Tuho ja hävitys syntien ja pahuuden vuoksi

 

Tuho ja hävitys syntien ja pahuuden vuoksi

HAKEMISTO

Tuho ja hävitys syntien ja pahuuden vuoksi

 

Raamattu 1992 tekstistä.

1. Moos. 6:13  Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.

1. Moos. 6:17  "Minä lähetän vedenpaisumuksen maan päälle hävittämään taivaan alta kaiken, missä on elämän henki. Kaikki on tuhoutuva maan päältä,

1. Moos. 7:21  Silloin tuhoutuivat kaikki maan elävät olennot, linnut, karjaeläimet, villieläimet ja kaikki maan päällä vilisevät pikkueläimet sekä kaikki ihmiset. [Matt. 24:39]

1. Moos. 8:21  Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein. [Sananl. 20:9; Saarn. 9:3; Jes. 54:9; Jer. 17:9; Mark. 7:21]

1. Moos. 9:11  Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata." [1. Moos. 8:21]

1. Moos. 9:15  muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. [Sir. 44:18]

1. Moos. 13:10  Loot katsoi ympärilleen ja näki, että Jordanin alanko oli runsasvetistä seutua. Ennen kuin Herra hävitti Sodoman ja Gomorran, se oli Soariin saakka kuin Herran puutarhaa, kuin Egyptin maata.

1. Moos. 18:23  Abraham astui lähemmäksi ja kysyi: "Aiotko sinä tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?

1. Moos. 18:24  Ehkä kaupungissa on viisikymmentä hurskasta. Tuhoaisitko sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden viidenkymmenen oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat?

1. Moos. 18:28  Entä jos niistä viidestäkymmenestä puuttuu viisi? Hävittäisitkö viiden vuoksi koko kaupungin?" Herra vastasi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentäviisi."

1. Moos. 18:30  Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Herra vastasi: "En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä."

1. Moos. 18:31  Mutta Abraham sanoi: "Saanko vielä puhua sinulle, Herra? Entä jos sieltä löytyy vain kaksikymmentä?" Herra sanoi: "Niiden kahdenkymmenen takia jätän sen hävittämättä."

1. Moos. 18:32  Mutta Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhun vielä tämän kerran. Entä jos sieltä löytyy kymmenen?" Herra sanoi: "Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä." [Jer. 5:1]

1. Moos. 19:13  sillä me hävitämme tämän paikan. Herra on saanut kuulla niin ankaran valituksen tätä kaupunkia vastaan, että hän on lähettänyt meidät hävittämään sen."

1. Moos. 19:14  Niin Loot lähti puhumaan miehille, jotka olivat kihlanneet hänen tyttärensä, ja sanoi: "Pian pois täältä, pitäkää kiirettä! Herra hävittää tämän kaupungin!" Mutta he vain naureskelivat hänen puheilleen.

1. Moos. 19:19  Sinä olet jo osoittanut minulle, palvelijallesi, suurta armoa ja laupeutta, kun sallit minun pitää henkeni. Mutta vuorille minä en uskalla yrittää: pelkään, että tuho saavuttaa minut ja minäkin kuolen.

1. Moos. 19:20  Tuo kaupunki tuolla on niin lähellä, että ehdin paeta sinne, ja se on kovin vähäpätöinen. Sehän on liian mitätön hävitettäväksi; enkö saisi paeta sinne ja silti säilyttää henkeni?"

1. Moos. 19:21  Mies sanoi: "Minä suostun sinun pyyntöösi vielä tässäkin asiassa enkä tuhoa tuota kaupunkia.

1. Moos. 19:25  Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin. [Jes. 13:19; Jer. 50:40; Aam. 4:11; Juud. 1:7]

1. Moos. 19:29  Mutta kun Jumala hävitti tasangon kaupungit, hän piti Abrahamin mielessään, ja sen vuoksi hän toimitti Lootin pois tuhon keskeltä ennen kuin hävitti kaupungit, joissa Loot oli asunut.

1. Moos. 32:8  (32:9) sillä hän ajatteli: "Jos Esau käy toisen joukon kimppuun ja tuhoaa sen, niin toinen joukko pääsee pakoon."

1. Moos. 47:19  Pitääkö meidän peltoinemme tuhoutua sinun edessäsi? Ota meidät ja meidän peltomme ja anna meille leipää, niin me tulemme faraon orjiksi, ja anna meille myös siemenviljaa. Näin me pysymme hengissä eivätkä pel- lot autioidu."

2. Moos. 9:31  Pellava ja ohra olivat tuhoutuneet, sillä ohra oli jo tähkällä ja pellava nupulla,

2. Moos. 9:32  mutta vehnä ja vaivaisvehnä eivät tuhoutuneet, koska ne valmistuvat vasta myöhemmin.

2. Moos. 12:23  sillä Herra kulkee kaikkialla surmaamassa egyptiläisiä, mutta kun hän näkee veren ovenpielissä ja kamanassa, hän kulkee sen oven ohi eikä anna tuhoojan tulla koteihinne teitä surmaamaan.

2. Moos. 15:9  Vihollinen sanoi: "Minä ajan heitä takaa, otan heidät kiinni, käyn saaliin kimppuun, saan kaikkea mielin määrin. Minä paljastan miekkani, minä tuhoan heidät."

2. Moos. 22:20  (22:19) Jos joku uhraa muille jumalille kuin Herralle, hänet tuomittakoon tuhon omaksi.

2. Moos. 23:23  Minun enkelini kulkee sinun edelläsi ja vie sinut amorilaisten, heettiläisten, perissiläisten, kanaanilaisten, hivviläisten ja jebusilaisten maahan, ja minä tuhoan heidät. [1. Moos. 15:19-21+]

2. Moos. 23:24  Älä kumarra heidän jumaliaan, älä palvele niitä, älä tee niin kuin he tekevät, vaan hävitä kaikki jumalankuvat ja murskaa heidän kivipatsaansa. [2. Moos. 20:5 | 2. Moos. 34:13+]

2. Moos. 30:33  Jos joku sellaisen öljyn sekoittaa tai voitelee sillä asiaankuulumattoman, hänet hävitettäköön kansansa parista."

2. Moos. 30:38  Jos joku tekee sellaista saadakseen itse nauttia sen tuoksusta, hänet hävitettäköön kansansa parista."

2. Moos. 32:10  Jätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan."

2. Moos. 32:12  Miksi egyptiläiset saisivat sanoa, että sinä veit israelilaiset pois vain tappaaksesi heidät vuorilla ja hävittääksesi heidät maan päältä? Anna vihasi lauhtua ja luovu aikeestasi tuhota kansasi. [4. Moos. 14:15,16 | Ps. 85:4]

2. Moos. 32:14  Niin Herran viha lauhtui, ja hän päätti luopua siitä hävityksestä, jolla oli uhannut kansaansa. [2. Sam. 24:16; Jer. 18:8; Aam. 7:3; Joona 3:10]

2. Moos. 33:3  Mene maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa. Minä itse en kulje teidän mukananne, koska te olette uppiniskainen kansa. Muuten saattaisin tuhota teidät matkalla." [2. Moos. 3:8+ | 2. Moos. 32:9+]

2. Moos. 33:5  Herra sanoi Moosekselle: "Sano israelilaisille: Te olette uppiniskainen kansa. Jos minä vielä hetkenkin kulkisin teidän mukananne, saattaisin hävittää teidät. Pankaa nyt korunne pois, sitten minä päätän, mitä teille teen."

2. Moos. 34:24  Ja kun minä hävitän kansat sinun tieltäsi ja ulotan kauas sinun rajasi, niin kukaan ei tavoittele sinun maatasi omakseen, jos vain vaellat kolmesti vuodessa Herran, Jumalasi, kasvojen eteen. [5. Moos. 12:20, 5. Moos. 19:8]

3. Moos. 23:30  Minä hävitän kansansa keskuudesta myös jokaisen, joka sinä päivänä tekee jotakin työtä.

3. Moos. 26:6  Minä annan maahanne rauhan, ja te saatte nukkua yönne minkään häiritsemättä. Minä hävitän maastanne petoeläimet, eivätkä viholliset pääse tuhoamaan maata, [Jer. 30:10, Jer. 46:27; Hes. 34:28, Hes. 39:26; Miika 4:4]

3. Moos. 26:30  Minä hävitän teidän uhrikukkulanne, kaadan kumoon suitsutusalttarinne ja kokoan teidän omat ruumiinne röykkiöiksi epäjumalankuvienne sirpaleiden päälle. Minä alan inhota teitä [Hes. 6:4]

4. Moos. 11:1  Kansa alkoi itkeä ja valittaa, eikä tämä ollut Herralle mieleen. Kun Herra kuuli kansan valituksen, hän vihastui ja sinkosi israelilaisten keskuuteen tulen, joka alkoi hävittää leirin laitamia. [Ps. 78:21]

4. Moos. 14:12  Minä kuritan heitä rutolla ja hävitän heidät. Mutta sinusta minä teen heitä suuremman ja mahtavamman kansan." [2. Moos. 32:10]

4. Moos. 16:21  "Siirtykää pois tämän joukon keskeltä. Minä aion tuhota heidät kaikki yhdellä kertaa."

4. Moos. 16:26  Mooses sanoi kansalle: "Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten telttojen lähistöltä älkääkä koskeko mihinkään heille kuuluvaan. Muuten tuhoudutte heidän syntiensä tähden."

4. Moos. 16:45  (17:10) "Väistykää syrjään tämän kansan keskeltä, niin minä tuhoan sen yhdellä kertaa." Mutta he painoivat kasvonsa maahan,

4. Moos. 17:12  (17:27) Mutta israelilaiset sanoivat Moosekselle: "Me olemme hukassa, me tuhoudumme, olemme kaikki tuhon omat!

4. Moos. 21:2  Silloin israelilaiset antoivat Herralle lupauksen: "Jos annat sen kansan meidän käsiimme, niin me julistamme heidän kaupunkinsa sinulle kuuluvaksi uhriksi ja tuhoamme ne." [5. Moos. 2:34, 5. Moos. 20:17; 1. Sam. 15:3; Miika 4:13]

4. Moos. 21:3  Herra kuuli israelilaisten pyynnön ja antoi kanaanilaiset heidän käsiinsä. Niin israelilaiset julistivat heidät Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosivat kaupungit asukkaineen. Siitä paikka sai nimen Horma.* [Nimi muistuttaa heprean sanaa, joka merkitsee 'julistaa tuhottavaksi Herralle kuuluvana uhrina'.]

4. Moos. 21:30  Mutta me niitimme heidät maahan nuolillamme, kaikki on tuhottu Hesbonista Diboniin saakka. Olemme hävittäneet maan, polttaneet sen Medebaan asti. 

4. Moos. 21:32  Mooses lähetti tiedustelijoita vakoilemaan Jaeseria. Sitten israelilaiset valloittivat sitä ympäröivät kylät ja tuhosivat siellä asuvat amorilaiset.

4. Moos. 24:19  Jaakobista polveutuu hallitsija, joka tuhoaa vihollisensa, vaikka he suojautuvat kaupunkeihin. 

4. Moos. 24:20  Kun Bileam näki amalekilaiset, hän lausui nämä sanat: -- Amalek on kansoista ensimmäinen, mutta se hävitetään ikiajoiksi.  [2. Moos. 17:16+]

4. Moos. 24:22  Kuitenkin Kainin perii tuho;* ei aikaakaan, niin Assur vie sinut vankeuteen. 

4. Moos. 24:24  nuo, jotka ovat lähteneet kittiläisten maasta?* He kukistavat Assurin, he kukistavat Eberin, mutta heidätkin hävitetään ainiaaksi.  [Kittiläisillä tarkoitettiin alkuaan Kyproksen Kitionin asukkaita, mutta myöhemmin nimitys siirtyi tarkoittamaan muitakin Välimeren rantojen kansoja, kreikkalaisia ja roomalaisia. Tässä viitataan kuitenkin ns. merikansoihin, joihin mm. filistealaiset kuuluivat.]

4. Moos. 25:11  "Pinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, on lauhduttanut minun vihani. Hän on israelilaisten parissa kiivaasti puolustanut minun kunniaani, ja siksi minä en omassa kiivaudessani tyystin hävittänyt israelilaisia.

4. Moos. 25:17  "Käykää midianilaisten kimppuun ja hävittäkää heidät. [4. Moos. 31:2]

4. Moos. 26:10  Mutta maa repesi heidän altaan ja nieli sekä heidät että Korahin, ja samalla tuhoutuivat heidän kannattajansa, kun tuli poltti kaksisataaviisikymmentä miestä. Näin heistä tuli varoittava esimerkki. [4. Moos. 16:32,33+ | 4. Moos. 16:35+]

4. Moos. 32:15  Jos te nyt kieltäydytte seuraamasta Herraa, hän jättää Israelin vielä pitemmäksi ajaksi autiomaahan, ja silloin te olette saattaneet tämän kansan tuhoon."

4. Moos. 32:21  ja jos jokainen asekelpoinen mies teidän joukostanne lähtee Jordanin tuolle puolen ja taistelee, kunnes viholliset on tuhottu,

4. Moos. 32:39  Manassen pojan Makirin jälkeläiset lähtivät Gileadiin, valloittivat sen ja tuhosivat siellä asuvat amorilaiset. [1. Moos. 50:23]

4. Moos. 33:52  hävittäkää tieltänne kaikki sen maan asukkaat. Hävittäkää heidän kiveen veistetyt epäjumalansa, samoin kaikki heidän valetut jumalankuvansa, ja tuhotkaa heidän uhrikukkulansa. [2. Moos. 23:33, 2. Moos. 34:12,13; 5. Moos. 7:5]

4. Moos. 33:55  Mutta ellette hävitä maan asukkaita tieltänne, niin ne, joiden annatte jäädä jäljelle, pistävät teitä piikkeinä silmiin ja okaina kylkiin, ja he ahdistavat teitä siinä maassa, jossa asutte. [Joos. 23:13; Tuom. 2:3]

5. Moos. 1:27  Te nurisitte teltoissanne ja sanoitte: 'Herra vihaa meitä! Hän toi meidät pois Egyptistä vain antaakseen amorilaisten tuhota meidät. [4. Moos. 14:3]

5. Moos. 2:12  Seirissä taas olivat muinoin asuneet horilaiset, mutta Esaun jälkeläiset riistivät heiltä heidän maansa, hävittivät heidät tieltään ja asettuivat heidän alueilleen, kuten israelilaisetkin tekivät omassa maassaan, jonka Herra heille antoi. [1. Moos. 14:6, 1. Moos. 36:20,21]

5. Moos. 2:15  Herra kääntyi heitä vastaan ja hävitti heidät leiristä viimeistä miestä myöten.

5. Moos. 2:21  Nämä olivat mahtava ja lukuisa kansa, ja he olivat yhtä kookkaita kuin anakilaiset, mutta Herra hävitti heidät ammonilaisten tieltä. Ammonilaiset ottivat haltuunsa heidän maansa ja asettuivat sinne asumaan.

5. Moos. 2:22  Samalla tavoin Herra oli auttanut Seirissä asuvia Esaun jälkeläisiä, joiden tieltä hän hävitti horilaiset. Näin Esaun jälkeläiset olivat saaneet haltuunsa heidän maansa ja asettuneet sinne. Siellä he asuvat edelleenkin.

5. Moos. 2:23  Avvilaiset asuivat maaseudun kylissä Gazaan saakka, mutta Kaftorista lähtenyt kansa hävitti heidät ja asettui asumaan heidän alueilleen.* [»Kaftorista lähtenyt kansa» tarkoittaa filistealaisia. Kaftor lienee sama kuin Kreeta.][1. Moos. 10:14+]

5. Moos. 2:34  "Me valloitimme ja tuhosimme kaikki hänen kaupunkinsa, julistimme ne Herralle kuuluvaksi uhriksi ja surmasimme niissä joka ikisen miehen, naisen ja lapsen jättämättä eloon ainoatakaan. [4. Moos. 21:2+]

5. Moos. 4:3  Te olette omin silmin nähneet, mitä Herra teki Baal- Peorissa. Herra, teidän Jumalanne, hävitti teidän keskuudestanne kaikki, jotka lankesivat siellä Baalin palvojiksi. [4. Moos. 25:3,4; Joos. 22:17]

5. Moos. 4:26  Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon, että siinä tapauksessa te pian häviätte maastanne, jota nyt olette menossa ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen. Te ette saa elää siellä kauan, vaan teidät perii tuho. [5. Moos. 30:19; 5. Moos. 31:28]

5. Moos. 4:31  Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala. Hän ei hylkää teitä eikä anna teidän tuhoutua. Hän ei unohda valalla vahvistamaansa lupausta, jonka hän antoi esi-isillenne.

5. Moos. 4:38  Hän lupasi hävittää teitä suuremmat ja mahtavammat kansat teidän tieltänne antaakseen teille niiden maat, kuten nyt tapahtuu. [5. Moos. 2:25]

5. Moos. 6:15  ettei Herra, teidän Jumalanne, joka on keskellänne, vihastuisi teihin ja hävittäisi teitä maan päältä, sillä Herra vaatii omiltaan uskollisuutta. [5. Moos. 5:9]

5. Moos. 6:22  ja teki suuria ja tuhoisia ihmeitä ja tunnustekoja faraolle ja hänen hovilleen meidän silmiemme nähden.

5. Moos. 7:1  "Kun Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen maahan, jota nyt olette menossa ottamaan omaksenne, hän hävittää tieltänne seitsemän teitä suurempaa ja mahtavampaa kansaa: heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset. [2. Moos. 23:23, 2. Moos. 34:11]

5. Moos. 7:2  Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut nämä kansat teidän käsiinne ja te olette ne lyöneet, julistakaa ne Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhotkaa ne. Älkää liittoutuko niiden kanssa älkääkä osoittako niille armoa. [2. Moos. 23:32; 5. Moos. 20:16,17]

5. Moos. 7:10  mutta niille, jotka häntä uhmaavat ja vihaavat, hän kostaa tuhoamalla heidät. Hän kostaa viipymättä sille, joka häntä vihaa.

5. Moos. 7:16  Te tuhoatte kaikki ne kansat, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän käsiinne. Älkää säälikö niitä älkääkä palvoko vieraita jumalia, ettette joutuisi niiden pauloihin. [2. Moos. 23:33; 5. Moos. 12:30]

5. Moos. 7:17  "Te kenties ajattelette: 'Nämä kansat ovat meitä suurempia. Kuinka me pystyisimme ne hävittämään?'

5. Moos. 7:22  "Herra, teidän Jumalanne, karkottaa nämä kansat teidän tieltänne vähitellen. Teidän ei tule pyrkiä kerralla hävittämään niitä, etteivät villieläimet lisääntyisi ja kävisi teille vaivaksi. [2. Moos. 23:29]

5. Moos. 7:23  Herra, teidän Jumalanne, antaa nuo kansat teidän valtaanne ja saattaa ne suureen sekasortoon, kunnes ne tuhoutuvat tyystin.

5. Moos. 7:24  Herra antaa myös niiden kuninkaat teidän käsiinne, ja te pyyhitte heidän nimensäkin pois maan päältä. Kukaan ei pysty teitä vastustamaan, vaan te hävitätte kaikki. [Joos. 11:12]

5. Moos. 7:26  Sellainen iljetys on julistettava tuhon omaksi. Älkää siis viekö siitä mitään kotiinne, ettette itsekin joutuisi tuhon omiksi. Inhotkaa epäjumalia, kauhistukaa ja karttakaa niitä; ne on tuhottava. [5. Moos. 13:18]

5. Moos. 8:19  Mutta jos te kaikesta huolimatta unohdatte Herran, Jumalanne, jos antaudutte palvelemaan vieraita jumalia ja palvotte ja kumarratte niitä, niin teidät perii tuho, sen minä vannon. [5. Moos. 30:17,18]

5. Moos. 8:20  Ellette tottele Herraa, Jumalaanne, te tuhoudutte niin kuin ne kansat, jotka Herra hävittää teidän tieltänne.

5. Moos. 9:3  Mutta nyt te saatte nähdä, että Herra, teidän Jumalanne, itse kulkee teidän edellänne polttavana tulena. Hän lannistaa ja kukistaa heidät, niin että voitte lyhyessä ajassa hävittää heidät tieltänne ja tuhota heidät, kuten Herra on teille luvannut. [5. Moos. 4:24]

5. Moos. 9:4  Kun Herra, teidän Jumalanne, karkottaa heidät teidän tieltänne, älkää ajatelko, että Herra on teidän omien ansioittenne tähden tuonut teidät tänne ja antanut teille tämän maan. Ei, vaan Herra hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden. [1. Moos. 15:16; 3. Moos. 18:24]

5. Moos. 9:5  Ette te oman kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne, hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. [1. Moos. 12:7+ | 1. Moos. 24:7+]

5. Moos. 9:8  Jo Horebilla te suututitte Herran, niin että hän oli vihassaan tuhota teidät kokonaan. [2. Moos. 32:10]

5. Moos. 9:14  Mene nyt. Minä aion hävittää sen ja pyyhkiä sen nimen maan päältä. Mutta sinusta minä teen tätä kansaa mahtavamman ja suuremman kansan.'

5. Moos. 9:19  ja siksi minä pelkäsin, että Herra suuttumuksensa ja vihansa vallassa tuhoaisi teidät. Mutta silläkin kertaa Herra kuuli minua.

5. Moos. 9:25  "Minä lankesin Herran eteen ja vietin ne neljäkymmentä päivää ja yötä rukoillen häntä, koska hän oli sanonut hävittävänsä teidät. [2. Moos. 32:11,31, 2. Moos. 34:8]

5. Moos. 9:26  Näin minä silloin rukoilin: Herra, minun Jumalani, älä tuhoa omaa kansaasi! Olethan suuruudessasi lunastanut sen vapaaksi ja väkevällä kädelläsi tuonut sen pois Egyptistä.

5. Moos. 10:10  "Minä viivyin vuorella neljäkymmentä päivää ja yötä kuten edelliselläkin kerralla. Myös tällä kertaa Herra kuuli minua ja lupasi, ettei tuhoa teitä. [2. Moos. 32:14, 2. Moos. 34:28; 5. Moos. 9:25]

5. Moos. 11:4  eivätkä sitä, miten egyptiläisten sotajoukko, joka ajoi teitä takaa, tuhoutui hevosineen ja sotavaunuineen, kun Herra antoi Kaislameren vesien vyöryä egyptiläisten yli ja hävitti faraon sotajoukon perin pohjin. [2. Moos. 14:30,31]

5. Moos. 11:23  niin Herra hävittää teidän tieltänne kansoja, jotka ovat teitä suurempia ja mahtavampia, ja te saatte maan omaksenne.

5. Moos. 12:2  "Hävittäkää korkeilta vuorilta, kukkuloilta ja lehtevien puiden alta perin pohjin kaikki ne paikat, joissa teidän tuhoamanne kansat ovat palvoneet jumaliaan.

