18.2.2020

Jumalan sanan kylvö, itäminen, juurtuminen, kasvu ja hedelmien tuottaminen


 
HYVÄ KYLVÖMAA, KUN EI VAIN RIKKARUOHOT VALTAISI

Moni on ottanut evankeliumin vastaan ja uskonut sen iloiten, mutta sitten jättänyt uskon. Moni on joutunut myös uskossa haaksirikkoon, mennyt eriseuraan tai takaisin epäuskoiseen maailmaan. Moni vikoilee uskovaisia ja Jumalan valtakuntaa, ”heittää kiviä” ja heillä on kivinen, kovettunut sydän. Moni on uskovien joukossa mukana, mutta ohdakkeena ja rikkaruohona tai rikkaruohot tukahduttavat kasvun. Moni on uskomassa, mutta ei kanna hedelmää. 

On kuitenkin useita, jotka pitävät uskon ja hyvän omantunnon ja kärsivällisyydessä kilvoittelevat loppuun asti ja tuottavat hyvää hedelmää. Jumala voi valmistaa ja muokata sydämen maaperää vastaanottamaan sanan siemenen, voi ottaa pois kivisen sydämen ja antaa tilalle sydämen lihasta. Jumala voi lannoittaa ja hoitaa maaperää, kitkeä siitä rikkaruohoja ja antaa sen olla vielä tämän vuoden, siinä toivossa, että kasvu tuottaisi hedelmää. Meidän tulee vähetä ja Kristuksen tulee kasvaa. Jumalan valtakuntakin on kuin pelto, joka on multainen ja siihen tulisi juurtua syvään. Jumalan sana ja elävä usko on myös kuin peltoon kätketty aarre. 

Poimintoja raamatusta 1776 käännöksestä, muutama sana muutettu nykysuomeksi.
Hepr. 3:12-13  Katsokaa, rakkaat veljet, ettei teissä joskus olisi kelläkään paha, uskoton sydän, joka elävästä Jumalasta luopuisi, Vaan neuvokaa teitänne keskenänne joka päivä, niin kauan kuin tänään sanotaan, ettei joku teistä synnin petoksen kautta paatuisi.

PYHÄN HENGEN VOIMASTA SAARNATTU JUMALAN SANA ON ELÄVÄ SIEMEN JA SITÄ SAARNAA AABRAHAMIN JA KRISTUKSEN SIEMEN
1. Piet. 1:23  Niin kuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy.
Room. 9:29  Ja niin kuin Jesaja ennen sanoi: ellei Herra Seebaot olisi meille siementä jättänyt, niin me olisimme olleet kuin Sodoma ja senkaltaiset kuin Gomorra.
1. Aik. 16:13  Te Israelin hänen palvelijansa siemen, te Jaakobin hänen valittunsa lapset!
Gal. 3:29  Mutta jos te olette Kristuksen, niin te olette myös Aabrahamin siemen ja lupauksen jälkeen perilliset.
1. Kor. 3:7  Niin ei se mitään ole, joka istuttaa, eikä se, joka kastaa, vaan Jumala, joka kasvun on antaa.
1. Kor. 1:17  Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi.
Jes. 22:22  Ja panen Daavidin huoneen avaimen hänen olallensa, että hän avaa, ja ei kenkään sulje, että hän sulkee, ja ei kenkään avaa.
Matt. 16:19  Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.
 Luuk. 24:47  Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.
1. Moos. 4:26  Ja Set myös siitti pojan, ja kutsui hänen Eenos. Silloin ruvettiin saarnaamaan Herran nimestä.
1. Moos. 12:8  Sitten siirsi hän itsensä edemmä vuoren tykö, BetElistä itään päin, ja pani siihen majansa, niin että BetEl oli lännen puolella ja Ai idän puolella, ja rakensi siinä alttarin Herralle, ja saarnasi Herran nimestä.
1. Moos. 13:4  Juuri siihen paikkaan, johon hän ennen alttarin oli rakentanut; ja Aabraham saarnasi siinä Herran nimestä.
1. Moos. 21:33  Ja Abraham istutti puita BerSabassa; ja saarnasi siinä Herran iankaikkisen Jumalan nimestä.
1. Moos. 26:25  Ja hän rakensi siinä alttarin, ja saarnasi Herran nimestä, ja teki siihen majansa: ja hänen palvelijansa kaivoivat siihen kaivon.
2. Moos. 34:5  Ja Herra astui alas pilvessä, ja seisoi hänen kanssansa siellä, ja saarnasi Herran nimestä.
Katso, ne päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, että minä lähetän nälän maan päälle; ei nälkää leivän perään, eli janoa veden perään, vaan Herran sanan kuulemisen jälkeen, Niin että heidän pitää juokseman yhdestä merestä niin toiseen, pohjasta niin itään; heidän pitää juoksenteleman etsimään Herran sanaa, ja ei kuitenkaan pidä löytämän. Sellaista Herran sanaa, jonka julistajilla on itsellä Pyhä Henki ja valtuus sitä julistaa.
Joh. 9:4  Minun tulee tehdä hänen töitänsä, joka minun lähetti, niin kauan kuin päivä on. tulee, koska ei kenkään taida työtä tehdä.
Saarn. 12:4  Ja ovet katua vastaan suljetaan, niin että myllyn ääni vaikenee, ja hän herää linnun ääneen, ja kaikki veisun tyttäret vaipuvat.

