31.10.2018

EIKÖ NYKYAJAN IHMISELLÄ MUKA OLE SYNTEJÄ, JOISTA TEHDÄ PARANNUSTA?


Olen lisännyt vielä blogiini poimintoja raamatusta, vaikka aikaisemmin sanoin, etten enää laita muuta tähän blogiin.  Olen kohdannut ihmisiä, jotka sanovat, ettei heillä ole tarvetta parannukseen.


Bibliasta 1776, muutama sana muutettu nykykielelle.

Room. 3:12  Kaikki ovat poikenneet pois ja ynnä kelvottomaksi tulleet: ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään.
Room. 3:23  Sillä kaikki ovat he syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä.
Jaak. 2:10  Sillä jos joku koko lain pitää, ja rikkoo yhdessä, hän on vikapää kaikissa.
1. Joh. 1:8  Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä.
1. Joh. 1:10  Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänet valehtelijaksi ja ei hänen sanansa ole meissä.
1. Joh. 3:5  Ja te tiedätte hänen ilmestyneen, että hän meidän syntimme ottaisi pois; ja ei hänessä ole syntiä.
1. Joh. 3:6  Jokainen, joka hänessä pysyy, ei hän syntiä tee; mutta jokainen, joka syntiä tekee, ei se ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
1. Joh. 3:9  Jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei se syntiä tee; sillä hänen siemenensä pysyy hänessä, ja ei hän taida syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
1. Joh. 5:18  Me tiedämme, että jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei hän syntiä tee; vaan joka Jumalasta syntynyt on, se varjelee itsensä, ja paha ei rupeaa häneen.
Room. 7:19-25  Sillä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en minä tahdo, teen minä. Mutta jos minä teen, jota en minä tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin minä löydän itsessäni lain, joka tahtoo hyvää tehdä, että minussa pahuus riippuu kiinni. Sillä minulla on halu Jumalan lakiin, sisällisen ihmisen puolesta; Mutta minä näen toisen lain minun jäsenissäni, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja ottaa minun vangiksi synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen: kuka päästää minun tästä kuoleman ruumiista?
Minä kiitän Jumalaa Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Niin minä itse palvelen nyt mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Hepr. 10:26-27  Sillä jos me ehdollamme sitten syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enää yhtään uhria syntien edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.

Matt. 3:2  Ja sanoi: tehkää parannus; sillä taivaan valtakunta on lähestynyt.
Matt. 3:8  Tehkää siis parannuksen soveliaita hedelmiä.
Mark. 1:15  Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkää parannus ja uskokaat evankeliumi.
Ilm. 2:5  Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä; vaan jos ei, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttilänjalkasi pois sialtansa, ellet sinä tee parannusta.
Ilm. 3:19  Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan; niin ole siis ahkera ja tee parannus.

Luuk. 10:27  Ja hän vastasi ja sanoi: sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sinun sydämestäsi, ja kaikesta sinun sielustasi, ja kaikesta sinun voimastasi, ja kaikesta sinun mieleltäsi: ja sinun lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
1. Joh. 2:17  Älkää maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta. Ja maailma katoaa ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
Jes. 5:12  Joilla ovat kanteleet, harput, rummut, huilut, ja viinaa heidän pidoissansa; ja ei katso Herran tekoa, eikä tottele hänen käsialaansa.
Luuk. 12:45-46  Mutta jos palvelija sanoo sydämessänsä: minun Herrani viipyy tulemasta, ja rupeaa palkollisia hosumaan, ja syömään ja juomaan ja juopumaan, niin tulee palvelijan herra sinä päivänä, jona ei hän luulekaan, ja sillä hetkellä, jota ei hän tiedä, ja erottaa hänen, ja antaa hänelle osan uskottomien kanssa.
Ef. 5:18  Ja älkää juopuko viinasta, josta paha meno tulee, vaan olkaa täytetyt (Pyhällä) Hengellä.
1. Piet. 4:1-4  Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös varustakaa itseänne sillä mielellä; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä. Ettei hän enää sitä aikaa, jonka hän lihassa edespäin on, ihmisten himon jälkeen, vaan Jumalan tahdon jälkeen eläisi. Sillä kyllä siinä on, että me edesmenneen ajan elämästä kulutimme pakanain mielen jälkeen, vaeltaessamme irstaudessa, himoissa, juopumisessa, ylensyömisessä, ylenjuomisessa ja hirmuisissa epäjumalan palveluksissa. He oudoksuvat, ettette heidän kanssansa juokse samaan säädyttömän hekuman menoon, ja pilkkaavat.
2. Tim. 3:1-5  Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät; Sillä ne ihmiset, jotka itseänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpeät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat, haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateelliset, pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat, joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.
Hepr. 4:11  Niin ahkeroikaamme siis siihen lepoon tulla, ettei joku samaan epäuskon esikuvaan lankeaisi.
Room. 11:20  Oikein: he ovat murtuneet epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt uskon kautta: älä ole röyhkeä, vaan pelkää.
Room. 11:23  Ja ne jälleen istutetaan, ellei he epäuskossansa pysy; sillä Jumala on voimallinen heitä jälleen istuttamaan.

