8.12.2018

Maailman rakkaus on viha Jumalaa vastaan


 
Maailmassa on paljon verkkoja, joihin voi kietoutua

Ajattelin jo vaieta, mutta vielä halusin tuoda esille vakavia hempeyden ja kevytmielisyyden syntejä, joissa nykyihmisetkin elävät. Ne houkuttelevat, kietovat ja kahlehtivat miljardeittain ihmisiä, ne ovat lähellä jokaista meitä.

Poimintoja raamatusta pääasiassa 1776 käännöksestä ja muutama 1992. Muutama sana muutettu nykykielelle.

Mark. 8:38  Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.

1. Joh. 2:15-17  Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
Ja maailma katoaa ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
1. Kor. 10:7  Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä. Kirjoituksissa kerrotaan: "He istuivat syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat tanssimaan.”

Matt. 14:6-7  Sitten Herodes vietti syntymäpäiviään ja Herodiaan tytär tanssi vieraille. Tyttö miellytti Herodesta niin, että tämä valalla vannoen lupasi antaa hänelle mitä hän vain pyytäisi.
Mark. 6:22, 24-28  Herodiaan tytär tuli silloin sisään ja tanssi, ja Herodes ja hänen pöytävieraansa olivat ihastuksissaan. Kuningas sanoi tytölle: "Pyydä minulta mitä vain tahdot, niin minä annan sen sinulle." Mutta se meni ulos ja sanoi äidillensä: mitä minun pitää anoman? vaan se sanoi: Johannes Kastajan päätä. Ja hän kohta meni sisälle kiiruusti kuninkaan tykö, anoi sanoen: minä tahdon, että minulle annat juuri nyt Johannes Kastajan pään vadissa. Niin kuningas tuli sangen murheelliseksi; kuitenkin valan tähden ja niiden, jotka ynnä aterioivat, ei tahtonut häneltä kieltää. Ja kuningas lähetti kohta murhaajan, ja käski hänen päänsä tuoda. Niin se meni ja leikkasi hänen kaulansa tornissa, ja toi hänen päänsä vadissa, ja antoi sen piialle; ja piika antoi sen äidillensä.
Mark. 6:18  Sillä Johannes oli Herodekselle sanonut: ei sinulle ole luvallista pitää veljesi vaimoa.
1. Kor. 5:1  Täydellisesti kuuluu teidän seassanne huoruus, ja senkaltainen huoruus, josta ei pakanatkaan sanoa tiedä, niin että joku isänsä vaimoa pitää.
Matt. 5:32  Mutta minä sanon teille: joka emäntänsä hylkää, muutoin kuin huoruuden tähden, hän saattaa hänen huorin tekemään; ja joka nai sen hyljätyn, hän tekee huorin.
Matt. 19:9  Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin; ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin.
Luuk. 16:18  Joka emäntänsä hylkää ja nai toisen, hän tekee huorin, ja joka sen mieheltä hyljätyn nai, hän tekee huorin.

Valit. 5:15  Sydämestämme on ilo kuollut, tanssimme on vaihtunut suruksi. 

21 Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niin kuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetön sydämensä on pimennyt.
22 Kuin he itsensä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet,
23 Ja ovat katoamattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi.
24 Sen tähden on myös Jumala heidät laskenut sydämensä himoihin, saastaisuuteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,
25 Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu iankaikkisesti, aamen!
26 Sen tähden on Jumala heidät antanut ylen häpeällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan,
27 Niin myös miehet ovat antaneet ylen vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa riettauden tehneet ja saaneet, niin kuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä.
28 Ja niin kuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä,
29 Täynnä kaikkea vääryyttä, salavuoteutta, koiruutta, ahneutta, pahuutta: täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahansuomuutta:
30 Korvankuiskuttelijat, panettelijat, Jumalaa vihaajat, häpäisijät, ylpeät öykkärit, pahain neuvoin pesät, vanhemmillensa tottelemattomat,
31 Tomppelit, liiton rikkojat, haluttomat, sovittamattomat, armottomat.
32 Jotka Jumalan oikeuden tietävät, (että ne, jotka näitä tekevät, ovat kuoleman ansainneet) ei ainoastaan niitä tee, mutta myös suostuvat niihin, jotka niitä tekevät.

Jes. 5:12  Joilla ovat kanteleet, harput, rummut, huilut, ja viinaa heidän pidoissansa; ja ei katso Herran tekoa, eikä tottele hänen käsialaansa.

Sak. 1:4  Älkää olko niin kuin teidän isänne, joille entiset profeetat saarnasivat, sanoen: näin sanoo Herra Seebaot: palatkaa teidän pahoista teistänne ja teidän häijystä menostanne; mutta ei he kuulleet, eikä totelleet minua, sanoo Herra.
Matt. 7:17  Niin jokainen hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät; mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.
Matt. 7:18  Hyvä puu ei taida häijyjä hedelmiä kasvaa, eikä mädännyt puu hyviä hedelmiä kasvaa.

Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
oka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään, ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä, Joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastaisi ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistaisi, ahkeraksi hyviin töihin.

Matt. 3:8, 10-12  Tehkää siis parannuksen soveliaita hedelmiä.
Mutta jo myös on kirves pantu puiden juurelle: sen tähden jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään. Minä tosin kastan teitä vedellä parannukseen; mutta se, joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole kelvollinen kantamaan, hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella. Jonka viskin on hänen kädessänsä, ja hän perkaa riihensä ja kokoaa nisunsa aittaansa, mutta ruumenet polttaa hän sammumattomalla tulella.

1. Kor. 1:17  Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi.

Joh. 8:34  Jeesus vastasi heitä ja sanoi: totisesti, totisesti sanon minä teille: jokainen, joka tekee syntiä, hän on synnin orja.

Ja ottakaa vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta tulisi saastutetuksi; Ettei joku olisi huorintekijä eli jumalaton niin kuin Eesau, joka yhden atrian tähden myi pois esikoisuutensa oikeuden. Sillä te tiedätte, että kuin hän sitten tahtoi periä siunausta, tuli hän hyljätyksi; sillä ei hän löytänyt yhtään parannuksen sijaa, vaikka hän sitä kyyneleillä etsi.