TULEE JUURTUA JUMALAN VALTAKUNTAAN
Jes. 37:31  Ja pelastettujen ja jääneiden Juudan huoneesta pitää taas alhaalta juurtuman, ja ylhäältä kantaman hedelmän.
Jer. 17:7-8  Mutta se mies on siunattu, joka luottaa Herraan; ja Herra on hänen turvansa. Hän on niin kuin se puu, joka veden reunalle on istutettu ja ojan viereen juurtunut; sillä jos vielä palavuus tulee, niin ei hän kuitenkaan pelkää, vaan sen lehdet pysyvät viheriäisinä, eikä murehdi, kuin kuiva vuosi tulee, mutta kantaa hedelmän lakkaamatta.
Ef. 3:18-19  Että te olisitte rakkauden kautta juurtuneet ja perustetut; että te selkeästi käsittäisitte kaikkein pyhäin kanssa, mikä leveys ja pituus, ja syvyys ja korkeus olisi, Ja Kristuksen rakkauden tuntisitte, joka kaiken tuntemisen ylitse käy; että te olisitte kaikella Jumalan täydellisyydellä täytetyt.

KYLVÄJÄ- JA MUUT VERTAUKSET
1 Mutta sinä päivänä läksi Jeesus huoneesta ja istui meren tykönä.
2 Ja hänen tykönsä kokoontui paljo kansaa, niin että hän meni haahteen, ja istui: ja kaikki kansa seisoi rannalla.
3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla, sanoen: katso, kylväjä meni kylvämään.
4 Ja hänen kylväessänsä lankesivat muutamat tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne.
5 Muutamat taas lankesivat kivistöön, kussa ei heillä ollut paljo maata, ja nousivat pian päälle, ettei heillä ollut syvää maata;
6 Mutta kuin aurinko nousi, niin he poudittiin, ja ettei heillä ollut juurta, niin he kuivettuivat.
7 Mutta muutamat lankesivat orjantappuroihin, ja orjantappurat kävivät ylös, ja tukahduttivat ne.
8 Muutamat taas lankesivat hyvään maahan, ja tekivät hedelmän, muutama satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen ja muutama kolmenkymmenen kertaisen.
9 Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!
10 Niin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: miksi sinä puhut heille vertauksilla?
11 Mutta hän vastasi ja sanoi: teille on annettu tuta taivaan valtakunnan salaisuudet, vaan ei heille ole annettu.
12 Sillä jolla on, hänelle pitää annettaman, ja hänellä pitää kyllä oleman; mutta siltä, jolla ei ole, pitää sekin otettaman pois, mikä hänellä on.
13 Sen tähden minä puhun heille vertauksilla, ettei he nähden näe, eikä kuullen kuule, ei myös ymmärrä.
14 Ja heissä täytetään Jesajan ennustus, joka sanoo: korvillanne pitää teidän kuuleman, ja ei ymmärtämän, ja nähden näkemän, ja ei äkkäämän.
15 Sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he korvillansa työläästi kuulivat, ja silmänsä panivat umpeen, ettei he joskus näkisi silmillänsä, ja kuulisi korvillansa, ja ymmärtäisi sydämellänsä, ja palaisivat, ja minä parantaisin heitä.
16 Mutta autuaat ovat teidän silmänne, sillä he näkevät, ja teidän korvanne, sillä he kuulevat.
17 Sillä totisesti sanon minä teille: monta profeettaa ja vanhurskasta pyysi nähdä, joita te näette, ja ei nähneet, ja kuulla, joita te kuulette, ja ei kuulleet.
18 Niin kuulkaa siis te kylväjän vertaus:
19 Kuin joku kuulee valtakunnan sanan ja ei ymmärrä, niin tulee pahuus ja tempaa pois sen mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, joka tien oheen oli kylvetty.
20 Mutta kivistöön kylvetty on se, joka kuulee sanan, ja kohta ilolla sen vastaan ottaa;
21 Mutta ei ole hänellä juurta itsessänsä, vaan ajan pysyy: kuin siis vaiva eli vaino tulee sanan tähden, niin hän kohta pahenee.
22 Mutta orjantappurain sekaan kylvetty on se, joka sanan kuulee; ja tämän maailman suru ja rikkauden petos tukahduttaa sanan, ja hän tulee hedelmättömäksi.
23 Mutta hyvään maahan kylvetty on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää, joka tosin tuottaa hedelmän ja tekee, muutama satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen, muutama kolmenkymmenen kertaisen.
24 Toisen vertauksen pani hän heidän eteensä, sanoen: taivaan valtakunta on ihmisen vertainen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25 Mutta ihmisten maatessa tuli hänen vihollisensa ja kylvi ohdakkeita nisuin sekaan, ja meni pois.
