Jumalan sanan puhuttelu Venäjän nykyhallinnolle ja kaikille kansoille

 

Jumalan sana on hyvä ohje hallinnoille ja yhteiskunnillekin

 HAKEMISTO

Sananl. 14:34  (Biblia 1776) Vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpeä.

Valitettavasti joutuu käyttämään voimakasta kieltä, kun maailmatilanne vuonna 2022 on niin paha.

Vladimir Putin ja hänen tukijansa aiheuttavat valtavasti ihmisten kuolemia, haavoittumisia, miljoonia pakolaisia, hätää, valtavasti hävitystä ja tuhoa infralle ja luonnolle laajentumis- ja vallanhalun seurauksena. Venäjän johto puhuu vielä ydinaseista. Kuinka vastuutonta, järjetöntä, julmaa tänä sivistyksen ja tiedon aikakaudella Venäjältä, jota vastaan Kiina ei ole ainakaan voimakkaasti. Minkä hirveän katastrofin sodat ja ydinaseet aiheuttavat ihmisille, eläimille, luonnolle ja infralle, siinä he pommittavat myös itseään, kun tulee ydintalvi, kalat kuolevat, elintarvikkeet, juomavesi ja viljelymaat pilaantuvat tulee syöpää ja muita sairauksia aiheuttavia ydinlaskeumia. Maailmassa on nyt ongelmia jo tarpeeksi ennestään, niitä ei saa tehdä turhaan ja tahallaan tekosyyperustein. Jumala tulee antamaan kaikille väärintekijöille erittäin kovan rangaistuksen sekä täällä ajassa, että iankaikkisuudessa. Nyt olisi heti tehtävä parannus ja korjattava kaikki vahingot niin pian kuin mahdollista. Huomenna kenties ei enää ole armonaikaa. Antaako Jumala edes tuntoa, että voi tehdä parannuksen, kun tahallaan tekee toistumiseen syntiä?

 

Venäjällä olisi runsaasti pinta-alaa nykyiselle väestölle ja ulkovenäläisillekin. Kun he rupeaisivat asuttamaan Aasian puoleisia alueita. Armeijasta ja turvakoneistosta osa siviiliammatteihin, vaikka rakentamaan teitä, asuntoja ja muuta infraa. Aseita ei tarvittaisi enää yhtään lisää, turhaan he siihen varoja laittavat. Venäjää ei ainakaan EU ja NATO uhkaa, ellei Kiina, Japani, Koreat ja Intia tarvitse lisää elintilaa, maanviljely-, raaka-aine- ja energiantuottoalueita. Kun Venäjä uhkaa demokraattista Eurooppaa, niin joudutaan liittymään Natoon. Miksi venäläiset himoitsevat jo liiankin tiheästi asuttua Eurooppaa. Kun enemmistö ukrainalaisista haluavat olla itsenäisiä, eivätkä kuulua Venäjään, miksi Venäjä yrittää pakolla sitä tehdä armeijan avulla. Venäjällä on riittävästi pääsy monille merialueille ja Aasiassa on isoja jokia ja joitakin järviä vesistöinä. Ilmastomuutoksen myötä tulee lämpimämmiksi Venäjän pohjoiset alueet, jotenka sielläkin on hyviä asuinalueita venäläisille ja maahanmuuttajillekin. Voisiko Venäjä rakentaa uuden pääkaupungin Aasian puolelle keskemmälle maata, silloin ei tarvitsisi pelätä, että Moskovaan joku hyökkää Euroopasta. Voisiko Venäjä myydä alueita Saksalle ja muille tiheään asutuille maille Siperiasta. Mutta Venäjä ei raski luopua laajoista alueistaan, jotka ovat kuin Venäjän siirtomaita. Länsimaat ovat jo luopuneet siirtomaistaan. Venäjällä on paljon maata ja mantua ja lisää he vain himoitsevat.

Suurvallan ei pidä olla itsetarkoitus, tärkeintä että valtion kansalaiset ovat onnellisia ja vapaita ja maassa on hyvä yhteiskuntajärjestys ja moraali. Suomi on maailman onnellisin maa, vaikka on pieni, kuitenkin sopivan kokoinen nykyiselle väestömäärälle. Suomi kuuluu tavallaan EU:n löyhään suurvaltaan, jossa valtiot ovat kuitenkin itsenäisiä ja voivat erota tai liittyä takaisinkin. Yhteistyö on hyödyllistä eri kansojen välillä. Venäjä on nyt polttanut siltansa käytöksellään yhteistyöltä, luottamukselta, investoinneilta, kaupankäynniltä, matkailulta ja myönteiseltä kanssakäymiseltä muiden maailman maiden kanssa. Venäjän olisi kannattanut ottaa huomioon mitä muut maat ovat mieltä, eikä olla liian itsekäs ja omapäinen ja tehdä lyhytnäköisiä päätöksiä ottamatta huomioon vakavia seurauksia. Miksi Putinin porukka on yrittänyt aiheuttaa eripuraa niin EU:n valtioiden kuin ukrainalaisten ja venäläisten välillä. Nyt ulkovenäläisten mahdollisesti lietsottu eripura alkuperäisväestöjen kanssa on tekosyynä, että pitäisi mennä auttamaan ulkovenäläisiä ja taka-ajatuksena varmaan palauttaa entinen Neuvostoliitto ja Varsovan liitto, mitkä olivat melko onnettomia pakkoliittoja, koska tilaisuuden tullen ne kaikki halusivat itsenäistyä. Elleivät ne suurella enemmistöllä halua liittyä IVY:n tai Venäjään, on hullun hommaa niitä sodalla ruveta liittämään, kun niiden hallinta armeijan ja turvakoneiston avulla tulee hankalaksi, kalliiksi ja mahdottomaksi. Germaaninen ja romaaninen maailma eivät ole yhtenä valtiona ja esim. EU:ssa, niin ei slaavilaisenkaan maailman tarvitse olla yhtenä valtiona ja IVY:ssä. Ei myöskään Venäjän kannata yrittää hegemonoida ketään naapurivaltioita, koska se ärsyttää ja rikkoo rauhaa ja hyvää ystävyyttä. Eikä kannata vaikuttaa toisten valtioiden asioihin, ainoastaan ihmisoikeuksiin, että kaikki etniset ryhmät olisivat keskenään tasa-arvoisia ilman syrjintää ja alistamista toisiltansa. Venäjän kannattaisi keskittyä oman nykyisen maansa ja alueensa kehittämiseen. Kun Venäjästä tulisi jopa aito, hyvä demokraattinen, hyvin kehittynyt mallivaltio ja ei millään tavalla olisi alistamassa muita valtioita, silloin sen kanssa yhä useampi haluaisi tehdä yhteistyötä ja jopa liittoutua.

Kutenkin kaikki on katoavaista, ihmisen elämä on lyhyt ja maailman loppu tuhoaa kerran kaikki ajalliset valtiot ja suurvallat. On sen vuoksi turha liiaksi kiinnittää sydäntänsä suurvaltaihannointiin, etupiiriajatteluihin ja ajallisiin arvoihin. Ja todella on hullua, että suurvaltapakkomielteen vuoksi pitää aiheuttaa tuhoisia sotia kaikille osapuolille. Tulee tyytyä siihen, mitä Jumala antaa ja on antanut ilman väkivaltaa, ahkeralla rehellisellä työn teolla ja Jumalan siunauksena. Jumala on säätänyt kaikille ihmisille ajat ja asumisen rajat.

 

Rehellisyydestä

Raamatun 1992 käännöksestä

2. Moos. 18:21  Mutta sinun itsesi tulee valita kansan keskuudesta kelvollisia, Jumalaa pelkääviä, rehellisiä ja lahjomattomia miehiä ja asettaa heidät kansalle tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päälliköiksi.

5. Moos. 9:5  Ette te oman kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne, hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.

5. Moos. 16:20  Olkaa rehellisiä, noudattakaa oikeudenmukaisuutta, niin saatte elää ja pitää omananne sen maan, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille.

Job 1:1  Usin maassa eli mies, jonka nimi oli Job. Hän oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa.

Job 33:3  Minun sanani tulevat rehellisestä sydämestä, minun huuleni puhuvat kirkasta tietoa.

Ps. 15:2  Se, joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puheet totta.

Ps. 25:21  Vilpittömyys ja rehellisyys on minun suojani. Sinuun, Herra, minä luotan. 

Ps. 37:37  Katsele nuhteetonta, tarkkaile rehellistä -- rauhan miehellä on tulevaisuus!

Ps. 94:15  Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin. 

Ps. 140:13  Oikeamieliset kiittävät sinun nimeäsi, rehelliset saavat asua lähelläsi. 

Sananl. 2:21  Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä,

Sananl. 11:3  Kunnon miestä ohjaa rehellisyys, omaan vilppiinsä kavala kaatuu. 

Sananl. 11:6  Rehti elämä on rehellisen pelastus, himot ovat petturin paula. 