5. Moos. 12:3  Repikää maahan niiden alttarit, murskatkaa kivipatsaat, polttakaa asera-paalut, lyökää palasiksi kaikki jumalien kuvat. Tuhotkaa noiden kansojen jumalat, niin että niiden nimetkin unohtuvat. [2. Moos. 34:13+]

5. Moos. 12:29  "Kun Herra, teidän Jumalanne, on hävittänyt ne kansat, joiden maan te nyt menette ottamaan haltuunne, ja kun te olette asettuneet asumaan heidän maahansa,

5. Moos. 13:5  (13:6) Mutta teitä yllyttänyt profeetta tai unennäkijä on surmattava, koska hän houkutteli teitä luopumaan Herrasta, Jumalastanne, joka on tuonut teidät pois Egyptistä ja lunastanut teidät vapaiksi tuosta orjuuden maasta; se mies viekoitteli teitä kääntymään pois siltä tieltä, jota Herra on käskenyt teidän kulkea. Hävittäkää paha keskuudestanne. [5. Moos. 18:20 | 5. Moos. 17:7, 5. Moos. 19:19, 5. Moos. 24:7; 1. Kor. 5:13]

5. Moos. 13:15  (13:16) teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa.

5. Moos. 17:7  Todistajien on heitettävä ensimmäiset kivet, ja sen jälkeen kaikkien muidenkin on osallistuttava syyllisen kivittämiseen. Hävittäkää paha keskuudestanne. [5. Moos. 13:10 | 5. Moos. 13:6+]

5. Moos. 17:12  Mutta jos joku on niin röyhkeä, ettei piittaa tuomarin tai Herran palvelijana toimivan papin päätöksestä, hänen on kuoltava. Hävittäkää paha Israelista.

5. Moos. 18:12  Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne.

5. Moos. 19:1  "Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat, joiden maan hän antaa teidän omaksenne. Kun olette asettuneet asumaan heidän kaupunkeihinsa ja taloihinsa,

5. Moos. 19:16  "Jos joku esittää toisen ihmisen tuhoksi perättömiä syytöksiä,

5. Moos. 19:19  häntä tulee kohdella samalla tavoin, kuin hän itse aikoi kohdella toista. Hävittäkää paha keskuudestanne. [5. Moos. 13:6+]

5. Moos. 20:17  Julistakaa nämä kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hävittäkää ne ja niiden asukkaat, heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt. [4. Moos. 21:2+]

5. Moos. 20:18  Ellette hävitä heitä, he opettavat teille iljettävät tapansa, joita he ovat noudattaneet palvoessaan jumaliaan, ja niin te rikotte Herraa, Jumalaanne vastaan.

5. Moos. 20:19  "Jos joudutte pitkään piirittämään jotakin kaupunkia, älkää ryhtykö kirves kädessä hävittämään sen ympäristössä kasvavia puita. Älkää hakatko niitä maahan, sillä saatte niistä syötävää. Eiväthän puut ole ihmisiä, ei teidän tarvitse käydä niiden kimppuun.

5. Moos. 21:21  Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. Hävittäkää paha keskuudestanne. Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tuomiosta, että he ottaisivat opikseen. [5. Moos. 13:6+]

5. Moos. 22:21  vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä; hän on harjoittanut haureutta ja tuottanut häpeää isänsä talolle ja koko Israelille. Hävittäkää paha keskuudestanne. [5. Moos. 13:6+]

5. Moos. 22:22  "Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne. [3. Moos. 20:10]

5. Moos. 22:24  molemmat on vietävä kaupungin portille ja kivitettävä kuoliaaksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua, ja mies siksi, että hän häpäisi toiselle vaimoksi luvatun tytön. Hävittäkää paha keskuudestanne.

5. Moos. 24:7  "Jos käy ilmi, että joku on ryöstänyt itselleen toisen israelilaisen ja tarjonnut häntä ostettavaksi tai myynyt hänet orjaksi, tekoon syyllistyneen on kuoltava. Hävittäkää paha keskuudestanne. [2. Moos. 21:16; 1. Tim. 1:10 | 5. Moos. 13:6+]

5. Moos. 28:20  "Herra lähettää teidän keskuuteenne kirouksen: teittepä mitä tahansa, hän saattaa teidät kauhun ja sekasorron valtaan, ja pian te tuhoudutte ja häviätte maan päältä pahojen tekojenne tähden, kun hylkäsitte Herran.

5. Moos. 28:21  Hän tartuttaa teihin ruton, kunnes on hävittänyt teidät siitä maasta, jota olette menossa ottamaan haltuunne.

5. Moos. 28:42  Maanne kaikki puut ja hedelmät joutuvat tuholaisten saaliiksi.

5. Moos. 28:45  "Teidän osaksenne tulevat kaikki nämä kiroukset. Ne kohtaavat teitä ja lankeavat teidän päällenne, ja viimein te tuhoudutte, koska ette totelleet Herraa, Jumalaanne, ettekä noudattaneet hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka hän teille antoi.

5. Moos. 28:48  te joudutte nälissänne ja janoissanne, alastomina ja kaikkea puutetta kärsien palvelemaan vihollisianne, jotka Herra lähettää kimppuunne. Hän panee teidät kantamaan rautaista iestä, kunnes tuhoudutte.

5. Moos. 28:51  Heidän joukkonsa syövät teidän karjanne ja satonne, niin että näännytte nälkään. Teille ei jää mitään, ei viljaa, ei viiniä eikä öljyä, ei vasikoita eikä karitsoita, ja niin te tuhoudutte.

5. Moos. 28:61  Herra lähettää teidän vaivaksenne kaikki sellaisetkin sairaudet ja vitsaukset, joita tässä lain kirjassa ei ole edes mainittu, ja te tuhoudutte.

5. Moos. 28:63  Ennen Herra iloitsi antaessaan teidän menestyä ja lisääntyä, nyt hän iloitsee hävittäessään ja tuhotessaan teitä. Teidät repäistään pois siitä maasta, jota nyt olette menossa ottamaan haltuunne. [Sananl. 1:26]

5. Moos. 29:19  (29:18) ja joka tästä liitosta välittämättä itsevarmasti ajattelee, että hänen käy hyvin, vaikka hän mielensä paaduttaen pysyykin luopumuksessaan. Hän saattaisi tuhoon teidät kaikki, niin hyvät kuin pahatkin.

5. Moos. 29:23  (29:22) ja miten maa on niin tulikiven ja suolan polttama, ettei siihen voi kylvää mitään eikä siitä verso ainoakaan ruohonkorsi. Koko maa on kuin Sodoma ja Gomorra tai Adma ja Seboim, jotka Herra vihassaan ja kiivaudessaan hävitti. [1. Moos. 19:24; Hoos. 11:8]

5. Moos. 30:15  "Minä olen tänään pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, menestyksen ja tuhon.

5. Moos. 30:18  (30:17-18) teidät perii tuho ettekä saa kauan elää siinä maassa, jota olette nyt menossa ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen.

5. Moos. 31:3  Mutta Herra, teidän Jumalanne, kulkee itse teidän edellänne. Hän hävittää kansat teidän tieltänne, ja te otatte haltuunne niiden maat. Joosua johtaa teidät joen yli; näin on Herra luvannut. [4. Moos. 27:18]

5. Moos. 31:4  Herra tekee noille kansoille, niin kuin hän teki amorilaisten kuninkaille Sihonille ja Ogille. Heidät ja heidän maansa hän tuhosi. [4. Moos. 21:24,35]

5. Moos. 32:26  "Minä voisin hävittää heidät, pyyhkiä pois heidän muistonsakin ihmisten mielistä,

5. Moos. 32:27  mutta minä en halua kuulla vihollisteni pilkkasanoja, en salli, että he ymmärtävät kaiken väärin ja sanovat: 'Tämä hävitys on meidän kättemme työtä, ei suinkaan Herran.' [4. Moos. 14:15,16; Hes. 20:14]

5. Moos. 33:27  Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret. Hän karkotti tieltäsi viholliset ja käski sinun hävittää heidät. [Ps. 90:1]

Joos. 3:10  Sitten hän sanoi: "Elävä Jumala on teidän keskellänne. Tämän te tiedätte siitä, että hän hävittää teidän tieltänne kanaanilaiset, heettiläiset, hivviläiset, perissiläiset, girgasilaiset, amorilaiset ja jebusilaiset.

Joos. 6:17  Koko kaupunki ja kaikki, mitä siellä on, julistetaan Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhotaan. Vain portto Rahab ja kaikki ne, jotka ovat hänen talossaan, saavat jäädä henkiin, sillä hän piilotti tiedustelijat, jotka olimme lähettäneet. [4. Moos. 21:2+ | Joos. 2:4]

Joos. 6:18  Varokaa ryöstämästä itsellenne sellaista, mikä on julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi, ettette saattaisi Herran kiroukseen koko Israelin leiriä ja syöksisi sitä tuhoon. [3. Moos. 27:28]

Joos. 6:26  Kun Jeriko oli hävitetty, Joosua julisti kansalle tämän varoituksen: "Herran kirous kohtaa sitä, joka uudelleen rakentaa Jerikon kaupungin. Kaupungin perustusten laskeminen maksaa hänen esikoisensa hengen ja porttien pystyttäminen hänen nuorimman poikansa hengen." [1. Kun. 16:34]

Joos. 7:7  Joosua sanoi: "Voi Herra, minun Jumalani! Miksi toit tämän kansan Jordanin yli? Halusitko antaa meidät amorilaisten tuhottaviksi? Kunpa olisimme ymmärtäneet jäädä Jordanin toiselle puolelle!

Joos. 7:9  Kun kanaanilaiset ja kaikki muut tämän maan kansat saavat kuulla tästä, he saartavat meidät ja hävittävät meidät ja meidän nimemmekin maan päältä. Miten sinä silloin pelastat oman nimesi kunnian?" [2. Moos. 32:12; 4. Moos. 14:15,16]

Joos. 7:12  Nyt he eivät enää voi kestää vihollistensa edessä, vaan joutuvat pakenemaan, sillä Israel on joutunut Herran kiroukseen. Ellette hävitä keskuudestanne Herran omaksi julistettua saalista, minä en enää ole teidän kanssanne.

Joos. 8:26  Joosua piti tapparansa kohotettuna eikä antanut kätensä vaipua, ennen kuin israelilaiset olivat tuhonneet Ain asukkaat, jotka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi.

Joos. 9:24  He vastasivat Joosualle: "Meille, sinun palvelijoillesi, kerrottiin, että Herra, sinun Jumalasi, käski palvelijansa Mooseksen antaa teille koko tämän maan ja käski teidän hävittää kaikki sen asukkaat tieltänne. Siksi me pelkäsimme henkemme puolesta ja teimme näin. [5. Moos. 7:2]

Joos. 10:35  Vielä samana päivänä he valtasivat kaupungin ja surmasivat sen asukkaat. Joosua julisti sinä päivänä Eglonin Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosi sen kaikkine asukkaineen, kuten oli tuhonnut Lakisinkin.

Joos. 10:37  valtasivat sen ja surmasivat sen kuninkaan ja kaikki asukkaat. He hävittivät seudun kaikki muutkin kaupungit asukkaineen eivätkä jättäneet ketään henkiin. Joosua teki Hebronille niin kuin oli tehnyt Eglonillekin: hän julisti kaupungin Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosi sen kaikkine asukkaineen.

Joos. 10:40  Joosua kukisti koko maan ja valloitti vuoriston, Negevin alueen, läntiset kukkulat ja itäiset rinteet. Hän surmasi näiden seutujen kuninkaat eikä päästänyt ainoatakaan heistä pakenemaan. Hän julisti Herralle kuuluvaksi uhriksi kaikki elävät olennot ja hävitti ne, kuten Herra, Israelin Jumala, oli käskenyt. [5. Moos. 7:2, 5. Moos. 20:16,17]

Joos. 11:11  Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi eivätkä jättäneet heistä eloon ainoatakaan. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla.

Joos. 11:20  Herra oli kovettanut vihollisten sydämet ja saanut heidät käymään sotaa Israelia vastaan, jotta heidät voitaisiin julistaa Herralle kuuluvaksi uhriksi ja säälimättä tuhota sen käskyn mukaisesti, jonka Herra oli antanut Moosekselle. [5. Moos. 2:30]

Joos. 11:21  Samoihin aikoihin Joosua lähti sotaretkelle hävittääkseen anakilaiset vuoristosta, Hebronista, Debiristä, Anabista, kaikkialta Juudan vuorilta ja Israelin vuoristosta. Hän julisti heidät kaupunkeineen Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosi heidät. [4. Moos. 13:22; 5. Moos. 1:28; Tuom. 1:20]

Joos. 13:6  Kaikki vuoriston asukkaat, foinikialaiset Libanonin vuorilta Misrefot-Majimiin asti, minä hävitän israelilaisten tieltä. Sinun tehtäväsi on nyt arpomalla jakaa koko maa israelilaisten kesken, niin kuin olen käskenyt sinun tehdä. [Joos. 1:6, Joos. 11:8]

Joos. 13:12  Basan oli ollut kuningas Ogin valtakuntaa; hänen hallituskaupunkinsa olivat Astarot ja Edrei. Og oli viimeisiä refalaisia, kansaa, jonka Mooses oli kukistanut ja hävittänyt. [5. Moos. 3:11]

Joos. 13:13  Israelilaiset eivät hävittäneet Gesurin eivätkä Maakan heimoja, vaan nämä kansat asuvat vielä nykyisinkin israelilaisten keskuudessa.

Joos. 15:14  Kaleb hävitti sieltä Anakista polveutuneet Sesain, Ahimanin ja Talmain suvut. [4. Moos. 13:23; Tuom. 1:10]

Joos. 15:63  Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä. [Tuom. 1:21; 2. Sam. 5:6]

Joos. 16:10  Efraimilaiset eivät hävittäneet kanaanilaisia, jotka asuivat Geserissä. Vielä tänäkin päivänä Efraimin heimon keskuudessa asuu kanaanilaisia, mutta he joutuvat tekemään efraimilaisille verona palkatonta työtä. [Tuom. 1:29; 1. Kun. 9:16,21]

Joos. 17:13  Kun israelilaisten voima kasvoi, he pakottivat kanaanilaiset verotyöhön mutta eivät hävittäneet heitä.

Joos. 22:33  Israelilaiset hyväksyivät selityksen ja ylistivät Herraa. He lakkasivat suunnittelemasta maanmiehiään vastaan sotaretkeä, jonka tarkoituksena oli ollut hävittää ruubenilaisten ja gadilaisten maa.

Joos. 23:4  Minä olen arpomalla jakanut teidän heimoillenne perintömaaksi ne alueet, joiden kansat hävitin sukupuuttoon Jordanin länsipuolelta, aina Suureenmereen asti, ja samoin olen jakanut vielä jäljellä olevien kansojen maat.

Joos. 23:5  Herra itse raivaa ja hävittää nuo kansat teidän tieltänne, ja te saatte haltuunne niiden maat, kuten Herra, teidän Jumalanne, on teille luvannut. [2. Moos. 23:27; 5. Moos. 6:19]

Joos. 23:9  "Herra on hävittänyt teidän tieltänne suuria ja voimakkaita kansoja, eikä yksikään niistä ole kyennyt vastustamaan teitä. [5. Moos. 4:38, 5. Moos. 7:24; Joos. 1:5; Aam. 2:9]

Joos. 23:13  saatte olla varmat siitä, ettei Herra, teidän Jumalanne, enää hävitä näitä kansoja teidän tieltänne. Niistä tulee teille pyydys ja ansa, ne iskevät ruoskana teitä kylkiin ja pistävät okaina teitä silmiin, ja te häviätte pian tästä hyvästä maasta, jonka Herra, teidän Jumalanne, on teille antanut.

Joos. 24:8  "'Sieltä minä toin teidät Jordanin itäpuolella asuvien amorilaisten maahan. Amorilaiset ryhtyivät sotaan teitä vastaan, mutta minä olin teidän kanssanne ja kukistin heidät. Minä hävitin heidät teidän tieltänne, ja te saitte haltuunne heidän maansa. [4. Moos. 21:31]

Joos. 24:14  "Pelätkää siis Herraa ja palvelkaa häntä nuhteettomasti ja uskollisesti. Hylätkää ja hävittäkää ne jumalat, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen ja Egyptissä, ja palvelkaa Herraa. [2. Moos. 20:3]

Joos. 24:23  Joosua sanoi: "Hylätkää ja hävittäkää siis vieraat jumalanne ja antakaa sydämenne kääntyä Herran, Israelin Jumalan puoleen." [1. Moos. 35:2; 1. Sam. 7:3]

Tuom. 1:17  Juudan miehet lähtivät yhdessä Simeonin miesten kanssa Sefatissa asuvia kanaanilaisia vastaan ja voittivat heidät. Sitten he julistivat kaupungin Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosivat sen. Näin kaupunki sai nimen Horma.* [Nimi Horma muistuttaa heprean sanaa, joka merkitsee 'julistaa tuhottavaksi Herralle kuuluvana uhrina'.][4. Moos. 21:3]

Tuom. 1:20  Kalebille annettiin Hebron, kuten Mooses oli määrännyt, ja Kaleb hävitti siellä asuneet kolme anakilaista sukua. [Joos. 14:13, Joos. 15:13,14]

Tuom. 1:28  Kun israelilaiset voimistuivat, he pakottivat kanaanilaiset verotyöhön mutta eivät hävittäneet heitä.

Tuom. 1:32  Asserilaiset jäivät asumaan kanaanilaisten keskuuteen, koska eivät onnistuneet hävittämään heitä.

Tuom. 2:21  en enää hävitä teidän tieltänne ainoatakaan niistä kansoista, jotka Joosuan kuollessa vielä olivat kukistamatta.

Tuom. 2:23  Siksi Herra ei kiirehtinyt tuhoamaan näitä kansoja, vaan antoi niiden jäädä paikoilleen, ja siksi hän ei ollut myöskään antanut niitä Joosuan käsiin.

Tuom. 4:16  Barak ajoi takaa vaunujoukkoja ja jalkaväkeä Haroset-Gojimiin saakka. Siseran koko armeija tuhottiin, eikä siitä jäänyt eloon ainoatakaan miestä. [Ps. 83:10,11]

Tuom. 5:31  Näin tuhoutuvat kaikki sinun vihollisesi, Herra, mutta ne, jotka Herraa rakastavat, ovat voitokkaat kuin nouseva aurinko.  Israel sai elää rauhassa neljäkymmentä vuotta. [Ps. 68:2,3 | Matt. 13:43]

Tuom. 6:4  He pystyttivät leirejään israelilaisten maahan, tuhosivat sadon Gazan liepeille saakka ja ryöstivät kaikki lampaat, naudat ja aasit, niin ettei israelilaisille jäänyt henkensä pitimiksi mitään syötävää.

Tuom. 6:5  Viholliset tulivat maahan karjoineen ja telttoineen kuin heinäsirkkalauma. Heitä ja heidän kameleitaan oli lukematon määrä, ja maahan tunkeutuessaan he hävittivät kaiken. [Tuom. 7:12]

Tuom. 8:28  Hävittyään israelilaisille midianilaiset eivät enää uskaltaneet lähteä ryöstöretkilleen. Israel sai elää rauhassa neljäkymmentä vuotta, Gideonin elämän loppuun saakka. [Tuom. 3:11]

Tuom. 9:20  Mutta ellette ole tehneet oikein, silloin Abimelekista lähtee tuli, joka tuhoaa Sikemin miehet ja Bet-Millon väen, ja Sikemin miehistä ja Bet-Millon väestä lähtee tuli, joka tuhoaa Abimelekin."

Tuom. 9:45  Koko päivän kestäneen taistelun jälkeen Abimelek valloitti kaupungin ja surmasi sen asukkaat. Hän hävitti kaupungin maan tasalle ja kylvi sen paikalle suolaa.

Tuom. 9:57  ja Jumala antoi Sikemin miesten pahuuden koitua heidän omaksi tuhokseen. Heidän osakseen tuli Jerubbaalin pojan Jotamin lausuma kirous.

Tuom. 11:23  "Kun siis Herra, Israelin Jumala, on nyt hävittänyt oman kansansa tieltä amorilaiset, mikä sinä olet ottamaan omaksesi israelilaisten maan?

Tuom. 11:24  Pidäthän sinäkin itselläsi kaiken sen maan, jonka jumalasi Kemos antaa haltuusi. Aivan samoin mekin otamme haltuumme sen alueen, jonka asukkaat Herra, meidän Jumalamme, hävittää meidän tieltämme. [1. Kun. 11:7; 2. Kun. 23:13]

Tuom. 15:6  Filistealaiset kyselivät toisiltaan: "Kuka tämän teki?" He saivat tietää, että tuhotyön oli tehnyt Simson, timnalaisen miehen vävy, kostoksi siitä, että mies oli häiden jälkeen antanut tyttärensä Simsonin sulhaspojalle. Silloin filistealaiset lähtivät Timnaan ja polttivat sekä tytön että hänen isänsä. [Tuom. 14:15]

Tuom. 16:24  Kun filistealaiset näkivät, kuinka Simsonin oli käynyt, he ylistivät jumalaansa. He sanoivat: -- Jumalamme on antanut käsiimme tämän vihollisen, vihollisemme, joka hävitti maatamme ja surmasi meistä niin monta. 

Tuom. 20:13  Luovuttakaa meille nuo Gibean raakalaiset, että saamme surmata heidät ja hävittää pahan Israelista." Mutta benjaminilaiset eivät halunneet totella israelilaisia heimoveljiään

Tuom. 20:34  Gibean edustalle saapui kymmenentuhannen miehen joukko israelilaisia valiosotureita. Taistelu riehui ankarana, eivätkä benjaminilaiset vielä tajunneet, että heitä uhkasi tuho.

Tuom. 21:23  Benjaminilaiset tekivät neuvon mukaan. Jokainen heistä ryösti yhden tanssivista tytöistä itselleen vaimoksi. Sitten he palasivat perintömailleen, rakensivat hävitetyt kaupunkinsa ja asettuivat niihin asumaan.

1. Sam. 2:33  Kaikkia perheesi jäseniä minä en alttarini äärestä tuhoa, jotten sokaisisi silmiäsi ja riuduttaisi voimiasi, mutta enimmät heistä kaatuvat miekkaan.

1. Sam. 6:5  Tehkää kuvat paiseistanne ja rotista, jotka hävittävät maatanne, ja antakaa ne Israelin Jumalalle osoittaaksenne, että taivutte hänen tahtoonsa. Ehkä hän sitten nostaa raskaan kätensä teidän päältänne ja jumalienne ja maanne päältä.

1. Sam. 7:4  Israelilaiset hävittivätkin baalit ja astartet ja palvelivat ainoastaan Herraa.

1. Sam. 13:3  Sitten Jonatan tuhosi Gebassa filistealaisten vartioston, ja filistealaiset saivat kuulla, että heprealaiset olivat nousseet kapinaan. Saul käski puhaltaa hälytystorvea kaikkialla Israelissa,

1. Sam. 13:4  ja koko Israel kuuli tämän viestin: "Saul on tuhonnut filistealaisten vartioston, ja nyt he hautovat kostoa." Kutsua noudattaen kansa kokoontui Saulin luo Gilgaliin.

1. Sam. 14:36  Saul sanoi: "Meidän pitää vielä tänä yönä hyökätä filistealaisten kimppuun ja ahdistaa heitä aamunkoittoon saakka. Silloin voimme tuhota heidät viimeiseen mieheen." Sotilaat vastasivat: "Tee niin kuin parhaaksi näet." Mutta pappi sanoi: "Meidän täytyy ensin kysyä neuvoa Jumalalta."

1. Sam. 15:6  Keniläisille Saul lähetti viestin: "Luopukaa amalekilaisista ja siirtykää muualle, etten joutuisi tuhoamaan teitä yhdessä amalekilaisten kanssa. Tehän osoititte ystävyyttä israelilaisille, kun he tulivat Egyptistä." Ja keniläiset siirtyivät pois amalekilaisten joukosta. [4. Moos. 24:21,22+]

1. Sam. 15:9  Paitsi Agagia Saul ja hänen miehensä säästivät myös parhaat lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, vohlat ja karitsat ja kaiken muun arvokkaan omaisuuden. Niitä he eivät halunneet tuhota, mutta kaiken arvottoman ja turhan he hävittivät. [3. Moos. 27:28,29]

1. Sam. 15:15  Saul vastasi: "Ne on otettu amalekilaisilta. Miehet säästivät parhaat lampaat, sonnit ja lehmät uhriksi Herralle, sinun Jumalallesi. Kaiken muun olemme tuhonneet."

