ja pidät ja teet kaikki nämä käskyt, jotka minä sinulle tänä päivänä käsken,
5. Moos. 18:16  Kaiken se jälkeen kuin sinä anoit Herralta sinun Jumalaltasi Hoorebissa kokouksen päivänä, sanoen: en minä voi enää kuulla Herran minun Jumalani ääntä, enkä silleen voi suurta tulta nähdä, etten minä kuolisi,
5. Moos. 21:18  Jos jollakin on itsevaltainen ja kovakorvainen poika, joka ei kuule isänsä ja äitinsä ääntä, ja kuin he kurittavat häntä, ei heitä tottele;
5. Moos. 26:7  Niin me huusimme Herran meidän isiemme Jumalan tykö, ja Herra kuuli meidän äänemme, ja katsoi meidän tuskaamme, työtämme ja ahdistustamme.
5. Moos. 26:14  En minä siitä ole syönyt minun surussani, enkä ottanut siitä saastaisuudesta, en myös niistä mitään antanut kuolleille: minä olen ollut Herran minun Jumalani äänelle kuuliainen, ja tehnyt kaiken sen jälkeen, minkä sinä minulle käskenyt olet.
5. Moos. 26:17  Herran edessä olet sinä sen luvannut tänä päivänä, että hän pitää oleman sinun Jumalasi, ja sinä tahdot vaeltaa hänen teissänsä, ja pitää hänen säätynsä, käskynsä ja oikeutensa, ja olla kuuliainen hänen äänellensä.
5. Moos. 27:10  Että kuuliainen olisit Herran sinun Jumalasi äänelle ja tekisit hänen käskyjensä ja säätyjensä jälkeen, jotka minä tänään sinulle käsken.
5. Moos. 28:1  Ja jos sinä olet Herran sinun Jumalasi äänelle ahkerasti kuuliainen, että pidät ja teet kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänään sinulle käsken, niin Herra sinun Jumalasi tekee sinun korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä.
5. Moos. 28:2  Ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun päällesi, saavuttavat sinun, että Herran sinun Jumalasi äänelle kuuliainen olit.
5. Moos. 28:15  Mutta ellet sinä kuule Herran sinun Jumalasi ääntä, pitääksesi ja tehdäksesi kaikki hänen käskynsä ja säätynsä, jotka minä tänään sinulle käsken, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja sattuvat sinuun.
5. Moos. 28:45  Ja kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja sinua vainoavat, ja sinuun sattuvat, siihen asti, että hukut; ettet Herran sinun Jumalasi ääntä kuullut, pitääksesi hänen käskynsä ja säätynsä, jotka hän sinulle on käskenyt.
5. Moos. 28:62  Ja teistä, jotka ennen olitte niin kuin tähdet taivaassa paljouden tähden, jää vähäinen kansa, ettet kuullut Herran sinun Jumalasi ääntä.
5. Moos. 30:2  Ja sinä käännyt Herran sinun Jumalasi tykö, olemaan kuuliainen hänen äänellensä kaikissa niissä, mitkä minä sinulle tänään käsken, sinä ja sinun lapsesi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi;
5. Moos. 30:8  Ja sinä käännyt ja kuulet Herran äänen, tehdäksesi kaikki hänen käskynsä, jotka minä sinulle tänään käsken.
5. Moos. 30:10  Että Herran sinun Jumalasi äänelle kuuliainen olet, ja pidät hänen käskynsä ja säätynsä, jotka ovat kirjoitetut tässä lakikirjassa, koska palajat Herran sinun Jumalasi tykö kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi.
5. Moos. 30:20  Että rakastaisit Herraa sinun Jumalaasi ja kuulisit hänen ääntänsä, ja riippuisit hänessä kiinni; sillä hän on sinun elämäsi ja sinun pitkä ikäsi, että pysyisit siinä maassa, jonka Herra isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille vannoi, heille antaaksensa.
Joos. 5:6  Sillä Israelin lapset vaelsivat neljäkymmentä ajastaikaa korvessa, siihen asti että kaikki kansa sotamiehiä, jotka Egyptistä lähteneet olivat, loppuivat, jotka ei kuulleet Herran ääntä; niin kuin Herra heille vannonut oli, ettei heidän pitänyt näkemän sitä maata, jonka Herra heidän isillensä vannonut oli, antaaksensa meille maan, rieskaa ja hunajaa vuotavan.
Joos. 22:2  Ja sanoi heille: te piditte kaikki mitä Mooses Herran palvelija teille käski, ja olette kuulleet minun ääneni kaikissa mitä minä olen teille käskenyt.
Joos. 24:24  Ja kansa sanoi Joosualle: me tahdomme palvella Herraa meidän Jumalaamme, ja olemme hänen äänellensä kuuliaiset.