Sananl. 16:8  Parempi vähän ja rehellisesti kuin isot voitot vilpillisesti. 

Sananl. 16:13  Rehellinen puhe on kuninkaalle mieleen, todenpuhujaa hän rakastaa. 

Sananl. 19:1  Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin tyhmyys ja totuuden vääristely. 

Sananl. 20:6  Moni kuuluttaa omaa rehellisyyttään, mutta mistä löytyy todella luotettava mies? 

Sananl. 28:6  Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin rikkaus ja vaellus väärillä teillä. 

Jes. 59:4  Kukaan ei käy oikeutta rehellisesti, kukaan ei esitä totuudenmukaista syytettä. Kaikki luottavat olemattomaan ja puhuvat perättömiä, kaikki kantavat kohdussaan pahaa ja synnyttävät turmion.

Jes. 59:14  Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa.

Jer. 4:2  Kun sinä vannot vakaasti, oikein ja rehellisesti: "Niin totta kuin Herra elää", se on koituva onneksi ja siunaukseksi myös muille kansoille. 

Jer. 5:1   Kierrelkää Jerusalemin katuja, katselkaa ja kyselkää, tarkkailkaa väkeä toreilla. Jos löydätte yhden ainoankaan, joka tekee oikein, joka on rehellinen ja uskollinen, niin minä armahdan kaupunkia. 

Jer. 5:3  Herra, rehellisyyttä sinä odotat. Sinä olet lyönyt heitä, mutta he eivät ole kivusta välittäneet, olet tehnyt heistä miltei lopun, mutta he eivät ole halunneet ottaa opikseen. He eivät ole suostuneet kääntymään, vaan ovat paaduttaneet itsensä kovemmaksi kuin kallio.

Dan. 6:4  Silloin toiset valvojat ja satraapit alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää Danielia valtakunnan vahingoittamisesta. Mitään syytöstä he eivät kuitenkaan pystyneet esittämään, sillä Daniel oli rehellinen eikä mitään laiminlyöntiä tai rikkomusta löytynyt.

Hoos. 4:1  Kuulkaa, israelilaiset, mitä Herra sanoo! Herra käy oikeutta teidän kanssanne, sillä tässä maassa ei ole rehellisyyttä eikä uskollisuutta, kukaan ei tunne Jumalaa.

Aam. 2:6  Näin sanoo Herra: -- Koska Israel on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He myyvät rehellisen rahasta ja köyhän kenkäparista.

Miika 7:2  Oikeamieliset ovat kadonneet maasta, yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa. Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin, metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa.  

Ef. 4:28  Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.

 

Väkivallasta

1. Moos. 6:11  Siihen aikaan turmelus levisi maassa Jumalan silmien alla ja väkivalta täytti maan.

1. Moos. 6:13  Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.

1. Moos. 49:5  Simeon ja Leevi ovat veljekset, väkivaltaisia ovat heidän hankkeensa.

1. Aik. 12:17  Daavid meni heitä vastaan ja sanoi: "Jos tulette rauhallisin aikein ja auttaaksenne minua, otan teidät vastaan ystävinä. Mutta jos olette tulleet kavaltamaan minut vastustajilleni, vaikka en ole syyllistynyt väkivaltaan, meidän isiemme Jumala näkee sen ja rankaisee teitä."

Job 16:16-17  Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,

vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön. 

Ps. 17:4  En ole tehnyt niin kuin muut tekevät. Olen totellut sinua ja välttänyt väkivallan teitä.

Ps. 25:19  Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia! Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma!

Ps. 55:9  Herra, saata heidät sekasortoon, sekoita heidän neuvonpitonsa. Joka päivä minun täytyy katsella kaupungissa riitaa ja väkivaltaa.

Ps. 58:1-2  Laulunjohtajalle. Lauletaan niin kuin "Älä tuhoa". Daavidin runo. Ovatko tuomionne oikeita, te vallanpitäjät, tuomitsetteko te ihmisiä oikein? Ette! Sydämenne halusta te teette maan päällä vääryyttä, väkivallalle te raivaatte tietä. 

Ps. 62:10  Älkää luottako väkivaltaan, älkää rakentako ryöstösaaliin varaan. Vaikka omaisuutenne karttuu, älkää kiinnittäkö siihen sydäntänne.

Ps. 72:13-14  Hän säälii kurjaa ja avutonta ja pelastaa köyhät ahdingosta, lunastaa heidät väkivallan ja sorron alta, ja jokaisen henki on hänelle kallis. 

Ps. 73:6  Sen tähden ylpeys koristaa heidän kaulaansa ja väkivalta on viittana heidän yllään.

Ps. 74:20  Älä unohda liittoasi, kun väkivalta pesii maan pimennoissa.

Ps. 140:1  Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.  Herra, varjele minua pahoilta ihmisiltä, suojele väkivallantekijöiltä!

Ps. 140:4  Herra, suojele minua, älä anna minun joutua jumalattomien käsiin. Varjele minua väkivallantekijöiltä, jotka juonillaan yrittävät kaataa minut.

Ps. 140:11  Panettelija älköön saako asua maassa, väkivaltaista vainotkoot onnettomuudet toinen toisensa perään. 

Sananl. 3:31  Älä kadehdi väkivallantekijää, älä mieli niille teille, joita hän kulkee. 

Sananl. 4:17  Vääryys on heidän leipänsä, väkivalta heidän viininsä.

Sananl. 10:6  Hurskaalla on päänsä päällä siunaus, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 

Sananl. 10:11  Vanhurskaan suu on elämän lähde, jumalattoman suussa piilee väkivalta. 

Sananl. 13:2  Hyvä sana ravitsee puhujansa, mutta pahantekijä janoaa väkivaltaa. 

Saarn. 4:1  Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla. Katso: sorrettujen kyynelet! Ei ole heillä lohduttajaa. Katso: sortajien väkivalta! Eikä lohduttajaa ole. 

Jes. 11:1-4  Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki:

hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän.

Jes. 13:11  Minä, Herra, vaadin maailman tilille pahuudestaan ja jumalattomat synneistään. Minä teen lopun röyhkeiden ylimielisyydestä, painan maahan väkivaltaisten ylpeyden,

Jes. 25:4-5  Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen. Sillä väkivaltaisten mieli on kuin talvinen rankkasade, kuin helle autiomaassa. Vihollisten kerskailun sinä vaiennat. Niin kuin helle pilven varjostaessa, niin vaimenee väkivaltaisten voittolaulu.

Jes. 59:6  Ei tule vaatetta heidän seiteistään, eivät he voi pukeutua kättensä töihin. Heidän työnsä ovat turmion töitä, heidän kätensä ovat väkivaltaa täynnä.

Jes. 60:18  Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi, ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä. Minun apuni on sinun muurinasi ja minun ylistykseni sinun portteinasi.

Jer. 6:7  Niin kuin lähteestä pulppuaa raikasta vettä, niin tästä kaupungista tulvii aina uutta ja uutta pahuutta. Väkivallan ja sorron äänet sieltä kantautuvat, sairaita ja haavoille lyötyjä näen edessäni alinomaa.

Jer. 15:21  Minä pelastan sinut pahojen käsistä, vapautan sinut väkivaltaisten kourista! 

Jer. 20:8  Aina kun avaan suuni, minun täytyy huutaa, minun täytyy kuuluttaa väkivaltaa ja sortoa! Herran sana tuo minulle pilkkaa ja herjaa joka päivä.

Jer. 22:17  Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät tavoittele muuta kuin omaa voittoasi, viattomien veren vuodatusta, sortoa ja väkivaltaa! 

Jer. 51:35  "Tulkoon Babylonille tuho vääryyden ja väkivallan tähden, jota olemme joutuneet kärsimään!" sanovat Siionin asukkaat. "Kuolema kaldealaisille minun vereni vuodattamisesta!" sanoo Jerusalem. 

Jer. 51:46  "Älä menetä rohkeuttasi, kansani! Älä säiky huhuja, joita liikkuu kaikkialla maassa. Pysy lujana, vaikka kuulet kaikenlaisia huhuja vuodesta toiseen, vaikka väkivalta riehuu joka puolella ja hallitsija kukistaa hallitsijan."

Hes. 7:11  jumalattomien väkivalta versoo. Ei jää heistä jäljelle mitään, ei heidän korskeasta joukostaan, ei heidän remuisista juhlistaan.

Hes. 7:23  He panevat toimeen verilöylyn -- tässä maassa, joka jo on täynnä verta, tässä kaupungissa, joka on täynnä väkivaltaa.

Hes. 45:9  "Näin sanoo Herra Jumala: Jo riittää, Israelin ruhtinaat! Jättäkää väkivalta ja sorto, noudattakaa lakia ja oikeutta. Älkää enää häätäkö minun kansaani sen omilta mailta.

Hes. 46:18  Ruhtinas ei liioin saa väkivalloin ottaa itselleen alamaistensa perintömaata, hän ei saa häätää ketään tämän omalta maalta. Hänen tulee antaa pojilleen perintöosat omasta alueestaan, ettei kukaan minun kansastani joutuisi lähtemään perintömaaltaan."