26 Mutta kuin oras rupesi kasvamaan ja hedelmän kantoi, silloin näkyivät myös ohdakkeet.
27 Mutta perheen isännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: Herra, etkös hyvää siementä kylvänyt peltoosi? kusta siis sillä on ohdakkeet?
28 Niin sanoi hän heille: vihamies sen teki. Mutta palvelijat sanoivat hänelle: tahdotkos, että me menemme ja kokoomme ne?
29 Mutta hän sanoi: en, ettette ohdakkeita kootessanne myös tempaisi ynnä heidän kanssansa nisuja pois.
30 Sallikaa molemmat kasvaa elonaikaan asti; ja elonajalla sanon minä elomiehille: kootkaa ensin ohdakkeet, ja sitokaa heitä lyhteisiin poltettavaksi, mutta nisut kootkaa minun aittaani.
31 Toisen vertauksen pani hän heidän eteensä, sanoen: taivaan valtakunta on sinapin siemenen vertainen, jonka ihminen otti ja kylvi peltoonsa;
32 Joka on pienin kaikkia siemeniä, mutta kuin se kasvanut on, niin hän on suurin kaalein seassa, ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille.
33 Toisen vertauksen sanoi hän heille: taivaan valtakunta on hapatuksen vertainen, jonka vaimo otti, ja sekoitti kolmeen vakkaan jauhoja, siihen asti kuin kaikki happani.
34 Nämä kaikki puhui Jeesus kansalle vertauksilla, ja ilman vertauksia ei hän mitään puhunut heille,
35 Että täytettäisiin mitä oli profeetan kautta sanottu, joka sanoo: minä avaan suuni vertauksiin ja puhun ulos salatut maailman alusta.
36 Silloin laski Jeesus kansan menemään, ja tuli kotia. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä, sanoen: selitä meille sen vertaus pellon ohdakkeista.
37 Niin hän vastasi ja sanoi heille: joka kylvää hyvän siemenen, se on Ihmisen Poika.
38 Mutta pelto on maailma; vaan hyvä siemen, ne ovat valtakunnan lapset; mutta ohdakkeet ovat pahan lapset.
39 Vihollinen, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu; mutta elomiehet ovat enkelit.
40 Niin kuin siis ohdakkeet haetaan kokoon ja tulella poltetaan, niin pitää myös tämän maailman lopulla oleman.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja heidän pitää kokooman hänen valtakunnastansa kaikki pahennukset, ja ne, jotka vääryyttä tekevät,
42 Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.
43 Silloin pitää vanhurskaat kiiltämän niin kuin aurinko isänsä valtakunnassa. Jolla on korvat kuulla, se kuulkaan!
44 Taas on taivaan valtakunta tavaran vertainen, joka on peltoon kätketty, jonka ihminen löysi, ja kätki sen: ja ilon tähden, mikä hänellä siitä oli, meni hän pois ja myi kaikki mitä hänellä oli ja osti sen pellon.
45 Taas on taivaan valtakunta kauppamiehen vertainen, joka etsi hyviä päärlyjä.
46 Ja kuin hän löysi yhden kalliin päärlyn, meni hän pois, myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.
47 Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi.
48 Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja erottivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois.
49 Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja erottavat pahat vanhurskasten keskeltä,
50 Ja heittävät heidät tuliseen pätsiin: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.
51 Sanoi Jeesus heille: ymmärsittekö te nämä kaikki? He sanoivat hänelle: ymmärsimme, Herra.
52 Mutta hän sanoi heille: sen tähden jokainen kirjanoppinut, joka on taivaan valtakuntaan oppinut, se on perheenisännän vertainen, joka tavarastansa tuo edes uusia ja vanhoja.
53 Ja tapahtui, kuin Jeesus lopetti nämä vertaukset, läksi hän sieltä.
54 Ja kuin hän tuli isänsä maalle, opetti hän heitä heidän synagogassansa, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: kusta tällä on tämä viisaus ja nämä väkevät työt?
55 Eikö tämä ole tuo sepän poika? eikö hänen äitinsä kutsuta Mariaksi ja hänen veljensä Jaakob ja Jooses, ja Simon ja Juudas?
56 Ja hänen sisarensa, eikö ne kaikki ole meidän tykönämme? Kusta siis tällä on nämä kaikki?
57 Ja he pahenivat hänessä. Niin sanoi Jeesus heille: ei profeettaa kussakaan halvempana pidetä kuin isänsä maalla ja kotonansa.
58 Ja ei hän siellä monta väkevää työtä tehnyt, heidän epäuskonsa tähden.