Tuom. 2:20  Sen tähden julmistui Herran viha niin Israelin päälle, että hän sanoi: että tämä kansa rikkoi minun liittoni, jonka minä käskin heidän isillensä, ja ei kuullut minun ääntäni.
1. Sam. 12:1  Ja Samuel sanoi kaikelle Israelille: katso, minä olen kuullut teidän äänenne kaikissa mitä te minulle puhuneet olette, ja olen asettanut teille kuninkaan.
1. Sam. 12:14  Jos te pelkäätte Herraa ja palvelette häntä, kuulette hänen äänensä ja ette ole Herran suulle tottelemattomat, niin sekä te että teidän kuninkaanne, joka teitä hallitsee, seuraa Herraa teidän Jumalaanne.
1. Sam. 12:15  Mutta jollette Herran ääntä kuule, vaan olette hänen suullensa tottelemattomat, niin Herran käsi on sekä teitä että teidän isiänne vastaan.
1. Sam. 15:1  Mutta Samuel sanoi Saulille: Herra lähetti minun voitelemaan sinua kansansa Israelin kuninkaaksi: niin kuule siis nyt Herran sanain ääntä.
1. Sam. 15:19  Miksi et kuullut Herran ääntä? mutta annoit itsesi saaliin puoleen ja teit pahoin Herran silmäin edessä?
1. Sam. 15:20  Niin sanoi Saul Samuelille: minä olen kuitenkin kuullut Herran äänen ja olen vaeltanut sitä tietä, kuin Herra minun lähetti: minä olen tuonut tänne Agagin Amalekilaisten kuninkaan ja surmannut Amalekilaiset.
1. Sam. 15:22  Mutta Samuel sanoi: kelpaako Herralle paremmin polttouhri ja uhri, kuin että sinä kuulisit Herran äänen? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri, ja totella parempi kuin oinasten lihavuus.
2. Sam. 22:7  Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan; niin hän kuulee minun ääneni temppelissänsä, ja minun parkuni tulee hänen korviinsa.
1. Kun. 17:22  Ja Herra kuuli Elian äänen: ja hänen sielunsa tuli häneen jälleen, ja hän virkosi.
1. Kun. 20:36  Niin hän sanoi hänelle jälleen: ettet sinä kuullut Herran ääntä, katso, koska lähdet minun tyköäni, niin jalopeura lyö sinun. Ja kuin hän läksi hänen tyköänsä, kohtasi hänen jalopeura ja löi hänen.
1. Aik. 15:16  Ja Daavid sanoi leeviläisten päämiehille, että he asettaisivat veljistänsä veisaajia harpuilla, psalttareilla, kanteleilla ja symbaaleilla, niin että he olisivat kuullut veisaavan korkealla äänellä ilon kanssa.
2. Aik. 5:13  Ja soittajain ja veisaajain ääni kuului soveliaasti yhteen niin kuin yhden ääni, kiittäen ja kunnioittaen Herraa; ja kuin vaskitorven, symbaalein ja muiden harppujen ääni korottui, kiittäessä Herraa, että hän on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy iankaikkiseen, silloin Herran huone täytettiin pilvellä,
2. Aik. 23:12  Kuin Atalia kuuli kansan äänen, jotka juoksivat ylistäen kuningasta, niin hän meni kansan tykö Herran huoneeseen.
2. Aik. 29:28  Ja koko seurakunta kumarsi. Ja veisaajain veisuu ja basunan soittajain ääni kuului, siihen asti, että kaikki polttouhri täytettiin.
2. Aik. 30:27  Ja papit ja Leviläiset nousivat ja siunasivat kansaa, ja heidän äänensä kuultiin, ja heidän rukouksensa tuli hänen pyhään asumiseensa taivaaseen.
Esra 3:13  Että se huuto oli niin suuri, ettei kansa erottanut ilon ääntä itkun äänestä; sillä kansa huusi korkealla äänellä, että se ääni kauas kuului.
Neh. 4:20  Millä paikalla te kuulette vaskitorven äänen, tulkaat sinne kokoon meidän tykömme: meidän Jumalamme sotii meidän edestämme.
Job 3:18  Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatijan ääntä;
Job 4:16  Silloin seisoi kuva minun silmieni edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:
Job 9:16  Ja ehkä minä vielä häntä avuksi huutaisin, ja hän kuulisi minua, niin en minä uskoisi, että hän kuuntelisi minun ääntäni;
Job 33:8  Sinä olet puhunut minun korvieni kuullen: sinun ääntäsi täytyy minun kuulla:
Job 33:31  Job, ota tästä vaari ja kuule, ole myös ääneti, että minä puhuisin!
Job 33:33  Jos ei, niin kuule sinä minua, ja ole ääneti; minä opetan sinulle taidon.