Joel 3:19  Egypti tulee autioksi, Edom pelkäksi autiomaaksi, koska ne tekivät Juudalle väkivaltaa, vuodattivat viatonta verta.

Aam. 3:10  Heillä ei ole tajua oikeudesta -- sanoo Herra -- vaan he kokoavat omaisuutta palatseihinsa vääryydellä ja väkivallalla.

Aam. 6:3  Te torjutte mielestänne pahan päivän ja hyväksytte väkivallan keskuudessanne.

Hab. 1:2  Kuinka kauan minun pitää huutaa, etkö kuule minua, Herra? Kuinka kauan minun täytyy valittaa väkivallan tähden, etkö sinä auta?

Hab. 1:3  Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita? Kaikkialla näen hävitystä ja väkivaltaa, riita puhkeaa, viha leviää.

Hab. 2:8  Niin kuin sinä ryöstit monia kansoja, niin jäljelle jääneet ryöstävät kaiken sinulta sen veren tähden, jonka olet vuodattanut, ja väkivallan tähden, jota olet tehnyt maille, kaupungeille ja niiden asukkaille. 

Hab. 2:17  Väkivalta, jota olet tehnyt Libanonille, koituu omaksi tuhoksesi, ja hävitys, joka kohtasi eläimiä, murskaa myös sinut. Sinä tuhoudut ihmisveren tähden, jonka olet vuodattanut, ja väkivallan tähden, jota olet tehnyt maille, kaupungeille ja niiden asukkaille. 

Sef. 1:9  Minä rankaisen sinä päivänä kaikkia, jotka pelkäävät astua kynnykselle mutta eivät pelkää täyttää isäntänsä taloa ryöstösaaliilla, jonka ovat väkivallalla ja petoksella hankkineet. 

Sef. 3:1  Voi uppiniskaista ja veren saastuttamaa, väkivaltaista kaupunkia!

Sak. 8:9-10  Näin sanoo Herra Sebaot: -- Rohkaiskaa mielenne, kun nyt kuulette profeettojen julistavan nämä sanani. He julistivat ne jo silloin, kun Herran Sebaotin temppelin perustukset laskettiin. Ennen noita aikoja ihmiset eivät saaneet työstään elatusta eikä karjalla ollut tarpeeksi ruokaa. Ei kukaan, joka liikkui ulkona, ollut turvassa väkivallalta. Minä annoin kaikkien käydä toistensa kimppuun.

Matt. 8:28  Kun Jeesus tuli toiselle rannalle Gadaran alueelle, häntä vastaan tuli hautaluolista kaksi pahojen henkien vaivaamaa miestä. Nämä olivat niin väkivaltaisia, ettei kukaan voinut kulkea sitä tietä.

Matt. 11:12  Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.

Ap. t. 5:26  Vartioston päällikkö lähti miehineen noutamaan apostoleita ja toi heidät paikalle. Väkivaltaa he eivät käyttäneet, sillä he pelkäsivät, että kansa voisi kivittää heidät.

Ap. t. 12:1  Noihin aikoihin kuningas Herodes* ryhtyi väkivaltaisiin toimiin muutamia seurakunnan jäseniä vastaan.

1. Tim. 1:12-13  Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein.

1. Tim. 3:2-3  Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa.

2. Tim. 3:1-5  Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat.

Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumala, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!

Tit. 1:7-8  Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija, vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä

 

Onneni on olla lähellä Jumalaa

1 Asafin psalmi. Kuinka hyvä onkaan Jumala Israelille, kuinka hyvä niille, joilla on vilpitön sydän!

2 Minä olin vähällä horjahtaa, jalkani melkein pettivät.

3 Minä kadehdin jumalattomia, kun näin heidän menestyvän.

4 Heillä ei ole ikinä vaivoja, he ovat terveitä ja lihavia.

5 He eivät joudu raatamaan niin kuin muut ihmiset, eikä heitä toisten tavoin kuriteta.

6 Sen tähden ylpeys koristaa heidän kaulaansa ja väkivalta on viittana heidän yllään.

7 Pahuus pursuaa heidän sisimmästään, heidän sydämensä on tulvillaan juonia.

8 He puhuvat ilkeästi ja pilkallisesti, häikäilemättä he sortavat avutonta.

9 Heidän puheensa uhmaavat taivasta, heidän sanansa eivät säästä mitään maan päällä.

10 Ja minun kansani kääntyy heidän puoleensa, särpii suun täydeltä heidän sanojaan!

11 He sanovat: "Miten Jumala tämän saisi selville? Ei Korkein mitään tiedä."

12 Sellaisia ovat jumalattomat, kaikessa rauhassa he kasvattavat mahtiaan.

13 Olenko turhaan pitänyt sydämeni puhtaana ja käteni viattomina?

14 Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu.

15 Jos sanoisin: "Noin minäkin tahdon puhua", pettäisin ne, jotka ovat sinun lapsiasi, Jumala.

16 Minä mietin ja mietin ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli minulle liian vaikeaa.

17 Viimein tulin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, miten jumalattomien käy.

18 Sinä johdatat heidät liukkaalle polulle, he putoavat pettävään kuoppaan.

19 Äkkiä he ovat joutuneet tuhoon, heidän loppunsa on kauhea.

20 Herra, kun sinä nouset, he ovat pelkkää tyhjää, kuin unikuva, joka herätessä katoaa.

21 Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti.

22 Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi.

23 Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.

24 Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan.

25 Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.

26 Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.

27 Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät. Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut.

28 Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.

 

Tyranneista

Biblia 1776 tekstistä.

Job 6:23  Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

Job 15:20  Jumalaton vapisee kaiken elinaikansa, ja tyrannin vuosiluku on peitetty.

Job 27:13-23  Tämä on Jumalalta jumalattoman palkka, ja tyrannein perimys, jonka he Kaikkivaltiaalta saavat: Jos hän saa paljon lapsia, niin ne hukataan miekalla, ja hänen sikiönsä ei ravita leivällä. Hänen jälkeenjääneensä pitää haudattaman kuolemaan, ja hänen leskensä ei pidä itkemän. Jos hän kokoaa rahaa niin kuin tuhkaa, ja valmistaa itsellensä vaatteita niin kuin lokaa, Niin hänen pitää kyllä valmistaman, mutta hurskas pukee ne yllensä, ja viaton jakaa rahan. Hän rakentaa huoneensa niin kuin toukka, ja niin kuin vartjja tekee itsellensä lakan. Rikas kuolee, vaan ei koota: koska joku silmänsä avaa, niin ei häntä enää löydetä. Hänen päällensä lankeaa pelko niin kuin vesi; rajuilma ottaa varkain hänen yöllä pois. Itätuuli vie hänen pois, että hän hukkuu, ja tuulispää siirtää hänen sialtansa.

Nämä Jumala hänelle lähettää, ja ei säästä häntä: kaikki pitää hänen kädestänsä puuttuman. Hänen tähtensä pitää käsiä paukutettaman ja vihellettämän, kussa hän on ollut.

Ps. 82:1-8  Asafin Psalmi. Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa: hän on tuomari Jumalain seassa. Kuinka kauan te väärin tuomitsette, ja jumalattoman muotoa katsotte? Sela!

Tehkää oikeus köyhälle ja orvolle, ja auttakaat raadolliset ja vaivaiset oikeudelle.

Pelastakaa ylenkatsottua ja köyhää, ja päästäkää häntä jumalattoman kädestä.

Mutta ei he tottele eikä lukua pidä: he käyvät lakkaamatta pimeässä: sen tähden täytyy kaikki maan perustukset kaatua. Minä tosin sanoin: te olette jumalat, ja kaikki Korkeimman lapset; Kuitenkin täytyy teidän kuolla niin kuin ihmiset, ja niin kuin tyrannit hukkua.Nouse, Jumala, ja tuomitse maa; sillä kaikki pakanat ovat sinun omasi.

Jes. 25:4  Sillä sinä olet heikkojen väkevyys ja köyhäin vahvuus heidän vaivoissansa: myrskyssä turva, varjo helteessä, kuin tyrannit julmistuvat niin kuin rajuilma seinää vastoin.

Jes. 25:5  Sinä nöyryytät muukalaisten metelin, niin kuin helteen kuivassa paikassa, niin kuin helle pilven varjolla, niin tyrannein ilo painetaan alas.

Jes. 29:5  Ja niitä, jotka sinua hajottavat, pitää oleman niin monta kuin pientä tomua, ja tyranneja niin monta kuin lentäviä akanoita; ja sen pitää ratki äkisti tapahtuman.

Jes. 29:20-21  Koska tyrannit hukkuvat, ja pilkkaajat loppuvat, ja ne kaikki teloitetaan, jotka valvovat pahaa tehdäksensä, Jotka ihmisen tekevät syntiseksi sanan tähden, ja vainoavat rankaisijaansa portissa, ja poikkeavat oikeudesta valheen kautta.