Jes. 6:10  Paaduta tämän kansan sydän, ja anna heidän korvansa paksuksi tulla, ja sokaise heidän silmänsä, ettei he näkisi silmillänsä, eikä kuulisi korvillansa, eli myös ymmärtäisi sydämellänsä, eli kääntäisi itseänsä ja parannetuksi tulisi.
Hepr. 10:26-27  Sillä jos me ehdollamme sitten syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enää yhtään uhria syntien edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.

Hepr. 10:29  Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa?

1. Tess. 5:3  Sillä kuin he sanovat: nyt on rauha ja ei mitään hätää, silloin kadotus lankeaa äkisti heidän päällensä, niin kuin raskaan vaimon kipu ja ei he suinkaan saa paeta.

2. Kor. 4:4  Joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot soaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva.

Mark. 4:19  Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahduttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi.

Matt. 18:7  "Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat!

Hepr. 3:13  Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.

Matt. 26:41  Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko.

Matt. 5:13  "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
1. Sam. 3:13  Ja minä tahdon tehdä hänelle tiettäväksi, että minä olen Tuomari hänen huoneellensa iankaikkisesti sen pahan työn tähden, että hän tiesi poikansa häpeällisesti itsensä käyttäneen, ja ei kertaakaan vihaisesti katsonut heidän päällensä.

Matt. 24:23  Silloin jos joku teille sanoisi: katso, tässä on Kristus taikka siellä! älkäät uskoko.
Matt. 24:26  Jos he siis teille sanovat: katso, hän on korvessa! niin älkäät menkö ulos; katso, hän on kammiossa! älkäät uskoko.
Mark. 13:21  Ja silloin, jos joku sanoo teille: katso, tässä on Kristus, taikka: katso, siellä; niin älkäät uskoko.
Joh. 10:37  Ellen minä tee minun Isäni töitä, niin älkäät minua uskoko.
1. Joh. 4:1  Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää profeettaa ovat tulleet maailmaan.

Hes. 13:6  Heidän näkynsä on tyhjä, ja heidän ennustuksensa on valhe; he sanovat: Herra on sen sanonut, vaikka ei Herra ole heitä lähettänyt; ja ahkeroivat pitääksensä sanansa vahvana.

1. Kor. 2:6  Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat.
1. Kor. 2:8  Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet.
Joh. 12:43  Sillä he rakastivat enemmin ihmisten kunniaa, kuin Jumalan kunniaa.

Hes. 3:19  Mutta jos sinä varaat sitä jumalatonta, ja ei hän käänny jumalattomuudestansa ja jumalattomasta tiestänsä, niin hänen pitää syntiensä tähden kuoleman; mutta sinä olet sielusi vapahtanut.

Hes. 18:20  Sillä se sielu, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman; ei pojan pidä kantaman isänsä syntiä, eikä isän pojan syntiä; mutta vanhurskaan vanhurskaus pitää hänen itse päällänsä oleman, ja väärän pahuus pitää hänen päällänsä oleman.

Ef. 2:1-3  Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntien tähden, Joissa te muinoin vaelsitte, tämän maailman juoksun jälkeen ja sen pääruhtinaan, jolla tuulessa valta on, nimittäin sen hengen jälkeen, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa. Joiden seassa me myös kaikki muinoin meidän lihamme himoissa vaelsimme ja teimme lihan ja toimen tahdon jälkeen, ja me olimme luonnostamme vihan lapset niin kuin muutkin.

Hes. 3:21  Mutta jos sinä varaat vanhurskasta, ettei hän syntiä tekisi, ja ei hän myös syntiä tee, niin pitää hänen totisesti elämän, että hän on neuvon ottanut; olet sinä myös sielusi vapahtanut.

Matt. 7:4  Taikka, kuinka sinä sanot veljellesi: pidäs, minä otan raiskan silmästäsi; ja katso, malka on omassa silmässäsi?
Matt. 7:5  Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka ulos sinun silmästäsi, ja katso sitte, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä.
Luuk. 6:42  Eli kuinkas taidat sanoa veljellesi: veljeni, pidä, minä otan raiskan, joka on silmässäsi, ja et itse näe malkaa, joka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja katso sitten, jos taidat ottaa raiskan, joka on veljes silmässä.

Aam. 8:12  Niin että heidän pitää juokseman yhdestä merestä niin toiseen, pohjasta niin itään; heidän pitää juoksenteleman etsimään Herran sanaa, ja ei kuitenkaan pidä löytämän.

Luuk. 13:23-24  Niin sanoi yksi hänelle: Herra, vähäkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat? Ja hän sanoi heille: Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida.

2. Kor. 3:6  Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
2. Kor. 3:7-8  Mutta jos sillä viralla, joka kirjaimen kautta kuolettaa ja kiviin kuvattu oli, oli senkaltainen kirkkaus, niin ettei Israelin lapset taitaneet katsoa Mooseksen kasvoihin, hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin katoa: Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?

1. Tess. 1:5  Että meidän evankeliumi on teidän tykönänne ollut, ei ainoastansa puheessa, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä, ja vahvassa tiedossa; niin kuin te tiedätte, minkä kaltaiset me teidän tykönänne teidän tähtenne olimme.

Joh. 5:39  Tutkikaa Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne iankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta.

2. Kor. 5:18  Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
Joh. 20:20-23   Ja kuin hän sen sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.
Ja Jeesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niin kuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
Ja kuin hän nämä sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

Ilm. 3:7  Ja Philadelphian seurakunnan enkelille kirjoita: näitä sanoo se Pyhä, se totinen, jolla on Davidin avain, joka avaa ja ei yksikään sulje, joka sulkee ja ei yksikään avaa;
Matt. 16:19  Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.

Ap. t. 20:28  Niin ottakaat siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä ansainnut on.

Mark. 1:15  Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaa evankeliumi.