14 Kylväjä kylvää sanan.
15 Mutta nämä ovat, ne, jotka tien vieressä ovat: kussa sana kylvetään, ja kuin he sen ovat kuulleet, tulee kohta saatana ja ottaa pois sanan, joka heidän sydämiinsä kylvetty oli.
16 Ja ne ovat senkaltaiset, jotka kivistöön kylvetyt ovat: kuin he sanan kuulleet ovat, ottavat he sen kohta ilolla vastaan:
17 Ja ei ole heissä juurta, mutta ovat ajalliset; sitten kuin murhe taikka vaino tulee sanan tähden, niin he kohta pahenevat.
18 Ja muutamat ovat, jotka orjantappuroihin kylvetyt ovat: ne kuulevat sanan,
19 Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahduttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi.
20 Ja ne ovat, jotka hyvään maahan kylvetyt ovat: jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan, ja hedelmän kantavat, muutama kolmenkymmenin, ja muutama kuudenkymmenin, ja muutama sadoin kerroin.
21 Ja hän sanoi heille: sytytetäänkö kynttilä pantaa vakan alle eli pöydän alle? eikö, että se pantaisiin kynttilänjalkaan.
22 Sillä ei ole mitään peitetty, jota ei ilmoiteta, eikä ole salaista, vaan että se julki tulisi.
23 Jos jollakin on korvat kuulla, se kuulkoon.

10 Niin hän sanoi: teille on annettu tuta Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille vertausten kautta, ettei heidän sitä pitäisi näkemän, vaikka näkisivät, eikä ymmärtämän, vaikka he kuulisivat.
11 Mutta tämä on vertaus: siemen on Jumalan sana.
12 Mutta jotka tien oheen, ovat ne, jotka kuulevat; sitten tulee perkele ja ottaa sanan heidän sydämestänsä, ettei he uskoisi ja vapaaksi tulisi.
13 Mutta jotka kivistöön, ovat ne, kuin he kuulevat, ottavat he sanan ilolla vastaan; ja ei heillä ole juurta, hetkeksi he uskovat, ja kiusauksen ajalla lankeavat pois.
14 Mutta se mikä orjantappuroihin lankesi, ovat ne, jotka kuulevat, ja menevät pois, ja tukahdutetaan surusta, rikkaudesta ja elämän hekumasta, eikä kanna hedelmää.
15 Mutta jotka hyvään maahan, ovat ne, jotka sanan kuulevat ja kätkevät hyvällä ja toimellisella sydämellä, ja saattavat hedelmän kärsivällisyydessä.
16 Niin ei kenkään, joka kynttilän sytyttää, peitä sitä astialla eli pane pöydän alle; mutta panee sen kynttilänjalkaan, että sisälle tulevaiset näkisivät valkeuden.
17 Sillä ei ole mitään salattu, joka ei ilmi tule, eikä peitetty, joka ei tiettäväksi ja julki tule.
18 Katsokaa siis, kuinka te kuulette; sillä jolla on, hänelle pitää annettaman: jolla taas ei ole, sekin kuin hänellä näkyy olevan, otetaan häneltä pois.