Hes. 7:11  Tyranni on itsensä valmistanut jumalattoman vitsaksi, niin ettei kenkään heitä eli heidän kansaansa taikka heidän joukkoansa pidä valittaman.

Hes. 30:11  Sillä hän ja hänen kansansa, ne pakanain tyrannit, ovat siihen kutsutut hävittämään maata, ja vetämään miekkansa Egyptiä vastaan, että maakunta piti lyödyillä täytettämän.

Hes. 31:12  Että muukalaiset pakanain tyrannit hänen hävittäisivät, ja hajottaisivat hänen, että hänen oksansa vuorella ja kaikissa laaksoissa makaisivat, ja hänen oksansa murtuneina kaikissa maan ojissa olisivat; että kaikkein kansain maan päällä täytyy hänen varjoansa paeta, ja sen jättää.

Hes. 32:12  Ja minä tahdon sinun väkesi langettaa sankarien miekan kautta ja kaikkinaisten pakanain tyrannein kautta: heidän pitää Egyptin ylpeyden hävittämän, että kaikki hänen kansansa teloitettaisiin.

 

Murhaamisesta

 Job 24:14  Murhamies nousee ennen aamun valkenemista ja surmaa köyhän poloisen. Yön pimeydessä hän liikkuu kuin varas.

Ps. 5:2-6   Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen. Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi. Jumala, sinä et siedä vääryyttä. Pahat eivät saa sinulta suojaa, rehentelijät eivät saa astua eteesi. Sinä vihaat väärintekijöitä, valheenpuhujat sinä tuhoat, murhamiehet ja petturit sinä kiroat.

Ps. 10:8  Hän asettuu väijyksiin kylien liepeille ja murhaa salaa viattoman, vaanii katseellaan avutonta.

Ps. 26:9  Älä tempaa minua pois syntisten mukana, älä anna minun kuolla murhamiesten kanssa.

Ps. 55:23   Murhamiehet ja petturit sinä, Jumala, syökset syvimpään kuoppaan, he eivät elä puoleenkaan ikäänsä. Mutta minä turvaan sinuun. 

Ps. 59:2  Päästä minut pahantekijöiden kynsistä, pelasta minut murhamiehiltä.

Ps. 94:6  He murhaavat leskiä ja orpolapsia, surmaavat maassaan asuvia muukalaisia

Ps. 139:19  Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät! Kaikotkaa, murhamiehet!

Sananl. 28:17  Murhamies on pakolainen kuolemaansa saakka, älä pidättele häntä hänen paetessaan. 

Jes. 1:21  Voi häpeä! Portoksi on sortunut tuo uskollinen kaupunki. Siellä vallitsi oikeus ja vanhurskaus piti majaansa. Nyt siellä asuvat murhamiehet.

Jes. 33:15  Se, joka elää vanhurskaasti ja puhuu oikein, joka hylkää laittoman hyödyn, joka pitää kätensä puhtaina lahjuksista, joka sulkee korvansa murhajuonilta eikä katsele sormien läpi vääryyden töitä.

Jer. 4:31  Kuulen äänen -- kuin synnyttävä nainen huutaisi, kuin ensisynnyttäjä voihkisi tuskasta. Se on tytär Siionin ääni. Hän voihkii ja ojentaa käsiään: "Voi minua! Minä menehdyn murhaajien käsiin!" 

Jer. 7:9  Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne!

Jer. 7:32  Kuulkaa siis, mitä Herra sanoo: "Tulee aika, jolloin kukaan ei enää puhu Tofetista eikä Ben-Hinnomin laaksosta vaan puhutaan Murhalaaksosta. Tofetin uhripaikoille haudataan tämän kansan vainajia, kun muualla ei enää ole tilaa.

Jer. 19:6  Kuulkaa siis, mitä Herra sanoo: "Tulee aika, jolloin tätä paikkaa ei sanota enää Tofetiksi, Ben-Hinnomin laaksoksi, vaan sitä sanotaan Murhalaaksoksi.

Jer. 26:15  Muistakaa kuitenkin: jos tapatte minut, tapatte viattoman, ja silloin te syyllistytte murhaan, samoin koko kaupunki. Sillä Herra on todella lähettänyt minut julistamaan teille kaikki nämä sanat."

Jer. 40:15  Silloin Johanan sanoi kahden kesken Gedaljalle Mispassa: "Anna minun surmata Ismael. Minä voin sen tehdä tulematta ilmi. Miksi hän saisi murhata sinut? Silloin kaikki ne Juudan asukkaat, jotka ovat kokoontuneet sinun ympärillesi, hajaantuisivat jälleen ja viimeisetkin joutuisivat tuhon omaksi."

Hes. 16:38  Minä tuomitsen sinut siten kuin avionrikkojat ja murhaajat tuomitaan, vihani vimmassa minä panen sinun veresi vuotamaan.  

Hes. 22:2  "Ihminen, julista tuomio, tuomitse murhamiesten saastuttama kaupunki. Puhu sille ja paljasta kaikki sen iljettävät teot.  

Hes. 23:45  "Mutta oikeamieliset miehet tuomitsevat heidät niin kuin avionrikkojat ja murhaajat tuomitaan -- hehän ovat tehneet aviorikoksen ja tahranneet kätensä vereen.

Hoos. 4:2  Väärät valat ja valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset rehottavat kaikkialla, veriteko seuraa veritekoa.

Matt. 15:19  Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset.  

Matt. 22:7  Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.

Matt. 23:31  Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat.

Mark. 7:21  Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat,  

Luuk. 23:25  Hän vapautti sen miehen, jonka he halusivat -- miehen, joka oli vangittu mellakan ja murhan tähden -- mutta Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa.

Joh. 8:44  Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Ap. t. 3:14  Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen.

Ap. t. 5:30  Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte.  

Ap. t. 7:52  Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet!  

Ap. t. 28:4  Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää."

Room. 1:29  He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat  

1. Piet. 4:15  Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana.  

1. Joh. 3:15  Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

Ilm. 9:21  He eivät kääntyneet, he eivät luopuneet murhatöistään eivätkä taioistaan, eivät siveettömästä elämästä eivätkä varastamisesta.

Ilm. 18:24  Sinun käsiäsi tahrasi profeettojen ja pyhien veri, maailman kaikkien murhattujen veri. 

Ilm. 21:8  Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

Ilm. 22:15  Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

 

Riidoista

Raamattu 1992 tekstistä

1. Moos. 13:7  Siksi Abramin ja Lootin karjapaimenten kesken syntyi riitaa. Siihen aikaan maassa asui kanaanilaisia ja perissiläisiä.

1. Moos. 13:8  Abram sanoi Lootille: "Ei sovi, että meidän tai meidän karjapaimentemme välillä on riitaa, sillä me olemme sukulaisia ja veljiä keskenämme.

1. Moos. 16:5  Silloin Sarai sanoi Abramille: "Minua on loukattu, etkä sinä tee mitään. Minä itse annoin orjattareni sinun syliisi, mutta siitä saakka, kun hän sai tietää olevansa raskaana, hän on halveksinut minua. Herra ratkaiskoon meidän riitamme."

1. Moos. 26:21  Iisakin palvelijat kaivoivat vielä toisen kaivon ja joutuivat riitaan siitäkin, ja sille hän antoi nimen Sitna (riita).]

1. Moos. 26:22  Sitten hän siirtyi sieltä pois ja kaivatti vielä uuden kaivon, eikä siitä enää syntynyt riitaa. Sen nimeksi tuli Rehobot, sillä Iisak sanoi: "Nyt Herra on antanut meille väljästi tilaa, niin että voimme levitä laajalle tässä maassa."

2. Moos. 23:2  Älä eksy joukon mukana tekemään pahaa äläkä riita-asiassa todistaessasi vääristä totuutta enemmistön mielen mukaiseksi.

2. Moos. 23:6  "Älä vääristä köyhän lähimmäisesi oikeuksia hänen riita-asiassaan.

3. Moos. 19:18  Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.

5. Moos. 25:1  "Jos kaksi miestä riitaantuu keskenään ja he vievät asian oikeuteen, heidät on tuomittava oikein: syytön syyttömäksi ja syyllinen syylliseksi.

Tuom. 11:25  Luuletko olevasi parempi kuin Moabin kuningas Balak, Sipporin poika? Haastoiko hän koskaan riitaa Israelin kanssa? Ryhtyikö hän sotimaan Israelia vastaan?  

2. Sam. 14:6  Minulla oli kaksi poikaa. Ollessaan kerran kaupungin ulkopuolella he riitaantuivat, ja kun ei ollut ketään heitä erottamassa, toinen löi toisen hengiltä.

2. Aik. 19:8  Myös Jerusalemiin Josafat asetti leeviläisiä, pappeja ja Israelin sukujen päämiehiä antamaan tuomioita Herran lain mukaan ja ratkaisemaan Jerusalemin asukkaiden välisiä riita-asioita.