Saarn. 12:1  Ajattele Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat, ja vuodet lähestyvät, koska olet sanova: ei ne minulle kelpaa;

Luuk. 13:25  Kuin perheenisäntä on noussut ja oven sulkenut, ja te rupeatte ulkona seisomaan ja oven päälle kolkuttamaan ja sanomaan: Herra, Herra, avaa meille! ja hän vastaa ja sanoo teille: en minä teitä tunne, kusta te olette;

MAAILMA


Matt. 4:8  Taas vei hänen perkele sangen korkealle vuorelle, ja osoitti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden kunnian,
Matt. 5:14  Te olette maailman valkeus. Ei sitä kaupunkia taideta peittää, joka vuorella on,
Matt. 12:32  Ja kuka ikänä sanoo jonkun sanan Ihmisen Poikaa vastaan, se hänelle anteeksi annetaan; mutta joka sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, ei sitä hänelle anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevaisessa maailmassa.
Matt. 13:35  Että täytettäisiin mitä oli profeetan kautta sanottu, joka sanoo: minä avaan suuni vertauksiin ja puhun ulos salatut maailman alusta.
Matt. 13:38  Mutta pelto on maailma; vaan hyvä siemen, ne ovat valtakunnan lapset; mutta ohdakkeet ovat pahan lapset.
Matt. 13:39  Vihollinen, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu; mutta elomiehet ovat enkelit.
Matt. 13:40  Niin kuin siis ohdakkeet haetaan kokoon ja tulella poltetaan, niin pitää myös tämän maailman lopulla oleman.
Matt. 13:49  Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja erottavat pahat vanhurskasten keskeltä,
Matt. 16:26  Sillä mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, ja sielullensa saisi vahingon? taikka mitä antaa ihminen sielunsa lunastukseksi?
Matt. 18:7  Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat! Voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee!
Matt. 24:3  Mutta kuin hän istui Öljymäellä, menivät opetuslapset hänen tykönsä erinänsä ja sanoivat: sano meille: koska tämä tapahtuu, ja mikä sinun tulemisesi ja maailman lopun merkki ollee?
Matt. 24:14  Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, kaikille pakanoille todistukseksi; ja silloin tulee loppu.
Matt. 24:21  Sillä silloin pitää suuren vaivan oleman, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta niin tähän asti, ei myös tule.
Matt. 25:34  Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikealla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta.
Matt. 26:13  Totisesti sanon minä teille: kussa ikänä tämä evankeliumi saarnataan kaikessa maailmassa, niin tämä myös, minkä hän teki, pitää mainittaman hänen muistoksensa.
Matt. 28:20  Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Aamen!
Mark. 4:19  Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahduttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi.
Mark. 8:36  Sillä mitä se auttaa ihmistä, jos hän voittaisi kaiken maailman, ja saisi sielullensa vahingon?
Mark. 10:30  Ellei hän saa jälleen satakertaisesti nyt tällä ajalla huoneita ja veljiä, ja sisaria, ja äitejä, ja lapsia, ja peltoja vastoinkäymisillä ja tulevaisessa maailmassa iankaikkisen elämän.
Mark. 14:9  Totisesti sanon minä teille: kussa ikänä tämä evankeliumi saarnataan kaikessa maailmassa, niin myös tämä, minkä hän teki, pitää mainittaman hänen muistoksensa.
Mark. 16:15  Ja sanoi heille: menkäät kaikkeen maailmaan, ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Luuk. 2:1  Mutta niinä päivinä tapahtui, että käsky kävi ulos keisarilta Augustukselta, että kaikki maailma piti verolliseksi laskettaman.
Luuk. 9:25  Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, ja itsensä kadottaisi eli vahinkoon saattaisi?
Luuk. 11:50  Että tältä sukukunnalta pitää etsittämän kaikkein profeettain veri, joka on vuodatettu maailman alusta,
Luuk. 12:30  Sillä näitä kaikkia pakanat maailmassa pyytävät; mutta teidän Isänne tietää, että te näitä tarvitsette.
Luuk. 16:8  Ja herra kiitti väärää huoneenhaltijata, että hän toimellisesti teki; sillä tämän maailman lapset ovat toimellisemmat kuin valkeuden lapset heidän sukukunnassansa.
Luuk. 18:30  Joka ei paljoa enempää saa tällä ajalla jälleen, ja tulevaisessa maailmassa iankaikkisen elämän.
Luuk. 20:34  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: tämän maailman lapset naivat ja huolevat;
Luuk. 20:35  Mutta ne, jotka otolliseksi tulevat sille maailmalle ja ylösnousemiselle kuolleista, ei he nai eikä huole;
Joh. 1:9  Se oli totinen valkeus, joka valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat;
Joh. 1:10  Se oli maailmassa, ja maailma oli hänen kauttansa tehty, ja ei maailma häntä tuntenut.
Joh. 1:29  Toisena päivänä näki Johannes Jesuksen tykönsä tulevan, ja sanoi: katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!
Joh. 3:16  Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta iankaikkisen elämän saaman.
Joh. 3:17  Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan, tuomitsemaan maailmaa, mutta että maailma pitää hänen kauttansa vapahdettaman.
Joh. 3:19  Mutta tämä on tuomio: että valkeus tuli maailmaan, ja ihmiset rakastivat enemmin pimeyttä kuin valkeutta; sillä heidän työnsä olivat pahat.
Joh. 4:42  Ja sanoivat sille vaimolle: emme nyt silleen usko sinun puheesi tähden; sillä me olemme itse kuulleet ja tiedämme, että hän on totisesti Kristus, maailman Vapahtaja.
Joh. 6:14  Kuin siis ne ihmiset sen merkin näkivät, minkä Jeesus teki, sanoivat he: tämä on totisesti se Profeetta, joka maailmaan tuleva oli.
Joh. 6:33  Sillä Jumalan leipä on se, joka taivaasta tulee alas ja antaa maailmalle elämän.