1. Sam. 15:18  Herra lähetti sinut toteuttamaan tätä käskyä: 'Julista Herralle kuuluvaksi uhriksi pahantekijät, nuo amalekilaiset, ja sodi heitä vastaan, kunnes olet hävittänyt viimeisenkin heistä.'

1. Sam. 15:20  Saul vastasi Samuelille: "Minähän tottelin Herraa ja lähdin minne hän minut lähetti. Toin sieltä Agagin, Amalekin kuninkaan, mutta kaiken muun tuhosin.

1. Sam. 15:21  Saaliista miehet ottivat lampaita ja muuta karjaa, parhaan osan siitä, mikä piti tuhota. Ne he halusivat uhrata Gilgalissa Herralle, sinun Jumalallesi."

1. Sam. 20:15  Älä liioin milloinkaan kiellä ystävyyttäsi minun suvultani, älä edes silloin, kun Herra hävittää maan päältä vihollisesi viimeistä myöten."

1. Sam. 22:19  Myös Nobin, pappien kaupungin, Saul hävitti miekallaan, ja miekka kaatoi sieltä miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, sonnit, aasit ja lampaat.

1. Sam. 22:22  Silloin Daavid kertoi Abjatarille: "Kun Doeg Edomilainen oli sinä päivänä siellä, minä aavistin heti, että hän kertoisi kaiken Saulille. Minä olen syypää sukusi tuhoon. [1. Sam. 21:8]

1. Sam. 23:10  Ja Daavid esitti kysymyksen: "Herra, Israelin Jumala, kuule palvelijaasi! Olen saanut tietää, että Saul aikoo tulla hävitysretkelle Keilaan minun takiani.

1. Sam. 24:21  (24:22) Vanno nyt minulle Herran kautta, ettet tuhoa minun jälkeläisiäni, sitten kun olen kuollut, etkä hävitä nimeäni isäni suvun joukosta."

1. Sam. 26:10  Ja hän jatkoi: "Niin totta kuin Herra elää, vain Herra itse saa lyödä voideltunsa kuoliaaksi. Hänen hetkensä tulee ja hän kuolee, tai hän lähtee sotaan ja kohtaa tuhonsa siellä. [Room. 12:19]

1. Sam. 27:9  Hävittäessään noita seutuja Daavid ei jättänyt henkiin ainoatakaan miestä tai naista, mutta lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, aasit, kamelit ja vaatteet hän otti aina mukaansa, ja sitten hän palasi kotiin ja meni Akisin luo. [2. Moos. 17:14+]

1. Sam. 28:9  Mutta nainen vastasi hänelle: "Tiedät varmaan, mitä Saul on tehnyt. Hän on hävittänyt maasta henkien manaajat ja enteiden selittäjät. Miksi yrität virittää ansaa pääni menoksi?"

2. Sam. 4:11  Entä nyt, kun te jumalattomat olette murhanneet syyttömän miehen kotonaan omalle vuoteelleen! Eikö minulla ole vielä suurempi syy panna teidät vastuuseen hänen kuolemastaan ja hävittää teidät maan päältä?"

2. Sam. 5:24  Kun kuulet puiden latvoista kuin askelten kahinaa, lähde silloin hyökkäykseen. Se on merkkinä siitä, että Herra on lähtenyt edelläsi tuhoamaan filistealaisten leirin."

2. Sam. 7:23  "Mikä muu kansa maan päällä olisi kansasi Israelin kaltainen? Onko toista kansaa, jota Jumala olisi tullut lunastamaan omaksi kansakseen ja jolle hän olisi itse antanut nimen? Sinä olet tehnyt meille suuria ja pelottavia tekoja. Egyptistä sinä lunastit omaksesi kansasi, ja sinä hävitit vieraat kansat sen tieltä. [5. Moos. 4:7,8,33,34, 5. Moos. 33:29; Ps. 147:19,20]

2. Sam. 10:18  He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä, ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemänsataa sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta miestä. Myös heidän sotaväkensä päällikön Sobakin hän löi kuoliaaksi.

2. Sam. 11:25  Silloin Daavid sanoi sananviejälle: "Sano Joabille näin: 'Älä anna tämän masentaa mieltäsi. Miekka syö milloin täältä, milloin tuolta. Ahdista kaupunkia entistä kiivaammin ja tuhoa se.' Rohkaise häntä näin."

2. Sam. 14:11  Nainen sanoi: "Jospa kuningas vakuuttaisi Herransa ja Jumalansa kautta, ettei verikosto saa aiheuttaa lisää tuhoa ja ettei poikaani raivata pois tieltä!" Daavid vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, ei yksikään hius ole putoava poikasi päästä." [1. Sam. 14:45; 1. Kun. 1:52]

2. Sam. 14:16  ehkä hän kuulee minua ja pelastaa minut sen miehen käsistä, joka tahtoo hävittää sekä minut että poikani meidän Jumalamme maasta.'

2. Sam. 15:14  Silloin Daavid sanoi kaikille Jerusalemissa oleville miehilleen: "Tulkaa, meidän on paettava, muuten emme voi pelastua Absalomin käsistä. Pitäkää kiirettä, tai hän ehtii saavuttaa meidät. Silloin olemme tuhon omat, ja hän hävittää miekalla koko kaupungin." [Ps. 3:1]

2. Sam. 17:14  Absalom ja kaikki Israelin miehet sanoivat: "Arkilaisen Husain neuvo on parempi kuin Ahitofelin." Herra oli näet päättänyt tehdä tyhjäksi Ahitofelin hyvän neuvon saattaakseen Absalomin tuhoon. [2. Sam. 15:34]

2. Sam. 17:21  Heidän mentyään Jonatan ja Ahimaas nousivat kaivosta ja menivät ilmoittamaan viestinsä kuningas Daavidille. He kehottivat häntä lähtemään liikkeelle ja menemään kiireesti virran yli sekä kertoivat, millaisen neuvon Ahitofel oli antanut hänen tuhokseen.

2. Sam. 20:19  Me olemme israelilaisista rauhallisimpia ja luotettavimpia, mutta sinä yrität tuhota kaupunkimme, joka on Israelille kuin äiti. Miksi haluat hävittää Herran omaisuutta?"

2. Sam. 20:20  Joab vastasi: "Kaukana siitä, että haluaisin hävittää tai turmella sitä!

2. Sam. 21:2  Gibeonilaiset eivät olleet israelilaisia vaan maahan jääneitä amorilaisia. Israelilaiset olivat vannoneet säästävänsä heidät, mutta Saul, joka ajoi kiihkeästi Israelin ja Juudan etuja, oli yrittänyt tuhota heidät. Kuningas kutsui nyt gibeonilaiset luokseen [Joos. 9:3-27]

2. Sam. 21:5  He vastasivat kuninkaalle: "Tuo mies tahtoi tehdä meistä lopun ja aikoi hävittää meidät tyystin koko Israelista.

2. Sam. 22:38  Minä ahdistan vihollisiani ja tuhoan heidät, palaan vasta kun heitä ei enää ole,

2. Sam. 24:16  Mutta kun enkeli ojensi kätensä Jerusalemia kohti tuodakseen hävityksen sinne, Herra katui tuhotyötä ja sanoi enkelille, joka hävitti kansaa: "Jo riittää. Laske kätesi." Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla.

1. Kun. 9:7  niin minä hävitän Israelin kansan tästä maasta, jonka olen sille antanut. Temppelin, jonka olen nimelleni pyhittänyt, minä hylkään ja hävitän, ja kaikkien kansojen parissa Israelista tulee pilkan kohde ja varoittava esimerkki. [5. Moos. 28:37+]

1. Kun. 9:21  Israelilaiset eivät olleet pystyneet tuhoamaan heitä kaikkia, ja niin heidän jälkeläisiään oli yhä maassa. Heidän on tehtävä verotyötä vielä tänäkin päivänä.

1. Kun. 13:34  Tästä tuli Jerobeamin suvulle synti, jonka vuoksi se tuhottiin ja hävitettiin maan päältä.

1. Kun. 14:10  Sen tähden minä saatan Jerobeamin suvun onnettomuuteen. Minä hävitän Israelista Jerobeamin miespuoliset jälkeläiset, niin suuret kuin pienetkin. Minä lakaisen pois Jerobeamin suvun, niin kuin lanta lakaistaan pois viimeistä kokkaretta myöten. [1. Kun. 15:29, 1. Kun. 16:3, 1. Kun. 21:22]

1. Kun. 14:14  Herra nostaa tahtonsa toteuttajaksi Israelille kuninkaan, joka hävittää Jerobeamin suvun. Se päivä on tuleva, ja tuho on jo alullaan.

1. Kun. 14:24  Maassa oli myös haureutta harjoittavia pyhäkköpalvelijoita. Juudan kansa teki samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. [5. Moos. 23:18]

1. Kun. 15:29  Kuninkaaksi noustessaan hän otti hengiltä koko Jerobeamin suvun. Hän ei jättänyt Jerobeamin suvusta eloon ainoatakaan, vaan tuhosi heidät kaikki. Näin kävi toteen se, minkä Herra oli ilmoittanut palvelijansa, silolaisen Ahian, suulla. [1. Kun. 14:10,14]

1. Kun. 16:7  Profeetta Jehun, Hananin pojan, suulla Baesalle ja hänen suvulleen oli tullut Herran ankara sana, koska Baesa kättensä töillä oli herättänyt Herran vihan. Kaikki ne olivat pahoja Herran silmissä. Baesa oli tuhonnut Jerobeamin suvun mutta eli sitten itse sen tavoin.

1. Kun. 16:12  Simri tuhosi koko Baesan suvun, niin kuin Herra oli sanonut Baesalle profeetta Jehun suulla.

1. Kun. 18:4  Silloin kun Isebel pyrki tuhoamaan Herran profeetat, Obadja oli pelastanut heistä sata. Hän oli piilottanut nämä kahteen luolaan, viisikymmentä kumpaankin, ja toimittanut heille ruokaa ja vettä.

1. Kun. 20:42  Hän julisti kuninkaalle: "Näin sanoo Herra: 'Sinä päästit käsistäsi miehen, jonka minä olin määrännyt tuhon omaksi. Niinpä sinun henkesi menee hänen henkensä edestä ja kansasi hänen kansansa edestä.'" [1. Sam. 15:19 | 1. Kun. 22:37]

1. Kun. 21:21  Sen tähden Herra sanoo näin: 'Minä saatan sinut onnettomuuteen. Minä lakaisen sinut pois ja hävitän Israelista miespuoliset jälkeläisesi, niin suuret kuin pienetkin. [1. Kun. 14:10, 1. Kun. 15:29, 1. Kun. 16:3,11; 2. Kun. 9:7-9]

1. Kun. 21:26  Häpeällisesti hän ryhtyi palvelemaan epäjumalia aivan samoin kuin amorilaiset, nuo, jotka Herra hävitti israelilaisten tieltä.

1. Kun. 22:46  (22:47) Hän hävitti maasta viimeisetkin haureutta harjoittavat pyhäkköpalvelijat, jotka hänen isänsä Asan ajoilta olivat jääneet jäljelle. [1. Kun. 15:12]

2. Kun. 3:19  Te tuhoatte jokaisen linnoituksen ja jokaisen varustetun kaupungin, te kaadatte jokaisen arvokkaan puun ja tukitte kaikki vesilähteet, ja jokaisen hyvän pellon te pilaatte kivillä."

2. Kun. 8:19  Palvelijansa Daavidin tähden Herra ei kuitenkaan halunnut tuhota Juudaa, sillä hän oli luvannut jättää Daavidille ja hänen suvulleen lampun ikiajoiksi. [2. Sam. 21:17+]

2. Kun. 9:7  Sinä hävität herrasi Ahabin suvun, ja niin minä kostan profeettojen ja muiden palvelijoitteni veren, joka tahraa Isebelin käsiä. [1. Kun. 18:4, 1. Kun. 19:10 | 1. Kun. 18:36+]

2. Kun. 9:8  Koko Ahabin suku on tuhoutuva, minä hävitän Israelista kaikki Ahabin miespuoliset jälkeläiset, niin suuret kuin pienetkin. [1. Kun. 21:21,22]

2. Kun. 10:17  Samarian kaupunkiin saavuttuaan Jehu surmasi kaikki Ahabin jälkeläiset, jotka siellä vielä olivat jääneet henkiin. Näin hän hävitti Ahabin suvun, niin kuin Herra oli Elialle ilmoittanut.

2. Kun. 10:19  Kutsukaa nyt luokseni kaikki Baalin profeetat, kaikki hänen pappinsa ja palvelijansa. Kukaan ei saa jäädä pois, sillä minä järjestän suuren uhrijuhlan Baalin kunniaksi. Joka jää pois, menettää henkensä." Mutta tämä oli vain juoni, sillä Jehu aikoi tuhota kaikki, jotka palvelivat Baalia.

2. Kun. 10:28  Näin Jehu tuhosi Israelista Baalin palvonnan.

2. Kun. 11:1  Kun Ahasjan äiti Atalja sai tietää poikansa kuolleen, hän päätti hävittää koko Juudan kuningassuvun. [2. Aik. 22:10-23:21]

2. Kun. 11:18  Väkijoukko tunkeutui Baalin temppeliin ja hävitti sen maan tasalle. Alttarit ja kuvat murskattiin palasiksi, ja Baalin pappi Mattan surmattiin alttarien edessä. Jojada asetti sotilaita vartioimaan Herran temppeliä [2. Kun. 10:26,27; 2. Aik. 31:1]

2. Kun. 13:23  Mutta Herra armahti israelilaisia ja osoitti heille laupeutensa. Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa tekemänsä liiton tähden hän ei tahtonut tuhota heitä. Hän kääntyi heidän puoleensa eikä vielä silloin heittänyt heitä pois kasvojensa edestä. [1. Moos. 17:2; 2. Moos. 2:24; 3. Moos. 26:42]

2. Kun. 16:3  Hän vaelsi Israelin kuninkaiden tietä ja jopa pani poikansa kulkemaan tulen läpi, niiden kansojen kauhistavien tapojen mukaisesti, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. [2. Kun. 8:18 | 3. Moos. 18:21+]

2. Kun. 17:8  He olivat alkaneet noudattaa niiden kansojen tapoja, jotka Herra oli hävittänyt heidän tieltään, ja niitä menoja, jotka heidän kuninkaansa olivat ottaneet käyttöön. [5. Moos. 4:38 | 2. Kun. 16:3]

2. Kun. 18:22  Vai sanotteko te minulle: 'Me luotamme Jumalaamme, Herraan'? Mutta hänen uhrikukkuloitaan ja alttareitaan Hiskia itse on hävittänyt. Eikö juuri oma kuninkaanne sanonut Juudan ja Jerusalemin asukkaille: 'Vain tämän alttarin edessä Jerusalemissa saatte palvella Herraa'?

2. Kun. 18:25  Ja olenko minä muka hyökännyt tuhoamaan tätä maata vastoin teidän jumalanne tahtoa? Hän itse sanoi minulle: 'Hyökkää siihen maahan ja tuhoa se!'"

2. Kun. 19:11  Olethan kuullut, mitä Assyrian kuninkaat ovat tehneet kaikille muille maille: he ovat hävittäneet ne. Sinäkö vain pelastuisit?

2. Kun. 19:12  Entä ne kansat, joita isäni tuhosivat? Pelastivatko niitä niiden jumalat? Pelastivatko ne Gosanin tai Harranin tai Resefin tai Bet-Edenin kansat, Telassarin asukkaat?

2. Kun. 19:17  On totta, Herra, että Assyrian kuninkaat ovat tuhonneet kaikki kansat ja niiden maat

2. Kun. 19:18  ja heittäneet tuleen niiden jumalat. Mutta ne eivät olleetkaan oikeita jumalia, vaan ihmiskätten työtä, puuta ja kiveä, ja niin he saattoivat tuhota ne. [5. Moos. 4:28+]

2. Kun. 21:2  Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

2. Kun. 21:3  Hän rakensi jälleen kukkuloille uhripaikat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, hän pystytti alttareita Baalille ja teki Israelin kuninkaan Ahabin tavoin myös asera-tarhan. Hän kumarsi ja palveli taivaan tähtiä [1. Kun. 16:33; 2. Kun. 18:4 | 5. Moos. 4:19+]

2. Kun. 21:9  Tätä israelilaiset eivät pitäneet mielessään. Manasse eksytti heidät tekemään enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

2. Kun. 22:19  ja ne ovat tehneet sydämesi levottomaksi. Sinä nöyrryit Herran edessä, kun kuulit, mitä olen päättänyt tämän paikan ja sen asukkaiden kohtalosta. Sinä repäisit vaatteesi ja itkit edessäni, kun kuulit, millainen kauhistava autius ja hävitys tämän maan osaksi tulee. Siksi minäkin kuulen sinua, sanoo Herra.

2. Kun. 23:5  Samoin hän hävitti maasta epäjumalien papit, jotka Juudan kuninkaat olivat asettaneet polttamaan uhreja Juudan kaupunkien ja Jerusalemin ympäristön uhrikukkuloilla. Papit olivat polttaneet uhreja Baalille sekä auringolle, kuulle ja tähtikuvioille, taivaan koko tähtijoukolle. [2. Kun. 21:3]

2. Kun. 23:7  Hän hävitti Herran temppelin alueelta myös haureutta harjoittavien pyhäkköpalvelijoiden huoneet, joissa naiset olivat kutoneet pukuja Astartelle. [1. Kun. 14:24]

2. Kun. 23:8  Kuningas siirsi kaikkien Juudan kaupunkien papit Jerusalemiin, ja Gebasta Beersebaan asti hän hävitti ja kirosi kukkulat, joilla papit olivat polttaneet uhreja. Samoin hän hajotti uhripaikat, jotka sijaitsivat kaupunginpäällikkö Joosuan portin pielessä, ulkopuolelta katsoen vasemmalla puolella. [Jer. 11:13]

2. Kun. 23:10  Josia hävitti ja kirosi myös Ben-Hinnomin laakson polttopaikan, jottei kukaan enää voisi palvella Molokia panemalla poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi. [3. Moos. 18:21+]

2. Kun. 23:11  Samoin hän hävitti ne auringon kunniaksi pystytetyt hevoset, jotka oli Juudan kuninkaiden määräyksestä asetettu Herran temppelin oven luo, lähelle pylväikössä olevaa hoviherra Netan-Melekin virkahuonetta. Auringon vaunut hän poltti tulessa.

2. Kun. 23:13  Kuningas hävitti ja kirosi myös uhrikukkulat, jotka olivat Jerusalemista itään Turmionvuoren* eteläpuolella. Salomo, Israelin kuningas, oli rakentanut nämä kukkulat sidonilaisten iljetykselle Astartelle, Moabin iljetykselle Kemosille ja ammonilaisten iljettävälle jumalalle Milkomille. [Nimi Turmionvuori tarkoittanee Öljymäen harjannetta.][4. Moos. 21:29; 1. Kun. 11:5,7]

2. Kun. 23:16  Katsellessaan Betelissä ympärilleen Josia huomasi siellä olevat haudat. Hän käski kaivaa luut haudoista, ja sitten hän hävitti ja kirosi alttarin polttamalla luut sen päällä. Näin toteutui se Herran sana, jonka Jumalan mies oli julistanut silloin, kun Jerobeam juhlan aikana seisoi alttarilla. Kun Josia vielä katsoi ympärilleen, hänen silmiinsä osui sen Jumalan miehen hauta, joka oli julistanut Herran sanan. [2. Aik. 34:5]

2. Kun. 23:19  Myös Samarian kaupungeista Josia hävitti kaikki uhrikukkuloiden pyhäköt, joita rakentamalla Israelin kuninkaat olivat herättäneet Herran vihan. Hän teki niille saman, minkä oli tehnyt Betelin pyhäköille.

2. Kun. 23:24  Josia hävitti myös henkienmanaajat ja enteidenselittäjät, kotijumalat, epäjumalankuvat ja kaikki muut iljetykset, joita Juudan maassa ja Jerusalemissa vielä oli. Näin hän pyrki toteuttamaan lain sanat, jotka oli kirjoitettu pappi Hilkian temppelistä löytämään kirjaan. [3. Moos. 19:31+]

2. Kun. 24:2  Silloin Herra lähetti Jojakimin kimppuun kaldealaisia, syyrialaisia, moabilaisia ja ammonilaisia. Herra päästi nämä joukot hyökkäämään Juudaan ja hävittämään sitä sen sanan mukaisesti, jonka hän oli palvelijoittensa, profeettojen, suulla puhunut. [2. Kun. 20:16-18; Jer. 36:27-31 | 1. Kun. 18:36+]

1. Aik. 4:41  Nämä nimeltä mainitut simeonilaiset tulivat sinne Juudan kuninkaan Hiskian aikana ja hävittivät Haamin heimot ja niiden asuinpaikat kaikkialla, missä niitä tapasivat. Siellä oli laidunta heidän lampailleen ja vuohilleen, ja siksi he jäivät sinne. Vielä tänäkin päivänä he asuvat siellä.

1. Aik. 4:43  He tuhosivat jäljellä olevat amalekilaiset ja ovat siitä pitäen asuneet siellä, tähän päivään saakka. [5. Moos. 25:19; 1. Sam. 15:3]

1. Aik. 5:25  Nämä miehet hylkäsivät kuitenkin isiensä Jumalan, luopuivat hänestä ja alkoivat palvoa samoja jumalia kuin ne kansat, jotka Jumala oli hävittänyt maasta heidän tieltään. [2. Moos. 34:15,16]

1. Aik. 14:15  Kun kuulet puiden latvoista kuin askelten kahinaa, lähde silloin hyökkäykseen. Se on merkkinä siitä, että Jumala on lähtenyt edelläsi tuhoamaan filistealaisten leirin."

1. Aik. 14:16  Daavid teki niin kuin Jumala oli käskenyt, ja israelilaiset tuhosivat filistealaisten leirin ja ajoivat heitä takaa Gibeonista aina Geseriin saakka.

1. Aik. 17:21  Mikä muu kansa maan päällä olisi kansasi Israelin kaltainen? Onko toista kansaa, jota Jumala olisi tullut lunastamaan omaksi kansakseen? Sinä olet tehnyt suuria ja pelottavia tekoja, jotka ovat tehneet nimesi tunnetuksi kaikkialla. Egyptistä sinä lunastit omaksesi kansasi, ja sinä hävitit vieraat kansat sen tieltä. [5. Moos. 4:34]

1. Aik. 19:18  He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä, ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemäntuhatta sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta jalkamiestä. Myös heidän sotaväkensä päällikön Sofakin hän surmasi.

1. Aik. 20:1  Kun seuraavana keväänä oli taas kuninkaiden sotaanlähdön aika, Joab vei joukkonsa sotaretkelle. Hän hävitti ammonilaisten maan ja ryhtyi piirittämään Rabbaa*. Daavid itse jäi Jerusalemiin, mutta Joab valloitti Rabban ja hävitti sen. [Rabba on nykyinen Amman.][20:1-3: 2. Sam. 11:1, 2. Sam. 12:26-31]

1. Aik. 21:12  Tahdotko, että tulee kolme nälkävuotta? Vai pakenetko mieluummin kolmen kuukauden ajan ahdistajiasi, vihollisen miekka kintereilläsi? Vai päästätkö maahan kolmeksi päiväksi Herran miekan, ruton, niin että Herran enkeli tuottaa tuhoa koko Israelin alueella?' Mieti nyt ja sano, mitä minun on vastattava hänelle, joka minut lähetti."