Job 31:13  Olenko loukannut palvelijani oikeuksia, kun hänellä on ollut riita-asia minua vastaan?

Ps. 55:9  Herra, saata heidät sekasortoon, sekoita heidän neuvonpitonsa. Joka päivä minun täytyy katsella kaupungissa riitaa ja väkivaltaa.

Ps. 140:2  He hautovat mielessään katalia, yhtenään he ovat haastamassa riitaa.

Sananl. 13:10  Ylimielisyydestä koituu vain riitaa, viisas se, joka neuvoja kuulee. 

Sananl. 16:28  Juonittelija rakentaa riitaa, panettelija erottaa ystävykset. 

Sananl. 17:1  Parempi leipäkannikka ja rauha kuin juhlapidot ja riita. 

Sananl. 17:14  Riita syntyy kuin rako patoon -- tuki se, ennen kuin vesi nousee! 

Sananl. 17:19  Joka rakastaa riitaa, rakastaa syntiä. Joka porttinsa korottaa, se etsii tuhoaan. 

Sananl. 18:1  Eristäytyvä ihminen katsoo vain itseensä -- riita on valmis, jos häntä neuvot. 

Sananl. 18:6  Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa. 

Sananl. 20:3  Kunnia sille, joka riitansa sopii, hullu purkaa vihansa julki. 

Sananl. 22:10  Aja riitapukari pois, niin sopu palaa, tulee loppu torasta ja parjauksista. 

Sananl. 23:29  Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin?

Sananl. 25:9  Hoida omat riitasi vastapuolesi kanssa, muiden asioita älä mene kertomaan. [

Sananl. 26:20  Kun polttopuu loppuu, tuli sammuu, kun panettelija poistuu, riita laantuu. 

Sananl. 26:21  Hiilistä hehku, haloista roihu, riitapukari sytyttää riidan. 

Sananl. 28:25  Ahneus saa aikaan riitaa, Herraan luottava menestyy. 

Jes. 58:4  Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin.

Hes. 44:24  Oikeudessa heidän tulee ratkaista riita- asiat, ja heidän on tuomittava minun lakieni mukaan. Heidän kuuluu huolehtia siitä, että kaikki minun juhlani vietetään minun lakieni ja säädösteni mukaan, ja heidän tulee pitää minun sapattini kunniassa.

Hab. 1:3  Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita? Kaikkialla näen hävitystä ja väkivaltaa, riita puhkeaa, viha leviää.

Luuk. 12:51  Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!

Room. 1:29  He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat

1. Kor. 3:3  sillä olette yhä vanhan luontonne vallassa. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät.

1. Kor. 6:1  Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi?

1. Kor. 6:4  Mutta kun teillä on riitaa maallisista asioista, te otatte tuomareiksi sellaisia, joille seurakunnassa ei anneta mitään arvoa.

2. Kor. 12:20  Pelkään näet, että tullessani en ehkä tapaa teitä sellaisina kuin toivon, ja silloin tekin saatte nähdä minut toisenlaisena kuin toivoisitte. Pelkään tapaavani riitaisuutta, suvaitsemattomuutta, kiukkua, juonittelua, panettelua, juoruilua, pöyhkeyttä ja kurittomuutta.

Ef. 4:26  Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.

1. Tim. 6:3-5  Se, joka opettaa toisin eikä seuraa Herramme Jeesuksen Kristuksen terveellisiä sanoja ja uskomme mukaista oppia, on pöyhkeä eikä ymmärrä mitään. Hänellä vain on kiihkeä halu väitellä ja kiistellä. Sellaisesta syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, ilkeitä epäluuloja ja alituista kinastelua sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat menettäneet järkensä ja kadottaneet totuuden ja pitävät uskontoa vain tulolähteenä.

Tit. 3:2  He eivät saa parjata ketään eivätkä haastaa riitaa, vaan heidän on oltava ystävällisiä ja osoitettava lempeyttä kaikille ihmisille.

 

Väärä luottamus aseisiin ja sotavoimiin, Jesaja 31

 1 Voi heitä! He etsivät apua Egyptistä, he luottavat hevosiin, joita siellä on paljon, he luottavat sotavaunujen määrään, he uskovat vaunusoturien paljouteen. Ei heidän katseensa etsi Israelin Pyhää, eivät he lähesty Herraa neuvoja saadakseen.

2 Mutta onhan myös Herra viisas! Hän voi lähettää onnettomuuden, eikä hän sanojaan peruuta. Hän käy taisteluun niitä vastaan, jotka tekevät vääryyttä, ja niitä vastaan, jotka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi.

3 Egypti on ihminen, ei Jumala, egyptiläisten hevoset ovat lihaa, eivät henkeä. Kun Herra kohottaa kätensä, silloin auttaja alkaa kompastella, silloin autettava kaatuu. Yhdessä he suistuvat perikatoon.

4 Näin on Herra minulle sanonut: -- Niin kuin leijona murisee, kun paimenet kutsuvat toisiaan käydäkseen yhdessä sen kimppuun, niin kuin nuori leijona ärisee saaliinsa päällä säikkymättä huutoja, väistämättä ääniä, niin Herra Sebaot astuu alas Siionin vuorelle, käy kukkulalle valmiina taisteluun.

5 Niin kuin lintujen parvi peittää taivaan, niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin. Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja suo sille turvan.

6 Palatkaa hänen luokseen, Israelin lapset, hänen, jonka luota olette kulkeneet niin kauas!

7 Sinä päivänä te jokainen hylkäätte hopeiset ja kultaiset epäjumalanne, jotka te teitte syntisillä käsillänne.

8 Assyria kaatuu miekkaan -- ei miehen miekkaan! Miekka sen nielee -- ei ihmisen miekka! Se pakenee miekan tieltä, sen nuoret miehet joutuvat pakkotyöhön.

9 Kauhusta murtuu sen turva, kallioksi luultu, sen ruhtinaat säikkyvät pakosalle merkkiviirin luota. Näin sanoo Herra, jolla on tuli Siionissa, hän, jolla on hehkuva pätsi Jerusalemissa.

 

Varastamisesta

2. Moos. 20:15  "Älä varasta.

2. Moos. 22:1  "Jos joku varastaa härän tai lampaan ja teurastaa tai myy sen, hän maksakoon viisi nautaa korvaukseksi härästä ja neljä lammasta tai vuohta korvaukseksi lampaasta.

3. Moos. 19:11  "Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne.

Job 30:5  Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

Ps. 69:4  Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttä vihaavat. Vahvoja he ovat, nuo, jotka tahtovat tuhota minut. Syyttä he ovat minun vihamiehiäni. Kuinka voisin palauttaa sellaista, mitä en ole varastanut? 

Sananl. 6:30  Halveksitaanhan sitäkin, joka nälissään varastaa vain saadakseen syödä vatsansa täyteen --

Sananl. 29:24  Joka varasta auttaa, vetää ylleen kirouksen: kun todistajia kutsutaan, hän vaikenee. 

Sananl. 30:9  Jos saan kovin paljon, saatan kieltää Jumalan ja kysyä mielessäni: "Mikä on Herra?" Jos ylen määrin köyhdyn, saatan varastaa ja vannoa väärin, rikkoa Jumalani nimeä vastaan.

Jer. 7:9  Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne!

Matt. 6:19  "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.

Matt. 6:20  Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta.

Matt. 19:18  "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,

Joh. 10:10  Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

Room. 13:9  Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Ef. 4:28  Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.

Ilm. 9:21  He eivät kääntyneet, he eivät luopuneet murhatöistään eivätkä taioistaan, eivät siveettömästä elämästä eivätkä varastamisesta.

 

Lahjuksista

Raamattu 1992 tekstistä.

2. Moos. 23:8  Älä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee tarkkanäköisenkin ja tärvelee niiden asian, jotka ovat oikeassa.

5. Moos. 16:19  Älkää vääristäkö oikeutta älkääkä olko puolueellisia. Älkää ottako lahjuksia, sillä lahjus sokaisee viisaankin ja vääristää niiden asian, jotka ovat oikeassa.

1. Sam. 8:3  Samuelin pojat eivät kuitenkaan seuranneet isänsä jälkiä, vaan tahtoivat käyttää asemaansa hyödykseen, ottivat vastaan lahjuksia ja antoivat vääriä tuomioita.

1. Sam. 12:3  ja seison nyt tässä. Esittäkää siis valituksenne minua vastaan tässä Herran ja hänen voideltunsa edessä. Keneltä olen riistänyt härän tai aasin? Kenelle olen tehnyt vääryyttä? Ketä olen sortanut? Kenen rikoksia olen katsonut sormieni läpi lahjusten tähden? Sanokaa, niin olen valmis hyvittämään kaiken!"

2. Aik. 19:7  Pelätkää Herraa ja olkaa työssänne tunnollisia, sillä Herra, meidän Jumalamme, ei suvaitse vääryyttä, puolueellisuutta eikä lahjusten ottoa."

Job 15:34  Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki.