Job 34:16  Onko sinulla ymmärrystä, niin kuule näitä, ja ota vaari puheeni äänestä.
Job 37:4  Sen jälkeen kuuluu pitkäisen jylinä, ja se jylisee suurella äänellä; ja koska hänen jylinänsä kuullaan, ei sitä taideta estää.
Ps. 3:4  ( 3:5) Äänelläni minä huudan Herraa; ja hän kuulee minua pyhästä vuorestansa, Sela!
Ps. 5:3  ( 5:4) Herra kuuntele varhain minun ääntäni: varhain hankitsen minä itseni sinun tykösi, ja siitä otan vaarin.
Ps. 18:6  Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan: niin hän kuulee ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessänsä tulee hänen korviinsa.
Ps. 26:7  Kussa kiitossanan ääni kuullaan, ja kaikki sinun ihmeesi saarnataan.
Ps. 27:7  Herra, kuule minun ääneni, koska minä huudan: ole minulle armollinen, ja kuuntele minua.
Ps. 28:2  Kuule minun rukoukseni ääni, koska minä huudan sinua, kuin minä nostan käteni sinun pyhää kuoriasi päin.
Ps. 28:6  Kiitetty olkoon Herra; sillä hän on kuullut minun rukoukseni äänen.
Ps. 31:22  Sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä olen sinun silmäisi edestä sysätty pois: kuitenkin kuulit sinä rukoukseni äänen, koska minä sinun tykösi huusin.
Ps. 55:17  Ehtoona, aamulla ja puolipäivänä minä valitan ja itken; ja hän kuulee minun ääneni.
Ps. 58:5  Ettei hän kuulisi lumoojien ääntä, sen, joka viisaasti lumota taitaa.
Ps. 64:1  Daavidin Psalmi, esilaulajalle. (64:2) Kuule, Jumala, ääntäni, minun valituksessani: varjele elämäni vihollisen pelosta.
Ps. 66:19  Sen tähden Jumala on minua kuullut, ja ottanut vaarin minun rukoukseni äänestä.
Ps. 77:1  Aasafin Psalmi, Jedutunin edestä, esilaulajalle. (77:2) Minä huudan äänelläni Jumalaa: Jumalaa minä huudan, ja hän kuuntelee minua.
Ps. 81:11  Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, ja Israel ei totellut minua.
Ps. 95:7  Sillä hän on meidän Jumalamme ja me hänen elatuskansansa, ja hänen kättensä lauma. Tänään, jos kuulette hänen äänensä,
Ps. 103:20  Kiittäkäät Herraa, te hänen enkelinsä, te väkevät sankarit, jotka hänen käskynsä toimitatte, että hänen sanansa ääni kuultaisiin.
Ps. 106:25  Ja napisivat majoissansa, eikä olleet kuuliaiset Herran äänelle.
Ps. 116:1  Sitä minä rakastan, että Herra kuulee minun rukoukseni äänen;
Ps. 119:149  Kuule minun ääneni sinun armosi jälkeen: Herra, virvoita minua sinun oikeutesi jälkeen.
Ps. 130:2  Herra, kuule minun ääneni: vaarinottakoon korvasi rukousteni äänestä.
Ps. 140:6  Mutta minä sanoin Herralle: sinä olet minun Jumalani: Herra, kuule minun rukoukseni ääni.
Sananl. 5:13  Ja en kuullut opettajani ääntä, enkä kallistanut korvaani opettajieni puoleen!
Laul. l. 2:12  Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;
Laul. l. 2:14  Kyyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi; sillä sinun äänesi on suloinen, ja kasvosi ihanainen.
Laul. l. 8:13  Sinä, joka asut yrttitarhassa, anna minun kuulla sinun äänesi: kuulkoon kumppanit päältä.
Jes. 6:8  Ja minä kuulin Herran äänen, että hän sanoi: kenenkä minä lähetän? kuka tahtoo olla meidän sanansaattajamme? Mutta minä sanoin: tässä minä olen, lähetä minua.
Jes. 15:4  Hesboni ja Elale huutavat, niin että heidän äänensä kuuluu hamaan Jahtsaan; sen tähden aseidenkantajat surkuttelevat itseänsä Moabissa, että heidän sielullensa käy nurin.
Jes. 28:23  Ottakaat korviinne ja kuulkaat minun ääneni, ymmärtäkäät ja kuulkaat minun puheeni.
Jes. 30:30  Ja Herra kuuluttaa kunniallisen äänensä, että hänen kohotettu käsivartensa nähtäisiin, vihaisella haastamisella, ja kuluttavaisen tulen liekillä, säteillä, väkevällä sateella ja rakeilla.
Jes. 32:9  Nouskaat, te suruttomat vaimot, kuulkaat minun ääntäni; te rohkeat tyttäret, ottakaat korviinne minun puheeni.