Joh. 6:51  Minä olen elävä leipä, joka taivaasta tuli alas: se joka tästä leivästä syö, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minun pitää antaman maailman elämän edestä.
Joh. 7:4  Sillä ei kenkään tee mitään salaa, ja tahtoo itse julki olla. Jos siis sinä näitä teet, niin julista itsesi maailman edessä.
Joh. 7:7  Ei maailma taida teitä vihata, mutta minua hän vihaa; sillä minä todistan hänestä, että hänen työnsä ovat pahat.
Joh. 8:12  Niin Jeesus puhui taas heille ja sanoi: minä olen maailman valkeus: joka minua seuraa, ei hän pimeydessä vaella, mutta saa elämän valkeuden.
Joh. 8:23  Ja hän sanoi heille: te olette alhaalta, ja minä olen ylhäältä: te olette maailmasta, en minä ole maailmasta.
Joh. 8:26  Minulla on paljon teistä puhumista ja tuomitsemista, vaan se on totinen, joka minun lähetti; ja mitä minä olen häneltä kuullut, niitä minä puhun maailmalle.
Joh. 9:5  Niin kauan kuin minä olen maailmassa, niin olen minä maailman valkeus.
Joh. 9:32  Ei ole maailman alusta kuultu, että joku on sen silmät avannut, joka sokeana syntynyt on.
Joh. 9:39  Ja Jeesus sanoi: minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokeaksi tuleman.
Joh. 10:36  Ja te sanotte hänelle, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: sinä pilkkaat Jumalaa, että minä sanoin: minä olen Jumalan Poika.
Joh. 11:9  Vastasi Jeesus: eikö kaksitoistakymmentä ole päivän hetkeä? Jos joku päivällä vaeltaa, ei hän loukkaa itseänsä; sillä hän näkee tämän maailman valkeuden.
Joh. 11:27  Hän sanoi hänelle: jaa Herra, minä uskon sinun Kristukseksi, Jumalan Pojaksi, joka tuleva oli maailmaan.
Joh. 12:19  Niin farisealaiset sanoivat keskenänsä: te näette, ettette mitään aikoihin saa; katso, koko maailma juoksee hänen perässänsä.
Joh. 12:25  Joka rakastaa henkeänsä, hän kadottaa sen; mutta joka tässä maailmassa vihaa henkeänsä, hän tuottaa sen iankaikkiseen elämään.
Joh. 12:31  Nyt tämä maailma tuomitaan: nyt tämän maailman päämies pitää heittämän ulos.
Joh. 12:46  Minä tulin valkeudeksi maailmaan, että jokainen, joka uskoo minun päälleni, ei pidä pimeissä oleman.
Joh. 12:47  Mutta jos joku minun sanani kuulee, ja ei usko, en minä häntä tuomitse; sillä en minä tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan vapahtamaan.
Joh. 13:1  Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kuin Jeesus tiesi hetkensä tulleeksi, että hänen piti tästä maailmasta Isän tykö menemän, niin kuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, niin hän loppuun asti rakasti heitä.
Joh. 14:17  Totuuden Hengen, jota ei maailma taida ottaa vastaan, sillä ei he näe häntä, eikä tunne häntä: mutta te tunnette hänen, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
Joh. 14:19  Vielä on vähän aikaa, ja ei maailma silleen minua näe, mutta te näette minun; sillä minä elän, ja te myös elätte.
Joh. 14:22  Sanoi hänelle Juudas: (ei se Iskariot) Herra, kuinka se tulee, että tahdot meille itsesi ilmottaa ja et maailmalle?
Joh. 14:27  Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille: en minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älkään teidän sydämenne murheellinen olko, älkään myös peljätkö.
Joh. 14:30  En minä tästedes puhu paljon teidän kanssanne; sillä tämän maailman päämies tulee, jolla ei ole mitään minussa.
Joh. 14:31  Mutta että maailma ymmärtäisi minun Isää rakastavan, ja niin kuin Isä minulle käski, niin minä myös teen. Nouskaat, lähtekäämme täältä!
Joh. 15:18  Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkäät hänen ennen minua vihanneen kuin teitä.
Joh. 15:19  Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta ette ole maailmasta, vaan minä valitsin teidät maailmasta, sen tähden maailma vihaa teitä.
Joh. 16:8  Ja kuin hän tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja vanhurskauden tähden, ja tuomion tähden.
Joh. 16:11  Mutta tuomion tähden, että tämän maailman päämies on tuomittu.
Joh. 16:20  Totisesti, totisesti sanon minä teille: teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee: te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi.
Joh. 16:21  Kuin vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu, sillä hänen hetkensä tuli; mutta kuin hän on lapsen synnyttänyt, niin ei hän enää muista vaivaansa ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.
Joh. 16:28  Minä läksin Isästä ja tulin maailmaan: taas minä jätän maailman ja menen Isän tykö.
Joh. 16:33  Näitä olen minä teille puhunut, että teillä minussa rauha olisi. Maailmassa on teillä tuska; mutta olkaat hyvässä turvassa, minä voitin maailman.
Joh. 17:5  Ja nyt Isä, kirkasta sinä minua itse tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla sinun tykönäsi oli ennen kuin tämä maailma olikaan.
Joh. 17:6  Minä ilmoitin sinun nimesi ihmisille, jotka minulle maailmasta annoit: he olivat sinun, ja minulle sinä ne annoit, ja sinun sanasi he kätkivät.
Joh. 17:9  Minä rukoilen heidän edestänsä: en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä minulle annoit, että he ovat sinun omasi.
Joh. 17:11  En minä silleen ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä! kätke niitä, jotka sinä minulle annoit, sinun nimes tähden, että he olisivat yksi niin kuin mekin!
Joh. 17:12  Kuin minä olin heidän kanssansa maailmassa, niin minä kätkin heitä sinun nimessäsi: ne, jotka minulle annoit, kätkin minä, ja ei niistä kenkään kadonnut, vaan se kadotuksen lapsi, että Raamattu täytettäisiin.
Joh. 17:13  Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun näitä maailmassa, että heissä olisi minun iloni täydellinen.
Joh. 17:14  Minä annoin heille sinun sanasi, ja maailma vihasi heitä; sillä ei he ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole.