16 Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin juutalaiselle, niin myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.
18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät.
19 Sen tähden se, mikä taidetaan Jumalasta tuta, on heille tiettävä; sillä Jumala ilmoitti sen heille.
20 Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa.
21 Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niin kuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetön sydämensä on pimennyt.
22 Kuin he itsensä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet,
23 Ja ovat katoamattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi.
24 Sen tähden on myös Jumala heidät laskenut sydämensä himoihin, saastaisuuteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,
25 Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu iankaikkisesti, aamen!
26 Sen tähden on Jumala heidät antanut ylen häpeällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan,
27 Niin myös miehet ovat antaneet ylen vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa riettauden tehneet ja saaneet, niin kuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä.
28 Ja niin kuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä,
29 Täynnä kaikkea vääryyttä, salavuoteutta, koiruutta, ahneutta, pahuutta: täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahansuomuutta:
30 Korvankuiskuttelijat, panettelijat, Jumalaa vihaajat, häpäisijät, ylpeät öykkärit, pahain neuvoin pesät, vanhemmillensa tottelemattomat,
31 Tomppelit, liiton rikkojat, haluttomat, sovittamattomat, armottomat.
32 Jotka Jumalan oikeuden tietävät, (että ne, jotka näitä tekevät, ovat kuoleman ansainneet) ei ainoastaan niitä tee, mutta myös suostuvat niihin, jotka niitä tekevät.
Jes. 30:1  Voi luopuvaisia lapsia! sanoo Herra: jotka ilman minua neuvoa pitävät, ja ilman minun henkeäni varjelusta etsivät, kokoavat syntiä synnin päälle;

Hes. 3:17-21  Sinä ihmisen lapsi, minä olen pannut sinun Israelin huoneen vartijaksi; sinun pitää kuuleman sanan minun suustani, ja varaaman heitä minun puolestani.  Kuin minä sanon jumalattomalle: sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä varaa häntä etkä sano hänelle sitä, että jumalaton lakkaisi jumalattomasta menostansa ja saisi elää, niin pitää sen jumalattoman kuoleman syntiensä tähden; mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varaat sitä jumalatointa, ja ei hän käänny jumalattomuudestansa ja jumalattomasta tiestänsä, niin hänen pitää syntiensä tähden kuoleman; mutta sinä olet sielusi vapahtanut.
Ja kuin vanhurskas luopuu vanhurskaudestansa ja tekee pahaa, niin minä sallin hänen loukata itsensä, ja hänen pitää kuoleman; sen tähden, ettet ole häntä varannut, pitää hänen syntiensä tähden kuoleman, ja hänen entistä vanhurskauttansa, jonka hän tehnyt on, ei pidä muistettaman; mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäsi.
Mutta jos sinä varaat vanhurskasta, ettei hän syntiä tekisi, ja ei hän myös syntiä tee, niin pitää hänen totisesti elämän, että hän on neuvon ottanut; olet sinä myös sielusi vapahtanut.
Room. 8:13  Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman; mutta jos te lihan työt hengen kautta kuoletatte, niin te saatte elää.
Ef. 2:1-3  Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntien tähden, Joissa te muinoin vaelsitte, tämän maailman juoksun jälkeen ja sen pääruhtinaan, jolla tuulessa valta on, nimittäin sen hengen jälkeen, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa, Joiden seassa me myös kaikki muinoin meidän lihamme himoissa vaelsimme ja teimme lihan ja toimen tahdon jälkeen, ja me olimme luonnostamme vihan lapset niin kuin muutkin.

6 Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olisi, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.
7 Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!
10 Katsokaat, ettette katso ylen yhtäkään näistä pienimmistä; sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun isäni kasvot, joka on taivaissa.
11 Sillä Ihmisen Poika tuli autuaaksi tekemään sitä, mikä kadonnut oli.

