2.10.2018

MITÄ SAARNAISIMME?





Jes. 40:6 Ääni sanoo: saarnaa. Ja hän sanoi: Mitä minun pitää saarnaaman? Kaikki liha on ruoho, ja kaikki hänen hyvyytensä niin kuin kedon kukkanen.
Ruoho kuivettuu ja kukkanen lakastuu; mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti.

Siion, sinä suloinen saarnaaja, astu korkealle vuorelle; Jerusalem, sinä suloinen saarnaaja, korota äänesi väkevästi: korota ja älä pelkää; sano Juudan kaupungeille: katso, teidän Jumalanne.
Sillä katso, Herra, Herra tulee väkevyydessä, ja hänen käsivartensa on hallitseva: katso, hänen palkkansa on hänen myötänsä, ja hänen tekonsa on hänen edessänsä,
Niin kuin paimen on hän kaitseva laumaansa, kokoaa karitsat syliinsä ja kantaa helmassansa: tiineet lampaat hän johdattaa.

Kuka on Herran henkeä opettanut? eli kuka on hänen neuvonantajansa ollut?
Keneltä hän neuvoa kysyy, joka hänelle ymmärrystä antaisi, ja opettaisi hänelle oikeuden tien, ja antaisi hänelle tiedon, ja opettaisi hänelle ymmärryksen tien?

Keneenkä te siis minun verrata tahdotte, jonka kaltainen minä olisin? sanoo Pyhä.
Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa, kuka ne kappaleet luonut on, ja vie edes heidän joukkonsa luvulla? kutsuu ne kaikki nimeltänsä? Hänen varansa ja väkevä voimansa on niin suuri, ettei häneltä mitään puutu.
Miksi siis sinä Jaakob sanot, ja sinä Israel puhut: minun tieni on Herralta salattu, ja minun oikeuteni käy minun Jumalani ohitse?
Etkös tiedä? etkös ole kuullut? Herra iankaikkinen Jumala, joka maan ääret on luonut, ei väsy eikä näänny; hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
Hän antaa väsyneille voiman, ja väettömille kyllä väkeä.
Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, ja nuoret miehet peräti lankeavat;
Mutta jotka Herraa odottavat, ne saavat uuden voiman, niin että he menevät siivillä ylös kuin kotkat; että he juoksevat ja ei näänny, he vaeltavat ja ei väsy.

Jes. 33:24  Ja ei yhdenkään asuvaisen pidä sanoman: minä olen heikko; että kansalla, joka siellä asuu, pitää oleman syntien päästö.

Jes. 11:2  Jonka päällä Herran henki lepää, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja väkevyyden henki, taidon ja Herran pelon henki.

Jes. 61:1  Herran, Herran henki on minun päälläni, sen tähden on Herra minua voidellut, saarnaamaan köyhille hyvää sanomaa; hän on minun lähettänyt parantamaan särjettyjä sydämiä: saarnaamaan vangeille lunastusta ja sidotuille pääsemistä;

Jer. 1:17  Niin vyötä nyt kupeesi, nouse ja saarnaa heille kaikki, mitä minä sinun käsken; älä pelkää heitä, etten minä sinua surmaisi heidän edessänsä.

Jer. 23:28  Profeetta, jolla unia on, hän saarnatkoon unia; mutta jolla on minun sanani, hän saarnatkoon minun sanaani oikein. Mitä akanat ovat nisujen suhteen? sanoo Herra.

Hes. 3:1  Ja hän sanoi minulle: sinä ihmisen lapsi, syö mitä sinun edessäsi on: syö tämä kirja, ja mene ja saarnaa Israelin huoneelle.

Luuk. 7:22-23  Ja Jesus vastasi ja sanoi heille: menkää ja sanokaa jälleen Johannekselle, mitä te nähneet ja kuulleet olette: sokeat saavat näkönsä, ontuvat käyvät, spitaaliset puhdistetaan, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille saarnataan evankeliumi, Ja autuas on se, joka ei pahene minusta.

1. Tess. 1:5  Että meidän evankeliumi on teidän tykönänne ollut, ei ainoastansa puheessa, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä, ja vahvassa tiedossa; niin kuin te tiedätte, minkä kaltaiset me teidän tykönänne teidän tähtenne olimme.