Joh. 17:15  En minä rukoile, että heitä ottaisit pois maailmasta, vaan että heitä pahasta varjelisit.
Joh. 17:16  Ei he ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole.
Joh. 17:18  Niin kuin sinä minun lähetit maailmaan, niin minä myös lähetin heidät maailmaan,
Joh. 17:21  Että he kaikki yhtä olisivat, niin kuin sinä Isä minussa olet ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskoisi sinun minua lähettäneeksi.
Joh. 17:23  Minä olen heissä ja sinä minussa, että he niin yhdessä täydelliset olisivat, ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit, ja että sinä heitä rakastit, niin kuin sinä minua rakastit.
Joh. 17:24  Isä, minä tahdon, että kussa minä olen, siellä nekin olisivat minun kanssani, jotka sinä minulle antanut olet: että he minun kunniani näkisivät, jonka minulle annoit; sillä sinä rakastit minua ennen kuin maailman perustus laskettu oli.
Joh. 17:25  Vanhurskas Isä! ei maailma sinua tuntenut, mutta minä tunsin sinun, ja nämä ymmärsivät, että sinä minun lähetit.
Joh. 18:20  Jeesus vastasi häntä: minä olen maailman edessä julkisesti puhunut: minä olen synagogassa opettanut ja temppelissä, johonka juutalaiset joka paikasta kokoon tulevat, ja en ole mitään salaisuudessa puhunut.
Joh. 18:36  Jeesus vastasi: ei minun valtakuntani ole tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi tästä maailmasta, niin tosin minun palvelijani olisivat sotineet, etten minä olisi tullut annetuksi ylen juutalaisille; mutta ei minun valtakuntakuntani ole täältä.
Joh. 18:37  Niin Pilatus sanoi hänelle: niin sinä olet kuningas? Jeesus vastasi: sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen minä syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä totuuden tunnustan. Jokainen, joka on totuudesta, se kuulee minun ääneni.
Joh. 21:25  On myös paljon muuta, mitä Jeesus teki, jos ne erinänsä kirjoitettaisiin, en minä luulisi koko maailman käsittävän niitä kirjoja, joita pitäisi kirjoitettaman. Aamen.
Ap. t. 1:8  Vaan teidän pitää saaman Pyhän Hengen voiman, joka on tuleva teidän päällenne, ja teidän pitää minun todistajani oleman, sekä Jerusalemissa, että koko Juudeassa ja Samariassa, ja sitten maailman ääreen.
Ap. t. 3:21  Jonka tosin tulee omistaa taivas, niihin aikoihin asti kuin ne kaikki jälleen asetetaan, mitkä Jumala on puhunut kaikkein pyhäin profeettojensa suun kautta, hamasta maailman alusta.
Ap. t. 11:28  Ja yksi heistä, Agabus nimeltä, nousi ja ilmoitti heille hengen kautta, kaikkeen maailmaan suuren nälän tulevan, joka myös Klaudius keisarin alla tapahtui.
Ap. t. 15:18  Jumalalle ovat kaikki hänen työnsä tiettävät maailman alusta.
Ap. t. 17:24  Jumala, joka maailman teki ja kaikki mitä siinä on, joka on taivaan ja maan Herra, ei hän asu käsillä rakennetuissa temppeleissä,
Ap. t. 19:27  Niin ei ainoastaan vaara ole, että tämä meidän elatuksemme häpeään joutuisi, vaan myös että suuren naisjumalan Dianan temppeliä ei minäkään pidettäisi ja hänen korkea kunniansa hukkuisi, jota koko Asia ja kaikki maailma palvelee.
Room. 1:8  Ensin kiitän minä Jumalaani, Jesuksen Kristuksen kautta, teidän kaikkein tähtenne, että teidän uskoanne kaikessa maailmassa mainitaan.
Room. 1:20  Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa.
Room. 3:6  Pois se! kuinka Jumala sitten taitaisi maailmaa tuomita?
Room. 3:19  Mutta sen me tiedämme, että kaikki, mitä laki sanoo, sen hän sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää oleman,
Room. 4:13  Sillä se lupaus, että hänen piti maailman perilliseksi tuleman, ei ole Abrahamille eikä hänen siemenellensä lain kautta tapahtunut, vaan uskon vanhurskauden kautta.
Room. 5:12  Sen tähden, niin kuin yhden ihmisen kautta on synti maailmaan tullut ja synnin kautta kuolema, niin on kuolema tullut kaikkein ihmisten päälle, että kaikki ovat syntiä tehneet.
Room. 5:13  Sillä lakiin asti oli synti maailmassa; mutta kussa ei lakia ole, ei siellä syntiä lueta.
Room. 10:18  Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin.
Room. 11:12  Mutta jos heidän lankeamisensa on maailman rikkaus ja heidän vähennöksensä on pakanain rikkaus; kuinka paljoa enemmin heidän täydellisyytensä?
Room. 11:15  Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailman sovinto, mitäs heidän korjaamisensa muuta on kuin elämä kuolleista?
Room. 12:2  Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi.
1. Kor. 1:20  Kussa on viisas? kussa on kirjanoppinut? kussa tämän maailman tutkia on? Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt?
1. Kor. 1:21  Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat,
1. Kor. 1:27  Vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpeään saattaisi; ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpeään saattaisi;
1. Kor. 1:28  Ja ne alimmaisesta suvusta ja ylenkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, jotka ei mitään ole, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekisi;
1. Kor. 2:6  Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat.
1. Kor. 2:7  Vaan me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme,
1. Kor. 2:8  Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet.
1. Kor. 2:12  Mutta emme ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että me tietäisimme, mitä meille Jumalalta annettu on,
1. Kor. 3:18  Älkään kenkään itseänsä pettäkö: jos joku teistä luulee itsensä viisaaksi tässä maailmassa, se tulkoon tyhmäksi, että hän viisaaksi tulisi.
1. Kor. 3:19  Sillä tämän maailman viisaus on hulluus Jumalan tykönä. Sillä kirjoitettu on: hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,