KIVINEN SYDÄN, KIVITTÄMINEN, KIVET
Hes. 11:19  Ja minä tahdon antaa heille yhden sydämen, ja antaa teihin uuden hengen, ja tahdon ottaa pois kivisen sydämen heidän lihastansa, ja antaa heille lihaisen sydämen;
Matt. 21:35  Ja peltomiehet ottivat kiinni hänen palvelijansa, ja yhden he pieksivät, toisen he tappoivat, kolmannen he kivittivät.
Matt. 23:37  Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivillä surmaat ne, jotka sinun tykösi lähetetyt ovat! kuinka usein minä tahdoin koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoa poikansa siipiensä alle? ja ette tahtoneet.
Luuk. 3:8  Tehkää siis soveliaat parannuksen hedelmät ja älkää ruvetko sanomaan itsellänne: Abraham on meidän isämme; sillä minä sanon teille, että Jumala taitaa näistä kivistä herättää Aabrahamille lapset.
Joh. 8:7  Mutta kuin he seisoivat kysymyksensä päälle, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: joka teistä on synnitön, se heittäköön ensin häntä kivellä.
Joh. 10:31  Niin juutalaiset poimivat taas kiviä häntä kivittääksensä.
Joh. 10:32  Jeesus vastasi heitä: minä osoitin teille Isältäni monta hyvää työtä: minkä työn tähden niistä te siis minun kivitätte?
Joh. 10:33  Juutalaiset vastasivat häntä, sanoen: emme sinua hyvän työn tähden kivitä, vaan pilkan tähden, ja että sinä, joka ihminen olet, teet itsesi Jumalaksi.
Mark. 2:7  Mitä tämä niin pilkkaa puhuu? Kuka voi synnit antaa anteeksi paitsi ainoaa Jumalaa?
Ap. t. 7:58  Ja ajoivat hänen ulos kaupungista, ja kivittivät. Ja todistajat panivat vaatteensa nuorukaisen jalkain juureen, joka kutsuttiin Saulus.
Ap. t. 7:59  Ja he kivittivät Stephanin, joka rukoili ja sanoi: Herra Jeesus, ota minun henkeni.
Ap. t. 14:19  Niin sinne myös tuli muutamia juutalaisia Antiokiasta ja Ikoniosta, ja kuin he kansan olivat saattaneet Paavalia kivittämään, riepottivat he hänen ulos kaupungista, ja luulivat hänen kuolleeksi.
2. Kor. 3:3  Ja te olette ilmoitetut, että te Kristuksen lähetyskirja olette, meidän palveluksemme kautta valmistettu, ei pläkillä kirjoitettu, vaan elävän Jumalan hengellä, ei kivisiin tauluihin, vaan lihallisiin sydämen tauluihin.

1. Piet. 2:5  Ja myös te, niin kuin elävät kivet, rakentakaa teitänne hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi pappeudeksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta otolliset ovat.
 1. Piet. 2:7  Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis; mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat, kulmakiveksi tullut, ja loukkauskiveksi, ja pahennuksen kallioksi,
Ilm. 21:19  Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaikkinaisilla kalliilla kivillä kaunistetut: ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedoni, neljäs smaragdi,

