Mahdollinen kolmas maailmansota, ydinsota ja nykyasein käytävä sota raamatun ennustuksissa ja myös hengelliset sodat?


Mahdollinen ydinsota, jäävätkö ydinaseet käyttämättä, kun niitä on niin paljon?

Ennustukset tarkoittavat hengellisiä, mutta myös ajallisia sotia oletettavasti. Ne ovat vertauskuvallisiakin, tarvitaan Pyhän Hengen antamaa ymmärrystä avaamaan kirjoituksia. Moni kohta ennustuksissa kuvaa kuin nykyaseita, ydinsotaa ja sen vaikutuksia, mutta myös vääriä hengellisyyksiä ja ideologioita, joita on paljon maailmassa. Mitä ne todella tarkalleen tarkoittavat, Jumala antaa ajan, jolloin ne avautuvat Hänen seurakunnalleen. M. Luther on selittänyt ennustusten tarkoittavan vääriä hengellisyyksiä, mutta myös sanonut tarkoittavan niiden myös ajallisia vitsauksia. Jotkin ennustukset on jätetty lukituiksi aikojen loppuun, jolloin niistä moni saa ymmärryksen.

Esim. Venäjän nykyhallinto ja värvätty, palkattu armeija tekee ja on tehnyt säälimätöntä hävitystä ja kuolemia siviilikohteisiinkin Tšetšeniassa, Syyriassa, Ukrainassa ja muuallakin, he voinevat aloittaa myös ydinsodan, koska heillä ei näytä olevan paljoa tuntoa ja inhimillisyyttä eikä Jumalan pelkoa. Venäjän hallinto ja sitä tottelevat tekevät syntiä Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan valheilla, väkivallalla, väärällä vanhurskaudella, varastamisella, vihalla, armottomuudella, kiduttamisilla, raiskauksilla jne. ja ovat jo hyväksymisellään osallisia samoista synneistä. Myös länsimaissa ihmiset rakastavat enemmän hekumaa kuin Jumalaa, lainsäädäntöä on tehty vastoin Jumalan sanaa ja on monenlaista muutakin pahaa, väärää vanhurskautta kuten kaikkialla maailmassa. Jumala sallii tulla koronan, sodat ja muut vitsaukset syntien rangaistuksena ja koetuksena, mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Kolmas osa ihmiskunnasta saanee surmansa ja kolmas osa maapallosta tuhoutunee, pilaantuu ydinsaasteista ja sodan tuhoista? Myös muutkin maat kuin Venäjä saattaa aloittaa ydinsodan ja muita tuhoisia sotia, kansakuntien ja ihmisten välit ovat melko tulehtuneet ja ahneus, vallanhimo, maailman herruuden ja suurvallan ihannointi ja kilpailu etupiireistä on kovaa.

Hengellisesti melkein kaikki ihmiset ovat jo kuolleet, pienet lapset ja Jumalan seurakunnassakin vain osa on säilynyt elävinä hengellisesti, jotenka edellinen ennustus kolmas osa ihmisistä kuolee, täytynee tarkoittaa ajallista kuolemaa. Mutta voidaan käsittää myös, että eriseuroissa Jumalan seurakunnasta on kuollut kolmas osa tai jopa kaksi kolmasosaa hengellisesti.  Hengellisessä mielessä väärät uskonnot, ideologiat saavat ihmisiä valtaansa ja heistä kuolee jo varhain lapsuuden usko, he saavat surmansa hengellisesti, väärien hengellisyyksien saastasta ja julkijumalattomuudesta.

Jumala voi perua myös maata ja ihmiskuntaa koskevan hävityksen ja uhkaamat rangaistukset tai siirtää niitä, jos ihmiset katuvat ja tekevät totisen parannuksen ainoaan oikeaan, elävään uskoon.

Seuravana pari lukua raamatusta Johanneksen ilmestyksestä. Myös muualla raamatussa on ennustuksia.

Johanneksen ilmestys 8, 1992 käännös

Seitsemäs sinetti

1 Kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, taivaassa syntyi hiljaisuus, ja sitä kesti puolen tunnin verran.