1. Piet. 4:15  Älkään yksikään teistä kärsikö niin kuin murhaaja eli varas, taikka pahantekijä, eli niin kuin se, joka toisen virkaan rupeaa;
1. Joh. 3:15  Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkinen elämä pysyvä.
Ilm. 22:15  Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekijät ja murhaajat, ja epäjumalan palvelijat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Abortti on myös murha ja joka sen hyväksyy, on myös murhaaja
Psalmit 139:16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Raamattu 1992)
2. Kun. 23:10  Hän saastutti myös Tofetin, joka on Hinnomin lasten laaksossa, ettei yksikään käyttäisi poikaansa ja tytärtänsä tulessa Molokille;
Jer. 32:35  Ja ovat rakentaneet Baalin korkeuksia Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä Molokille, jota en minä ole heidän käskenyt, eikä myös ole minun mieleeni johtunut, että heidän tämän kauhistuksen piti tekemän, jolla he Juudan saattivat syntiä tekemään.

Matt. 10:33  Mutta joka minun kieltää ihmisten edessä, hänen minä myös kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Matt. 10:32  Sen tähden jokainen, joka minun tunnustaa ihmisten edessä, sen tunnustan myös minä Isäni edessä, joka on taivaissa.

Sananl. 28:13  Joka pahan tekonsa kieltää, ei hän menesty; vaan joka sen tunnustaa ja hylkää, hänelle tapahtuu laupius.
Jaak. 5:16  Tunnustakaa toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaa toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
Joh. 3:20  Sillä jokainen, joka pahaa tekee, se vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen töitänsä pitäisi laitettaman.
Joh. 3:21  Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen työnsä nähtäisiin; sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa enempi kuin kirjanoppineiden ja farisealaisten, niin ette tule taivaan valtakuntaan.
21 Te kuulitte mitä sanottu oli vanhoille: ei sinun pidä tappaman; mutta jokainen, joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää oleman.
22 Mutta minä sanon teille: että jokainen, joka tyhmästi vihastuu veljellensä, hänen pitää tuomioon vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo veljellensä: raka, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo: sinä tyhmä, hänen pitää helvetin tuleen vikapää oleman.
23 Sen tähden, jos sinä uhraat lahjasi alttarille, ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan:
24 Niin jätä sinne lahjasi alttarin eteen, ja mene ensin sopimaan veljes kanssa, ja tule sitten lahjasi uhraamaan.
25 Sovi nopeasti riitaveljes kanssa, koska vielä hänen kanssansa tiellä olet, ettei riitaveljes anna sinua joskus tuomarille, ja tuomari antaa sinun palvelijalle, ja sinä heitetään torniin.
26 Totisesti sanon minä sinulle: et sinä suinkaan pääse sieltä ulos, siihen asti kuin sinä maksat viimeisen rovon.
27 Te kuulitte sanotuksi vanhoille: ei sinun pidä huorin tekemän.
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
29 Jos oikea silmäsi pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäsi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäisi heitettämän helvettiin.
30 Ja jos oikea kätesi pahentaa sinun, niin hakkaa se poikki, ja heitä pois tyköäsi! sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäisi helvettiin heitettämän.
31 On myös sanottu: jokainen, joka emäntänsä hylkää, hän antakaan hänelle erokirjan.
32 Mutta minä sanon teille: joka emäntänsä hylkää, muutoin kuin huoruuden tähden, hän saattaa hänen huorin tekemään; ja joka nai sen hyljätyn, hän tekee huorin.