VIINIMÄKI, KANSA JOLLA ETSIKONAIKA
Jes. 1:8  Mutta mitä vielä Siionin tyttärestä jäänyt on, se on niin kuin maja viinimäessä, ja niin kuin hakomaja yrttitarhassa, niin kuin hävitetty kaupunki.
Jes. 3:14  Herra tulee tuomiolle kansansa vanhimpien kanssa ja pääruhtinasten kanssa; sillä te olette turmelleet viinimäen, ja köyhäin ryöstö on teidän huoneessanne.
1 Minä veisaan ystävästä, ystäväni veisun hänen viinimäestänsä. Ystävälläni on viinimäki lihavassa paikassa.
2 Ja hän aitasi sen ympäri, ja perkasi kivet pois, ja istutti parhaat viinipuut, ja rakensi myös siihen tornin, ja pani sinne viinikuurnan, ja odotti sen viinimarjoja kantavan; vaan se kantoi pahoja marjoja.
3 Te Jerusalemin asujat ja Juudan miehet, tuomitkaa siis nyt minun ja viinimäkeni välillä.
4 Mitä olisi enempi viinimäelleni tekemistä, jota en minä hänessä tehnyt ole? Miksi hän kantoi pahoja marjoja, kuin minä odotin hänen viinimarjoja kantavan?
5 Ja nyt minä tahdon teille ilmoittaa, mitä minä tahdon viinimäelleni tehdä: hänen aitansa pitää otettaman pois, että hänen pitää autiona oleman, ja hänen muurinsa pitää särjettämän, että hän tallattaisiin.
6 Minä tahdon sen saattaa autioksi, ettei kenkään pidä hänessä leikkaaman eli kaivaman, vaan ohdakkeita ja orjantappuroita pitää hänessä kasvaman: ja tahdon pilviä kieltää satamasta hänen päällensä.
7 Mutta Herran Seebaotin viinimäki on Israelin huone, ja Juudan miehet hänen suloinen istuttamansa. Hän odottaa oikeutta, ja katso, ei ole muuta kuin väkivaltaa, vanhurskautta, niin on sula valitus.
8 Voi niitä, jotka yhden huoneen toisen tykö vetävät, ja yhden pellon toisen tykö saattavat, siihen asti, ettei enää sijaa ole, asuaksenne yksinänne maan päällä!
9 Nämä ovat (sanoo) Herra Seebaot minun korvilleni tulleet: mitämaks, ellei ne monet huoneet tule kylmille, ja ne suuret ja kauniit jää ilman asujia;
10 Sillä kymmenen viinimäen sarkaa pitää vaivoin yhden batin antaman; ja gomer siemeniä tekee ainoastaan efan.
11 Voi niitä, jotka varhain aamulla ylhäällä ovat, juopumusta noutamaan, ja istuvat hamaan yöhön asti, että he viinasta palavaksi tulisivat!
12 Joilla ovat kanteleet, harput, rummut, huilut, ja viinaa heidän pidoissansa; ja ei katso Herran tekoa, eikä tottele hänen käsialaansa.
13 Sen tähden pitää minun kansani vietämän vankeuteen, ettei heillä ole ymmärrystä; ja hänen kunniallistensa täytyy nälkää kärsiä, ja heidän yhteinen kansansa kuivua janoon.
14 Sitä varten on helvetti sielunsa lavealta avannut, ja hänen kitansa on ammollansa ilman määrää, mennä sinne alas sekä heidän kunniallisensa että yhteisen kansansa, sekä heidän rikkaansa että riemullisensa;
15 Että jokainen itsensä notkistaisi ja kukin nöyryytettäisiin; ja koreiden silmät myös nöyryytetyksi tulisivat.
16 Mutta Herra Seebaot pitää tuomiossa ylistettämän, ja pyhä Jumala pitää vanhurskaudessa pyhitettävän.
17 Silloin pitää lampaat tavallansa kaittaman, ja muukalaiset pitää itsensä elättämän lihavain aukeudessa.
18 Voi niitä, jotka itsensä sitovat valheen nuoralla yhteen vääryyttä tekemään, ja niin kuin ratasten köydellä syntiä tekemään!
19 Ja sanovat: anna hänen tekonsa rientää ja pian tulla, sitä nähdäksemme: lähestyköön ja tulkoon Israelin pyhän aivoitus, että me sen tietäisimme.
20 Voi niitä, jotka pahan hyväksi ja hyvän pahaksi sanovat; jotka pimeydestä valkeuden, ja valkeudesta pimeyden tekevät, jotka karvaasta makean, ja makeasta karvaan tekevät.
21 Voi niitä, jotka viisaat olevinansa ovat, ja itsensä toimellisina pitävät!
22 Voi niitä, jotka jalot ovat viinaa juomaan, ja juomassa kilvoittelevat!
23 Jotka jumalattoman lahjain tähden vanhurskauttavat, ja kääntävät vanhurskasten oikeuden pois heiltä:
24 Sen tähden niin kuin tulen hehku korren kuluttaa, ja liekki sivaltaa akanat pois: aivan niin pitää heidän juurensa mätänemän, ja heidän vesansa hajoaman pois niin kuin tomu; sillä he katsovat Herran Seebaotin lain ylen, ja pilkkaavat Israelin pyhän sanat.
25 Sen tähden Herran viha julmistuu kansansa päälle, ja hän ojentaa kätensä heidän päällensä, ja lyö heitä, niin että vuoret vapisevat ja heidän ruumiinsa on niin kuin loka kadulla. Ja kaikissa näissä ei hänen vihansa lakkaa, vaan hänen kätensä on vielä ojennettu.
26 Sillä hän nostaa lipun ylös kaukana pakanain seassa, ja viheltää niille maan ääristä: ja katso, he tulevat äkisti ja nopeasti.
27 Ei ole kenkään heistä väsynyt eli heikko, eikä kenkään torku eli makaa; ei myös päästä kenkään vyötä lanteestansa, eikä kenenkään kengänrihmoja rikota.
28 Sillä heidän nuolensa ovat terävät, ja kaikki heidän jousensa jännitetyt; heidän oriensa kaviot ovat niin kuin piikivi, ja heidän ratastensa pyörät niin kuin tuulispää.
29 He kiljuvat niin kuin jalopeurat, ja kiljuvat niin kuin nuoret jalopeurat. He kilistelevät ja tempaavat saaliin, ja omistavat sen, ettei kenkään sitä saa jälleen.
30 Ja silloin pauhataan heidän ylitsensä niin kuin meri pauhaa. Koska silloin katsotaan maan päälle, katso, niin on pimeys ahdistuksesta, ja ei valkeus paista silleen heidän ylitsensä.
Aam. 4:9  Minä rankaisin teitä poudalla ja nokipäillä, ja ruohomadot söivät kaikki, mitä teidän yrttitarhoissanne, viinimäissänne, viikunapuissanne ja öljypuissanne kasvoi; ette sittenkään kääntyneet minun tyköni, sanoo Herra.
Matt. 20:1  Sillä taivaan valtakunta on perheenisännän vertainen, joka varhain aamulla läksi ulos palkkaamaan työväkeä viinimäkeensä.
Mark. 12:2  Ja lähetti ajallansa palvelijansa peltomiesten tykö, ottamaan peltomiehiltä viinimäen hedelmää.
Mark. 12:8  Ja he ottivat hänen ja tappoivat, ja heittivät ulos viinimäestä.
Mark. 12:9  Mitäs viinimäen Herra on tekevä? Hän tulee ja hukkaa ne peltomiehet, ja antaa viinimäen muille.
Luuk. 13:6  Mutta hän sanoi tämän vertauksen: yhdellä oli viikunapuu, hänen viinimäessänsä istutettu, ja hän tuli etsien hedelmää hänestä ja ei löytänyt.