Jes. 42:2  Ei hän huuda, eikä riitele, ja hänen ääntänsä ei kuulla kaduilla.
Jes. 48:20  Lähtekäät Baabelista, paetkaat Kaldealaisten tyköä iloisella äänellä, ilmoittakaat ja kuuluttakaat tätä, viekäät se aina maailman ääriin, ja sanokaat: Herra on pelastanut palvelijansa Jaakobin.
Jes. 50:10  Kuka on teidän seassanne, joka pelkää Herraa, joka hänen palvelijansa ääntä kuuntelee. Joka pimeydessä vaeltaa, ja ei näe valkeutta, se toivokoon Herran nimen päälle, ja luottakoon Jumalansa päälle.
Jes. 65:19  Ja minä tahdon iloita Jerusalemista ja riemuita minun kansastani; ja ei hänessä enää pidä kuultaman itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
Jes. 66:6  Sillä metelin ääni (pitää kuuluman) kaupungista, ääni temppelistä, Herran ääni, joka vihollisensa kostaa ansion jälkeen.
Jer. 3:13  Tunne ainoastaan sinun pahat tekosi, ja että olet Herraa sinun Jumalaasi vastaan syntiä tehnyt, ja juossut sinne tänne vierasten jumalien tykö, kaikkein viheriäisten puiden alle; ja ette kuulleet minun ääntäni, sanoo Herra.
Jer. 4:5  Ilmoittakaat Juudassa ja antakaat kuulla Jerusalemissa, ja sanokaat: soittakaat vaskitorvea maassa, huutakaat korkealla äänellä ja sanokaat: kootkaat teitänne, ja käykäämme kaikki vahvoihin kaupunkeihin.
Jer. 4:19  Kuinka on minun sydämeni kipeä, minun sydämeni tykyttää ruumiissani, ja ei ole lepoa; sillä minun sieluni kuulee vaskitorven äänen ja sodan huudon.
Jer. 4:21  Kuinka kauan pitää minun näkemän lippuja ja kuuleman vaskitorven ääntä?
Jer. 4:31  Sillä minä kuulin huudon, niin kuin synnyttäväiseltä, tuskan, niin kuin sen, joka ensimmäisen lapsen vaivassa on, Siionin tyttären äänen, joka valittaa ja hajottaa kätensä: voi minua! sillä sieluni on väsynyt surmaajain tähden.
Jer. 7:28  Sen tähden sano heille: tämä on se kansa, joka ei Herran Jumalansa ääntä kuule, eikä tahdo kuritusta vastaan ottaa; totuus on peräti pois ja on temmattu heidän suustansa.
Jer. 9:10  Minä itken ja surkuttelen vuorilla, ja valitan korvessa laitumilla; sillä he ovat peräti hajotetut, niin ettei siitä enää kenkään vaella, ei myös siellä kuulu karjan ääntä; taivaan linnut ja kaikki karja ovat jo lentäneet ja menneet pois.
Jer. 11:4  Jotka minä sinä päivänä teidän isillenne käskin, jona minä johdatin heitä Egyptin maalta, rautapätsistä, ja sanoin: kuulkaat minun ääntäni, ja tehkäät niin kuin minä teidän käskenyt olen, niin teidän pitää minun kansani oleman, ja minä olen teidän Jumalanne;
Jer. 11:7  Sillä minä olen kaikella ahkeruudella todistanut teidän isillenne siitä päivästä, jona minä heitä johdatin Egyptin maalta, niin tähän päivään asti, minä nousin varhain, todistin ja sanoin: kuulkaat minun ääntäni.
Jer. 18:10  Mutta jos se tekee pahaa minun edessäni, niin ettei hän kuule minun ääntäni, niin minä kadun myös sitä hyvää, jota minä heille luvannut olin tehdä.
Jer. 18:19  Herra, ota vaari minusta, ja kuule vihollisteni ääni.
Jer. 22:20  Mene ylös Libanoniin ja huuda, ja anna äänesi kuulua Basanissa, ja huuda Abarimista; sillä kaikki rakastajasi ovat surkeasti surmatut.
Jer. 22:21  Minä olen sinulle sanonut sen, silloin kuin sinun vielä myöten kävi; mutta sinä sanoit: en minä tahdo kuulla. Juuri näin olet sinä tehnyt hamasta nuoruudestasi, et ole kuullut minun ääntäni.
Jer. 25:30  Ja sinun pitää ennustaman heille kaikki nämä sanat, ja sanoman heille: Herra on kiljuva korkeudesta, ja antava kuulla äänensä pyhästä asunuinsiastansa, hän on kaiketi kiljuva majastansa, hän veisaa virren, niin kuin viinan sotkuja, kaikista maan asuvaisista,
Jer. 25:31  Jonka ääni on kuuluva maan ääriin; sillä Herra toimittaa pakanat oikeuden eteen, ja tahtoo tuomita kaiken lihan; jumalattomat antaa hän miekan alle, sanoo Herra.