1. Aik. 21:15  Sitten Jumala lähetti enkelinsä hävittämään Jerusalemia. Mutta juuri kun enkeli oli aloittamassa hävitystä, Herra käänsi katseensa Jerusalemiin ja katui tätä onnettomuutta. Hän sanoi tuhon enkelille: "Jo riittää. Laske kätesi." Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla.

2. Aik. 8:8  Israelilaiset eivät olleet pystyneet tuhoamaan heitä kaikkia, ja niin heidän jälkeläisiään oli yhä maassa. Heidän on tehtävä verotyötä vielä tänäkin päivänä.

2. Aik. 12:7  Kun Herra näki heidän nöyrtyneen, hän puhui Semajalle näin: "Koska he ovat nöyrtyneet, minä en tuhoa heitä. Annan heidän juuri ja juuri pelastua, en anna vihani kohdata Jerusalemia, Sisak ei sitä hävitä.

2. Aik. 12:12  Koska Rehabeam oli nöyrtynyt, Herran viha kääntyi hänestä pois eikä häntä kohdannut täydellinen tuho. Ja olihan Juudassa myös jotakin hyvää.

2. Aik. 14:3  (14:2) Hän hävitti vieraat alttarit ja kukkulapyhäköt, rikkoi kivipatsaat ja hakkasi palasiksi asera-paalut*. [Asera-paalu edusti kanaanilaisten jumalatarta.]

2. Aik. 14:5  (14:4) Kaikista Juudan kaupungeista hän hävitti kukkulapyhäköt ja suitsutusalttarit, ja hänen aikanaan valtakunnassa säilyi rauha.

2. Aik. 17:6  Hän kulki horjumatta Herran tietä ja hävitti jälleen Juudasta kukkulapyhäköt ja asera-tarhat.

2. Aik. 19:3  Mutta on sinussa sentään hyvääkin. Olet hävittänyt maasta asera-tarhat ja palvellut uskollisesti Jumalaa." [2. Aik. 17:3,4]

2. Aik. 20:7  Sinä, meidän Jumalamme, olet hävittänyt tämän maan asukkaat kansasi Israelin tieltä ja antanut maan ikiajoiksi ystäväsi Abrahamin jälkeläisille. [Jes. 41:8; Jaak. 2:23]

2. Aik. 20:10  "Nyt tänne ovat tulossa ammonilaiset, moabilaiset ja Seirin vuorten asukkaat. Sinä et antanut israelilaisten kulkea paluumatkallaan Egyptistä heidän maittensa kautta, vaan israelilaiset kiersivät heidän alueensa eivätkä hävittäneet niitä. [5. Moos. 2:5,9,19]

2. Aik. 20:23  sillä ammonilaiset ja moabilaiset kävivät säikähdyksissään Seirin vuoriston miesten kimppuun surmaten heitä. Tuhottuaan Seirin miehet he ryhtyivät tuhoamaan toisiaan. [Tuom. 7:22; 1. Sam. 14:20]

2. Aik. 21:7  Herra ei kuitenkaan tahtonut hävittää Daavidin sukua, koska hän oli tehnyt liiton Daavidin kanssa ja luvannut jättää Daavidille ja hänen suvulleen lampun ikiajoiksi. [Ps. 89:4; Jes. 55:3]

2. Aik. 22:7  Mutta Jumala oli säätänyt, että tämä käynti koituisi Ahasjan tuhoksi. Jisreeliin tultuaan hän näet meni Joramin kanssa Jehun, Nimsin pojan, luo, jonka Herra oli valinnut tuhoamaan Ahabin suvun. [2. Kun. 9:21]

2. Aik. 22:10  Kun Ahasjan äiti Atalja sai tietää poikansa kuolleen, hän päätti hävittää koko Juudan kuningassuvun. [2. Kun. 11:1-3]

2. Aik. 23:17  Väkijoukko tunkeutui Baalin temppeliin ja hävitti sen maan tasalle. Alttarit ja kuvat murskattiin palasiksi, ja Baalin pappi Mattan surmattiin alttarien edessä.

2. Aik. 25:16  Mutta kuningas sanoi: "Kuka sinut on pannut kuninkaan neuvonantajaksi? Lopeta, tai saat raippoja!" Profeetta vaikeni, mutta sanoi vielä: "Minä tiedän, että Jumala on päättänyt saattaa sinut tuhoon, koska teet tuolla tavoin etkä noudata neuvoani."

2. Aik. 28:3  Hän uhrasi Ben-Hinnomin laaksossa ja pani poikansa kulkemaan tulen läpi. Näin hän noudatti niiden kansojen kauhistuttavia tapoja, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. [Jer. 19:6 | 3. Moos. 18:21+]

2. Aik. 30:7  Älkää olko kuin isänne ja veljenne, jotka ovat luopuneet Herrasta, isiensä Jumalasta. Hän on antanut heidät tuhon omiksi, niin kuin näette. [2. Aik. 29:8,9]

2. Aik. 31:1  Juhlien päätyttyä lähtivät kaikki paikalla olleet Juudan eri kaupunkeihin. He murskasivat kivipatsaat, hakkasivat palasiksi asera-paalut ja tuhosivat perin pohjin kukkulapyhäköt ja alttarit kaikkialta Juudan ja Benjaminin sekä Efraimin ja Manassen alueelta. Sitten israelilaiset palasivat kukin perintömaalleen ja kaupunkiinsa. [2. Kun. 18:4]

2. Aik. 32:12  Eikö juuri Hiskia tuhonnut teidän jumalanne kukkulapyhäköt ja alttarit ja sanonut teille Juudan ja Jerusalemin asukkaille, että te saatte vain yhden alttarin ääressä palvella jumalaa ja polttaa uhreja?

2. Aik. 32:14  Ajatelkaa kaikkia minun isieni hävittämiä kansoja: onko yksikään niiden jumalista kyennyt pelastamaan kansaansa minun käsistäni? Voisiko nyt teidän jumalanne pelastaa teidät joutumasta minun valtaani?

2. Aik. 33:2  Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

2. Aik. 33:3  Hän rakensi uudelleen kukkuloille uhripaikat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, pystytti alttareita baaleille, teki asera-paaluja ja kumarsi ja palveli taivaan tähtiä. [2. Aik. 31:1]

2. Aik. 33:9  Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään vielä enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

2. Aik. 33:15  Hän poisti Herran temppelistä epäjumalat ja sinne teettämänsä patsaan sekä hävitti kaikki alttarit, jotka oli pystyttänyt temppelivuorelle ja muualle Jerusalemiin, ja heitätti ne kaupungin ulkopuolelle.

2. Aik. 34:3  Kahdeksantena hallitusvuotenaan, ollessaan vielä nuori, Josia alkoi kysellä esi-isänsä Daavidin Jumalan tahtoa, ja kahdentenatoista vuotena hän ryhtyi hävittämään Juudasta ja Jerusalemista kukkulapyhäkköjä, asera-tarhoja sekä puisia ja metallisia epäjumalankuvia.

2. Aik. 34:33  Josia hävitti kauhistuttavat epäjumalankuvat kaikilta israelilaisten alueilta ja sai kaikki Israelin asukkaat palvelemaan Herraa, Israelin Jumalaa. Koko hänen elinaikanaan he eivät luopuneet Herrasta, isiensä Jumalasta.

2. Aik. 35:21  Neko lähetti sanansaattajia sanomaan Josialle: "Miksi sinä sekaannut minun asioihini, Juudan kuningas? En minä nyt aio sotia sinua vaan Babylonian kuningashuonetta vastaan. Jumala on käskenyt minun kiiruhtaa. Pysy erossa jumalasta, joka on minun kanssani, ettei hän tuhoaisi sinua."

2. Aik. 36:19  Babylonialaiset polttivat Jumalan temppelin, hajottivat Jerusalemin muurit, polttivat kaikki sen palatsit ja tuhosivat sen kalleudet. [Jer. 39:8,9 : 2. Kun. 25:9+]

Esra 4:15  jotta antaisit tutkia isiesi asiakirjat. Niistä käy ilmi, että tämä on kapinallinen kaupunki, joka on aiheuttanut vahinkoa kuninkaille ja maakunnille ja jossa on kapinoitu jo muinaisina aikoina. Sen vuoksi kaupunki onkin hävitetty.

Esra 5:12  Mutta heidän esi-isänsä olivat vihastuttaneet taivaan Jumalan, ja hän oli antanut heidät kaldealaisen Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan, käsiin. Nebukadnessar hävitti temppelin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan.

Esra 6:12  Tuhotkoon Jumala, jonka nimen tyyssija tämä temppeli on, jokaisen kuninkaan ja kansan, joka rikkoo tätä määräystä vastaan ja yrittää hävittää Jerusalemin temppelin. "Minä, Dareios, olen antanut tämän käskyn. Noudatettakoon sitä tarkoin."

Esra 9:14  Rikkoisimmeko kaiken tämän jälkeen uudelleen sinun käskyjäsi vastaan ja sekaantuisimme avioliittojen kautta kansoihin, joiden tavat ovat kauhistuttavia? Etkö sinä silloin vihastuisi meihin niin, että tuhoaisit meidät viimeistä myöten, antamatta yhdenkään pelastua?

Neh. 2:3  mutta sanoin sitten kuninkaalle: "Saakoon kuningas elää ikuisesti! Kuinka minä en näyttäisi surulliselta, kun kaupunki, jossa esi-isieni haudat ovat, on tuhottu ja sen portit poltettu?" [Dan. 2:4+]

Neh. 9:31  Mutta suuressa armossasi et antanut heidän tuhoutua etkä hylännyt heitä, sillä sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala.  [Jer. 30:11, Jer. 46:28]

Est. 3:7  Kuningas Kserkseen kahdennentoista hallitusvuoden ensimmäisen kuukauden aikana, nisan-kuussa, heitettiin Hamanin käskystä puria eli arpaa vuoden jokaisesta päivästä ja kuukaudesta, jotta selviäisi, mikä oli suotuisin päivä Mordokain ja hänen kansansa tuhoamiseksi yhdellä kertaa. Arpa lankesi kahdennentoista kuukauden, adar-kuun, kolmannelletoista päivälle. [Est. 9:24]

Est. 3:9  Jos katsot sopivaksi, niin käske kirjoittaa määräys, että heidät on tuhottava, ja minä lupaan luovuttaa rahastonhoitajillesi kymmenentuhatta talenttia hopeaa vietäväksi kuninkaan aarrekammioihin."

Est. 3:13  Ne lähetettiin pikalähettien mukana kuninkaan kaikkiin maakuntiin, ja niissä määrättiin, että kaikki juutalaiset, nuoret ja vanhat, naiset ja lapset, oli tuhottava, tapettava ja hävitettävä yhtenä ainoana päivänä, kahdennentoista kuukauden, adar-kuun, kolmantenatoista päivänä, ja että heidän omaisuutensa sai ryöstää.

Est. 4:7  ja Mordokai kertoi, mitä oli tapahtunut ja miten suuren määrän hopeaa Haman oli luvannut luovuttaa kuninkaan aarrekammioihin korvaukseksi juutalaisten hävittämisestä. [Est. 3:9]

Est. 4:8  Hän antoi Hatakille myös jäljennöksen Susassa julkaistusta juutalaisten tuhoamista koskevasta kirjeestä, jotta Hatak näyttäisi sen Esterille. Mordokai pyysi, että Hatak kertoisi asiat Esterille ja kehottaisi häntä menemään kuninkaan luo rukoilemaan armoa kansalleen. [Est. 3:15]

Est. 4:14  Jos sinä nyt tässä tilanteessa pysyt vaiti, niin juutalaiset saavat kyllä avun ja pelastuksen muualta, mutta sinua ja isäsi sukua kohtaa tuho. Ja kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten." [1. Moos. 45:7]

Est. 7:4  Minut ja kansani on myyty tuhottavaksi, tapettavaksi ja hävitettäväksi. Jos meidät olisi myyty orjiksi, en olisi mitään sanonutkaan, sillä sellainen tapahtuma ei olisi aiheuttanut kuninkaalle vahinkoa."

Est. 8:3  Sitten Ester otti asiansa uudelleen esille. Hän heittäytyi itkien kuninkaan jalkoihin rukoillakseen häntä torjumaan uhkaavan onnettomuuden ja tekemään tyhjäksi hankkeen, jonka Agagin jälkeläinen Haman oli suunnitellut juutalaisten tuhoksi.

Est. 8:5  ja sanoi: "Jos suvaitset, kuningas, ja jos olen saavuttanut suosiosi, jos pidät asiaa oikeana ja jos minä miellytän silmiäsi, niin estä Hamanin, Hammedatan pojan, Agagin jälkeläisen, hanke. Anna laatia peruutus niille kirjeille, jotka hän lähetti hävittääkseen juutalaiset kaikista kuninkaan maakunnista. [Est. 3:12,13]

Est. 8:6  Kuinka minä jaksaisin katsella kansaani kohtaavaa onnettomuutta, kuinka jaksaisin nähdä sukukuntani tuhon?"

Est. 8:11  Kirjeissä kuningas antoi juutalaisille luvan kokoontua kaikissa niissä kaupungeissa, joissa heitä asui, ja puolustaa henkeään. He saivat yhden päivän aikana tuhota, tappaa ja hävittää jokaisen kansan tai maakunnan aseellisia joukkoja, jos nämä vainosivat heitä, surmata vieläpä naisia ja lapsia sekä ryöstää vastustajiensa omaisuutta

Est. 9:2  Kaikissa kuningas Kserkseen maakuntien kaupungeissa, joissa juutalaisia asui, he kokoontuivat käydäkseen niiden kimppuun, jotka olivat suunnitelleet heidän tuhoamistaan. Eikä kukaan asettunut heitä vastaan, sillä kaikki muut pelkäsivät heitä,

Est. 9:5  Näin juutalaiset surmasivat kaikki vihollisensa, tuhosivat vastustajansa perin juurin ja tekivät heille mitä halusivat.

Est. 9:12  hän sanoi kuningatar Esterille: "Susan kaupungissa juutalaiset ovat tappaneet ja tuhonneet viisisataa miestä, myös Hamanin kymmenen poikaa. Mitä he lienevätkään tehneet kuninkaan muissa maakunnissa! Mitä haluat nyt? Saat kaiken mitä haluat! Mitä tahtoisit vielä pyytää? Joka pyyntö täytetään!"

Est. 9:24  Haman, Hammedatan poika, Agagin jälkeläinen, juutalaisten vainooja, oli näet punonut juonen juutalaisia vastaan hävittääkseen heidät ja heittänyt puria eli arpaa päivästä, jona voisi kukistaa ja tuhota heidät. [Est. 3:7]

Est. 9:25  Mutta kuningas oli tästä kuultuaan lähettänyt uuden kirjallisen käskyn, ja niin Hamanin katala hanke juutalaisia vastaan kääntyi hänen omaksi tuhokseen ja hänet ja hänen kymmenen poikaansa ripustettiin hirsipuuhun.

Job 4:7  Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

Job 4:8  Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt. [Sananl. 22:8; Hoos. 8:7; Gal. 6:7,8]

Job 4:9  Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

Job 6:18  Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.

Job 9:4  Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti. Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?

Job 9:23  Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.

Job 10:8  Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut? [Ps. 119:73, Ps. 139:13-16]

Job 12:14  Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene. [Ilm. 3:7]

Job 15:21  Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho. [3. Moos. 26:36; 5. Moos. 28:65; Job 18:11]

Job 15:35  Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta.  [Ps. 7:15; Jes. 59:4]

Job 16:7  Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.

Job 18:12  Ahnas tuho vaanii häntä, turmio on valmiina kaatamaan hänet,

Job 20:23  Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen. [Ps. 11:6]

Job 21:17  Milloin jumalattoman lamppu sammuisi? Milloin onnettomuus hänet tavoittaisi, milloin Jumala niin häneen vihastuisi, että tuhoaisi hänet? [Job 18:6]

Job 21:20  Nähköön hän omin silmin tuhon tulevan, juokoon hän Jumalan vihan maljan! [Ps. 75:9; Jer. 25:15]

Job 21:30  Pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan, kun vihan päivä tulee.

Job 22:19  Oikeamieliset näkevät heidän tuhonsa ja iloitsevat, se, joka itse on nuhteeton, voi nyt heitä pilkata: [Ps. 107:42]

Job 29:18  Minä ajattelin: "Olen kuin tarun lintu. Vaikka se tuhoutuu pesänsä kanssa, sen päivät vain lisääntyvät.

Job 30:12  Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja. [Job 19:12]

Job 30:14  He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.  [Job 16:14]

Job 31:3  Eikö onnettomuus ole sen osa, joka tekee väärin, eikö tuho kohtaa sitä, joka tekee pahaa?

Job 31:12  Se olisi tuli, joka syö ja tuhoaa, se repisi juurineen maasta koko minun satoni. 

Job 36:20  Turha on toivoen odottaa yötä, jolloin kansat nousevat -- ne tuhoutuvat. [Job 34:20]

Ps. 1:6  Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon. 

Ps. 2:12  Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa.  Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!  [Ps. 34:9, Ps. 84:13; Jes. 30:18; Jer. 17:7]

Ps. 5:6  (5:7) valheenpuhujat sinä tuhoat, murhamiehet ja petturit sinä kiroat.

Ps. 5:9  (5:10) Heidän sanaansa ei voi luottaa, he hautovat tuhoa sydämessään. Heidän puheissaan väijyy avoin hauta, heidän kielensä on liukas ja pettävä. [Room. 3:13]

Ps. 7:14  (7:15) Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta.

Ps. 9:3  (9:4) Sinun edessäsi kääntyivät viholliseni pakoon, kaatuivat ja suistuivat tuhoon.

Ps. 9:5  (9:6) Sinä jyrisit kansoille, tuhosit jumalattomat, heidän nimensä sinä pyyhit pois ikiajoiksi.

Ps. 10:7  Hänen suustaan tulvii kirousta, petosta ja uhkaa, hänen kielensä syytää tuhoa ja hävitystä. [Room. 3:14]

Ps. 18:4  (18:5) Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.

Ps. 21:9  (21:10) Sinä panet heidät kuin tuliseen pätsiin, kun he joutuvat sinun eteesi, Herra. Sinä hävität heidät vihassasi, ja tuli tuhoaa heidät.

Ps. 21:10  (21:11) Heidän lapsensa sinä hävität maan päältä, heidän jälkeläisensä ihmisten joukosta.

Ps. 28:5  Herran teoista he eivät välitä, eivät he tarkkaa hänen kättensä töitä. Siksi hän tuhoaa heidät, ei hän enää heitä nosta. 

Ps. 34:16  (34:17) Herra kääntyy pahantekijöitä vastaan, heidän muistonsakin hän hävittää maan päältä.

Ps. 34:21  (34:22) Jumalattoman tuhoaa hänen oma pahuutensa, tuomion saavat vanhurskaan vihamiehet.

Ps. 35:8  Yllättäköön heidät perikato, tarttukoot he itse verkkoon, jonka virittivät, suistukoot siihen omaksi tuhokseen! 

Ps. 37:9  Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan.

Ps. 37:20  Mutta jumalattomat tuhoutuvat, Herran viholliset katoavat kuin laidunten vihreys, he haihtuvat savuna ilmaan. 

Ps. 37:34  Pane toivosi Herraan, kulje hänen tietään! Hän korottaa sinut, sinä saat periä maan ja nähdä jumalattomien tuhon. 

Ps. 37:38  Pahantekijät tuhoutuvat kaikki tyynni, jumalattomia odottaa perikato.

Ps. 39:11  (39:12) Kun sinä kuritat ja rankaiset ihmistä hänen syntiensä vuoksi, sinä teet lopun hänen kukoistuksestaan, niin kuin koi tuhoaa vaatteen. Vain tuulenhenkäys ovat kaikki ihmiset! (sela) 

Ps. 46:9  (46:10) Koko maailmasta hän hävittää sodat, hän särkee jousen ja taittaa keihään, hän tuhoaa kilvet tulessa.  [Jes. 2:4, Jes. 11:6-10 | Jes. 9:4; Hes. 39:9,10; Hoos. 2:20]

Ps. 50:3  Meidän Jumalamme tulee, hän ei enää vaikene. Tuhon tuli kulkee hänen edellään, myrsky raivoaa hänen ympärillään. [Ps. 18:9+]

Ps. 52:7  (52:9) "Noin siinä kävi, kun hän ei ottanut Jumalaa turvakseen! Hän luotti suureen rikkauteensa, turvautui tuhoisiin juoniinsa." [Ps. 49:7]

Ps. 54:7  (54:9) Sinä pelastat minut kaikesta hädästä, ja silmäni saavat nähdä vihollisteni tuhon.  [Ps. 52:8+]

Ps. 55:10  (55:11) Ne kiertävät kaupunkia yötä päivää, väijyvät sen muureilla. Vääryys ja tuho asuvat sen sisällä,

Ps. 56:7  (56:8) Maksa heille heidän rikostensa mukaan! Syökse kansat tuhoon vihassasi, Jumala.

Ps. 57:1  Laulunjohtajalle. Lauletaan niin kuin "Älä tuhoa". Runo, jonka Daavid sepitti, kun hän pakeni Saulia luolaan.  (57:2) Armahda minua, Jumala, armahda minua, sinuun minä turvaan. Minä kätkeydyn siipiesi suojaan, kunnes myrsky on ohitse. [1. Sam. 22:1, 1. Sam. 24:4; Ps. 142:1]

Ps. 58:1  Laulunjohtajalle. Lauletaan niin kuin "Älä tuhoa". Daavidin runo.  (58:2) Ovatko tuomionne oikeita, te vallanpitäjät, tuomitsetteko te ihmisiä oikein?

Ps. 59:1  Laulunjohtajalle. Lauletaan niin kuin "Älä tuhoa". Daavidin runo, jonka hän sepitti, kun Saul oli lähettänyt miehiä vartioimaan hänen taloaan ja aikoi tappaa hänet.  (59:2) Pelasta minut vihollisteni käsistä, Jumalani, suojele minua, kun he hyökkäävät kimppuuni. [1. Sam. 19:11]

Ps. 59:13  (59:14) Tehköön vihasi heistä lopun. Hävitä heidät! He saavat nähdä, että Jumala on Jaakobin hallitsija, valtias maan ääriin saakka.  (sela)

Ps. 63:9  (63:10) Tuho kohtaa ne, jotka vaanivat henkeäni: he joutuvat maan syvyyksiin.

Ps. 68:2  (68:3) He haihtuvat ilmaan kuin savu. Niin kuin vaha sulaa tulen hohteessa, niin tuhoutuvat väärämieliset Jumalan edessä.

Ps. 69:4  (69:5) Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttä vihaavat. Vahvoja he ovat, nuo, jotka tahtovat tuhota minut. Syyttä he ovat minun vihamiehiäni. Kuinka voisin palauttaa sellaista, mitä en ole varastanut?  [Ps. 7:5+]

Ps. 73:19  Äkkiä he ovat joutuneet tuhoon, heidän loppunsa on kauhea.

Ps. 73:27  Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät. Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut.

Ps. 74:7  He sytyttivät sinun temppelisi tuleen, saastuttivat ja hävittivät maan tasalle sinun nimesi asunnon.