JUMALAN SANAN KASVUN TUKAHTUMINEN
AHNEUS YM. PAHUUS
Luuk. 12:15  Ja hän sanoi heille: katsokaa ja kavahtakaa ahneutta; sillä ei jonkun elämä siinä seiso, että hänellä paljo kalua on.
Ef. 5:5  Sillä se te tietäkää, ettei yksikään huorintekijä, taikka saastainen, eli ahne, joka epäjumalan palvelija on, ole Kristuksen ja Jumalan valtakunnan perillinen.
Kol. 3:5  Niin kuolettakaa sen tähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpeällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus,
1. Tim. 6:10  Sillä ahneus on kaiken pahuuden juuri, jota muutamat ovat himoinneet, ja ovat uskosta eksyneet ja itsellensä paljon murhetta saattaneet.

VIETTELYKSET VIEVÄT EPÄUSKOON, VÄÄRÄÄN VANHURSKAUTEEN, MAAILMAN RAKKAUTEEN
Hes. 13:10  Sen tähden, tosin sen tähden, että he viettelevät minun kansani, sanoen: rauha, ja ei siellä ole rauhaa; tämä (kansa) rakentaa seinän; mutta he sivuavat sen sekoittamattomalla kalkilla.
Hoos. 4:12  Minun kansani kysyy neuvoa puulta ja hänen sauvansa saarnaa hänelle; sillä huoruuden henki vietteli heitä, niin että he tekivät huorin Jumalaansa vastaan.
Miika 3:5  Näin sanoo Herra niistä profeetoista, jotka minun kansaani viettelevät: he saarnaavat rauhaa, kuin heille syötävää annetaan; mutta kuin ei heidän suuhunsa mitään anneta, saarnaavat he sodan tulevan.
Sak. 13:4  Sillä silloin pitää tapahtuman, että profeetat näkyjensä kanssa tulevat häpeään, kuin he ennustavat; ja ei heidän pidä enää yllensä pukevan karvavaatteita, joilla he viettelevät.
Matt. 24:4  Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: katsokaat, ettei kenkään teitä viettele.
Matt. 24:5  Sillä monta tulevat minun nimeeni, sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta.
Matt. 24:11  Ja monta väärää profeettaa nousevat ja viettelevät monta.
Mark. 4:19  Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahduttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi.
Room. 16:18  Sillä ei senkaltaiset Herraa Jeesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.
2. Kor. 11:3  Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme vietteli Eevan kavaluudellansa, niin myös teidän taitonne turmellaan siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa.
Gal. 6:3  Sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä.
Kol. 2:4  Mutta sen minä sanon, ettei joku teitä viettelisi kavalalla puheella.
Kol. 2:8  Katsokaat, ettei joku teitä viettele filosofian ja turhain jaaritusten kautta, ihmisten opin ja maailmallisten sääntöjen jälkeen, ja ei Kristuksen jälkeen.
1. Tim. 4:1  Mutta Henki sanoo selkeästi, että viimeisillä ajoilla muutamat luopuvat uskosta ja ottavat vaarin viettelevistä hengistä ja perkeleiden opetuksista,
2. Tim. 3:13  Mutta pahoille ja petollisille ihmisille on tapahtuva, jota edemmä sitä pahemmin, sekä viettelijöille että vietellyille.
Jaak. 1:26  Mutta jos joku teistä näkyy jumalinen olevan, ja ei suista kieltänsä, vaan viettelee sydämensä, sen jumalanpalvelus on turha.
1. Joh. 2:26  Nämä minä teille niistä kirjoitin, jotka teitä viettelevät.
2. Joh. 1:7  Sillä monta viettelijää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jeesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on viettelijä ja antikristus.
Ilm. 2:20  Vaan minulla on vähä sinua vastaan, että sallit sen vaimon Jesabelin, joka itsensä profeetaksi sanoo, opettavan ja minun palvelijoitani viettelevän, salavuoteudessa makaavan ja epäjumalan uhria syövän.
Ilm. 12:9  Ja suuri lohikäärme, vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee, hän heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä myös hänen kanssansa heitettiin sinne.
Ilm. 13:14  Ja viettelee maan asuvia niillä ihmeillä, joita hänen oli annettu pedon edessä tehdä, sanoen maan asuville, että he tekisivät pedon kuvan, jolla miekan haava on, ja joka virkosi.
Ilm. 19:20  Ja peto otettiin kiinni, ja hänen kanssansa väärä profeetta, joka ihmeitä hänen edessänsä teki, joilla hän niitä vietteli, jotka pedon merkin ottivat, ja jotka hänen kuvaansa kumarsivat: nämä kaksi ovat elävältä tuliseen järveen heitetyt, joka tulikivestä paloi.
Ilm. 20:3  Ja heitti hänen syvyyteen, ja sulki hänen, ja lukitsi päältä, ettei hänen enempi pitäisi pakanoita viettelemän, siihen asti kuin tuhannen vuotta kuluu; ja sitten pitää hän vähäksi hetkeksi päästettämän.
Ilm. 20:8  Ja hän menee ulos pakanoita viettelemään, jotka neljällä maankulmalla ovat, Goog ja Magoog, että hän heitä sotaan kokoaisi, joidenka luku on niin kuin meren santa.
Ilm. 20:10  Ja perkele, joka heitä vietteli, heitettiin tuliseen ja tulikiviseen järveen, jossa sekä peto että väärä profeetta olivat. Ja ne pitää vaivattaman päivää ja yötä iankaikkisesta iankaikkiseen.