1. Kor. 3:22  Joko se olisi Paavali eli Apollo, eli Keefas, taikka maailma, eli elämä, eli kuolema, taikka nykyiset eli tulevaiset: kaikki ovat teidän,
1. Kor. 4:9  Sillä minä luulen, että Jumala on meitä apostoleita viimeisiksi asettanut, niin kuin surmattaviksi; sillä me olemme maailmalle, ja enkeleille, ja ihmisille ihmeeksi tulleet.
1. Kor. 4:13  Kuin meitä pilkataan, niin me rukoilemme: me olemme tulleet niin kuin maailman tunkioksi ja kaikkein saastaisuudeksi tähän päivään asti.
1. Kor. 5:10  Ja ei kaiketi tämän maailman huorintekijäin kanssa, eli ahneitten, eli raatelijain, eli epäjumalain palvelijain; sillä niin tulisi teidän maailmasta paeta pois.
1. Kor. 6:2  Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? Ja jos maailma pitää teidän kauttanne tuomittaman, ettekö siis te kelpaa pienempiä asioita tuomitsemaan?
1. Kor. 7:31  Ja jotka tätä maailmaa viljelevät, ettei he sitä väärin käyttäisi; sillä tämän maailman meno on menevä.
1. Kor. 7:33  Mutta joka nai, hän suree maailmallisista, kuinka hän emännällensä kelpaisi.
1. Kor. 7:34  Nämä ovat erotetut, vaimo ja neitsyt, joka ei naitu ole, se murehtii niitä, jotka Herran ovat, että hän pyhä olisi sekä ruumiilla että hengellä; mutta se, joka naitu on, murehtii maailmallisista, kuinka hänen pitää miehellensä kelpaaman.
1. Kor. 8:4  Niin me nyt tiedämme siitä ruoasta, joka epäjumalille uhrataan, ettei yhtään epäjumalaa maailmassa olekaan, ja ettei yhtään muuta Jumalaa ole kuin yksi;
1. Kor. 10:11  Mutta kaikki nämä tulivat heidän kohtaansa esikuvaksi; vaan se on kirjoitettu meille karttamiseksi, joidenka päälle maailman loput tulleet ovat.
1. Kor. 11:32  Vaan kuin me tuomitaan, niin me Herralta kuritetaan, ettemme maailman kanssa kadotettaisi.
1. Kor. 14:10  Moninaiset tosin ovat äänet maailmassa, ja ei yhtään niistä ole äänetöntä;
2. Kor. 1:12  Sillä se on meidän kerskauksemme, nimittäin meidän omantuntomme todistus, että me yksinkertaisuudessa ja Jumalan vakuudessa, ei lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa olemme maailmassa vaeltaneet, mutta enimmästi teidän tykönänne.
2. Kor. 4:4  Joissa tämän maailman jumala on uskottomien taidot soaissut, ettei evankeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva.
2. Kor. 5:19  Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
2. Kor. 7:10  Sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen autuudeksi, jota ei yksikään kadu; mutta maailman murhe saattaa kuoleman.
Gal. 1:4  Joka itsensä meidän syntiemme edestä antanut on, että hän meitä vapahtaisi tästä nykyisestä pahasta maailmasta, Jumalan ja meidän Isämme tahdon jälkeen,
Gal. 6:14  Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin, vaan ainoastansa meidän Herran Jesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma minulle ristiinnaulittu on ja minä maailmalle.
Ef. 1:4  Niin kuin hän meitä on sen kautta valinnut, ennen kuin maailman perustus laskettu oli, että me olisimme pyhät ja laittamattomat rakkaudessa hänen edessänsä,
Ef. 1:21  Kaiken hallituksen ja vallan ja väkevyyden ja herrauden päälle, ja kaiken sen päälle, joka nimittää taidetaan ei ainoastaan tässä maailmassa, mutta myös tulevaisessa,
Ef. 2:2  Joissa te muinoin vaelsitte, tämän maailman juoksun jälkeen ja sen pääruhtinaan, jolla tuulessa valta on, nimittäin sen hengen jälkeen, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa,
Ef. 2:12  Että te siihen aikaan ilman Kristusta olitte muukalaiset Israelin kyläkunnasta, ja vieraat lupauksen Testamentista, ja ei teillä toivoakaan ollut, ja olitte maailmassa ilman Jumalaa;
Ef. 6:12  Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.
Fil. 2:15  Että te olisitte laittamattomat ja yksivakaiset, nuhteettomat Jumalan lapset pahanilkisen ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden seassa te paistakaat niin kuin kynttilät maailmassa,
Kol. 1:6  Joka teidän tykönne tullut on, niin kuin myös kaikkeen maailmaan, ja hedelmän kantaa, niin kuin teissäkin hamasta siitä päivästä, jona te sen kuulleet olette ja Jumalan armon totuudessa tunsitte;
Kol. 2:8  Katsokaat, ettei joku teitä viettele filosofian ja turhain jaaritusten kautta, ihmisten opin ja maailmallisten säätyjen jälkeen, ja ei Kristuksen jälkeen.
Kol. 2:20  Jos te siis olette Kristuksen kanssa maailman säädyistä kuolleet, miksi te teitänne annatte säädyillä solmita, niin kuin te maailmassa eläisitte?
1. Tim. 1:15  Se on totinen sana ja kaiketi mahdollinen ottaa vastaan, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan, joista minä suurin olen:
1. Tim. 3:16  Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan.
1. Tim. 6:7  Sillä emmepä me ole mitään maailmaan tuoneet, on siis tiettävä, ettemme myös mitään täältä taida viedä ulos.
1. Tim. 6:17  Käske niitä, jotka rikkaat tässä maailmassa ovat, ettei he ylpeilisi eikä panisi toivoansa katoavaisen rikkauden, vaan elävän Jumalan päälle, joka meille antaa nautitaksemme runsaasti kaikkinaista:
2. Tim. 4:10  Sillä Deemas antoi minun ylen ja halasi tätä maailmaa ja meni Tessalonikaan, Kreskens Galatiaan, Tiitus Dalmatiaan.
Tit. 2:12  Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,
Hepr. 1:2  Jonka on hän kaikkein perilliseksi pannut, ja on myös hänen kauttansa maailman tehnyt;
Hepr. 1:6  Ja taas: koska hän tuo esikoisen maailmaan, sanoo hän: häntä pitää kaikki Jumalan enkelit kumartaen rukoileman?
Hepr. 2:5  Sillä ei hän ole enkelien alle antanut tulevaista maailmaa, josta me puhumme.