2 Minä näin, kuinka niille seitsemälle enkelille, jotka seisoivat Jumalan edessä, annettiin seitsemän torvea.

3 Vielä tuli yksi enkeli, joka asettui alttarin ääreen kädessään kultainen suitsutusastia. Hänelle annettiin paljon suitsuketta, jotta hän valtaistuimen edessä olevalla kultaisella alttarilla liittäisi suitsutusuhrin kaikkien pyhien rukouksiin. [2. Moos. 30:1; Ps. 141:2; Ilm. 5:8]

4 Niin nousi suitsutuksen savu enkelin kädestä Jumalan eteen yhdessä pyhiltä tulevien rukousten kanssa. [Luuk. 1:10]

5 Enkeli otti suitsutusastian, täytti sen alttarin tulella ja sinkosi tulen alas maan päälle, ja ukkonen jylisi, salamat leimusivat ja maa järähteli. [Hes. 10:2]

Kuusi merkkisoittoa

6 Ne seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän torvea, valmistautuivat puhaltamaan torviinsa.

7 Ensimmäinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin tuli rakeita ja tulenlieskoja ja niiden seassa verta, ja ne iskivät maahan. Kolmannes maasta paloi, kolmannes puista paloi, ja samoin paloi kaikki vihanta ruoho. [2. Moos. 9:23-26; Hes. 38:22]

8 Toinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin syöksyi mereen jokin, mikä oli suuri kuin vuori ja liekehti tulta. Kolmannes merestä muuttui vereksi, [2. Moos. 7:20,21; Jer. 51:25]

9 kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmannes laivoista tuhoutui.

10 Kolmas enkeli puhalsi torveensa. Silloin putosi taivaalta suuri, soihtuna palava tähti, ja maahan pudotessaan se täytti kolmanneksen virroista ja vesien lähteistä. [Jes. 14:12]

11 Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmannes vesistä muuttui karvaaksi kuin koiruoho, ja monet ihmiset kuolivat vedestä, koska se oli tullut myrkylliseksi. [2. Moos. 15:23; Jer. 9:14]

12 Neljäs enkeli puhalsi torveensa. Silloin kolmannes auringosta, kolmannes kuusta ja kolmannes tähdistä sammui, niin että ne pimenivät kolmanneksen. Päivä menetti kolmanneksen valostaan, ja samoin synkkeni yö. [Matt. 24:29+]

13 Silloin näin kotkan, joka lensi korkealla taivaan laella ja huusi kovalla äänellä: "Voi! Voi! Voi niitä, jotka asuvat maan päällä! Vielä tulevat torvet soimaan, vielä puhaltaa torveensa kolme enkeliä."

Johanneksen ilmestys 9, 1992 käännös

1 Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, [Luuk. 10:18; Ilm. 8:10]

2 ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. [2. Moos. 19:18; Joel 2:2]

3 Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin sama valta kuin on skorpioneilla maan päällä. [Hes. 2:6; Luuk. 10:19, Luuk. 11:12]

4 Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa kedon ruohoa eivätkä mitään muutakaan vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä. [Ilm. 7:3]

5 Heitäkään ne eivät saaneet tappaa, ainoastaan piinata viiden kuukauden ajan. Tuska, jonka ne ihmiselle tuottavat, on samanlainen kuin skorpionin piston tuottama.

6 Sinä aikana ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä, he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. [Job 3:21]

7 Heinäsirkat olivat näöltään kuin taisteluun varustettuja hevosia. Niillä oli päässään kullalta kimaltavat seppeleet, niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, [Joel 2:4]

8 ja niillä oli naisen tukan kaltainen tukka. Niiden hampaat olivat kuin leijonan hampaat, [Joel 1:6]

9 ja niillä oli rintapanssarit, jotka olivat kuin rautaa. Niiden siivistä lähti samanlainen jyminä kuin sotavaunuista, joita monet hevoset täyttä laukkaa vetävät taisteluun. [Joel 2:5-7]

10 Niillä oli pyrstö ja pistin kuin skorpioneilla, ja pyrstöllään ne saivat tehdä ihmisille pahaa viiden kuukauden ajan.

11 Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon.* [Hepreankielinen nimi Abaddon merkitsee 'tuho', 'tuonela', kreikankielinen Apollyon 'tuhoaja'.]