Ps. 74:8  He sanoivat: "Me tuhoamme kaiken", ja he polttivat Jumalan pyhäköt koko maasta. 

Ps. 74:11  Miksi pidättelet kättäsi? Kohota oikea kätesi ja tee hävityksestä loppu! 

Ps. 75:1  Laulunjohtajalle. Lauletaan kuin "Älä tuhoa". Asafin psalmi, laulu.  (75:2) Me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua ja huudamme avuksi nimeäsi, me kerromme sinun ihmeellisistä teoistasi. 

Ps. 78:38  Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.

Ps. 78:47  Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,

Ps. 79:7  sillä ne ovat tuhonneet Jaakobin, autioittaneet sen asuinsijat.

Ps. 83:4  (83:5) He sanovat: "Me tuhoamme heidät! Tehdään loppu koko kansasta, niin että Israelin nimikin unohtuu!"

Ps. 83:12  (83:13) tuhoa nuo, jotka sanovat: "Me valloitamme Jumalan asuinsijat."  [2. Aik. 20:11]

Ps. 92:7  (92:8) Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.

Ps. 94:23  Hän kostaa heille heidän rikoksensa, lyö heitä heidän pahuutensa tähden. Herra, meidän Jumalamme, tuhoaa heidät. 

Ps. 101:8  Joka aamu minä käyn oikeutta, minä hävitän maastani lainrikkojat. Minä hävitän väärintekijät Herran kaupungista.  [Sananl. 20:26; Room. 13:4]

Ps. 104:35  Hävitkööt synnintekijät maasta, tulkoon loppu jumalattomista! Ylistä Herraa, minun sieluni! Halleluja!*  [»Halleluja» on hepreankielinen ylistyshuuto. Se merkitsee 'ylistäkää Herraa'.]

Ps. 105:33  Hän tuhosi viiniköynnökset ja viikunatarhat ja silpoi kaikki heidän puunsa.

Ps. 106:23  Vihassaan Herra aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, astui hänen eteensä ja suojeli heitä, taivutti hänet säästämään kansan.  [2. Moos. 32:11-14]

Ps. 106:26  Silloin Herra kohotti kätensä tuhotakseen heidät autiomaassa [4. Moos. 14:33]

Ps. 106:34  He eivät hävittäneet kansoja, jotka Herra oli käskenyt hävittää, [5. Moos. 7:1-4; Tuom. 3:5-7]

Ps. 109:15  pysykööt ne aina Herran edessä. Hävittäköön Herra heidän muistonsa maan päältä! 

Ps. 116:10  Minä uskon, ja siksi puhun. Olin tuhon partaalla. [2. Kor. 4:13]

Ps. 118:13  He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni.

Ps. 119:87  He ovat miltei tuhonneet minut, mutta minä en hylkää sinun säädöksiäsi.

Ps. 119:95  Jumalattomat väijyvät minua tuhotakseen minut, mutta minä tutkin sinun liittosi säädöksiä. [Ps. 56:7]

Ps. 125:5  Herra, tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille. Hävitä vääryydentekijät!  Rauha ja menestys Israelille!  [Gal. 6:16]

Ps. 137:7  Muista, Herra, Jerusalemin hävityksen päivää, muista edomilaisia, muista, miten he huusivat: "Repikää, repikää se maan tasalle!" [Jer. 49:12; Valit. 4:21,22; Ob. 1:11]

Ps. 137:8  Ja sinä Babylon, tuhoon tuomittu nainen! Hyvin tekee se, joka sinulle kostaa sen minkä meille teit. [Jes. 13:19,20; Jer. 50:29,30, Jer. 51:24,25]

Ps. 140:5  (140:6) Nuo röyhkeät miehet ovat virittäneet minulle paulat ja langat, pingottaneet verkon tieni yli, piilottaneet loukkuja tuhokseni. (sela) 

Ps. 143:12  Tuhoa viholliseni, sinä uskollinen! Hävitä kaikki, jotka vainoavat henkeäni -- minä olen sinun palvelijasi. 

Sananl. 1:18  Oman verensä he väijyessään vaarantavat, omaa tuhoaan etsivät vaaniessaan.

Sananl. 1:19  Sellainen on riistäjän tie. Joka sille lähtee, kulkee tuhoon. 

Sananl. 1:32  Uppiniskaisuus on tyhmälle tuhoksi, huolettomuuteensa hullu kuolee.

Sananl. 3:25  Älä säikähdä vaaraa, joka äkisti kohtaa, tuhon myrskyä, joka yllättää jumalattomat,

Sananl. 5:14  Minä olin joutua tuhon omaksi, kaiken kansan pilkattavaksi."  [3. Moos. 20:10; 5. Moos. 22:24]

Sananl. 7:26  sillä hän on syössyt monet tuhoon, lukemattomat ovat hänen uhrinsa.

Sananl. 10:8  Ymmärtäväinen ottaa ohjeet varteen, mutta mieletön etsii tuhoaan. 

Sananl. 10:10  Kavala silmänisku tuo tuskaa, ja mieletön puhe vie tuhoon. 

Sananl. 11:10  Hurskaan onni on kaupungin ilo, jumalattoman tuho on riemun aihe.  [Sananl. 28:12,28, Sananl. 29:2]

Sananl. 11:14  Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen. 

Sananl. 11:28  Tuhoon kulkee, joka rikkauteensa turvaa, mutta hurskaat ovat kuin vihannat lehvät.  [Job 31:24,25+]

Sananl. 13:6  Oikeamielinen pysyy oikealla tiellä, jumalaton syöksyy syntiin ja tuhoon. 

Sananl. 13:15  Selkeä harkinta tuo arvostusta, mutta juonittelijan tie vie tuhoon. 

Sananl. 13:17  Petollinen sanansaattaja tuo tuhon, uskollinen lähetti tuo pelastuksen. 

Sananl. 14:11  Jumalattoman talo tuhoutuu, oikeamielisen maja kestää. 

Sananl. 14:28  Kansan paljous on kuninkaan kunnia, väen vähyys ruhtinaan tuho. 

Sananl. 15:10  Kovan kurituksen saa, joka poikkeaa tieltä, joka nuhteita väheksyy, päätyy tuhoon. 

Sananl. 15:25  Ylpeältä Herra hävittää talon, mutta lesken maat hän suojelee. 

Sananl. 15:27  Ahneus vie talon tuhoon. Joka lahjukset torjuu, se menestyy. 

Sananl. 17:19  Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan. 

Sananl. 18:7  Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan. 

Sananl. 21:6  Joka kokoaa omaisuutta valheen keinoin, se tuulta tavoittaa ja tuhonsa löytää. 

Sananl. 21:12  Oikein tekee oikeamielinen jumalattomille, hän syöksee tuhoon koko joukkion. 

Sananl. 22:8  Joka vääryyttä kylvää, se tuhoa niittää, hänen sauvansa särkyy ja mahtinsa murtuu. 

Sananl. 24:2  sillä heillä on mielessään tuhoisat aikeet, heidän puheensa saa aikaan pelkkää pahaa. 

Sananl. 24:15  Älä väijy, jumalaton, hurskaan majaa, älä tuhoa hänen kotiaan.

Sananl. 26:18  Kuin järkensä menettänyt jousimies, joka tulisilla nuolilla tuhoa kylvää,

Sananl. 28:14  Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä. 

Sananl. 28:28  Kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät, kun he tuhoutuvat, koittaa vanhurskaiden aika. 

Sananl. 29:4  Oikeudenmukainen kuningas pitää maan pystyssä, veroja kiskova hävittää sen.  [Sananl. 28:16]

Sananl. 30:14  voi niitä, jotka teroittavat hampaansa miekoiksi ja täyttävät leukansa purevilla veitsillä hävittääkseen heikot maan päältä, köyhät ihmisten joukosta! 

Sananl. 31:3  Älä tuhlaa voimaasi naisiin, älä jaa sitä kuninkaiden tuhoajille.

Saarn. 5:6  (5:5) Älä anna suusi saattaa itseäsi syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle*: "Minä tein sen vahingossa." Miksi ärsyttäisit puheellasi Jumalan tuhoamaan kättesi aikaansaannokset? [»Jumalan sanansaattaja» tarkoittaa tässä temppelivirkailijaa, joka peri Jumalalle luvatut lahjat ja maksut.]

Jes. 1:7  Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut.

Jes. 1:28  Mutta väärintekijät ja syntiset sortuvat kaikki, ne, jotka hylkäävät Herran, tuhoutuvat. [Ps. 1:6, Ps. 92:10]

Jes. 3:25  Sinun miehesi kaatuvat miekkaan, sinun valioväkesi tuhoutuu sodassa.

Jes. 10:7  Mutta Assyria itse uskoo toisin, itse se ei ymmärrä tehtäväänsä. Sillä on mielessään vain hävitys ja halu tuhota kansa kansan jälkeen.

Jes. 10:22  Tiedä, Israel: vaikka kansasi olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä jää vain rippeet. Hävitys tulee, niin on päätetty, ja se tulee vanhurskauden tulvana. [1. Moos. 22:17+ | Room. 9:27]

Jes. 10:23  Ja Jumala, Herra Sebaot, toteuttaa päätöksensä, hävityksen kaikkialla maan päällä.  [Jes. 28:22]

Jes. 10:25  Älä pelkää, sillä pian, aivan pian, minun suuttumukseni sinua kohtaan on hävinnyt ja minun vihani kääntyy sinun vihamiestesi tuhoksi.

Jes. 13:5  Kaukaisesta maasta, taivaanrannan ääreltä he saapuvat, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään koko maan. 

Jes. 13:9  Herran päivä tulee ankarana, täynnä raivoa ja hehkuvaa vihaa, se muuttaa maan autioksi ja hävittää sen syntiset asukkaat.

Jes. 14:8  Sypressitkin iloitsevat sinun tuhostasi, Libanonin rinteiden setrit riemuitsevat: "Nyt kun sinä makaat maassa, ei kukaan enää tule tänne meitä kaatamaan." 

Jes. 14:17  joka hävitti maanpiirin autioksi ja murskasi sen kaupungit eikä päästänyt vankeja koskaan kotiin?"

Jes. 14:20  Et pääse haudassa liittymään vertaistesi seuraan, koska olet hävittänyt maasi ja tuhonnut kansasi. Eikä kukaan enää koskaan mainitse rikoksentekijäin jälkeläisten nimiä.

Jes. 14:23  Minä teen siitä villieläinten perintömaan ja muutan sen kaislarämeiköksi ja lakaisen sen pois tuhon luudalla -- näin sanoo Herra Sebaot. 

Jes. 14:25  Olen päättänyt tuhota Assyrian omassa maassani. Omilla vuorillani minä poljen sen murskaksi, ja ies heltiää Israelin hartioilta ja valjaat sen olkapäiltä. [Jes. 37:36]

Jes. 16:4  Salli Moabin pakolaisten asua luonasi, kätke heidät kansasi keskuuteen vainoojan lähestyessä!" Kun hävitys on päättynyt ja sorto on lopussa, kun maahanpolkijan aika on ohi,

Jes. 22:5  Säikähdyksen, hämmingin ja hävityksen päivän lähetti Jumala, Herra Sebaot, Näkylaaksoon. Hän mursi sen varustukset, ja kauhun huuto kohosi vuorille.

Jes. 23:1  Ennussana Tyroksesta.  Valittakaa, Tarsisin laivat, tuhottu on teidän satamanne! Kotimatkalla Kyproksesta te saitte sen kuulla. [Hes. 26:1-28:19; Sak. 9:3,4]

Jes. 23:11  Herra kohotti kätensä merenrantaa kohti ja järkytti valtakuntia. Hän antoi käskyn ja tuomitsi tuhoon Foinikian linnoitetut kaupungit.

Jes. 23:14  Valittakaa, Tarsisin laivat! Tuhottu on teidän turvapaikkanne. 

Jes. 24:1  Katso: Herra hävittää maan ja autioittaa sen, runtelee sen kasvot ja lyö hajalle sen asukkaat. [Miika 7:13]

Jes. 25:2  Sinä muutit kaupungin kiviröykkiöksi, linnoitetun kaupungin rauniokasaksi. Sinä hävitit kaupungista sortajien palatsit, eikä niitä koskaan rakenneta uudelleen.

Jes. 26:14  He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.  [Job 14:14, Job 18:17; Ps. 88:11-13]

Jes. 28:15  Näin olette sanoneet: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet."  [Viis. 1:16]

Jes. 28:18  teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhitään pois ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa raukeaa. Tuhotulva vyöryy teidän ylitsenne, se lyö teidät maahan.

Jes. 28:22  Älkää siis enää pilkatko, etteivät kahleenne tulisi vielä raskaammiksi, sillä olen saanut tietää, että Jumala, Herra Sebaot, on tehnyt päätöksensä ja on valmis hävittämään kaiken maan.  [Jes. 10:23; Room. 9:28]

Jes. 33:1  Voi sinua, tuhooja, jota ei ole tuhottu, petturi, jota ei ole petetty! Kun olet tuhottavasi tuhonnut, sinut tuhotaan, kun olet petettäväsi pettänyt, sinut petetään.  [Jes. 37:38; Jer. 30:16]

Jes. 34:2  Itse Herra on vihastunut kaikkiin kansakuntiin, hänen vihansa kohtaa kansojen joukot. Hän on vihkinyt ne tuhon omiksi, jättänyt ne teurastajan käsiin.

Jes. 34:5  -- Kun miekkani on kyllikseen juonut taivaissa, se syöksyy alas Edomiin, iskee kansaan, jonka olen syystä tuominnut tuhoon.

Jes. 36:7  Vai sanotko sinä minulle: 'Me luotamme Jumalaamme, Herraan'? Mutta hänen uhrikukkuloitaan ja alttareitaan Hiskia itse on hävittänyt. Eikö juuri oma kuninkaanne sanonut Juudan ja Jerusalemin asukkaille: 'Vain tämän alttarin edessä saatte palvella Herraa'?

Jes. 36:10  Ja olenko minä muka hyökännyt tuhoamaan tätä maata vastoin teidän jumalanne tahtoa? Hän itse sanoi minulle: 'Hyökkää siihen maahan ja tuhoa se!'"

Jes. 37:11  Olethan kuullut, mitä Assyrian kuninkaat ovat tehneet kaikille muille maille: he ovat hävittäneet ne. Sinäkö vain pelastuisit?

Jes. 37:12  Entä ne kansat, joita isäni tuhosivat? Pelastivatko niitä niiden jumalat? Pelastivatko ne Gosanin tai Harranin tai Resefin tai Bet-Edenin kansat, Telassarin asukkaat?

Jes. 37:18  On totta, Herra, että Assyrian kuninkaat ovat tuhonneet kaikki kansat ja niiden maat

Jes. 37:19  ja heittäneet tuleen niiden jumalat. Mutta ne eivät olleetkaan oikeita jumalia, vaan ihmiskätten työtä, puuta ja kiveä, ja niin he saattoivat tuhota ne.

Jes. 41:11  Häpeään, pahasti häpeään joutuvat kaikki, jotka vihaavat sinua. Ne, jotka sinua syyttävät, tuhoutuvat, häviävät olemattomiin. [2. Moos. 23:22]

Jes. 43:28  sinun ruhtinaasi häpäisivät minun temppelini. Siksi minä annoin Jaakobin tuhon omaksi, Israelin kaikkien herjattavaksi. 

Jes. 48:9  Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen. Jotta minua yhäti ylistettäisiin, minä hillitsen vihani enkä tuhoa sinua.

Jes. 49:19  Sinun talosi olivat raunioina ja peltosi autioina, koko maasi oli hävitetty. Nyt se tulee asukkailleen ahtaaksi! Sinun ahnaat raastajasi kaikkoavat.

Jes. 50:11  Mutta te, jotka sytytätte liekkejä loimuamaan, te, jotka ammutte palavia nuolia, syöksykää itse roihuaviin liekkeihinne, tuhoutukaa tulinuoliin, jotka itse sytytitte! Minun kädestäni tämä on lähtöisin: tuskan paikassa te joudutte virumaan. 

Jes. 51:13  Kuinka olet voinut unohtaa Herran, joka sinut loi, joka levitti auki taivaan ja laski maan perustukset? Kuinka olet voinut pelätä aina ja kaiken päivää vainoojasi vihaa, kun hän yritti tuhota sinut? Missä on nyt vainoojasi vimma? [Jes. 40:23,24]

Jes. 51:19  Kaksittain ovat sinua kohdanneet -- kukapa sinua säälisi -- tuho ja turmio, nälkä ja miekka -- kukapa sinua lohduttaisi! [Jer. 14:12, Jer. 15:2, Jer. 24:10; Hes. 6:12, Hes. 14:21]

Jes. 54:16  Minä olen luonut sepän lietsomaan hiilten hehkua ja takomaan asetta käyttäjän käteen, olen myös luonut tuhoojan tuhoamaan,

Jes. 58:9  Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."  Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,

Jes. 59:7  Heidän jalkansa rientävät pahoihin tekoihin, he kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta. Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä. [Sananl. 1:16; Room. 3:15]

Jes. 60:12  Mutta kansa tai valtakunta, joka ei palvele sinua, on tuhon oma, se hävitetään maan päältä.

Jes. 60:18  Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi, ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä. Minun apuni on sinun muurinasi ja minun ylistykseni sinun portteinasi.

Jes. 61:4  He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat.  [Jes. 58:12]

Jes. 64:11  (64:10) Pyhä, ihana huoneemme, jossa isämme sinua ylistivät, on jäänyt tulen saaliiksi. Kaikki meille kallis ja rakas on tuhottu. [2. Kun. 25:9; 2. Aik. 36:19]

Jes. 65:8  Näin sanoo Herra: -- Kun viinirypäleet ovat mehukkaita, sanotaan: "Varokaa turmelemasta niitä, niissä on siunaus." Samalla tavoin minä huolehdin palvelijoistani, ettei kaikki tuhoutuisi.

Jer. 1:10  Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.  [Jer. 18:7,9, Jer. 31:28]

Jer. 2:15  Miksi viholliset kävivät sinun kimppuusi ärjyen ja karjuen kuin leijonat? Ne tekivät maasi autioksi, hävittivät kaupunkisi, niin ettei ketään jäänyt jäljelle. [Jes. 5:29]

Jer. 4:6  Kohottakaa näkyviin viiri, joka opastaa Siionin vuorelle. Paetkaa sinne, älkää viivytelkö! Herra tuo pohjoisesta onnettomuuden, tuhon ja hävityksen. [Jer. 1:14, Jer. 6:1]

Jer. 4:7  Leijona tulee esiin tiheiköstään, kansojen surmaaja lähtee liikkeelle olinpaikastaan. Se tulee ja tekee Juudan autioksi, hävittää sen kaupungit, niin ettei niihin jää yhtään asukasta. [Jes. 5:29; Jer. 2:15, Jer. 5:6]

Jer. 4:13  Katsokaa! Vihollinen tulee kuin rajuilma. Sen vaunut kiitävät kuin myrsky, ja sen hevoset ovat nopeampia kuin kotkat. Te huudatte: 'Voi meitä, olemme tuhon omat!'" [Hab. 1:8]

Jer. 4:20  Tuhoa tuhon päälle, koko maa tuhoutuu! Äkkiä ovat majani hajalla, telttani hetkessä riekaleina!

Jer. 4:30  Sinä Jerusalem, tuhon oma! Miksi pukeudut loistavanpunaisiin vaatteisiin, miksi ripustat yllesi kultakoruja ja maalaat silmäsi luomivärillä? Turhaan sinä kaunistat itseäsi! Rakastajasi ovat sinut hylänneet, nyt he väijyvät henkeäsi.

Jer. 5:10  -- Nouskaa viinitarhojen pengermille ja hävittäkää ne, mutta älkää täysin tuhotko! Repikää köynnökset irti, eivät ne kuulu Herralle!

Jer. 5:17  He syövät sinun satosi ja leipäsi, poikasi ja tyttäresi, he syövät lampaasi ja härkäsi, viiniköynnöksesi ja viikunapuusi. Heidän miekkansa hävittää linnoitetut kaupunkisi, joihin sinä luotat.  [3. Moos. 26:16; 5. Moos. 28:31]

Jer. 5:18  "Mutta niinäkään päivinä minä en kansaani tyystin hävitä", sanoo Herra. [Jer. 10:24, Jer. 30:11, Jer. 46:28; Valit. 3:22]

Jer. 6:1  -- Benjaminilaiset, paetkaa Jerusalemista! Puhaltakaa torveen Tekoassa, sytyttäkää merkkituli Bet-Keremissä! Pohjoisesta nousee onnettomuus ja suuri hävitys. [Jer. 1:14, Jer. 4:6]

Jer. 6:2  Tytär Siionin minä tuhoan, suloisen ja hemmotellun kaupungin.

Jer. 6:21  Näin Herra on sanonut: "Katsokaa, minä panen tämän kansan eteen kompastuskiven! Siihen kaatuvat sekä isät että pojat, ja naapuri tuhoutuu naapurinsa kanssa."

Jer. 6:26  -- Pukeudu suruvaatteeseen, kansani, kieriskele tuhkassa! Sure ja valita katkerasti, niin kuin ainoaa poikaa surraan. "Miten äkkiä kävikään vihollinen kimppuumme ja tuhosi kaiken!"  [Jer. 4:8 | Aam. 8:10; Sak. 12:10]

Jer. 8:14  "Miksi me emme tee mitään, istumme vain? Kaikki koolle! Menkäämme linnoitettuihin kaupunkeihin ja tuhoutukaamme mieluummin siellä! Herra, meidän Jumalamme, tuhoaa meidät, juottaa meille myrkyllistä vettä, koska olemme tehneet syntiä Herraa vastaan. [Jer. 4:5 | Jer. 9:15, Jer. 23:15]

Jer. 8:16  Danista kantautuu pelottavia ääniä, vihollisten ratsut korskuvat. Koko maa vapisee, kun heidän oriinsa hirnuvat. He tulevat ja hävittävät maan, syövät sen sadon, tuhoavat kaupungin ja sen asukkaat."  [Jer. 4:15]

Jer. 9:12  (9:11) Minkä vuoksi maa on hävitetty, miksi se on kuin palanut autiomaa, jossa kukaan ei kulje? Kuka on niin viisas, että tämän käsittäisi? Onko ketään, jolle Herra on sen ilmoittanut ja joka voisi sen selittää?

Jer. 9:19  (9:18) Valituksen ääni kuuluu Siionista: "Voi meitä onnettomia, meidät on tuhottu! Meidän täytyy jättää maa, kotimme ovat raunioina."

Jer. 10:20  Mutta telttani on nyt hävitetty, telttaköydet katkaistu. Lapseni ovat lähteneet pois, heitä ei enää ole. Ei ole ketään pystyttämässä telttaani, pingottamassa telttakankaita.

Jer. 10:25  Vuodata vihasi niihin kansoihin, jotka eivät sinua tunne, niihin kansanheimoihin, jotka eivät huuda sinua avuksi. Ne ovat hävittäneet Jaakobin heimon, nielleet sen ja tehneet siitä lopun. Autioina ovat nyt Jaakobin asuinpaikat."  [Ps. 79:6,7]

Jer. 11:16  "Lehtevä oliivipuu, täynnä ihania hedelmiä" -- tällä nimellä Herra kutsui sinua. Mutta kohta on ympärilläsi sodan pauhu ja melske! Silloin Herra sytyttää puun tuleen, ja sen lehvät tuhoutuvat. 