Hepr. 4:3  Sillä me, jotka uskoimme, tulemme lepoon, niin kuin hän sanoi: niin kuin minä vannoin minun vihassani: ei heidän pidä minun lepooni tuleman; ja tosin, koska työt maailman alusta täytetyt olivat.
Hepr. 6:5  Ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, ja tulevaisen maailman voimaa,
Hepr. 9:26  (Muutoin olisi hänen useammin tullut jo maailman alusta kärsiä,) mutta nyt kerran maailman lopulla on hän oman uhrinsa kautta ilmestynyt synnin poispanemiseksi.
Hepr. 10:5  Sen tähden, kuin hän maailmaan tuli, sanoi hän: uhria ja lahjaa et sinä tahtonut, mutta ruumiin olet sinä minulle valmistanut;
Hepr. 11:3  Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.
Hepr. 11:7  Uskon kautta sai Nooa Jumalan käskyn niistä, jotka ei vielä näkyneet, pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi; jonka kautta hän maailman tuomitsi, ja tuli sen vanhurskauden perilliseksi, joka uskon kautta tulee.
Hepr. 11:38  (Joille maailma oli mahdoton), ovat korvessa eksyneet ja vuorilla, ja mäen rotkoissa ja maan kuopissa.
Jaak. 1:27  Se on Isälle ja Jumalalle puhdas ja saastaton jumalanpalvelus: oppia orpoja ja leskiä heidän murheessansa, ja itsensä saastatonna maailmassa pitää.
Jaak. 2:5  Kuulkaat, rakkaat veljeni: eikö Jumala ole tämän maailman köyhiä valinnut, jotka uskossa rikkaat ja valtakunnan perilliset ovat, jonka hän lupasi niille, jotka häntä rakastavat?
Jaak. 3:6  Ja kieli on myös tuli, maailma vääryyttä täynnänsä; niin on myös kieli meidän jäsentemme seassa, joka koko ruumiin saastuttaa, ja sytyttää kaiken meidän menomme, koska se helvetistä syttyy.
Jaak. 4:4  Te huorintekijät ja huorat! ettekö te tiedä, että maailman ystävyys on viha Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo maailman ystävä olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.
1. Piet. 1:20  Joka tosin jo ennen oli aivottu kuin maailman perustus pantu oli, mutta ilmoitettu viimeisinä aikoina teidän tähtenne,
1. Piet. 5:9  Sitä te seisokaat vastaan, vahvat uskossa, tietäen, että ne vaivat tapahtuvat teidän veljillennekin maailmassa.
2. Piet. 1:4  Joidenka kautta meille ne suurimmat ja kalliit lupaukset lahjoitetut ovat, että te niiden kautta Jumalan luonnosta osalliseksi tulisitte, jos te katoavaisen maailman himon vältätte.
2. Piet. 2:5  Ja ei ole armahtanut entistä maailmaa, vaan vapahti Nooan vanhurskauden saarnaajan itse kahdeksantena, ja toi vedenpaisumisen jumalattoman maailman päälle;
2. Piet. 2:20  Ja sitten kuin he ovat paenneet maailman saastaisuudesta Herran ja Vapahtajan Jesuksen Kristuksen tuntemiseen, niin he kuitenkin heitänsä niihin käärivät, ja voitetaan, ja on heille viimeinen pahemmaksi tullut kuin ensimmäinen.
2. Piet. 3:6  Kuitenkin siihen aikaan se maailma niiden kautta vedenpaisumisella hukkui.
1. Joh. 2:2  Ja hän on sovinto meidän syntiemme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä.
1. Joh. 2:15  Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
1. Joh. 2:16  Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
1. Joh. 2:17  Ja maailma katoa ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
1. Joh. 3:1  Katsokaat, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sen tähden ei maailma teitä tunne; sillä ei hän häntäkään tunne.
1. Joh. 3:13  Älkäät ihmetelkö, minun veljeni, jos teitä maailma vihaa.
1. Joh. 3:17  Mutta jos jollakin olisi tämän maailman hyvyyttä, ja näkisi veljensä tarvitseman, ja sulkee sydämensä häneltä, kuinkas Jumalan rakkaus pysyy hänessä?
1. Joh. 4:1  Te rakkaimmat! älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää profeettaa ovat tulleet maailmaan.
1. Joh. 4:3  Ja jokainen henki, joka ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi, ei se ole Jumalasta: ja se on antikristuksen henki, josta te kuulitte, että hän on tuleva, ja on jo parhaallansa maailmassa.
1. Joh. 4:4  Lapsukaiseni, te olette Jumalasta ja olette heidät voittaneet; sillä se, joka teissä on, hän on suurempi kuin se, joka maailmassa on.
1. Joh. 4:5  He ovat maailmasta, sen tähden he puhuvat maailmasta ja maailma kuulee heitä.
1. Joh. 4:9  Sen kautta ilmestyi Jumalan rakkaus meidän kohtaamme, että Jumala lähetti ainoan Poikansa maailmaan, että me hänen kauttansa eläisimme.
1. Joh. 4:14  Ja me näimme ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
1. Joh. 4:17  Siinä täytetään rakkaus meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä niin kuin hän on, niin olemme me myös tässä maailmassa.
1. Joh. 5:4  Sillä kaikki, mitä Jumalasta syntynyt on, se voittaa maailman, ja meidän uskomme on se voitto, joka maailman voitti.
1. Joh. 5:5  Kuka siis on, joka voittaa maailman, mutta se joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:19  Me tiedämme, että me olemme Jumalasta ja koko maailma on pahuudessa.
2. Joh. 1:7  Sillä monta viettelijää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jeesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on viettelijä ja antikristus.
Ilm. 11:15  Ja seitsemäs enkeli soitti pasuunalla, ja suuret äänet kuuluivat taivaassa, sanoen: maailman valtakunnat ovat meidän Herrallemme ja hänen Kristuksellensa tulleet, ja hän on hallitseva iankaikkisesta iankaikkiseen.
Ilm. 13:8  Ja kaikki, jotka maassa asuvat, kumarsivat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämän kirjassa, joka maailman alusta tapettu on.
Ilm. 17:8  Peto, jonka näit, on ollut ja ei ole, ja se on syvyydestä tuleva ylös ja on kadotukseen menevä: ja ne, jotka maan päällä asuvat, (joidenka nimet ei ole elämän kirjassa maailman alusta kirjoitetut,) ihmettelevät, kuin he näkevät pedon, joka oli ja ei ole, vaikka hän kuitenkin on.