Ps. 26:10  Heidän kätensä ovat rikosten tahraamat, heidän kouransa lahjuksia täynnä.

Sananl. 15:27  Ahneus vie talon tuhoon. Joka lahjukset torjuu, se menestyy. 

Sananl. 17:23  Jumalaton ottaa salaa lahjuksen ja vääristää oikeuden tien. 

Jes. 1:23  Sinun johtomiehesi ovat petollisia ja varkaiden kumppaneita, he kaikki rakastavat lahjuksia ja ahnehtivat lahjapalkkioita. Orvolle he eivät oikeutta hanki eivätkä aja lesken asiaa. 

Jes. 5:23  Lahjuksesta he julistavat syyllisen syyttömäksi. Siltä, joka on oikeassa, he ottavat oikeuden. 

Jes. 33:15  Se, joka elää vanhurskaasti ja puhuu oikein, joka hylkää laittoman hyödyn, joka pitää kätensä puhtaina lahjuksista, joka sulkee korvansa murhajuonilta eikä katsele sormien läpi vääryyden töitä.

Jes. 45:13  Minä herätin tuon miehen toteuttamaan oikeutta. Minä tasoitan hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini. Vankeuteen viedyn kansani hän päästää rauhassa lähtemään maksua tai lahjuksia vaatimatta. Näin sanoo Herra Sebaot. 

Hes. 22:12  Toiset ottavat lahjuksia ja tuomitsevat syyttömiä kuolemaan, toiset antavat lainaa korkoa vastaan ja ahnehtivat voittoa, riistävät lähimmäistään vääryyden keinoin. Minut sinä olet unohtanut. Näin sanoo Herra Jumala.

Aam. 5:12  Sillä minä tiedän teidän rikostenne luvun ja syntienne määrän. Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla. 

Miika 3:11  Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat: "Herra on meidän keskellämme. Onnettomuus ei voi kohdata meitä!"

Miika 7:3  He tekevät taitavasti pahaa. Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät.

 

Ahneudesta

Raamattu 1992 tekstistä.

5. Moos. 7:25  "Polttakaa heidän jumalankuvansa. Älkää ahneuksissanne ottako niistä itsellenne hopeaa tai kultaa, ettette joutuisi heidän jumaliensa pauloihin, sillä ne ovat iljetys Herralle, teidän Jumalallenne.

Job 20:21  Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

Sananl. 15:27  Ahneus vie talon tuhoon. Joka lahjukset torjuu, se menestyy. 

Sananl. 20:21  Omaisuus, jota ahneesti haalitaan, ei lopulta ole siunaukseksi. 

Sananl. 21:26  Ahne on aina ottamassa, vanhurskas antaa, ei kitsastele. 

Sananl. 23:3  Älä ahnehdi hänen herkkujaan, sillä niissä voi piillä petos. 

Sananl. 28:22  Ahne juoksee rahan ja tavaran perässä eikä huomaa, että köyhyys on jo kintereillä. 

Sananl. 28:25  Ahneus saa aikaan riitaa, Herraan luottava menestyy. 

Jes. 1:23  Sinun johtomiehesi ovat petollisia ja varkaiden kumppaneita, he kaikki rakastavat lahjuksia ja ahnehtivat lahjapalkkioita. Orvolle he eivät oikeutta hanki eivätkä aja lesken asiaa. 

Hes. 18:8  Hän ei lainaa korkoa vastaan eikä ahnehdi voittoa, vaan pysyy loitolla vääryydestä ja ratkaisee ihmisten väliset asiat oikein.

Hes. 18:13  hän lainaa korkoa vastaan ja ahnehtii voittoa. Onko tuollaisen lupa elää? Ei, hän ei saa elää! Koska hän on tehnyt kaikki nuo iljettävät teot, häntä on rangaistava kuolemalla. Itse hän on sen ansainnut.

Hes. 18:17  Hän pysyy loitolla vääryydestä eikä ota korkoa, ei ahnehdi voittoa, vaan noudattaa minun määräyksiäni ja elää minun säädösteni mukaisesti. Ei hänen pidä kuolla isänsä syntien tähden -- ei, hän saa elää!

Hes. 22:12  Toiset ottavat lahjuksia ja tuomitsevat syyttömiä kuolemaan, toiset antavat lainaa korkoa vastaan ja ahnehtivat voittoa, riistävät lähimmäistään vääryyden keinoin. Minut sinä olet unohtanut. Näin sanoo Herra Jumala.

Nah. 3:15  Silti tuli ahmii sinut ja miekka hävittää. Vaikka lisääntyisit kuin heinäsirkat, vaikka tulisit lukuisaksi kuin sirkkaparvet, miekka nielee sinut ahnehtien kuin heinäsirkan toukat.

Hab. 2:5  Totisesti, rikkaus on petollista. Ahne ei saa kylläkseen, vaikka hän levittää kitansa ammolleen kuin tuonela ja on kyltymätön kuin kuolema, vaikka hän kahmii luokseen kaikki kansat ja haalii itselleen kansakunnat.

Mark. 7:22  aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.

Luuk. 12:15  Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."

Room. 1:29  He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat

1. Kor. 5:10  En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta.

1. Kor. 5:11  Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa.

1. Kor. 6:9-10  Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.

Ef. 4:19  Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen.

Ef. 5:3  Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille.

Ef. 5:5  Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija.

Kol. 3:5  Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.

Tit. 1:12  Onhan eräs heidän maanmiehensä, heidän oma profeettansa, sanonut: -- Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska. 

2. Piet. 2:3  Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä.

2. Piet. 2:14  Himokkain silmin he katsovat naisia eivätkä saa synninteosta kyllikseen. He viekoittelevat ihmisiä, jotka eivät vielä ole varmalla pohjalla, ja ahneudessa he ovat mestareita. Nuo kirotut!

Ilm. 18:7  Minkä hän on mainetta ja rikkautta ahnehtinut, saman verran antakaa hänelle tuskaa ja murhetta. Hän vakuuttelee yhä itselleen: 'Minä olen kuningatar ja istun valtaistuimella. Leski en ole, surua en ikinä koe.'

 

Itsekkyydestä

Raamattu 1992 tekstistä.

Hes. 16:49  Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään.

Room. 2:7-8  Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.

Room. 8:12  Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.

Gal. 5:13  Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.

Gal. 5:16  Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja.

Gal. 6:8  Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

Fil. 2:3  Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne.

 

Mielihaluista

Ps. 10:3  Väärintekijä rehentelee mielihaluillaan, kiskuri kerskuu voitoistaan ja pilkkaa Herraa.

Mark. 4:18-19  Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden sekaan. Se tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta joissa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan.

Jaak. 4:3  Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne.

 

Valheesta ja valehtelusta

Raamattu 1992 tekstistä.

2. Moos. 20:16  "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.

3. Moos. 6:2   "Jos joku menettelee väärin ja Herraa loukaten valheellisesti väittää, ettei ole saanut säilytettäväkseen tai hoidettavakseen toiselle kuuluvaa omaisuutta, tai jos hän on ottanut toiselta omaisuutta ryöstämällä tai kiristämällä tai jos hän totuuden vastaisesti kieltää löytäneensä kadonnutta omaisuutta ja väärin vannomalla vakuuttaa syyttömyyttään tällaisiin rikkomuksiin, hän on tehnyt synnin ja joutunut syynalaiseksi. Hänen tulee palauttaa ryöstämänsä tai kiristämänsä omaisuus tai se, mikä hänen haltuunsa on uskottu, tai se, minkä hän on löytänyt.

3. Moos. 19:11  "Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne.

4. Moos. 23:19  Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?

5. Moos. 19:18-19  Tuomarien on tutkittava asia tarkoin, ja jos he havaitsevat syyttäjän esittäneen toista vastaan valheellisia syytöksiä, häntä tulee kohdella samalla tavoin, kuin hän itse aikoi kohdella toista. Hävittäkää paha keskuudestanne.

1. Kun. 22:23  Ja niin on käynyt, Herra on lähettänyt valheen hengen kaikkien näiden profeettojesi suuhun. Onnettomuuden hän on sinun osallesi määrännyt!"

Job 6:28  Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?

Job 6:30  Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää? 

Job 13:4  Te, te kaunistelette kaiken valheillanne, pelkkiä puoskareita olette kaikki tyynni!

Job 13:7  Yritättekö te valheella puolustaa Jumalaa, ajaa vilpillä hänen asiaansa?

Job 21:34  Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne. 

Job 24:25  Totisesti, näin on asia. Kuka osoittaa minut valehtelijaksi ja sanani vääriksi? 

Job 34:6  Vaikka puhun totta, valehtelijana minua pidetään, vaikka en ole tehnyt syntiä, nuolet lävistävät minut."

Ps. 4:2  Ihmiset! Kuinka kauan te panettelette minua? Kuinka kauan te tavoittelette tyhjää, rakastatte valhetta ja vilppiä?

Ps. 5:6  valheenpuhujat sinä tuhoat, murhamiehet ja petturit sinä kiroat.