Ap. t. 14:15  Ja sanoen: miehet, miksi te tätä teette? Mekin olemme ihmiset, puuttuvaiset kuin tekin. Ja me saarnaamme teille evankeliumia, että te näistä turhista kääntyisitte elävän Jumalan tykö, joka teki taivaan, ja maan, ja meren, ja kaikki mitä niissä on,

Room. 10:8  Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäsi, nimittäin sinun suussasi ja sydämessäsi. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

Luuk. 15:7  Minä sanon teille: niin pitää ilo oleman taivaassa yhdestä syntisestä, joka itsensä parantaa, enemmin kuin yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä hurskaasta, jotka ei parannusta tarvitse.
Luuk. 24:47  Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.

Ap. t. 4:12  Ja ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaaksi tuleman.

2. Kor. 3:17  Sillä Herra on Henki; mutta kussa Herran Henki on, siinä on vapaus.
Joh. 8:36  Jos siis Poika teidät vapaiksi tekee, niin te totisesti olette vapaat.
Hepr. 10:19  Että siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään, Jeesuksen veren kautta.

1. Piet. 1:2  Isän Jumalan aivoituksen jälkeen Hengen pyhittämisen kautta, kuuliaisuuteen ja Jeesuksen Kristuksen veren priiskottamiseen: armo ja rauha lisääntyköön teille!
Ilm. 12:11  Ja he ovat hänen voittaneet Karitsan veren kautta, ja heidän todistuksensa sanan kautta; ja ei he henkeänsä kuolemaan asti rakastaneet.

Joh. 20:21  Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niin kuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.

Joh. 20:22-23  Ja kuin hän nämä sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaa Pyhä Henki:
Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

Mark. 1:15  Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

Joh. 1:12-14  Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle,
Jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat.
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niin kuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.

Matt. 10:8   Sairaita parantakaa, spitaalisia puhdistakaa, kuolleita herättäkää, perkeleitä ajakaa ulos. Lahjaksi te saitte, niin myös lahjaksi antakaa.

2. Piet. 1:1  Simon Pietari, Jesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet meidän kanssamme yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja Vapahtajamme Jesus Kristus antaa:

Ilm. 21:6  Ja hän sanoi minulle: Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Ilm. 22:17  Ja henki ja morsian sanovat: tule. Ja joka kuulee, se sanokoon: tule. Joka janoaa, se tulkoon, ja joka tahtoo, se ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Joh. 4:14  Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoaa iankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu iankaikkiseen elämään.

Matt. 18:20  Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
Matt. 28:20  Ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Aamen!

Mark. 13:11  Kuin he niin teitä vievät ja antavat ylen, niin älkää edellä murehtiko, mitä teidän puhuman pitää, älkää myös ennen ajatelko: vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa; sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan Pyhä Henki.

Joh. 9:4  Minun tulee tehdä hänen töitänsä, joka minun lähetti, niin kauan kuin päivä on. tulee, koska ei kenkään taida työtä tehdä.


Saarn. 12:4  Ja ovet katua vastaan suljetaan, niin että myllyn ääni vaikenee, ja hän heräjää linnun ääneen, ja kaikki veisun tyttäret vaipuvat.

2. Piet. 3:10  Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas yöllä, ja silloin taivaat suurella pauhinalla menevät pois, mutta elementit pitää palavuudesta sulaman, ja maa, ja rakennukset, jotka hänessä ovat, pitää palaman ylös.

1. Tess. 5:3  Sillä kuin he sanovat: nyt on rauha ja ei mitään hätää, silloin kadotus lankeaa äkisti heidän päällensä, niin kuin raskaan vaimon kipu, ja ei he suinkaan saa paeta.

Luuk. 18:8  Minä sanon teille: hän auttaa heitä pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika on tuleva, löytäneekö hän uskoa maan päältä?

Matt. 7:14  Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.

Jeesuksen omat saarnaavat vielä hetken Jeesuksen nimessä ja veressä Pyhän Hengen vallalla ja voimalla kaikki synnit anteeksi, niille, jotka tahtovat ottaa anteeksiantamuksen vastaan.

PYHÄN HENGEN HEDELMIÄ

HAKEMISTO