Matt. 24:4  Ja Jesus vastasi ja sanoi heille: katsokaa, ettei kenkään teitä viettele.
Kol. 2:8  Katsokaat, ettei joku teitä viettele filosofian ja turhain jaaritusten kautta, ihmisten opin ja maailmallisten säätyjen jälkeen, ja ei Kristuksen jälkeen.
Room. 16:18  Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.
Matt. 24:5  Sillä monta tulevat minun nimeeni, sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta.
Matt. 24:11  Ja monta väärää profeettaa nousevat ja viettelevät monta.
Mark. 4:19  Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahduttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi.
2. Kor. 11:3  Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme vietteli Evan kavaluudellansa, niin myös teidän taitonne turmellaan siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa.
Gal. 6:3  Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.
Kol. 2:4  Mutta sen minä sanon, ettei joku teitä viettelisi kavalalla puheella.
1. Tim. 4:1-3  Mutta Henki sanoo selkeästi, että viimeisillä ajoilla muutamat luopuvat uskosta ja ottavat vaarin viettelevistä hengistä ja perkeleiden opetuksista, Niiden kautta, jotka ulkokullaisuudessa valheenpuhujat ovat, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty, ja kieltävät naimisiin menemästä  ja ottamasta ruokaa, jonka Jumala loi uskollisille kiitoksella nautittavaksi ja niille, jotka totuuden ymmärtäneet ovat.
2. Tim. 3:13  Mutta pahoille ja petollisille ihmisille on tapahtuva jota edemmä sitä pahemmin, sekä viettelijöille että vietellyille.
Jaak. 1:26  Mutta jos joku teistä näkyy jumalinen olevan, ja ei suista kieltänsä, vaan viettelee sydämensä, sen jumalanpalvelus on turha.
1. Joh. 2:26  Nämä minä teille niistä kirjoitin, jotka teitä viettelevät.
2. Joh. 1:7  Sillä monta viettelijää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on viettelijä ja antikristus.
Ilm. 2:20  Vaan minulla on vähä sinua vastaan, että sallit sen vaimon Jesabelin, joka itsensä profeetaksi sanoo, opettavan ja minun palvelijoitani viettelevän, salavuoteudessa makaavan ja epäjumalan uhria syövän.
Ilm. 12:9  Ja suuri lohikäärme, vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee, hän heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä myös hänen kanssansa heitettiin sinne.
Ilm. 13:14  Ja viettelee maan asuvia niillä ihmeillä, joita hänen oli annettu pedon edessä tehdä, sanoen maan asuville, että he tekisivät pedon kuvan, jolla miekan haava on, ja joka virkosi.
Ilm. 19:20  Ja peto otettiin kiinni, ja hänen kanssansa väärä profeetta, joka ihmeitä hänen edessänsä teki, joilla hän niitä vietteli, jotka pedon merkin ottivat, ja jotka hänen kuvaansa kumarsivat: nämä kaksi ovat elävältä tuliseen järveen heitetyt, joka tulikivestä paloi.
Ilm. 20:3  Ja heitti hänen syvyyteen, ja sulki hänen, ja lukitsi päältä, ettei hänen enempi pitäisi pakanoita viettelemän, siihen asti kuin tuhannen vuotta kuluu; ja sitten pitää hän vähäksi hetkeksi päästettämän.
Ilm. 20:8  Ja hän menee ulos pakanoita viettelemään, jotka neljällä maankulmalla ovat, Gog ja Magog, että hän heitä sotaan kokoaisi, joidenka luku on niin kuin meren santa.
Ilm. 20:10  Ja perkele, joka heitä vietteli, heitettiin tuliseen ja tulikiviseen järveen, jossa sekä peto että väärä profeetta oli; ja ne pitää vaivattaman päivää ja yötä iankaikkisesta iankaikkiseen.
Ilm. 21:8  Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelijoille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema.

Joh. 3:18  Joka hänen päällensä uskoo, ei häntä tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan nimen päälle.
Joh. 7:38  Joka uskoo minun päälleni, niin kuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
Luuk. 24:47  Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.
Joh. 20:31  Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että te saisitte elämän uskon kautta hänen nimeensä.

13 Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
14 Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15 Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niin kuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden, jotka hyvää julistavat.
16 Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaja sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17 Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
18 Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin.

Jaak. 2:20  Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman töitä kuollut on?
Jaak. 2:26  Sillä niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko on ilman töitä kuollut.
Joh. 6:29  Jeesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.
Tit. 3:5-7  Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka hän meidän päällemme, Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme kautta, runsaasti vuodattanut on: Että me hänen armonsa kautta vanhurskaiksi tulisimme ja iankaikkisen elämän perillisiksi toivon jälkeen.
Gal. 5:4  Te olette Kristuksen kadottaneet, jotka lain töillä tahdotte vanhurskaiksi tulla, ja olette armosta luopuneet.
Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään, ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä, joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastaisi ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistaisi, ahkeraksi hyviin töihin.

(Raamattu 1992)
2. Kor. 5:20  Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
Luuk. 10:16  Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylen, se katsoo ylen minun; mutta joka minun katsoo ylen, hän katsoo ylen sen, joka minun lähetti.
Joh. 20:23  Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.
Mark. 3:29  Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin.  
Luuk. 7:47  Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.
Ap. t. 10:43  Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi.

Joh. 16:13  Vaan kuin se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteen; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu, ja tulevaisia hän teille ilmoittaa.