Jer. 26:13  Niin parantakaat nyt menonne ja olonne, ja kuulkaat Herran Jumalanne ääntä; niin tahtoo myös Herra katua sitä pahaa, jonka hän on puhunut teitä vastaan.
Jer. 30:5  Sillä näin sanoo Herra: me kuulemme pelon äänen, siellä on sula pelko ja ei yhtään rauhaa.
Jer. 30:19  Ja kiitoksen ja riemun äänen pitää siitä kuuluman; sillä minä tahdon heitä enentää ja en vähentää, minä tahdon heitä kunnioittaa, ja ei heidän pidä huonoksi tuleman.
Jer. 31:15  Näin sanoo Herra: Raamasta kuuluu parkuvaisten ääni ja katkera itku; Raakel itkee lapsiansa, ja ei tahdo itseänsä lohduttaa lastensa tähden, ettei he ole.
Jer. 32:23  Ja koska he sinne tulivat ja omistivat sen, ei he kuulleet sinun ääntäsi, eikä vaeltaneet sinun lakisi jälkeen; ja kaikkea mitä sinä käskenyt olit heidän tehdä, ei he sitä tehneet; sen tähden sinä annoit myös kaiken tämän onnettomuuden heille tapahtua.
Jer. 33:11  Pitää vielä nyt kuultaman riemun ja ilon ääni, yljän ääni ja morsiamen ääni, ja niiden ääni, jotka sanovat: kiittäkäät Herraa Seebaotia, että Herra on hyvä, ja hänen laupiutensa pysyy iankaikkisesti, ja niidenkin, jotka kiitosuhria Herran huoneeseen kantavat; sillä minä käännän maan vankeuden, niin kuin alusta, sanoo Herra.
Jer. 35:8  Ja me olemme kuuliaiset meidän isämme Jonadabin Rekabin pojan äänelle kaikissa, mitä hän on meille käskenyt, niin ettemme viinaa juo kaikkena meidän elinaikanamme, me ja meidän emäntämme, poikamme ja tyttäremme.
Jer. 38:20  Jeremia sanoi: ei sinua anneta; kuule siis Herran ääntä, jonka minä sinulle sanon, niin sinä menestyt ja jäät elämään;
Jer. 42:6  Olkoon hyvä eli paha, niin me tahdomme olla kuuliaiset Herran Jumalamme äänelle, jonka tykö me sinun lähetämme, että meille menestyisi, koska me Herran meidän Jumalamme äänelle olemme kuuliaiset.
Jer. 42:13  Mutta jos te sanotte: emme tahdo asua tässä maassa, ettette olisi kuuliaiset Herran teidän Jumalanne äänelle,
Jer. 42:14  Sanoen: emme suinkaan, vaan me tahdomme mennä Egyptin maalle, ettemme kapinaa näkisi, emmekä kuulisi pasuunan ääntä, eli kärsisi nälkää leivän puuttumisen tähden: siellä me tahdomme olla;
Jer. 42:21  Sen minä olen tänään teidän tietää antanut; mutta ette ole tahtoneet kuulla Herran teidän Jumalanne ääntä, eli kaikkia, mitä Hän minun kauttani on teille käskenyt.
Jer. 43:7  Ja menivät Egyptin maalle, sillä ei he tahtoneet kuulla Herran ääntä, ja tulivat Tahpanhekseen.
Jer. 48:3  Horonaimista kuuluu hävityksen ja suuren valituksen ääni.
Jer. 51:54  Ääni kuuluu Baabelista, suuri valitus Kaldean maalta.
Valit. 3:56  Ja sinä kuulit minun ääneni, älä korviasi kätke minun huokauksestani ja huudostani.
Hes. 1:24  Minä kuulin heidän siipiensä äänen, niin kuin suurten vetten pauhinan ja niin kuin Kaikkivaltiaan jylinän, kuin ne liikkuivat, ja pauhinan äänen niin kuin sotajoukon hyminän; mutta kuin he alallansa seisoivat, niin laskivat he siipensä alas.
Hes. 1:25  Ja ääni kuului taivaasta, joka oli heidän päänsä päällä, kuin he seisoissansa laskivat siipensä alas.
Hes. 1:28  Niin kuin taivaan kaari näkyy pilvessä, kuin satanut on, niin oli myös sen kirkkauden näky ympäriinsä. Tämä oli Herran kunnian näky. Ja kuin minä sen nähnyt olin, lankesin minä kasvoilleni, ja kuulin äänen puhuvan.
Hes. 3:12  Ja henki otti minun ylös, ja minä kuulin jäljessäni suuren humauksen äänen (sanovan): siunattu olkoon Herran kunnia hänen siassansa!