12 Ensimmäinen voi-huuto on ohi. Mutta sen jälkeen tulee vielä kaksi huutoa. [Ilm. 8:13, Ilm. 11:14]

13 Kuudes enkeli puhalsi torveensa. Silloin kuulin, kuinka Jumalan edessä olevan kultaisen alttarin sarvista tuli ääni, [Ilm. 8:3]

14 joka sanoi kuudennelle torveaan soittaneelle enkelille: "Päästä irti ne neljä enkeliä, jotka ovat kahleissa suuren Eufratvirran rannalla."

15 Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta. [Ilm. 8:7-12]

16 Niillä oli ratsuväkeä kaksikymmentätuhatta kertaa kymmenentuhatta sotilasta; minä kuulin joukkojen lukumäärän. [Ilm. 7:4]  200 miljoonaa

17 Tällaisia olivat näyssäni ratsut ja ratsastajat: niillä oli tulipunaiset, savunsiniset ja rikinkeltaiset rintapanssarit, ja hevosilla oli kuin leijonan pää ja niiden suusta suitsi tulta, savua ja rikin katkua.

18 Näihin kolmeen vitsaukseen -- tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta -- kuoli kolmannes ihmiskuntaa.

19 Hevosten voima oli niiden suussa ja hännässä. Häntä oli kuin käärme, ja sillä oli käärmeen pää, jolla se tuotti tuhoa.

20 Loput ihmiset, ne jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin, eivät kuitenkaan lakanneet palvomasta kättensä töitä. He kumarsivat yhä pahoja henkiä ja kullasta, hopeasta, pronssista, kivestä ja puusta tekemiään jumalankuvia, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä. [5. Moos. 4:28; Ps. 115:4-8; Ap. t. 7:41; 1. Kor. 10:20]

21 He eivät kääntyneet, he eivät luopuneet murhatöistään eivätkä taioistaan, eivät siveettömästä elämästä eivätkä varastamisesta. [2. Kun. 9:22]

 

Johanneksen ilmestys 7, 1992 käännös

Pelastettujen joukko

1 Tämän jälkeen näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään niistä puhaltaisi yli maan ja meren eikä vasten ainoatakaan puuta. [Dan. 7:2; Sak. 6:5]

2 Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta:

3 "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan." [Hes. 9:4,6]

4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista:

5 Juudan heimosta sai sinetin kaksitoistatuhatta, Ruubenin heimosta kaksitoistatuhatta, Gadin heimosta kaksitoistatuhatta,

6 Asserin heimosta kaksitoistatuhatta, Naftalin heimosta kaksitoistatuhatta, Manassen heimosta kaksitoistatuhatta,

7 Simeonin heimosta kaksitoistatuhatta, Leevin heimosta kaksitoistatuhatta, Isaskarin heimosta kaksitoistatuhatta,

8 Sebulonin heimosta kaksitoistatuhatta, Joosefin heimosta kaksitoistatuhatta ja Benjaminin heimosta kaksitoistatuhatta.

9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa [Ilm. 3:5, Ilm. 4:4, Ilm. 6:11]

10 ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! [Jer. 3:23; Ilm. 5:13]

11 Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan [Ilm. 5:11]

12 sanoen: -- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen. [Ilm. 5:12-14]

13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"

14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: -- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. [Dan. 12:1; Mark. 13:19 | Jes. 1:18; Sak. 3:4; Hepr. 9:14; 1. Joh. 1:7]

15 Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. [Jes. 4:5,6; Hes. 37:27]

16 Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. [Ps. 121:6; Jes. 49:10]

17 Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. [Ps. 23:1,2; Hes. 34:23; Joh. 10:11 | Jes. 25:8]

 

HAKEMISTO