Jer. 11:19  Minä olin kuin kesy karitsa, jota viedään teurastettavaksi. En tiennyt, että he tekivät suunnitelmia minua vastaan ja puhuivat keskenään: "Tuhotkaamme puu hedelmineen! Raivatkaamme hänet pois elävien maasta, niin ettei häntä enää muisteta!"

Jer. 12:3  Herra, sinä näet ja tunnet minut, sinä tutkit sydämeni, sinä tiedät, olenko sinulle uskollinen. Erottele heidät laumasta kuin teuraslampaat, määrää heidät tuhon päivää varten. [Ps. 139:1]

Jer. 12:10  Paimenten laumat ovat tuhonneet viinitarhani, tallanneet peltoni. Minun ihanan maani he ovat tehneet autiomaaksi.

Jer. 12:11  Hävitettynä se suree minun edessäni, se on lohduttoman autio. Koko maa on tyhjä, kukaan ei siitä välitä.

Jer. 12:12  Autiomaan paljaiden kukkuloiden yli tulivat tuhoojat. Herran miekka hävittää maan laidasta laitaan eikä säästä ketään.

Jer. 12:13  Asukkaat kylvivät vehnää mutta leikkasivat ohdakkeita. He näkivät vaivaa näännyksiin asti, mutta siitä ei ollut hyötyä. Pettyneitä he ovat satoon, Herran hehkuva viha on hävittänyt kaiken!  [3. Moos. 26:16; Miika 6:15]

Jer. 15:6  Sinä hylkäsit minut, sanoo Herra, sinä käänsit minulle selkäsi. Niinpä minä kohotan käteni sinua vastaan ja hävitän sinut, en enää voi armahtaa!

Jer. 15:7  Minä ajan asukkaat maan kaupungeista, heitän heidät niiden porteista, niin kuin viskaimella heitetään viljaa tuuleen. Minä surmaan lapset, hävitän kansani, koska se ei kääntynyt pois pahoilta teiltään.

Jer. 15:15  -- Herra, sinä tunnet minut! Muista minua ja pidä minusta huoli, kosta sinä ahdistajilleni! Älä ole heitä kohtaan liian pitkämielinen, muuten joudun tuhon omaksi. Näethän, kuinka he häpäisevät minua sinun tähtesi!

Jer. 17:15  Ihmiset kysyvät minulta ilkkuen: "Miksei Herran sana käy toteen? Missä se tuho viipyy?" [Jes. 5:19; Hes. 12:22; 2. Piet. 3:4]

Jer. 17:16  Sinä, Herra, tiedät, etten ole pakoillut paimenen tehtävää, jonka minulle annoit. En minä ole toivonut tuhon päivää. Sinä tiedät kyllä kaiken, mitä olen julistanut.

Jer. 17:18  Saakoot onnettoman lopun ne, jotka minua vainoavat, mutta säästä minut! Anna heidän joutua kauhun valtaan, älä minun! Tuo heille onnettomuuden päivä, tuhoa heidät, tuhoa perin pohjin!  [Ps. 35:4, Ps. 40:15]

Jer. 17:27  Mutta jos te ette kuule minua ettekä pyhitä sapattia vaan tuotte kantamuksia sisään Jerusalemin porteista, minä sytytän tuleen sen portit. Tuli tuhoaa Jerusalemin palatsit, eikä kukaan voi sitä sammuttaa." [Hoos. 8:14]

Jer. 18:7  Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. [Jer. 1:10]

Jer. 19:8  Minä teen tämän kaupungin niin autioksi, että kaikki sitä kavahtavat. Jokainen ohikulkija järkyttyy nähdessään sen tuhon. [1. Kun. 9:8; Jer. 18:16]

Jer. 21:14  Minä itse rankaisen teitä, sen te olette teoillanne ansainneet, sanoo Herra. Minä sinkoan tulen palatsinne setripylväisiin, ja se tuli tuhoaa kaiken." 

Jer. 22:7  Minä määrään tuhoojat sinun kimppuusi. He tulevat kirveineen, kaatavat komeat setrisi ja heittävät ne tuleen. 

Jer. 23:1  "Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat!" sanoo Herra. [Jer. 10:21; Hes. 34:2]

Jer. 23:12  Tulkoon sen tähden heidän tiestään pimeä, niljakas polku! Liukastukoot he sillä ja kaatukoot! Kun tilinteon vuosi tulee, minä tuotan heille tuhon, sanoo Herra.  [Ps. 35:6]

Jer. 24:6  Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois. [Jer. 31:28]

Jer. 25:6  Älkää seuratko vieraita jumalia, älkää palvelko ja rukoilko niitä! Älkää suututtako minua jumalilla, jotka olette itse tehneet, muuten minä syöksen teidät tuhoon!'

Jer. 25:9  minä kutsun tänne kaikki pohjoisen kansat ja palvelijani Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan. Minä tuon heidät tämän maan, sen asukkaiden ja kaikkien sen naapurikansojen kimppuun. Minä vihin teidät tuhon omaksi, teen maanne autioksi, pelkäksi rauniokasaksi, jossa ei koskaan enää asuta. Kaikki kavahtavat teidän kohtaloanne! [Jer. 1:15]

Jer. 25:29  Kun minä annan tuhon ensin kohdata sitä kaupunkia, jonka olen ottanut omakseni, niin luuletteko, että te muut jäisitte rankaisematta? Ette jää! Minä lähetän miekan kaikkien ihmisten kimppuun maan päällä, sanoo Herra Sebaot.' [Jer. 49:12; Hes. 9:6; 1. Piet. 4:17]

Jer. 25:32  Näin sanoo Herra Sebaot: -- Myrsky nousee maailman ääriltä, tuho kulkee kansasta kansaan!" 

Jer. 25:36  Kuulkaa: paimenet huutavat, laumojen johtajat valittavat! Herra hävittää heiltä niityt.

Jer. 25:37  Heidän turvalliset laitumensa tuhoutuvat Herran hehkuvan vihan alla.

Jer. 26:9  Miksi julistat muka Herran sanana, että tälle temppelille käy kuin Silolle ja tämä kaupunki tuhoutuu, niin ettei kukaan siinä enää asu?" Ja kansanjoukko saartoi Jeremian Herran temppelissä.

Jer. 26:19  "Tappoivatko kuningas Hiskia ja Juudan kansa Miikan? Eikö kuningas päinvastoin pelännyt Herraa ja rukoillut häntä leppymään? Niin Herra muutti mielensä ja säästi heidät tuholta, jolla hän oli heitä uhannut. Me olemme nyt syöksemässä itsemme suureen onnettomuuteen."

Jer. 27:10  He puhuvat perättömiä! Jos uskotte heitä, joudutte kauas maastanne -- minä karkotan teidät, ja te tuhoudutte.

Jer. 27:15  Herra sanoo: 'Minä en ole heitä lähettänyt. He valehtelevat, kun sanovat puhuvansa minun nimissäni. Jos uskotte heitä, minä karkotan teidät, ja te tuhoudutte -- te itse ja nuo profeetat, jotka teille puhuvat.'

Jer. 29:11  Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. [Sananl. 23:18, Sananl. 24:20]

Jer. 30:11  Minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra. Kansoista, joiden sekaan sinut hajotin, minä teen lopun, mutta sinua minä en tuhoa. Silti en jätä sinua rankaisematta, vaan oikeudenmukaisesti kuritan sinua.  [Jer. 5:18+]

Jer. 31:28  Ja aivan kuten olen pitänyt huolen siitä, että Israel ja Juuda revitään ja särjetään, tuhotaan ja hävitetään ja niille tuotetaan onnettomuutta, niin minä nyt huolehdin siitä, että ne rakennetaan ja istutetaan uudelleen, sanoo Herra. [Jer. 1:10, Jer. 18:6, Jer. 24:6]

Jer. 31:40  Koko laakso, johon kuolleet on haudattu ja uhrieläinten tuhka hajotettu, sekä kaikki penkereet Kidroninpurolle ja idässä aina Hevosportin kulmaan saakka ovat silloin Herralle pyhitettyä maata. Sitä kaupunkia ei milloinkaan enää revitä eikä tuhota."

Jer. 33:4  Minä, Herra, Israelin Jumala, sanon sinulle näin: Piiritysvallit ja kaldealaisten miekka tuhoavat tämän kaupungin talot ja Juudan kuninkaiden palatsit.

Jer. 36:29  Sano Juudan kuninkaalle Jojakimille: Näin puhuu Herra: Sinä poltit ensimmäisen kirjakäärön ja sanoit Jeremialle: 'Miksi olet kirjoittanut, että Babylonian kuningas tulee tänne, tuhoaa tämän maan ja tekee lopun sen ihmisistä ja eläimistä?'

Jer. 36:31  Minä rankaisen sinua, sinun jälkeläisiäsi ja palvelijoitasi teidän rikoksistanne. Teitä kaikkia, myös Jerusalemin asukkaita ja Juudan kansaa, kohtaa se tuho, jolla minä olen uhannut mutta jonka kukaan ei uskonut tulevan." [Jer. 35:17]

Jer. 39:16  "Mene nubialaisen Ebed-Melekin luo ja kerro hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Nyt minä annan toteutua sen, mitä olen tästä kaupungista puhunut: se ei pelastu, vaan tuhoutuu! Saat nähdä sen omin silmin, kun tuhon päivä tulee. [Jer. 38:7]

Jer. 40:15  Silloin Johanan sanoi kahden kesken Gedaljalle Mispassa: "Anna minun surmata Ismael. Minä voin sen tehdä tulematta ilmi. Miksi hän saisi murhata sinut? Silloin kaikki ne Juudan asukkaat, jotka ovat kokoontuneet sinun ympärillesi, hajaantuisivat jälleen ja viimeisetkin joutuisivat tuhon omaksi."

Jer. 42:10  'Jos jäätte asumaan tähän maahan, minä rakennan teistä kansan enkä hävitä teitä, minä istutan teidät enkä revi pois. Minä olen murheellinen, kun minun täytyi antaa tuhon kohdata teitä. [Jer. 18:7,8]

Jer. 44:6  Siksi minä annoin kiivauteni ja hehkuvan vihani syöksyä tulvana Juudan kaupunkeihin ja Jerusalemin kaduille. Nuo kaupungit tuhoutuivat maan tasalle ja tulivat autioiksi. Sellaisia ne ovat tänäkin päivänä.

Jer. 44:7  "Näin sanoo nyt Herra Jumala Sebaot, Israelin Jumala: Miksi te suistatte itsenne suureen onnettomuuteen ja hävitätte sukupuuttoon koko Juudan kansan, miehet, naiset, lapset ja imeväiset, niin ettei teistä jää jäljelle ketään?

Jer. 44:8  Teidän tekonne herättävät minussa vihaa! Te uhraatte vieraille jumalille Egyptissä, jonne nyt olette muuttaneet asumaan. Näin te syöksette itsenne tuhoon. Kaikki kansat pilkkaavat teitä, ja teidän kohtalostanne tulee kirosana.

Jer. 44:11  "Sen tähden Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo näin: Vihassani minä käännyn teitä vastaan ja hävitän sukupuuttoon koko Juudan kansan.

Jer. 45:5  Sinä pyydät paljon! Älä pyydä, sillä minä, Herra, annan tuhon kohdata kaikkia ihmisiä. Kuitenkin minä annan sinun säilyä hengissä, minne tahansa menetkin.'"

Jer. 46:8  Egypti tulvii kuin Niili, pärskyy kuin kuohuvat virrat. Se sanoo: "Minä vyöryn koko maailmaan, hävitän kaupungit ja niiden asukkaat.

Jer. 46:19  Kootkaa tavaranne, te Egyptin asukkaat, teidät viedään pois! Memfis tulee autioksi, se hävitetään, siellä ei asu enää kukaan."  [Hes. 12:3]

Jer. 46:21  Palkkasoturit, joita se on hankkinut, ovat pulskia kuin juottovasikat, mutta hekin kääntyvät pakoon. Kaikki pakenevat pysähtymättä. Heille on tullut tuhon päivä, koittanut rangaistuksen aika.

Jer. 46:28  Älä pelkää, palvelijani Jaakob! Minä olen sinun kanssasi, sanoo Herra. Kansoista, joiden sekaan sinut hajotin, minä teen lopun, mutta sinua minä en tuhoa. Silti en jätä sinua rankaisematta, vaan oikeudenmukaisesti kuritan sinua.  [Jes. 41:10+ | Jer. 5:18+]

Jer. 47:4  On tullut päivä, joka tuhoaa kaikki filistealaiset. Ei ketään jää jäljelle auttamaan Tyrosta ja Sidonia. Herra hävittää filistealaiset, viimeisetkin Kaftorin* rannoilta lähteneet.  [Kaftor tarkoittaa jotakin Välimeren saarta, mahdollisesti Kreetaa.][5. Moos. 2:23; Aam. 9:7]

Jer. 48:1  Moabille.  Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala:  -- Voi Neboa, se murskataan! Kirjataim vallataan ja tuhotaan. Kaupunki vuoren laella antautuu ja kukistuu. [Hes. 25:9; Aam. 2:2]

Jer. 48:2  Kadonnut on Moabin kunnia! Viholliset ovat jo Hesbonissa ja tekevät suunnitelmia moabilaisten tuhoksi: "Käydään kimppuun, pyyhkäistään heidät pois maan päältä!" Myös sinä, Madmen, olet kohta mykkä, miekka on jo kintereilläsi.  [Jaksossa 2--6 käytetään hyväksi paikannimien]

Jer. 48:3  Kuulkaa! Huuto kiirii Horonaimista, siellä riehuu hävitys ja tuho.

Jer. 48:5  Pakoon päässeet nousevat itkien Luhitin solaa, Horonaimista laskeutuvalta tieltä kantautuvat tuskan huudot hävityksen tähden. [Jes. 15:5]

Jer. 48:8  Vihollinen tulee ja hävittää kaupungit, yksikään ei säästy tuholta. Laakso hävitetään, ylänkö tuhotaan. Näin on Herra puhunut.

Jer. 48:15  Moab hävitetään, sen kaupungit valloitetaan, sen parhaat nuorukaiset joutuvat teuraaksi. Näin sanoo Kuningas, Herra Sebaot on hänen nimensä.

Jer. 48:16  Moab on jo tuhon partaalla, sen loppu lähestyy nopeasti.

Jer. 48:18  -- Te, jotka asutte Dibonissa, astukaa alas kunnianne kukkulalta ja istukaa tunkiolle! Moabin viholliset hyökkäävät nyt kimppuunne ja tuhoavat linnoituksenne.

Jer. 48:20  "Onnettomasti on käynyt Moabille, se on kukistunut. Itkekää ja valittakaa! Huutakaa Arnonvirran yli: Moab on hävitetty!" 

Jer. 48:35  "Minä hävitän moabilaiset, nuo, jotka nousevat uhrikukkuloille polttamaan uhreja jumalalleen", sanoo Herra.

Jer. 49:3  Valita, Hesbon! Ai on hävitetty! Huutakaa, Rabban tyttäret, pukeutukaa säkkivaatteeseen, vaikeroikaa, kulkekaa ympäriinsä iho viileskeltynä, sillä Milkom joutuu vieraaseen maahan, samoin sen papit ja ruhtinaat! 

Jer. 49:8  Paetkaa, kääntykää takaisin, piiloutukaa, te kaukaisen Dedanin kauppiaat! Minä tuon tuhon Esaun jälkeläisille. On tullut aika rangaista heitä.

Jer. 49:9  Kun viininkorjaajat tulevat, he eivät jätä mitään jälkikorjuuseen. Kun varkaat tulevat yöllä, he tekevät tuhoa mielin määrin.

Jer. 49:10  Minä riisun Esaun paljaaksi, löydän hänen kätkönsä, turha hänen on enää piiloutua. Esaun suku tuhoutuu. Ei jää jäljelle veljiä eikä naapureita, jotka voisivat sanoa:

Jer. 49:17  Näin sanoo Herra: "Edom tulee niin autioksi, että kaikki sitä kavahtavat. Jokainen ohikulkija järkyttyy nähdessään sen tuhon. [1. Kun. 9:8]

Jer. 49:27  "Minä sytytän tuleen Damaskoksen muurit, tuli tuhoaa Ben-Hadadin palatsit." [Jes. 17:1; Aam. 1:4]

Jer. 49:37  -- Minä panen elamilaiset kauhistumaan vihollisiaan, kaikkia niitä, jotka tavoittelevat heidän henkeään. Minä tuon heille onnettomuuden, hehkuvan vihani minä heille tuon, sanoo Herra. Minä lähetän miekan heidän kintereilleen, kunnes olen tuhonnut viimeisenkin heistä.

Jer. 49:38  Minä pystytän valtaistuimeni Elamiin, hävitän sieltä kuninkaan ja ruhtinaat, sanoo Herra. 

Jer. 50:3  Pohjoisesta hyökkää kansa Babylonian kimppuun ja hävittää maan autioksi. Kukaan ei jää sinne asumaan, ihmiset karjoineen pakenevat pois. 

Jer. 50:13  Herran vihan tähden se jää asumattomaksi, muuttuu aivan autioksi. Kaikki ohikulkijat kavahtavat Babylonia, järkyttyvät nähdessään sen tuhon.  [1. Kun. 9:8]

Jer. 50:16  Tuhotkaa Babyloniasta viimeinenkin kylväjä, älköön sirppi enää heiluko korjuuajan tullen. Lähteköön jokainen maahan tullut oman kansansa luo, paetkoon kotimaahansa turvaan vihollisen miekalta. 

Jer. 50:21  Herra on antanut käskyn: -- Nouskaa taisteluun Merataimin maata vastaan, käykää Pekodin asukkaiden kimppuun!* Lyökää heidät kuoliaaksi, vihkikää tuhon omaksi viimeinenkin heistä, sanoo Herra. Tehkää juuri niin kuin olen käskenyt! [Merataim ja Pekod ovat Babylonian maakuntia ja edustavat tässä koko Babyloniaa. Niiden nimet muistuttavat uhmaa ja rankaisemista merkitseviä heprean sanoja.][4. Moos. 21:2+]

Jer. 50:26  Tulkaa, kansat, kaikkialta Babylonin kimppuun, avatkaa sen aitat! Heittäkää kaikki, mitä löydätte, kasoihin niin kuin lyhteet. Vihkikää kaikki tuhon omaksi, älkää jättäkö mitään jäljelle.

Jer. 50:28  Kuulkaa! Babyloniasta saapuu pakolaisia, sieltä pelastuneita. He kertovat Siionissa, että Herra, meidän Jumalamme, on kostanut temppelinsä hävityksen.  [Jer. 51:11]

Jer. 50:31  -- Katso, minä nousen sinua vastaan, sinä röyhkeä Babylon! sanoo Herra Jumala Sebaot. Nyt on tullut tuhosi päivä, se aika, jolloin minä sinua rankaisen.

Jer. 50:32  Nyt röyhkeä kompastuu ja kaatuu, eikä kukaan nosta sitä pystyyn. Minä sytytän palamaan sen kaupungit, ja tuli tuhoaa kaiken myös niiden ympäriltä. 

Jer. 50:37  Miekka lyököön sen hevosia ja vaunuja, kaikkia sen palkkasotureita, niin että he pelkäävät kuin naiset! Tuhoutukoot sen varastot, joutukoot ryöstösaaliiksi!

Jer. 50:40  Niin kuin Jumala hävitti Sodoman ja Gomorran ja niiden naapurikaupungit, niin ei myöskään Babyloniin jää kukaan asumaan, ei yksikään sinne asetu. Näin sanoo Herra.  [Jes. 1:9+]

Jer. 51:1  Näin sanoo Herra: -- Minä nostan tuhoisan myrskyn Babylonia vastaan, lähetän myrskyn kohti vihollista, kohti Kaldean sydäntä.* [Alkutekstissä esiintyy tässä salanimi Leb-Kamai ('vastustajieni sydän'), joka tarkoittaa Babylonia. Vrt. 25:26 ja 51:41.]

Jer. 51:2  Minä lähetän Babyloniaan muukalaisia, jotka puivat kansan, sirottelevat sen muihin maihin ja jättävät jäljelle paljaan maan. Joka puolelta he hyökkäävät Babyloniaan, kun sen tuhon päivä on tullut.

Jer. 51:3  Minä annan heille käskyn: Jännittäkää jousenne, ampukaa vihollisen jousimiehet ja haarniskoihin pukeutuneet soturit! Älkää säälikö sen nuorukaisia, vihkikää tuhon omaksi koko sotajoukko! 

Jer. 51:6  Paetkaa Babylonista, kaikki jotka suinkin voitte! Pelastakaa henkenne, ettette joutuisi tuhoon, kun kaupunki saa rangaistuksen syntiensä tähden. On tullut aika, jolloin Herra kostaa, hän kostaa sille sen tekojen mukaan. [Jes. 48:20+ | Jes. 34:8]

Jer. 51:11  -- Teroittakaa nuolet, täyttäkää viinet!  Herra yllyttää Meedian kuninkaat sotaan, sillä hän aikoo hävittää Babylonian. Tämä on Herran kosto, hän kostaa temppelinsä vuoksi. Käskyt kajahtavat: [Jer. 50:28]

Jer. 51:20  -- Sinä, Babylonia, olet vasarani ja sota-aseeni. Sinulla minä murskaan kansat ja hävitän valtakunnat. [Jer. 50:23]

Jer. 51:25  Nyt minä käyn sinun kimppuusi, Babylon, sinä hävityksen vuori, josta tuho vyöryy koko maailmaan, sanoo Herra. Minä ojennan käteni sinua kohti ja sysään sinut alas korkeudesta, teen sinusta tuhkakasan.

Jer. 51:29  Maa järisee ja vavahtelee! Herra toteuttaa suunnitelmansa, hän tuhoaa Babylonin. Hän tekee koko Babylonian autiomaaksi, jossa kukaan ei enää asu. 

Jer. 51:35  "Tulkoon Babylonille tuho vääryyden ja väkivallan tähden, jota olemme joutuneet kärsimään!" sanovat Siionin asukkaat. "Kuolema kaldealaisille minun vereni vuodattamisesta!" sanoo Jerusalem. 

Jer. 51:54  -- Kuulkaa! Huuto kiirii Babyloniasta, hävitys riehuu kaldealaisten maassa.

Jer. 51:60  Jeremia oli kirjoittanut kirjakääröön kaikki Babylonia vastaan suunnatut sanat, kaikki tuon kaupungin hävitystä koskevat ennustukset.

Jer. 51:62  Sano sitten: 'Herra, sinä olet nyt ilmoittanut hävittäväsi tämän paikan, niin ettei tänne jää yhtään asukasta, ei ihmisiä eikä karjaa, vaan tästä paikasta tulee ikuisiksi ajoiksi autiomaa.'

Jer. 51:64  Sano sitten: 'Näin uppoaa Babylon eikä enää nouse sen tuhon alta, jonka Herra sille tuottaa. Turhaan se näki vaivaa.'" Tähän päättyvät Jeremian sanat.

Valit. 2:2  Herra tuhosi säälimättä kaikki Jaakobin asuinsijat, vihassaan hän repi raunioiksi Juudan linnoitukset, hajotti ne maahan. Herra häpäisi kuningaskunnan ja sen ruhtinaat. 

Valit. 2:5  Herra oli kuin vihollinen, hän teki lopun Israelista, hävitti kaikki sen palatsit, tuhosi sen linnoitukset. Hän täytti Juudan surulla ja murheella. 

Valit. 2:6  Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan ja papit. 

Valit. 2:8  Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki. Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat. 