Hes. 3:13  Ja minä kuulin eläinten siipien äänen, jotka löivät toiseensa ja ratasten jyrinän, jotka juuri niiden tykönä olivat, ja suuren humauksen äänen.
Hes. 8:18  Sen tähden tahdon minä myös tehdä minun hirmuisuudessani, ja ei pidä minun silmäni säästämän enkä minä armahda heitä; ja he huutavat korkealla äänellä minun korvissani, en minä kuitenkaan kuule heitä.
Hes. 10:5  Ja Kerubimin siipien humaus kuului hamaan ulkonaiseen kartanoon asti, niin kuin kaikkivaltiaan Jumalan ääni kuin hän puhuu.
Hes. 26:13  Niin tahdon minä lopettaa sinun laulusi äänen, ettei enää kuultaman pidä sinun kanteleesi helinää.
Dan. 8:16  Ja minä kuulin Ulain keskellä ihmisen äänen, joka huusi ja sanoi: Gabriel, selitä hänelle tämä näky, että hän ymmärtäisi.
Dan. 9:11  Vaan koko Israel rikkoi sinun lakisi ja suuttui kuulemasta sinun ääntäsi. Sen tähden on myös se kirous ja vala sattunut meihin, joka kirjoitettu on Mooseksen Jumalan palvelijan laissa, että me olemme syntiä tehneet häntä vastaan.
Dan. 10:9  Ja minä kuulin hänen puheensa äänen. Ja kuin minä kuulin hänen puheensa äänen, putosin minä näännyksiin kasvoilleni, ja minun kasvoni olivat maahan päin.
Joel 3:16  Ja Herra on Siionista kiljuva, ja antaa kuulla äänensä Jerusalemista, että taivaan ja maan pitää vapiseman. Mutta Herra on kansansa turva, ja linna Israelin lapsille.
Aam. 1:2  Ja sanoi: Herra on Siionista kiljuva, ja Jerusalemista antaa hän äänensä kuulla, että paimenien laidun surkeana oleman pitää, ja Karmeli ylhäältä kuivuman.
Joona 2:2  (2:3) Ja sanoi: minä huusin Herraa minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua; minä paruin helvetin vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni.
Miika 6:1  Kuulkaat siis, mitä Herra sanoo: nouse ja nuhtele vuoria, ja kuulkoon kukkulat sinun ääntäsi.
Miika 6:9  Herran äänen pitää kuuluman kaupungin ylitse, mutta joka sinun nimeäsi pelkää, pitää menestymän: kuulkaat vitsaa, ja kuka sen on toimittanut.
Nah. 2:13  Katso, minä tulen sinun tykösi, sanoo Herra Seebaot, ja sytytän sinun rattaasi savuun, ja miekan pitää sinun nuoret jalopeurasi syömän; ja minä teen lopun sinun ryöstämisestäsi maassa, ettei enää pidä sinun sanansaattajasi ääntä kuuluman.
Sef. 1:10  Sillä ajalla, sanoo Herra, pitää huudon ääni kuuluman kalaportissa, ja ulvominen toisella puolella, ja suuri surkeus kukkuloilla.
Hagg. 1:12  Niin kuuli Serubbabel Sealtielin poika, ja Joosua Jotsadakin poika, ylimmäinen pappi, ja kaikki jääneet kansasta, Herran Jumalansa äänen ja profeetta Haggain sanat, niin kuin Herra heidän Jumalansa hänen lähettänyt oli; ja kansa pelkäsi Herraa.
Sak. 6:15  Heidän pitää kaukaa tuleman ja rakentaman Herran temppelin, ja teidän pitää ymmärtämän Herran Seebaotin lähettäneen minun teidän tykönne. Tämä pitää tapahtuman, jos te muutoin Herran teidän Jumalanne äänelle hyvin kuuliaiset olette.
Matt. 2:18  Ramassa on ääni kuulunut, suuri valitus, itku ja iso parku: Raakel itkee lapsiansa, ja ei tahtonut itseänsä antaa lohduttaa, ettei he ole.
Matt. 12:19  Ei hän riitele eikä huuda, eikä yhdenkään pidä kuuleman hänen ääntänsä kujilla.
Matt. 17:5  Vielä hänen puhuessansa, katso, paistava pilvi ympäri varjosi heidät, ja katso, ääni pilvestä sanoi: tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin: kuulkaat häntä.
Mark. 9:7  Ja pilvi tuli, joka ympäri varjosi heidät, ja ääni tuli pilvestä, sanoen: tämä on minun rakas Poikani, kuulkaat häntä.
Luuk. 9:35  Ja ääni tuli pilvestä, sanoen: tämä on minun rakas Poikani, kuulkaat häntä.