Ps. 7:14  Hän hautoo pahoja aikeita, kantaa sisimmässään tuhoa, synnyttää valhetta.

Ps. 12:2  Toinen toistaan he pettävät valhein, heidän kielensä on liukas, sydän vilppiä täynnä.

Ps. 24:3-5  Kuka saa nousta Herran vuorelle, kuka astua pyhään paikkaan? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei valheellisesti vetoa Herraan eikä vanno väärää valaa. Hänelle Herra suo siunauksensa, pelastuksen Jumala katsoo hänet vanhurskaaksi.

Ps. 26:4  En ole istunut valehtelijoiden parissa enkä lyöttäytynyt pettureiden joukkoon.

Ps. 31:18  Mykistykööt valheen puhujat, nuo, jotka röyhkeästi syyttävät viatonta ja halveksivat häntä kopein sanoin! 

Ps. 40:4  Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat. 

Ps. 52:3  Sinä rakastat pahaa enemmän kuin hyvää, valhetta enemmän kuin totuutta.

Ps. 58:3  Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä.

Ps. 59:12  Joka sanalla, jonka he puhuvat, he tekevät syntiä. Johtakoon heidän ylpeytensä heidät ansaan, he ovat syytäneet kirouksia ja valheita.

Ps. 62:4  He juonittelevat syöstäkseen minut maahan, he rakastavat valhetta. Suullaan he siunaavat, mutta sisimmässään he kiroavat.  

Ps. 63:11  Antakoon Jumala kuninkaalle paljon iloa. Riemuitkoon jokainen, joka vannoo Jumalan nimeen! Mutta valehtelijoiden suu tukitaan. 

Ps. 78:36  Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.

Ps. 89:35  Minä olen vannonut pyhän nimeni kautta, ja minun valani pitää. En valehdellut, kun lupasin Daavidille:

Ps. 101:7  Minun luonani ei ole sijaa sille, joka toista pettää. Ken puhuu valheita, se pysyköön poissa silmistäni. 

Ps. 109:2  Minun vainoojani ovat avanneet suunsa, nuo jumalattomat ja petturit! He puhuvat minulle valheita.

Ps. 119:29  Pidä minut loitolla valheen teistä, opeta minulle lakisi, ole armollinen.

Ps. 119:69  Röyhkeät mustaavat minua valheillaan, mutta minä seuraan kaikessa sinun säädöksiäsi.

Ps. 119:104  Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä! 

Ps. 119:128  Siksi elän tarkoin säädöstesi mukaan ja vihaan kaikkia valheen teitä. 

Ps. 119:163  Valhetta minä vihaan ja kammoksun, sinun lakiasi minä rakastan.

Ps. 120:2  Herra, pelasta minut valehtelijoiden käsistä, varjele heidän petollisilta puheiltaan.

Ps. 120:3  Mitä kaikkea Herra sinulle antaakaan, sinä valehtelija!  

Ps. 139:20  He ovat sinun vihollisiasi, he vetoavat sinuun valheellisesti ja vannovat väärin sinun nimeesi.

Sananl. 10:18  Joka vihansa salaa, se valheita puhuu, hullu se, joka panettelee ja parjaa. 

Sananl. 10:32  Hurskaan sanat ovat rakkauden sanoja, jumalattoman puhe valhetta ja vimmaa. 

Sananl. 12:17  Oikeutta auttaa, joka totta puhuu, valehtelija on vääryyden asialla. 

Sananl. 12:19  Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion. 

Sananl. 13:5  Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton levittää häpeän löyhkää. 

Sananl. 14:5  Luotettava todistaja ei valehtele, vilpillinen on valhetta täynnä. 

Sananl. 14:25  Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä, valehtelija johtaa oikeuden harhaan. 

Sananl. 17:7  Tyhmän suuhun ei sovi suora puhe eikä ruhtinaan huulille valhe. 

Sananl. 19:5  Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu. 

Sananl. 19:9  Väärä todistaja ei jää rankaisematta. Joka valheita puhuu, se hukkuu. 

Sananl. 21:6  Joka kokoaa omaisuutta valheen keinoin, se tuulta tavoittaa ja tuhonsa löytää. 

Sananl. 29:12  Jos hallitsija kuuntelee valheita, on hovissa kohta pelkkiä lurjuksia. 

Sananl. 30:8  pidä minusta kaukana vilppi ja valhe, älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.

Jes. 9:15  vanhimmat ja ylimykset -- siinä on pää, profeetat, nuo valheopettajat -- siinä on häntä.

Jes. 28:15  Näin olette sanoneet: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet." 

Jes. 32:7  Lurjuksella on katalat keinonsa, hän punoo juonia, valehtelee ja hyötyy köyhän kustannuksella, riistää puheillaan varattomilta oikeuden.

Jes. 54:17  ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra. 

Jes. 57:4  Kenelle te oikein nauratte, kenelle irvistelette ja näytätte kieltänne? Itsehän olette rikoksen lapsia, valheen sikiöitä!

Jes. 59:3  sillä teidän kätenne ovat veren tahrimat, teidän sormenne vääryyden saastuttamat, teidän huulenne puhuvat valheita ja kielenne kuiskii petosta.

Jes. 59:13  olemme luopuneet Herrasta, kieltäneet hänet, pakoilleet Jumalaamme, puhuneet sorron sanoja, kapinan sanoja, hautoneet valheita sydämessämme, lausuneet ne julki.

Jer. 3:10  Kaiken tämän jälkeen ei Israelin petollinen sisar Juuda vieläkään palannut minun luokseni koko sydämestään, vaan valheellisin mielin." Näin sanoi Herra.

Jer. 3:23  Valhetta ja petosta on kukkuloilla, meluisaa menoa vuorilla. Totisesti, vain Herra, meidän Jumalamme, voi Israelin pelastaa!

Jer. 5:31  Profeetat julistavat silkkaa valhetta, papit toimivat oman mielensä mukaan, ja tähän kansa on tyytyväinen! Mutta mitä te sitten teette, kun tästä tulee loppu? 

Jer. 7:4  Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'

Jer. 7:8  "Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta.

Jer. 8:5  Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?

Jer. 9:3  Heidän kielensä on kuin jännitetty jousi, aina valmiina valheeseen, totuudesta he eivät piittaa. He kulkevat synnistä syntiin, minusta he eivät tahdo tietää, sanoo Herra.

Jer. 9:5  Kaikki pettävät toisiaan, kukaan ei puhu totta, heidän kielensä on tottunut valheeseen. Vääryyttä he tekevät, eivät kykene kääntymään.  

Jer. 13:25  Näin sinulle tulee käymään, Jerusalem! Tämä on se osa, jonka minä olen sinulle määrännyt, sanoo Herra, koska olet unohtanut minut ja luottanut valheeseen.

Jer. 14:14  Herra sanoi minulle: "Silkkaa valhetta julistavat profeetat minun nimissäni! Minä en ole heitä lähettänyt, en ole antanut heille tehtävää enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, tyhjiä ennustuksia ja petollisia kuvitelmiaan he teille julistavat.

Jer. 16:19  -- Herra, sinä olet minun voimani ja väkevyyteni, pakopaikkani hädän päivänä! Maailman ääristä asti kansat tulevat sinun luoksesi ja sanovat: "Valhetta saivat isämme perinnöksi -- turhia jumalia, joista ei ole mitään apua!

Jer. 20:6  Myös sinä, Pashur, ja koko sinun perheesi joudutte vankeuteen. Babyloniaan sinut viedään, siellä sinä kuolet ja sinne sinut haudataan -- sinut ja kaikki ystäväsi, joita olet johtanut harhaan valheellisin puhein."

Jer. 23:14  Mutta Jerusalemin profeettojen teot ovat pöyristyttäviä! He rikkovat avion, valehtelevat ja pettävät, he kannustavat pahantekijöitä, niin ettei kukaan käänny pahuudestaan. Nämä profeetat ovat kuin Sodoman asukkaat ja Jerusalemin kansa kuin Gomorran väki!

Jer. 23:25  "Minä olen kuullut, mitä nuo profeetat puhuvat, nuo, jotka julistavat minun nimissäni silkkaa valhetta. He sanovat: 'Olen nähnyt unen, olen nähnyt unen!'

Jer. 23:26  Kuinka kauan tätä vielä jatkuu? Mitä onkaan mielessä noilla profeetoilla, jotka julistavat valhetta ja omia pettäviä kuvitelmiaan!

Jer. 23:32  Minä käyn niiden kimppuun, jotka julistavat valheuniaan ja kertovat niistä. He valehtelevat ja kerskuvat ja eksyttävät näin minun kansani. Minä en ole heitä lähettänyt enkä antanut heille tehtävää. Ei heistä ole tälle kansalle mitään hyötyä, sanoo Herra.

Jer. 27:15  Herra sanoo: 'Minä en ole heitä lähettänyt. He valehtelevat, kun sanovat puhuvansa minun nimissäni. Jos uskotte heitä, minä karkotan teidät, ja te tuhoudutte -- te itse ja nuo profeetat, jotka teille puhuvat.'