Valit. 2:16  Kaikki sinun vihollisesi ilkkuvat sinua. He viheltävät, irvistelevät ja sanovat: "Nyt me olemme sinut tuhonneet! Vihdoinkin on tullut päivä, jota odotimme. Omin silmin saimme sen nähdä!" 

Valit. 3:47  Edessämme oli kauhu ja hauta, tuho kohtasi meidät.

Valit. 3:48  Kyyneleet tulvivat silmistäni rakkaan kansani tuhon tähden. 

Valit. 3:66  Aja heitä takaa vihassasi, Herra, hävitä heidät taivaasi alta. 

Valit. 4:6  Sodoma hävitettiin hetkessä ihmiskäden koskematta. Mutta suurempi kuin Sodoman synti on oman kansani rikos.  [1. Moos. 19:24,25]

Hes. 5:16  "Minä lähetän teitä vastaan julmat nälänhädän nuolet, ja ne tuhoavat teidät, niissä on teidän tuhonne. Teidän nälkänne pahenee entisestään, sillä minä ehdytän teiltä leivän saannin. [Hes. 4:16, Hes. 14:13]

Hes. 6:3  Sano näin: Israelin vuoret, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala teille, te vuoret ja kukkulat, rotkot ja laaksot: Minä lähetän miekan teitä vastaan ja hävitän uhripaikkanne.

Hes. 6:4  Teidän uhrialttarinne tuhotaan, teidän suitsutusalttarinne lyödään murskaksi, ja teidän miehenne minä tapan ja heitän epäjumalienne eteen. [3. Moos. 26:30; 2. Kun. 23:11-14]

Hes. 6:6  Missä ikinä teitä asuukin, ovat kaupunkinne autiot ja uhrikukkulanne tyhjät. Teidän alttarinne jäävät uhreitta ja sortuvat kivikasoiksi, teidän epäjumalanne murskataan ja hävitetään, teidän suitsutusalttarinne hakataan pirstoiksi, teidän kättenne teelmät pyyhkäistään pois,

Hes. 7:7  Nyt on sinun tuhosi hetki, maan asukas. Aika on tullut, päivä on lähellä. Sekasorto vallitsee, vuorilta ei ilohuutoja kuulu.

Hes. 7:10  Nyt on se päivä. Nyt on tullut, nyt on ehtinyt tuhon hetki. Vääryys kukoistaa, julkeus rehottaa, [Jes. 10:5]

Hes. 7:26  Tulee onnettomuus onnettomuuden perään, tuhon viesti tuhon viestin perään. Turhaan ihmiset anelevat profeetalta näkyä, papista ei ole opastajaksi, vanhimmilta loppuvat neuvot. [Jer. 18:18]

Hes. 9:1  Hän huusi kovalla äänellä, ja minä kuulin hänen sanovan näin: "Tulkaa, te, jotka panette toimeen tämän kaupungin rangaistuksen! Kullakin olkoon kädessään tuhoase."

Hes. 9:2  Siinä samassa tuli kuusi miestä Yläportilta, siltä joka on pohjoiseen, ja kullakin oli kädessään tuhoava ase. Heidän keskellään oli pellavapukuinen mies, jolla oli vyössään kirjoitusvälineet. He tulivat sisään ja asettuivat pronssialttarin vierelle.

Hes. 9:8  Kun he olivat lähteneet surmatyöhönsä, jäin minä yksin paikalle. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin: "Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?"

Hes. 11:13  Minun puhuessani Pelatja, Benajan poika, kuoli. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin suureen ääneen: "Voi, Herra! Aiotko hävittää kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä?" [Hes. 9:8]

Hes. 12:19  Sano maanmiehillesi tämä Herran Jumalan sana: 'Näin käy Jerusalemin asukkaiden ja Israelin maan. Vavisten he syövät ruokansa, kauhun vallassa he juovat juotavansa. Perin pohjin hävitetään heidän maansa sen asukkaiden veritekojen tähden. [Hes. 4:16]

Hes. 13:14  Minä revin muurin, jonka te olette kalkilla valkaisseet, minä raastan sen maan tasalle, niin että siitä jää vain perustus. Teidän muurinne tuhotaan, ja te tuhoudutte sen mukana. Niin te tulette tietämään, että minä olen Herra.

Hes. 13:22  "Te olette tehneet väärin, olette tuottaneet murhetta vanhurskaalle, jolle minä en murhetta antanut, mutta jumalatonta te olette rohkaisseet, niin että hän ei käänny pahalta tieltään eikä pelastu tuholta.

Hes. 14:9  "Jos profeetta silloin eksyy vastaamaan itse, niin minä, Herra, eksytän tuon profeetan, ja minä kohotan käteni häntä kohti ja hävitän hänet kansani Israelin parista. [1. Kun. 22:23]

Hes. 14:13  "Ihminen, kun jokin maa tekee syntiä minua vastaan ja on minulle uskoton, minä kohotan käteni ja rankaisen sitä. Minä ehdytän siltä leivän saannin ja lähetän sen keskelle nälänhädän, minä tuhoan siitä maasta sekä ihmiset että eläimet. [Hes. 4:16, Hes. 5:16]

Hes. 14:17  "Tai minä nostan sotajoukot sitä maata vastaan, sanon: 'Käyköön miekka kautta koko maan', ja hävitän sieltä sekä ihmiset että eläimet.

Hes. 14:19  "Tai minä lähetän siihen maahan ruton, sinkoan vihani sitä vastaan, levitän verta ja kuolemaa ja hävitän sieltä sekä ihmiset että eläimet.

Hes. 14:21  "Näin sanoo Herra Jumala: Miten käykään, kun lähetän Jerusalemiin kaikki neljä ankaraa rangaistustani: miekan, nälänhädän, pedot ja ruton! Ne hävittävät sieltä sekä ihmiset että eläimet. [Jes. 51:19+]

Hes. 15:7  Minä käännän katseeni heihin, ja vaikka he pääsevät tulta pakoon, tuli lopulta koituu heidän tuhokseen. Niin te tulette tietämään, että minä olen Herra. Minä käännän katseeni heihin

Hes. 16:39  Minä annan sinut heidän käsiinsä, ja he hajottavat sinun palvontapaikkasi ja tuhoavat pyhät kukkulasi, he riistävät vaatteet yltäsi, ottavat korusi pois ja jättävät sinut makaamaan alastomana ja paljaana.

Hes. 19:7  Se tuhosi heidän palatsinsa, repi hajalle kaupungit. Kaikki maan asukkaat vapisivat, kun se ärjyi.

Hes. 20:13  "Mutta autiomaassakaan israelilaiset eivät totelleet minua. He eivät noudattaneet minun säädöksiäni, he eivät piitanneet määräyksistäni -- joka niitä noudattaa, saa elää. Edes minun sapattiani he eivät pitäneet kunniassa. Niin minä aioin syöstä heihin vihani autiomaassa ja tuhota heidät kaikki.

Hes. 20:17  Silti minun tuli heitä sääli, enkä minä hävittänyt heitä, en tuhonnut heitä autiomaassa.

Hes. 21:3  (21:8) Sano Israelin maalle: Näin sanoo Herra: Minä käyn sinun kimppuusi, minä vedän miekkani tupesta ja hävitän kaikki asukkaasi, sekä vanhurskaat että jumalattomat.

Hes. 21:4  (21:9) Minä olen päättänyt hävittää sekä vanhurskaat että jumalattomat asukkaasi, siksi lähtee miekkani tupestaan ja kaataa kaikki etelästä pohjoiseen.

Hes. 21:27  (21:32) Kaikki tuhotaan, kaikki hävitetään, koko maa raastetaan raunioiksi. Näin tapahtuu silloin, kun saapuu se, jolle tuomiovalta kuuluu. Hänen käsiinsä minä annan sen vallan. [Hes. 17:24]

Hes. 22:30  "Minä etsin heidän joukostaan miestä, joka vahvistaisi muurin, seisoisi lujana sen aukossa ja torjuisi maataan uhkaavan tuhon, mutta sitä miestä en löytänyt. [Ps. 106:23; Jer. 5:1; Hes. 13:5]

Hes. 22:31  Niin minä syöksin heihin kaiken vimmani, tuhosin heidät vihani tulella. Minä annoin heille heidän tekojensa mukaan. Näin sanoo Herra Jumala."

Hes. 23:33  ja sinä juovut tuskasta. Se on kauhun ja tuhon malja, sisaresi Samarian malja.

Hes. 25:3  Sano sille: Kuule Herran Jumalan sana. Näin sanoo Herra Jumala: Sinä ilkuit ja sanoit: 'Siitä sait', kun minun temppelini saastutettiin, kun Israelin maata hävitettiin ja kun Juudan kansaa vietiin vankina vieraaseen maahan.

Hes. 25:7  Sen tähden minä kohotan käteni ja annan sinut kansojen ryöstettäväksi, minä hävitän sinut tyystin kansojen joukosta, pyyhin sinut maiden joukosta pois ja hävitän sinut lopullisesti. Silloin sinä tiedät, että minä olen Herra.

Hes. 25:9  Sen tähden minä revin Moabin harjanteelta sen kaupungit, hävitän viimeistä myöten sen kaunistukset: Bet-Jesimotin, Baal-Meonin ja Kirjataimin.

Hes. 25:13  Sen tähden Herra Jumala sanoo: Minä kohotan käteni ja hävitän Edomista ihmiset ja eläimet, minä muutan koko maan rauniokasaksi ja surmaan joka ainoan ihmisen Temanista Dedaniin asti.

Hes. 25:15  "Näin sanoo Herra Jumala: Filistealaiset ovat kostaneet Juudalle. Ikimuistoisen vihansa ajamina ja kaunaa ja inhoa täynnä he ovat levittäneet tuhoa. [Jes. 14:29-31+]

Hes. 25:16  Sen tähden Herra Jumala sanoo: Minä kohotan käteni ja rankaisen filistealaisia, minä hävitän kreetit* ja tuhoan kaikki merenrannan asukkaat. [Eräs filistealaisryhmä, mahdollisesti lähtöisin Kreetan saarelta.]

Hes. 26:12  He ryöstävät kaikki rikkautesi, riistävät kaiken kokoamasi, repivät muurisi maahan ja tuhoavat komeat talosi, heittävät kivet, palkit ja mullan syvälle mereen. 

Hes. 26:17  He virittävät sinun vuoksesi valitusvirren ja laulavat näin: -- Sinä kohtasit tuhosi, meren kaupunki, maineikas kaupunki, merten herra! Sinä pidit valtaa joukkoinesi, levitit kauhua kaikkialle.

Hes. 26:18  Nyt meren rannat järkkyvät: on tullut tuhosi päivä! Nyt meren saaret kauhistuvat: loppusi on tullut! 

Hes. 26:20  Minä syöksen sinut muiden haudattujen kanssa tuonelaan, muinaisen väen luo, minä vien sinut alimpaan manalaan, panen sinut ammoin tuhottujen pariin, panen sinut hautaan vaipuneiden joukkoon. Enää ei kukaan asu taloissasi, enää et nouse elävien maahan.

Hes. 29:8  "Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä tuon sotajoukot sinua vastaan ja hävitän maastasi sekä ihmiset että eläimet.

Hes. 30:11  Hänet ja hänen väkensä, kansoista julmimman, minä tuon hävittämään Egyptin maata. Hänen sotilaansa hyökkäävät miekka koholla ja täyttävät maan kaatuneilla. [Hes. 28:7, Hes. 31:12]

Hes. 30:12  Minä kuivatan Niilin kaikki vedet ja annan Egyptin raakalaisten käsiin, minä panen vieraat sotajoukot hävittämään maan ja kaiken mitä siinä on. Minä, Herra, olen puhunut. [Jes. 19:5]

Hes. 30:13  "Näin sanoo Herra Jumala: Minä hävitän epäjumalankuvat, minä tuhoan Memfiksen tyhjät jumalat, eikä Egyptissä enää tule olemaan ruhtinasta. Minä saatan Egyptin maan pelon valtaan. [Jes. 19:16,17]

Hes. 32:12  minä kaadan sinun joukkosi soturien miekoilla. He ovat raakaa väkeä, kansoista julminta, ja he hävittävät kaiken, millä Egypti on ylpeillyt, sen korskeat joukot viimeistä myöten. [Hes. 28:7]

Hes. 32:13  Minä hävitän kaikki elävät olennot Egyptin suurelta virralta. Sitä ei enää ihmisen jalka sotke, eivät samenna karjan sorkat. [Hes. 29:11]

Hes. 32:15  Kun minä autioitan Egyptin maan, kun tyhjennän sen kaikesta, mikä sen täytti, kun tuhoan kaikki sen asukkaat, he tietävät, että minä olen Herra. 

Hes. 33:12  "Ihminen, sano maanmiehillesi: Jos vanhurskas tekee syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin pelasta häntä. Ja jos jumalaton luopuu jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon. Vanhurskas taas ei syntiä tehdessään enää voi turvata vanhurskauteensa. [Hes. 3:20, Hes. 18:24]

Hes. 34:25  "Minä teen heidän kanssaan liiton ja takaan heille rauhan. Minä hävitän pedot koko maasta, niin että he ovat turvassa aavikollakin ja voivat nukkua vaikka metsässä. [Jes. 11:6-9; Hoos. 2:20]

Hes. 36:12  Minä tuon teidän rinteillenne elämää ja ihmisiä, minä tuon kansani Israelin. "Sinusta tulee israelilaisten oma maa, heidän perintöosansa, etkä sinä enää joudu antamaan heitä tuhon omaksi.

Hes. 36:13  Näin sanoo Herra Jumala: Sinun sanotaan syövän omia lapsiasi, saattavan oman kansasi tuhoon.

Hes. 36:14  Sen tähden sanoo Herra Jumala: Enää sinä et syö lapsiasi etkä saata kansaasi tuhoon,

Hes. 36:15  enkä minä enää salli, että joudut kuulemaan toisten kansojen pilkkaa ja alistumaan niiden häväistäväksi. Enää sinä et saata kansaasi tuhoon. Näin sanoo Herra Jumala."

Hes. 36:34  Silloin muokataan pelloksi nuo hävitetyt maat, joiden autiuden on jokainen ohikulkija saattanut nähdä,

Hes. 36:35  ja ihmiset sanovat:'Tuosta autiosta maastahan on tullut kuin Eedenin puutarha. Nuo tuhotut, raunioiksi revityt kaupungit ovat vahvoja linnoituksia, joissa asutaan jälleen.'

Hes. 43:3  Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni. [Hes. 1:1]

Dan. 2:18  ja kehotti heitä pyytämään, että taivaan Jumala olisi armollinen ja ilmaisisi tuon salaisuuden, niin etteivät he tuhoutuisi yhdessä toisten Babylonian viisaiden kanssa. [Est. 4:15,16]

Dan. 2:24  Niin Daniel lähti tapaamaan Arjokia, jonka kuningas oli määrännyt surmaamaan Babylonian viisaat, ja sanoi hänelle: "Älä tuhoa Babylonian viisaita! Vie minut kuninkaan luo, niin minä kerron kuninkaalle hänen unensa selityksen."

Dan. 2:44  "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti, [Ps. 2:8,9, Ps. 110:1,2,6 | Ps. 145:13; Dan. 7:14,27; Luuk. 1:33]

Dan. 4:23  (4:20) Sinä näit pyhän valvojaenkelin laskeutuvan taivaasta ja sanovan: 'Hakatkaa poikki se puu ja hävittäkää se, mutta jättäkää sen kanto maahan, rauta- ja pronssikahleissa ruohikkoon, ja kastukoon se yökasteesta ja saakoon elantonsa yhdessä eläinten kanssa, kunnes seitsemän vuotta on kulunut.'

Dan. 7:11  Minun yhä katsellessani se eläin surmattiin niiden suurien sanojen vuoksi, jotka sarvi oli puhunut, ja sen ruumis tuhottiin, heitettiin roihuavaan tuleen.

Dan. 7:25  Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. [Dan. 11:36; 1. Makk. 1:46,47 | Dan. 12:7; Ilm. 12:14]

Dan. 7:26  Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.

Dan. 8:13  Sitten minä kuulin pyhien enkelien puhuvan, ja yksi heistä kysyi toiselta: "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!" [Luuk. 21:24; Ilm. 11:2]

Dan. 8:24  Hänellä on valtava voima, hän tuottaa tavatonta tuhoa, menestyy kaikessa mitä tekee ja tuhoaa maan mahtavia ja pyhien kansaa.

Dan. 8:25  Viekkaan älynsä vuoksi hän menestyy petollisissa toimissaan ja kasvaa sydämeltään ylpeäksi ja tuhoaa monia rauhankin aikana. Myös ruhtinaiden ruhtinasta vastaan hän nousee, mutta käden koskematta hänet murskataan. [2. Makk. 9:5,6]

Dan. 9:17  Kuule nyt palvelijasi rukous ja nöyrä pyyntö, Jumalamme, ja anna armosi loistaa hävitetylle temppelillesi, Herra, kunniaksi itsellesi.

Dan. 9:26  Ja kuudenkymmenenkahden vuosiviikon kuluttua raivataan voideltu tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun. -- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti. [1. Makk. 1:30,31, 1. Makk. 6:8,16; 2. Makk. 4:34]

Dan. 11:6  Mutta vuosien kuluttua he liittoutuvat keskenään, ja Etelän kuninkaan tytär menee vaimoksi Pohjoisen kuninkaalle, vahvistaakseen liiton. Tytär ei pääse valtaan käsiksi, eivätkä hänen jälkeläisensä säily hengissä. Hän joutuu aikanaan tuhon omaksi, ja niin joutuvat myös hänen hoviväkensä ja lapsensa ja tukijansa.

Dan. 11:16  Hyökkääjä tekee mitä tahtoo, kukaan ei kestä hänen edessään. Hän tunkeutuu Ihanaan maahan ja tuo tullessaan tuhon.

Dan. 11:20  "Hänen sijaansa on nouseva mies, joka lähettää sortajan Ihanaan valtakuntaan. Muutamassa päivässä tuo mies tuhoutuu, ei kuitenkaan ilmikapinassa eikä sodassa. [2. Makk. 3:7,29]

Dan. 11:24  Äkkiarvaamatta hän tunkeutuu maan vauraimpiin osiin ja tekee sellaista mitä hänen isänsä ja isiensä isät eivät tehneet. Ryöstösaalista ja omaisuutta hän jakelee omilleen, ja hän laatii suunnitelmia linnoitusten tuhoamiseksi. Mutta kaikkea tätä kestää vain oman aikansa. [1. Makk. 3:30]

Dan. 11:26  Ne, jotka syövät hänen pöydässään, vehkeilevät häntä vastaan. Vihollinen tuhoaa hänen sotajoukkonsa tulvan tavoin, ja monet kaatuvat taistelussa.

Dan. 11:44  Sitten idästä ja pohjoisesta tulevat sanomat pelästyttävät hänet, ja hän lähtee vihoissaan tuhoamaan ja perin pohjin hävittämään monia.

Hoos. 2:12  (2:14) Minä hävitän hänen viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa, joista hän on sanonut: "Ne ovat rakastajieni maksu minulle." Villieläimet syövät niiden versot, ja minä annan metsän kasvaa niiden paikalle. [5. Moos. 23:18,19 | Ps. 81:13,14; Jes. 5:5,6]

Hoos. 4:5  Sinä kompastut päivänvalossa, ja yöllä kompastuu profeetta yhdessä sinun kanssasi. Sinä saatat kansasi tuhoon.

Hoos. 4:6  Näin tuhoutuu minun kansani, sillä kukaan ei tunne minua. Koska sinä olet hylännyt minut, hylkään minäkin sinut, et saa enää olla pappinani. Sinä olet unohtanut Jumalasi lain, minäkin unohdan sinun lapsesi. [2. Moos. 20:5]

Hoos. 5:5  Israelin ylpeys koituu sille itselleen tuhoksi. Israel ja Efraim kompastuvat rikoksiinsa, myös Juuda lankeaa niiden kanssa. [Hoos. 7:10]

Hoos. 7:7  Koko joukko leimuaa kuin uuni: tuomarinsa he tuhoavat, kaikki kuninkaansa kaatavat. Kukaan ei kysy minun tahtoani!  [2. Kun. 15:10,14,25,30]

Hoos. 7:10  Israelin ylpeys koituu sille itselleen tuhoksi, mutta se ei silti palaa Herran, Jumalansa, luo, ei etsi häntä. [Hoos. 5:5]

Hoos. 7:13  -- Voi israelilaisia, he ovat paenneet luotani! Tuho kohdatkoon heitä, koska he ovat nousseet minua vastaan! Minä tahdoin vapauttaa heidät, mutta he puhuivat minulle pelkkää valhetta.

Hoos. 8:4  Israel asettaa itselleen kuninkaita vastoin minun tahtoani. Se valitsee virkamiehiä kysymättä neuvoa minulta. Hopeastaan ja kullastaan se tekee itselleen jumalankuvia omaksi tuhokseen.

Hoos. 9:6  Katso: ne, jotka pakenevat hävitystä, joutuvat Egyptiin, ja Memfis on heidän hautansa! Heidän kalliit hopeansa peittyvät nokkosiin, ohdakkeet valtaavat heidän telttapaikkansa. [Jer. 42:16 | Jer. 32:13, Jer. 34:13]

Hoos. 10:7  Samaria ja sen kuningas tuhoutuvat, huuhtoutuvat pois kuin lastu aaltoihin.

Hoos. 10:8  Bet-Avenin uhrikukkulat hävitetään, sillä ne ovat olleet Israelille synniksi. Orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava niiden alttareilla. Ihmiset sanovat vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille: "Kaatukaa meidän päällemme!"  [Jes. 2:19 | Luuk. 23:30; Ilm. 6:16]

Hoos. 10:9  -- Israel, sinä olet tehnyt syntiä Gibean päivistä asti, et ole yhtään muuttunut. Saat olla varma, että Gibeassa syttyy sota ja se tuhoaa vääryydentekijät. [Hoos. 9:9]

Hoos. 10:14  Teidän maassanne nousee taistelun pauhu, linnoituksenne tuhotaan niin kuin Salman* tuhosi sodan päivinä Bet-Arbelin. Siellä äidit lapsineen ruhjottiin kuoliaaksi. [Salman oli Moabin tai Assyrian kuningas.]

Hoos. 11:9  En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa. [Jes. 40:25]

Hoos. 13:9  Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi, vastaan!

Joel 1:7  Se hävitti viiniköynnökseni, repi viikunapuuni, raastoi ja kuori sen paljaaksi. Tyhjinä jäivät törröttämään valkoiset oksat. 

Joel 1:10  Pellot ovat paljaina, vainiot vaikeroivat, sillä sato on tuhottu, viini kuivunut, öljy ehtynyt.

Joel 1:15  Voi, mikä päivä meitä odottaa! Lähellä on Herran päivä, tulossa on hävitys, jonka Kaikkivaltias lähettää. [Jes. 13:9; Joel 2:1,2]

Joel 1:18  Voi karjaa! Se läähättää, harhailee näännyksissä, sillä laidunta ei löydy. Lampaatkin ovat tuhon omat. 

Joel 2:3  Hävittävä tuli kulkee sen edellä, leimuava liekki sen jäljessä. Maa on sen edessä kuin Eedenin puutarha, sen jäljessä kuin eloton aavikko. Mikään ei säästy tuholta. 