Luuk. 9:36  Ja kuin ääni parhaallansa kuului, löysivät he Jesuksen yksin. Ja he vaikenivat, eikä mitään kellekään niinä päivinä jutelleet niistä, mitkä he nähneet olivat.
Joh. 3:29  Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, se ilottaa itseänsä yljän äänestä sangen suuresti; sen tähden on tämä minun iloni täytetty.
Joh. 5:25  Totisesti, totisesti sanon minä teille: hetki tulee, ja nyt jo on, että kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen; ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.
Joh. 5:28  Älkää tätä ihmetelkö; sillä hetki tulee, jona kaikki ne, jotka haudoissa ovat, saavat kuulla hänen äänensä.
Joh. 5:37  Ja Isä, joka minun lähetti, hän todistaa minusta. Ette ole koskaan hänen ääntänsä kuulleet eli hänen muotoansa nähneet,
Joh. 10:3  Sille ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Ja omia lampaitansa kutsuu hän nimeltänsä, ja vie heidät ulos.
Joh. 10:16  Minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta: ne pitää minun myös tänne saattaman: ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.
Joh. 10:27  Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua:
Joh. 18:37  Niin Pilatus sanoi hänelle: niin sinä olet kuningas? Jesus vastasi: sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen minä syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä totuden tunnustan. Jokainen, joka on totuudesta, se kuulee minun ääneni.
Ap. t. 2:6  Ja kuin tämä ääni tapahtui, niin kokoontui suuri kansan paljous, ja hämmästyivät; sillä kukin kuuli niiden puhuvan omalla kielellänsä.
Ap. t. 4:24  Kuin he sen kuulivat, korottivat he yksimielisesti äänensä Jumalan tykö ja sanoivat: Herra, sinä olet Jumala, joka taivaan ja maan ja meren, ja kaikki, mitä niissä on, tehnyt olet,
Ap. t. 9:4  Ja hän lankesi maahan ja kuuli äänen hänelle sanovan: Saul, Saul, miksi vainoat minua?
Ap. t. 9:7  Mutta ne miehet, jotka hänen seurassansa olivat, seisoivat hämmästyksissä; he kuulivat tosin äänen, mutta ei he ketään nähneet.
Ap. t. 11:7  Mutta minä kuulin äänen minulle sanovan: Pietari, nouse, tapa ja syö.
Ap. t. 22:7  Ja minä lankesin maahan ja kuulin äänen minulle sanovan: Saul, Saul, miksi minua vainoat?
Ap. t. 22:9  Mutta ne, jotka minun kanssani olivat, näkivät kyllä kirkkauden ja peljästyivät, vaan ei he hänen ääntänsä kuulleet, joka minua puhutteli.
Ap. t. 22:14  Niin hän sanoi: meidän isiemme Jumala on sinun valmistanut, että sinun pitää tunteman hänen tahtonsa, ja näkemän vanhurskaan, ja kuuleman ääntä hänen suustansa.
Ap. t. 22:22  Ja he kuulivat häntä tähän sanaan asti, niin he korottivat äänensä ja sanoivat: ota pois senkaltainen ihminen maan päältä; sillä ei hänen ole luvallinen elää.
Ap. t. 26:14  Kuin me siis kaikki maahan lankesimme, kuulin minä äänen puhuvan minulle ja sanovan Hebrean kielellä: Saul, Saul, miksi minua vainoat? työläs on sinun tutkainta vastaan potkia.
Room. 10:18  Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin.
Hepr. 3:7  Sen tähden, niin kuin Pyhä Henki sanoo: tänään, jos te kuulette hänen äänensä,
Hepr. 3:15  Kuin sanotaan: tänään, jos te kuulette hänen äänensä; niin älkäät paaduttako sydämiänne, niin kuin haikeudessa tapahtui.
Hepr. 4:7  Määrää hän taas yhden päivän, niin pitkän ajan perästä, ja Daavidin kautta sanoo: tänään, (niin kuin sanottu on) tänään, jos te kuulette hänen äänensä, niin älkäät paaduttako teidän sydämiänne.
Hepr. 12:19  Sen pasuunan kajauksen ja sanojen äänen tykö, josta ne, jotka sen kuulivat, rukoilivat, ettei se sana pitänyt heille sanottaman.
2. Piet. 1:18  Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kuin me pyhällä vuorella hänen kanssansa olimme.
Ilm. 1:10  Minä olin hengessä yhtenä sunnuntaina ja kuulin minun jäljessäni suuren äänen, niin kuin pasuunan,
Ilm. 3:20  Katso, minä seison ovessa ja kolkutan: jos joku minun ääneni kuulee ja avaa oven, sen tykö minä tahdon mennä sisälle, ja pitää ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani.