SIELUN VIHOLLINEN

Ilm. 12:12  Sen tähden te, taivaat, iloitkaa, ja jotka niissä asutte. Voi maan ja meren asuvia! sillä perkele astuu alas teidän tykönne, pitäin suurta vihaa, tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. 


VÄÄRÄ HENGELLINEN JA LIHALLINEN HEKUMA


Sananl. 21:17  Joka hekumaa rakastaa, se tulee köyhäksi; ja joka viinaa ja öljyä rakastaa, ei hän tule rikkaaksi.
Jes. 57:4  Kenenkä kanssa te nyt tahdotte iloita hekumassa? Kenenkä päälle te nyt tahdotte suutanne irvistellä, ja kieltänne pistää? Ettekö te ole rikoksen lapset ja väärä siemen?
Hes. 23:17  Kuin nyt Baabelin lapset hänen tykönsä tulivat, häntä makaaman hekumassansa, saastuttivat he hänen huoruudellansa; ja se saastutti itsensä heidän kanssansa, niin että hän heihin suuttui.
Luuk. 8:14  Mutta se mikä orjantappuroihin lankesi, ovat ne, jotka kuulevat, ja menevät pois, ja tukahdutetaan surusta, rikkaudesta ja elämän hekumasta, eikä kanna hedelmää.
1. Tim. 5:6  Mutta joka hekumassa elää, se on elävältä kuollut.
2. Tim. 3:4  Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
Jaak. 5:5  Te olette herkuissa eläneet maan päällä, ja olette teidän hekumanne pitäneet, ja teidän sydämenne syötelleet niin kuin teuraspäivänä.
1. Piet. 4:4  He oudoksuvat, ettette heidän kanssansa juokse samaan säädyttömään hekuman menoon, ja pilkkaavat.
2. Piet. 2:13  Ja saavat vääryyden palkan, pitäin sen hekumana, että he ajallisissa herkuissa elävät, he ovat ilkeydet ja pilkat, kerskaavat heidän petoksistansa, nautiten herkkuja teidän kanssanne.
Ilm. 18:9  Ja häntä pitää itkettämän, ja maan kuninkaat parkuvat häntä, jotka hänen kanssansa huorin tekivät ja hekumassa elivät, kuin he hänen palonsa savun näkevät.



1 Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikää niitä, jotka ylhäällä ovat, kussa Kristus istuu Jumalan oikealla kädellä.
2 Pyrkikää niiden perään, jotka ylhäällä ovat, ja ei niiden, jotka maan päällä ovat.
3 Sillä te olette kuolleet ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.
4 Kuin Kristus, meidän elämämme, ilmoitetuksi tulee, silloin tekin hänen kanssansa kunniassa ilmoitetaan.
5 Niin kuolettakaa sen tähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpeällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus,
6 Joidenka tähden Jumalan viha epäuskoisten lasten päälle tulee;
7 Joissa tekin muinoin vaelsitte, kuin te niissä elitte.
8 Mutta nyt pankaa myös te pois nämä kaikki, viha, närkästys, pahuus, pilkka, ilkeät sanat, teidän suustanne.
9 Älkäät valehdelko keskenänne, ja riisukaat pois teistänne vanha ihminen tekoinensa,
10 Ja pukekaa päällenne uusi, joka hänen tuntemiseensa uudistetaan, hänen kuvansa jälkeen, joka sen luonut on.
11 Kussa ei ole kreikkalainen ja juutalainen, ympärileikkaus ja esinahka, Barbarus ja Skyta, orja ja vapaa, vaan kaikki ja kaikissa Kristus.
12 Niin pukekaa siis teitänne niin kuin Jumalan valitut, pyhät ja rakkaat, sydämellisellä laupiudella, ystävyydellä, nöyryydellä, hiljaisuudella ja pitkämielisyydellä,
13 Ja kärsikää toinen toistanne ja anteeksi antakaa toinen toisellenne, jos jollakin on kannetta toista vastaan; niin kuin myös Kristus teille on anteeksi antanut, niin myös tekin tehkäät.
14 Mutta ylitse näiden kaikkein pukekaa päällenne rakkaus, joka on täydellisyyden side.
15 Ja Jumalan rauha hallitkoon teidän sydämissänne, johonka te myös kutsutut olette yhteen ruumiiseen, ja olkaat kiitolliset.
16 Asukaan Jumalan sana runsaasti teissä, kaikella viisaudella. Opettakaa ja neuvokaa teitänne keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten armon kautta Herralle teidän sydämissänne.
17 Ja kaikki, mitä te teette puheella eli työllä, niin tehkäät kaikki Herran Jeesuksen nimeen, ja kiittäkää Jumalaa ja Isää hänen kauttansa.
18 Vaimot, olkaa teidän miehillenne alamaiset Herrassa, niin kuin kohtuullinen on.
19 Miehet, rakastakaa vaimojanne, ja älkäät olko tylyt heitä vastaan.
20 Lapset, olkaa kuuliaiset vanhemmillenne kaikissa; sillä se on Herralle hyvin otollinen.
21 Isät, älkää kehoittako teidän lapsianne vihaan, ettei he araksi tulisi.
22 Palvelijat, olkaat kuuliaiset kaikissa teidän ruumiillisille isännillenne, ei silmäin edessä palvellen, niin kuin ne, jotka ihmisten mieltä noutavat, vaan sydämen yksinkertaisuudessa ja Jumalan pelossa,
23 Ja kaikki, mitä te teette, se tehkää sydämestänne, niin kuin Herralle ja ei ihmisille,
24 Ja tietäkää, että te saatte Herralta perimisen palkan; sillä te palvelette Herraa Kristusta.
25 Mutta joka väärin tekee, sen pitää saaman sen jälkeen kuin hän väärin tehnyt on, ja ei pidä muotoa katsottaman.


HAKEMISTO