Jer. 28:15  Vielä Jeremia sanoi Hananjalle: "Kuule, Hananja! Herra ei ole sinua lähettänyt. Sinä olet saanut tämän kansan luottamaan valheeseen.

Jer. 28:16  Sen tähden Herra sanoo näin: Mene, sinulla ei ole enää osaa eikä arpaa maan päällä! Tänä vuonna sinä kuolet, koska olet puhunut valhetta minun nimissäni."  

Jer. 29:9  Silkkaa valhetta he julistavat teille minun nimissäni, en minä ole heitä lähettänyt, sanoo Herra.

Jer. 29:23  He ovat tehneet sellaista, mikä on tahrannut Israelin kunniaa. He ovat tehneet aviorikoksen toisten miesten vaimojen kanssa. He ovat puhuneet valheita minun nimissäni. En minä ole heitä lähettänyt. Minä tiedän tämän kaiken ja todistan sen itse, sanoo Herra."

Hes. 13:19  Oman kansani edessä te olette häpäisseet minut parista kourallisesta ohria ja muutamasta leivänkannikasta. Te olette tappaneet ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt kuolla, ja jättäneet henkiin toisia, jotka olisivat ansainneet kuoleman. Sen te olette saaneet aikaan, kun olette valehdelleet kansalleni, joka mielellään kuuntelee valheita.

Hes. 33:31  He tulevat miehissä luoksesi, istuvat edessäsi, niin kuin kansani kuuluu tehdä, ja kuuntelevat sinun puhettasi. Sen mukaisesti he eivät kuitenkaan elä. Heidän suunsa on täynnä valhetta, heidän sydämensä on keinottelun ja voiton lumoissa.

Dan. 11:27  Molemmat kuninkaat hautovat pahaa mielessään ja valehtelevat toisilleen, vaikka istuvat saman pöydän ääressä. Suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistu, sillä loppu tulee vasta määräaikana.

Hoos. 4:2  Väärät valat ja valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset rehottavat kaikkialla, veriteko seuraa veritekoa.

Hoos. 7:3  -- He saavat kavaluudellaan kuninkaan hyvälle mielelle, tekevät valheillaan hovin iloiseksi.

Hoos. 7:13  -- Voi israelilaisia, he ovat paenneet luotani! Tuho kohdatkoon heitä, koska he ovat nousseet minua vastaan! Minä tahdoin vapauttaa heidät, mutta he puhuivat minulle pelkkää valhetta.

Hoos. 10:13  Mutta te olette kyntäneet jumalattomuuden peltoa, korjanneet vääryyden satoa, syöneet valheen hedelmää. Te olette luottaneet omiin neuvoihinne ja suureen sotajoukkoonne.

Hoos. 12:1  Efraim tavoittelee tuulta, ajaa takaa idän myrskyä, aina se valehtelee, aina se pettää. Assyrian kanssa se tekee liiton, mutta oliiviöljynsä se vie Egyptiin.

Aam. 2:4  Näin sanoo Herra: -- Koska Juuda on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen, en päätöstäni peruuta. He ovat hylänneet minun lakini, eivät ole pitäneet minun käskyjäni. Samat valhejumalat ovat heidät eksyttäneet, joita jo heidän isänsä seurasivat.

Miika 6:12  Sinun rikkaasi, Jerusalem, hankkivat rikkautensa vääryydellä, sinun asukkaasi valehtelevat, heidän sanansa ovat pelkkää petosta. 

Hab. 2:18  Mitä auttaa jumalankuva? Senhän on veistäjä tehnyt. Mitä hyödyttää valettu patsas? Sen vastaukset ovat valhetta. Miten veistäjä voi luottaa veistokseensa, omatekoiseen jumalaan, joka ei puhu?

Sef. 3:13  Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä. 

Sak. 10:2  Mutta kotijumalat puhuvat valheita, ennustajat näkevät valhenäkyjä, kertovat joutavia uniaan, lohduttavat tyhjillä lupauksilla. Sen tähden kansa harhailee kuin lammaslauma uupuneena ja kurjana. Paimenta ei ole. 

Matt. 5:11  "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

Mark. 10:19  Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi."

Mark. 14:56  Monet kyllä todistivat valheellisesti häntä vastaan, mutta todistukset olivat ristiriitaisia.

Joh. 8:44  Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Joh. 8:55  Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan.

Ap. t. 5:4  Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle."

Room. 1:25  He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.

Room. 3:4  Ei toki! Vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia, Jumala on luotettava. Onhan kirjoitettu: -- Näin sinun sanasi osoittautuvat tosiksi ja sinä voitat, kun joudut oikeuteen. 

Room. 9:1  Vakuutan Kristuksen nimessä, että puhun totta, ja Pyhän Hengen valaisema omatuntoni todistaa, etten valehtele:

2. Kor. 11:31  Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ikuisesti ylistetty, tietää etten valehtele.

Ef. 4:25  Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä.

Kol. 3:9  Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen

2. Tess. 2:11  Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,

1. Tim. 1:10  siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia.

1. Tim. 2:7  Tämän sanoman julistajaksi ja apostoliksi minut on asetettu. Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta. [

1. Tim. 4:2  He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki.

1. Tim. 6:20  Pidä tallessa, Timoteus, se mikä on uskottu sinun haltuusi! Torju jumalattomat tyhjät puheet ja vastaväitteet, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii.

Hepr. 6:18  Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme.

1. Piet. 2:22  -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. 

1. Piet. 3:10  Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta.

1. Joh. 1:6  Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta.

1. Joh. 1:10  Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

1. Joh. 2:4  Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.

1. Joh. 2:21  En minä kirjoitakaan teille sen vuoksi, ettette tuntisi totuutta, vaan siksi, että te tunnette sen ja tiedätte, ettei mikään valhe ole lähtöisin totuudesta.

1. Joh. 2:22  Kuka sitten on valehtelija, ellei se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristus? Sellainen ihminen on antikristus, niin Isän kuin Pojan kieltäjä.

1. Joh. 4:20  Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.

1. Joh. 5:10  Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa.

Ilm. 2:2  "Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi.

Ilm. 3:9  Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.

Ilm. 14:5  Valhetta ei heidän suustaan ole kuultu, he ovat puhtaita ja virheettömiä.

Ilm. 21:8  Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

Ilm. 21:27  Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

Ilm. 22:15  Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

 

Voittamisesta

Matt. 16:26  Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?

Mark. 8:36  Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?

Luuk. 9:25  Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?

Luuk. 11:22  Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin.

Room. 12:21  Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

1. Joh. 5:4  Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.  

1. Joh. 5:5  Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Ilm. 2:7  "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa.

Ilm. 2:11  "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa.  

Ilm. 2:17  "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.  

Ilm. 2:26  "Sille, joka voittaa, sille, joka loppuun asti noudattaa minun tahtoani, minä annan vallan hallita kansoja.

Ilm. 3:5  Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.

Ilm. 3:12  Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.

Ilm. 3:21  "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.

Ilm. 11:7  Kun he ovat päättäneet todistajantyönsä, käy syvyydestä nouseva peto taisteluun heitä vastaan, ja se voittaa heidät ja tappaa heidät.  

Ilm. 13:7  Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

Ilm. 17:14  Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut."  

 

Evankeliumin voima ja ihmisten syyllisyys, Roomalaiskirje 1

16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.

17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."

18 Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.

19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.

20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi,

23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.

24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.

25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.

26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,

27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.

29 He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat

30 ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia,

31 ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.

32 Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.

 

Väärintekijä saa rangaistuksensa Psalmi 52

1 Laulunjohtajalle. Virsi, jonka Daavid sepitti, kun edomilainen Doeg oli kertonut Saulille: "Daavid on mennyt Ahimelekin luo." Miksi ylpeilet pahuudellasi, sankari? Jumalan uskollisuus kestää päivästä päivään.

2 Sinä punot turmiollisia juonia, kielesi on kuin terävä veitsi, sinä petturi!

3 Sinä rakastat pahaa enemmän kuin hyvää, valhetta enemmän kuin totuutta.

4 Sinä rakastat parjausta ja panettelua, petoksen kieltä.

5 Sen tähden Jumala murskaa sinut, hän tarttuu sinuun ja tempaa sinut teltastasi, kiskoo juuresi irti elävien maasta.

6 Kun hurskaat tämän näkevät, pelko valtaa heidät. Mutta pian he nauravat:

7 "Noin siinä kävi, kun hän ei ottanut Jumalaa turvakseen! Hän luotti suureen rikkauteensa, turvautui tuhoisiin juoniinsa."

8 Mutta minä olen kuin viheriöivä oliivipuu Jumalan pyhäkössä. Alati minä luotan Jumalan armoon.

9 Herra, minä kiitän sinua ikuisesti siitä mitä olet tehnyt. Minä luotan sinun nimeesi, sillä sinä olet hyvä omiasi kohtaan

 

 HAKEMISTO