Ilm. 4:1  Sitten näin minä, ja katso, ovi avattiin taivaassa, ja ensimmäinen ääni, jonka minä kuulin niin kuin pasuunan puhuvan minun kanssani, sanoen: astu tänne ylös, ja minä osoitan sinulle, mitä tästä lähtien tapahtuva on.
Ilm. 5:11  Ja minä näin ja kuulin monen enkelin äänen istuimen ja eläinten ja vanhimpien ympärillä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta, ja tuhannen kertaa tuhatta,
Ilm. 6:6  Ja minä kuulin äänen neljän eläimen keskeltä sanovan: mitta nisuja yhteen penninkiin ja kolme mittaa ohria yhteen penninkiin, ja älä viinaa eikä öljyä vahingoita.
Ilm. 6:7  Ja kuin hän avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen eläimen äänen sanovan: tule ja katso!
Ilm. 8:13  Ja minä näin ja kuulin enkelin keskelle taivasta lentävän ja suurella äänellä sanovan: voi, voi, voi, asuvaisia maan päällä, muiden kolmen enkelin pasuunan äänistä, jotka vielä pasuunoilla soittaman pitää!
Ilm. 9:13  Ja kuudes enkeli soitti pasuunalla, ja minä kuulin äänen neljästä kultaisen alttarin sarvesta, joka Jumalan edessä on,
Ilm. 10:4  Ja kuin ne seitsemän pitkäistä olivat äänensä puhuneet, tahdoin minä sen kirjoittaa. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan minulle: lukitse se, mitä ne seitsemän pitkäistä puhuivat, ja älä niitä kirjoita.
Ilm. 10:8  Ja ääni, jonka minä kuulin taivaasta, puhui taas minun kanssani ja sanoi: mene ja ota avoin kirja enkelin kädestä, joka meren ja maan päällä seisoo.
Ilm. 11:12  Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: astukaat tänne. Ja he astuivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.
Ilm. 11:15  Ja seitsemäs enkeli soitti pasuunalla, ja suuret äänet kuuluivat taivaassa, sanoen: maailman valtakunnat ovat meidän Herrallemme ja hänen Kristuksellensa tulleet, ja hän on hallitseva iankaikkisesta iankaikkiseen.
Ilm. 12:10  Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: nyt on autuus, ja voima, ja valtakunta, ja väki meidän Jumalamme, ja valta hänen Kristuksensa: että meidän veljiemme päälle kantaja on heitetty ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi.
Ilm. 14:2  Ja minä kuulin äänen taivaasta niin kuin paljon veden äänen, ja niin kuin suuren pitkäisen äänen. Ja se ääni, jonka minä kuulin, oli niin kuin kanteleen soittajain, jotka kanteleitansa soittavat,
Ilm. 14:13  Ja minä kuulin äänen taivaasta minulle sanovan: kirjoita: autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästä lähtien. Jaa, Henki sanoo: heidän pitää lepäämän töistänsä; sillä heidän tekonsa noudattavat heitä.
Ilm. 16:1  Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan seitsemälle enkelille: menkäät ja vuodattakaat Jumalan vihan maljat maan päälle!
Ilm. 18:4  Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: te. minun kansani, lähtekäät ulos hänestä, ettette hänen synneistänsä osallisiksi tulisi, ettette myös jotakin hänen vitsauksistansa saisi.
Ilm. 18:22  Ja kanteleiden soittajien ja laulajien, ja huilujen ja pasuunan soittajien ääni ei pidä enempi sinusta kuuluman, ja ei yhtäkään virkamiestä yhdestäkään virasta pidä enempi sinussa löydettämän, ja myllyn ääni ei pidä enempi sinussa kuuluman;
Ilm. 18:23  Ja kynttilän valkeus ei pidä sinussa enää valistaman, ja yljän ja morsiamen ääni ei pidä enää sinussa kuuluman; sillä sinun kauppamiehesi olivat maan päämiehet, ja sinun noitumisesi kautta ovat kaikki pakanat eksyneet.
Ilm. 19:1  Ja sitten kuulin minä suuren äänen, niin kuin paljolta kansalta taivaassa, sanovan: halleluja! autuus ja ylistys, kunnia ja voima olkoon Herralle meidän Jumalalle!
Ilm. 19:5  Ja ääni kuului istuimelta, sanoen: kiittäkäät meidän Jumalaamme kaikki hänen palvelijansa ja jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret.
Ilm. 19:6  Ja minä kuulin niin kuin paljon kansan äänen, ja niin kuin suuren veden äänen, ja niin kuin suurten pitkäisten äänen, jotka sanoivat: halleluja! sillä Herra kaikkivaltias Jumala on valtakunnan omistanut.
Ilm. 21:3  Ja kuulin suuren äänen taivaasta sanovan: katso Jumalan maja ihmisten seassa, ja hän on asuva heidän kanssansa, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssansa ja heidän Jumalansa.

HAKEMISTO