Aam. 1:5  Minä murran salvan Damaskoksen portista, tuhoan hallitsijan Bikat-Avenista ja vallanpitäjän Bet-Edenistä. Syyrian kansa siirretään maastaan Kiriin, sanoo Herra.  [2. Kun. 16:9]

Aam. 1:8  Minä tuhoan hallitsijan Asdodista ja vallanpitäjän Askelonista. Minä ojennan käteni Ekronia kohti, ja viimeisetkin filistealaiset hukkuvat, sanoo Herra Jumala.  [Jer. 25:20]

Aam. 2:3  Minä tuhoan siltä kuninkaan ja lyön hengiltä sen hallitusmiehet, sanoo Herra. 

Aam. 2:9  Ja kuitenkin minä hävitin teidän tieltänne amorilaiset, jotka olivat kookkaita kuin setrit ja vahvoja kuin tammet. Heidät minä tuhosin hedelmistä juuriin saakka. [4. Moos. 21:24; 5. Moos. 2:34; Joos. 24:8; Tuom. 11:23]

Aam. 4:11  -- Minä kylvin tuhoa teidän keskuuteenne niin kuin Sodoman ja Gomorran hävityksessä, niin että te olitte pelkkä tulesta siepattu kekäle. Ja silti te ette palanneet minun luokseni, sanoo Herra. [1. Moos. 19:24,25; Jes. 13:19; Jer. 49:18 | Sak. 3:2]

Aam. 5:6  Etsikää Herraa, niin saatte elää! Muuten hän tulena hyökkää Joosefin heimon keskelle ja tuhoaa sen, ja Betel palaa kenenkään sammuttamatta.*  [Jae 7 on sijoitettu jakeen 10 edelle, minne se sisällön puolesta kuuluu.]

Aam. 5:8  Hän antaa tuhon välähtää varustuksen yllä, ja lujinkin linnoitus kukistuu.  [Job 9:9, Job 38:31; Jes. 13:10]

Aam. 6:8  Herra Jumala on vannonut itsensä kautta, näin sanoo Herra Jumala Sebaot: -- Minä inhoan Jaakobin suvun ylpeyttä, minä vihaan sen palatsia. Minä jätän kaupungin kaikkineen tuhon omaksi. 

Aam. 7:9  -- Iisakin uhrikukkulat hävitetään, Israelin pyhäköt jäävät autioiksi, ja Jerobeamin sukua vastaan minä käyn miekka kädessä.  [2. Kun. 17:20]

Aam. 9:8  Katso, Herra Jumala on kääntänyt katseensa tätä syntistä valtakuntaa vastaan. Minä hävitän sen maan päältä. Mutta kaikkia Jaakobin jälkeläisiä minä en hävitä, kuuluu Herran Jumalan sana. [Jer. 5:18+]

Aam. 9:14  Minä käännän kansani Israelin kohtalon. He rakentavat jälleen hävitetyt kaupunkinsa ja asettuvat niihin asumaan. He istuttavat viinitarhoja ja nauttivat niiden viinin. He istuttavat puutarhoja ja nauttivat niiden hedelmän.

Ob. 5  Jos varkaat tunkeutuvat taloosi, jos rosvot tulevat yöllä, millaista tuhoa he tuovatkaan! Kuitenkin he varastavat vain sen verran, minkä kykenevät viemään. Kun viinitarhan rypäleet korjataan, sinne jää vielä jälkisato. [Jer. 49:9]

Ob. 8  -- Tuona päivänä, sanoo Herra, minä hävitän viisaat Edomista. Kukaan ei enää Esaun vuorilla tiedä, mitä pitäisi tehdä. [Jes. 29:14]

Ob. 10  Koska sinä, Esau, kävit veljesi Jaakobin kimppuun, onnettomuus on kohtaava sinua. Sinut hävitetään ainiaaksi. [Hes. 25:12,13, Hes. 35:3,4]

Ob. 18  Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo on liekki, mutta Esaun heimo kuin oljet, jotka tuli ahmii ja tuhoaa. Ketään ei jää jäljelle Esaun suvusta. Näin on Herra puhunut.  [Jes. 10:17; Sak. 12:6]

Joona 1:14  Niin he huusivat Herraa ja sanoivat: "Oi Herra, älä anna meidän tuhoutua tämän miehen takia! Vaikka hän olisikin syytön, älä vedä meitä vastuuseen hänen hengestään. Sinä, Herra, olet tehnyt, niin kuin itse tahdoit!"

Joona 3:4  Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: "Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!" [Tob. 14:4]

Joona 3:10  Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. [2. Moos. 32:14; Aam. 7:3,6]

Miika 1:7  Sen jumalien patsaat lyödään palasiksi, sen saamat lahjat poltetaan. Kaikki jumalankuvat minä hävitän. Porton palkkana se kokosi niitä, ja portoille niillä jälleen maksetaan.  [5. Moos. 23:19; Hoos. 2:7]

Miika 2:10  Menkää tiehenne, tässä maassa ei teillä enää ole rauhaa! Saastaisuutenne vuoksi te syöksette itsenne turmioon, kauhistuttavaan tuhoon. [3. Moos. 18:28]

Miika 4:11  Monet kansat kokoavat joukkonsa sinua vastaan ja sanovat: "Nyt Siion häväistään! Sen tuho on silmiemme ilo."

Miika 5:9  (5:8) -- Kohota kätesi vihollisiasi vastaan, niin he kaikki tuhoutuvat. [5. Moos. 17:16; Jes. 31:1; Sak. 9:10]

Miika 5:10  (5:9) -- Sinä päivänä, sanoo Herra, minä hävitän kaikki sinun hevosesi, tuhoan sotavaunusi. [5. Moos. 17:16; Jes. 31:1; Sak. 9:10]

Miika 5:11  (5:10) Minä hävitän kaikki kaupunkisi, lyön hajalle linnoituksesi.

Miika 5:12  (5:11) Minä hävitän taikakalut kädestäsi, ja niin ennustajat kaikkoavat luotasi.

Miika 5:13  (5:12) Minä hävitän jumalankuvasi ja kaikki sinun kivipatsaasi. Enää te ette kumarra esineitä, omien kättenne töitä.

Miika 5:14  (5:13) Minä revin sinun asera-tarhasi ja tuhoan kaupunkisi. [5. Moos. 7:5+]

Nah. 1:5  Vuoret järkkyvät hänen edessään, kukkulat hajoavat. Herra hävittää maan, koko maanpiirin, ja kaikki sen asukkaat. [Ps. 97:5; Aam. 9:5; Miika 1:4]

Nah. 1:9  Ettekö te luota Herraan? Hän hävittää viholliset, toista kertaa ei teitä kohtaa onnettomuus.

Nah. 1:14  -- Näin on Herra päättänyt sinusta, Ninive: Et saa nimellesi enää jälkeläisiä. Temppelistäsi minä hävitän jumalien patsaat ja kuvat. Sinun hautasi on jo kaivettu, et ole enää mitään. 

Nah. 1:15  (2:1) Katso, vuorilta lähestyvät ilosanoman tuojan askelet! Hän kuuluttaa: rauha on tullut. Vietä riemujuhliasi, Juuda, täytä kaikki lupauksesi. Ei koskaan enää käy sinun kimppuusi onnettomuuden tuoja. Hänet on lyöty ja tuhottu.  [Jes. 52:7; Room. 10:15]

Nah. 2:1  (2:2) Tuhon tuoja marssii sinua vastaan, Ninive. Aseta vartiot paikoilleen! Tähystä tietä! Vyötä kupeesi, kokoa kaikki voimasi!  [Jes. 52:7; Room. 10:15]

Nah. 2:2  (2:3) Nyt Herra palauttaa Jaakobin suuruuden ja myös Israelin suuruuden, vaikka niiden maat on hävitetty ja viinitarhat tuhottu. 

Nah. 2:10  (2:11) Tyhjänä, typötyhjänä kaikki, tuhottuna! Sydän jähmettyy, polvet tutisevat, koko ruumis tärisee, kaikkien kasvot kalpenevat.  [Joel 2:6]

Nah. 2:13  (2:14) -- Katso, minä käännyn sinua vastaan, sanoo Herra Sebaot. Sotavaunusi minä poltan tuhkaksi, miekka syö nuoret leijonasi. Minä hävitän maan päältä kaiken, minkä olet ryöstänyt, enää ei kuulla sanansaattajiesi ääntä. 

Nah. 3:7  Kaikki, jotka sinut näkevät, kääntyvät pois ja sanovat: "Ninive on hävitetty, mutta kukapa sitä surkuttelisi!" Mistä minäkään löydän sinulle lohduttajia? 

Nah. 3:13  Katso: sotaväkesi on kuin lauma naisia. Maasi portit ovat selkoselällään, avoinna vihollisillesi, tuli on tuhonnut salpasi. [Jer. 50:37, Jer. 51:30]

Nah. 3:15  Silti tuli ahmii sinut ja miekka hävittää. Vaikka lisääntyisit kuin heinäsirkat, vaikka tulisit lukuisaksi kuin sirkkaparvet, miekka nielee sinut ahnehtien kuin heinäsirkan toukat.

Nah. 3:19  Tuhosi on peruuttamaton, vammasi parantumaton. Kun kansat kuulevat, kuinka sinun on käynyt, kaikki lyövät ilosta käsiään yhteen. Ketä ei olisi kohdannut sinun ainainen pahuutesi?  [Jer. 30:12]

Hab. 1:3  Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita? Kaikkialla näen hävitystä ja väkivaltaa, riita puhkeaa, viha leviää.

Hab. 2:10  Sinä teit suunnitelmia, jotka koituivat häpeäksi suvullesi. Suunnittelit tuhoa monille kansoille, mutta näin turmelit oman elämäsi.

Hab. 2:17  Väkivalta, jota olet tehnyt Libanonille, koituu omaksi tuhoksesi, ja hävitys, joka kohtasi eläimiä, murskaa myös sinut. Sinä tuhoudut ihmisveren tähden, jonka olet vuodattanut, ja väkivallan tähden, jota olet tehnyt maille, kaupungeille ja niiden asukkaille.  [Jes. 14:8]

Hab. 3:7  Kusanin telttojen minä näen tuhoutuvan, Midianin telttakankaat vapisevat. 

Hab. 3:13  Sinä lähdet pelastamaan omaa kansaasi, auttamaan voideltuasi. Jumalattomien päämiehen sinä murskaat, tuhoat hänen talonsa perustuksia myöten. (sela)

Sef. 1:2  -- Minä tuhoan kaiken, tempaan kaiken pois maan päältä, sanoo Herra.

Sef. 1:3  Minä tuhoan ihmiset ja eläimet, teen lopun taivaan linnuista ja meren kaloista, minä kaadan jumalattomat ja hävitän ihmiset maan päältä, sanoo Herra. [1. Moos. 6:7; Hoos. 4:3]

Sef. 1:4  Minä ojennan käteni Juudaa vastaan ja kaikkia Jerusalemin asukkaita vastaan. Tästä kaupungista minä hävitän tyystin Baalin palvelun ja epäjumalia palvelevien pappien muiston.

Sef. 1:5  Minä hävitän ne, jotka kumartavat katoilla taivaan joukoille, ne, jotka kumartavat Herraa mutta vannovat Milkomin* nimeen, [Milkom oli ammonilaisten pääjumala.][Jer. 19:13, Jer. 49:1,3]

Sef. 1:11  Valittakaa, te Maktesin* kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.  [Maktes, 'huhmar', oli kaupunginosa Jerusalemin pohjoisosassa.]

Sef. 1:13  Heidän omaisuutensa ryöstetään, heidän talonsa hävitetään. Vaikka he ovat rakentaneet taloja, he eivät saa asua niissä, vaikka he ovat istuttaneet viinitarhoja, he eivät saa juoda niiden viiniä.  [5. Moos. 28:30,38-40; Aam. 5:11; Miika 6:15]

Sef. 1:15  Se päivä on vihan päivä, hädän ja ahdistuksen päivä, onnettomuuden ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sumun päivä,

Sef. 1:18  Heidän hopeansa ja kultansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä. Hänen vihansa tuli tuhoaa koko maan, sillä lopun, kauhistuttavan lopun, hän tekee kaikista maan asukkaista.  [Sananl. 11:4+]

Sef. 2:4  Gaza jää tyhjäksi, Askelon autioksi, Asdodin asukkaat ajetaan pois keskellä päivää ja Ekron tuhotaan.

Sef. 2:11  Pelottava on Herran voima, hän on hävittävä kaikki jumalat maan päältä. Koko maanpiiri kumartaa häntä, kaukaiset rannat ja saaretkin. 

Sef. 2:13  Herra ojentaa kätensä pohjoista kohti ja hävittää Assyrian, hän tekee Niniven autioksi, kuivaksi kuin aavikko. [Nah. 1:14]

Sef. 2:14  Eläimet asettuvat sinne suurin joukoin, villieläimet laumoittain. Siilit ja huuhkajat yöpyvät sortuneitten pylväitten seassa. Oudot äänet kuuluvat ikkuna-aukoista, kynnyksillä vallitsee hävitys, setrilaudoitus on revitty irti. [Jes. 13:21,22+]

Sef. 3:6  -- Minä olen hävittänyt kansoja, tuhonnut muurit ja tornit, tehnyt kadut autioiksi, vaille kulkijoita. Minä olen lyönyt kaupungit raunioiksi, ketään ei jäänyt jäljelle, ei yhtäkään ihmistä.

Sef. 3:8  Sen tähden odottakaa minua -- sanoo Herra -- odottakaa sitä päivää, jolloin nousen syyttäjäksi. Olen päättänyt koota kansat, kutsun valtakunnat sinua vastaan vuodattaakseni hehkuvan vihani sinun päällesi. Vihani tuli on tuhoava koko maan.  [Sef. 1:18]

Sef. 3:19  Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan. [Miika 4:6]

Hagg. 2:22  Minä kaadan kuninkaitten valtaistuimet ja hävitän maailman mahtavat valtakunnat. Minä työnnän kumoon sotavaunut, niin että hevoset kaatuvat ja ajajat syöksyvät toinen toisensa miekkaan.

Sak. 5:4  -- Minä lähetän liikkeelle kirouksen, sanoo Herra Sebaot. Se menee varkaan taloon ja sen taloon, joka on vannonut väärin minun nimeeni. Kirous jää sinne asumaan ja tuhoaa koko talon, niin hirret kuin kivetkin.  [Ps. 109:17-19]

Sak. 9:4  Mutta Herra valloittaa kaupungin ja lyö mereen sen muurit. Tuli tuhoaa sen kokonaan.

Sak. 9:10  Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.  [Jes. 2:4, Jes. 9:4; Miika 4:3, Miika 5:9 | Ps. 72:8]

Sak. 11:2  Valittakaa, sypressit! Setrit ovat kaatuneet, mahtavat puut on hävitetty. Valittakaa, Basanin tammet! Sankka metsä on sortunut.

Sak. 11:3  Kuulkaa paimenten valitusta, heidän rehevät laitumensa on hävitetty. Kuulkaa nuorten leijonien karjuntaa, kun Jordanin tiheikkö on tuhottu.  [Jer. 25:36,37]

Sak. 11:6  En minäkään enää säästä maanpiirin asukkaita, sanoo Herra. Minä annan ihmisten käydä toistensa kimppuun ja joutua kuninkaittensa mielivallan alle. Vaikka he hävittäisivät koko maailman, minä en pelasta ketään heidän käsistään." [Sak. 8:10]

Sak. 12:6  Sinä päivänä minä teen Juudan heimojen päämiehet liekeiksi keskelle kuivaa metsää, ikään kuin tulisoihduksi lyhteiden sekaan, ja tuli tuhoaa kansat oikealta ja vasemmalta. Mutta Jerusalemin asukkaat pysyvät yhä paikoillaan kaupungissaan. [Ob. 1:18]

Sak. 12:9  "Sinä päivänä minä hävitän kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.

Sak. 13:2  "Silloin -- näin sanoo Herra Sebaot -- minä hävitän epäjumalat maasta, niin ettei niiden nimiäkään enää tunneta. Minä poistan maasta myös saastaisen hengen ja väärät profeetat. [Hoos. 2:19]

Sak. 13:8  Näin sanoo Herra:  -- Kaksi kolmasosaa tämän maan asukkaista joutuu tuhoon ja kuolee, vain yksi kolmannes jää jäljelle.

Sak. 14:2  Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungin asukkaista viedään vieraaseen maahan. Mutta jäljelle jääneitä ei tuhota.

Mal. 3:11  Minä karkotan heinäsirkat mailtanne, ne eivät enää tuhoa peltojenne satoa, tarhojenne viiniköynnös ei jää hedelmää vaille, sanoo Herra Sebaot.

Matt. 6:19  "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. [Luuk. 12:33,34 : Sananl. 23:4; Sir. 27:1; Hepr. 13:5; Jaak. 5:1-3]

Matt. 6:20  Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. [Matt. 19:21; Luuk. 12:21; 1. Tim. 6:17-19]

Matt. 12:25  Jeesus tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat. [Ps. 139:2]

Matt. 13:40  Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa.

Mark. 1:24  "Mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut tuhoamaan meidät? Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!" [Matt. 8:29; Jaak. 2:19]

Luuk. 4:34  "Voi, mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut tuhoamaan meidät? Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!"

Luuk. 6:9  Jeesus sanoi: "Vastatkaa minulle: kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen?" [Luuk. 5:23]

Luuk. 9:25  Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?

Luuk. 9:54  Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: "Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät [niin kuin Eliakin teki]?"* [Eräät käsikirjoitukset täydentävät tekstiä. Vrt. 2. Kun. 1:10.][ 2. Kun. 1:10,12]

Luuk. 11:17  Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi: "Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. [Matt. 12:25-30; Mark. 3:23-27]

Luuk. 12:33  "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan. [Matt. 6:20,21 : Mark. 10:21; Luuk. 12:21, Luuk. 16:9; 1. Tim. 6:17-19]

Luuk. 13:3  Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. [Ps. 7:13]

Luuk. 13:5  Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."

Luuk. 15:30  Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!'

Luuk. 17:27  Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki.

Luuk. 17:29  Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. [1. Moos. 19:24,25; 5. Moos. 29:22; 2. Piet. 2:6; Juud. 1:7]

Luuk. 21:20  "Kun te näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen piirittämä, silloin tiedätte, että sen hävitys on lähellä. [Matt. 24:15-28; Mark. 13:14-23 : Luuk. 19:43]

Joh. 10:10  Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. [Joh. 1:16]

Joh. 11:50  Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?"

Ap. t. 3:23  Jokainen, joka ei tätä profeettaa kuule, poistetaan kansansa parista ja tuhotaan.'

Ap. t. 8:3  Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. [Ap. t. 22:4, Ap. t. 26:10,11; Gal. 1:13]

Ap. t. 9:21  Kaikki, jotka kuuntelivat häntä, olivat ihmeissään. He sanoivat: "Eikö tämä sama mies pyrkinyt Jerusalemissa tuhoamaan ne, jotka huutavat avuksi Jeesuksen nimeä? Eikö hän tännekin tullut vangitakseen heidät ja viedäkseen ylipappien eteen?" [Ap. t. 8:3]

Ap. t. 13:19  ja hän hävitti Kanaanin maasta seitsemän kansaa ja jakoi näiden maat israelilaisille perintömaaksi. [5. Moos. 7:1; Joos. 14:1,2; Ps. 78:55]

Ap. t. 13:41  -- Katsokaa, halveksijat, hämmästykää -- ja olkaa tuhon omat! Minä teen teidän päivinänne sellaisen teon, että ette sitä uskoisi, jos joku siitä kertoisi teille."  [Hab. 1:5]

Ap. t. 24:5  Me olemme havainneet, että tämä mies on tuhoisa kuin rutto. Hän on nasaretilaisten lahkon johtaja, ja kaikkialla, joka puolella maailmaa hän on lietsomassa levottomuutta juutalaisten keskuudessa. [Ap. t. 17:6, Ap. t. 21:28, Ap. t. 28:22]

Ap. t. 27:22  Mutta nyt kehotan teitä pysymään rohkealla mielin. Yksikään teistä ei menetä henkeään, ainoastaan laiva tuhoutuu.

Room. 2:12  Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.

Room. 3:16  tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.

Room. 9:22  Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi.

1. Kor. 1:19  Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.  [Jes. 29:14]

1. Kor. 5:5  tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]

1. Kor. 8:11  Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. [Room. 14:15]

1. Kor. 10:5  Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa. [4. Moos. 14:29,30]

2. Kor. 4:9  vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

2. Kor. 10:4  Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät [2. Kor. 6:7; Ef. 6:13; 1. Tim. 1:18]

Gal. 1:13  Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen. [Ap. t. 8:3; 1. Kor. 15:9; Fil. 3:6; 1. Tim. 1:13]

Gal. 1:23  Niissä vain kerrottiin kuulopuheena: "Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt samaa uskoa, jota hän ennen yritti hävittää." [Ap. t. 9:21]

Gal. 5:15  Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne.

Gal. 6:8  Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. [Sananl. 22:8; Room. 8:13; 2. Kor. 9:6]

Ef. 4:22  Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. [Room. 6:6; Kol. 3:9]

1. Tess. 5:3  Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.

2. Tess. 2:8  silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. [Job 4:9; Jes. 11:4; Ilm. 19:15]

1. Tim. 6:9  Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. [Sananl. 28:20; Mark. 10:23; Jaak. 5:1]

Hepr. 9:26  Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. [Gal. 4:4]

Hepr. 10:39  Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.

2. Piet. 2:1  Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. Pian he kuitenkin saattavat itsensä tuhoon. [5. Moos. 32:35]

2. Piet. 2:3  Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä. [5. Moos. 32:35; 1. Tess. 2:5]

2. Piet. 2:12  Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös tuhoutuvat, [Juud. 1:10]

2. Piet. 3:6  Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. [2. Piet. 2:5]

2. Piet. 3:7  Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan. [Ps. 102:27; Jes. 51:6; 2. Tess. 1:7,8]

2. Piet. 3:9  Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. [Hes. 18:23; Room. 2:4; 1. Tim. 2:4]

2. Piet. 3:16  Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

Juud. 5  Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet. [4. Moos. 14:29; 1. Kor. 10:5; Hepr. 3:17-19]

Juud. 11  Voi heitä! He ovat lähteneet Kainin tielle, palkan toivossa he ovat harhautuneet Bileamin jäljille, ja Korahin tavoin he ovat kapinoinnillaan hankkineet itselleen tuhon. [1. Moos. 4:16 | 4. Moos. 22:7; 2. Piet. 2:15 | 4. Moos. 16:32]

Ilm. 7:2  Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta:

Ilm. 7:3  "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan." [Hes. 9:4,6]

Ilm. 8:9  kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmannes laivoista tuhoutui.

Ilm. 9:19  Hevosten voima oli niiden suussa ja hännässä. Häntä oli kuin käärme, ja sillä oli käärmeen pää, jolla se tuotti tuhoa.

Ilm. 11:18  Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki. On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret. On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata.  [Ps. 2:1,2, Ps. 46:7 | Dan. 7:9,10; Matt. 20:8; Room. 2:5; Ilm. 6:17]

Ilm. 17:8  "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva. [Ilm. 13:11 | Luuk. 10:20+]

Ilm. 17:11  Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.

Ilm. 18:17  mutta hetkessä on rikkautesi tuhoutunut.  "Myös kaikki laivurit ja purjehtijat, kaikki merimiehet ja muut merenkulkijat seisoivat loitolla,

Ilm. 18:19  He ripottivat hiekkaa hiuksiinsa ja huusivat itkien ja valittaen: -- Voi suurta kaupunkia, jonka vauraudesta rikastuivat kaikki merenkulkijat! Se on hetkessä tuhoutunut.  [Matt. 11:21+]

Ilm. 20:9  Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. [Ps. 78:68, Ps. 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]

 HAKEMISTO