RIKKAKASVIT JA HUONOT HEDELMÄT
Jes. 5:6  Minä tahdon sen saattaa autioksi, ettei kenkään pidä hänessä leikkaaman eli kaivaman, vaan ohdakkeita ja orjantappuroita pitää hänessä kasvaman: ja tahdon pilviä kieltää satamasta hänen päällensä.
Jes. 7:23  Sillä siihen aikaan tapahtuu, että kussa nyt on tuhannen viinipuuta, jotka maksavat tuhannen hopeapenninkiä, siellä pitää orjantappurat ja ohdakkeet oleman.
Matt. 7:16  Heidän hedelmistänsä te tunnette heidät: hakeeko joku viinimarjoja orjantappuroista, taikka viikunoita ohdakkeista?
Hepr. 6:8  Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kasvaa, se on kelvoton ja lähin kirousta, jonka loppu on, että se poltetaan.
Matt. 3:10  Mutta jo myös on kirves pantu puiden juurelle: sen tähden jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään.
Matt. 7:17  Niin jokainen hyvä puu kasvaa hyvät hedelmät; mutta mädännyt puu kasvaa häijyt hedelmät.
Matt. 7:18  Hyvä puu ei taida häijyjä hedelmiä kasvaa, eikä mädännyt puu hyviä hedelmiä kasvaa.
Matt. 7:19  Jokainen puu, joka ei kasva hyvää hedelmää, hakataan pois, ja tuleen heitetään.
Matt. 7:20  Sen tähden tuntekaa heitä hedelmistänsä.

HYVÄT HEDELMÄT
Joh. 12:24  Totisesti, totisesti sanon minä teille: ellei maahan pudonnut nisun jyvä kuole, niin se jää yksinänsä; mutta jos se kuolee, niin se tuo paljon hedelmää.
Joh. 15:2  Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois, ja jokaisen, joka hedelmän kantaa, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
Joh. 15:4  Pysykää te minussa, ja minä teissä. Niin kuin ei oksa taida itsestänsä hedelmää kantaa, ellei hän viinipuussa kiinni ole, niin ette tekään, jollette minussa pysy.
Joh. 15:5  Minä olen viinipuu, te olette oksat: joka minussa pysyy ja minä hänessä, hän kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua ette voi mitään tehdä.
Joh. 15:8  Siinä minun Isäni kunnioitetaan, että te paljon hedelmää kantaisitte, ja tulette minun opetuslapsikseni.
Room. 6:22  Mutta, että te nyt olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, niin teillä on teidän hedelmänne pyhyyteen, mutta lopuksi iankaikkinen elämä.
Gal. 5:22  Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.


JUOPUMINEN PYHÄN HENGEN VAIKUTUKSESTA
Ps. 36:8  He juopuvat sinun huoneesi runsaasta tavarasta, ja sinä juotat heitä hekumallasi niin kuin virralla.
Jes. 35:6  Silloin rammat hyppäävät niin kuin peurat, ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen; sillä korvessa pitää vedet vuotaman, ja virrat erämaassa.

JUOPUMINEN, PÄIHTYMINEN PAHAN HENGEN, ALKOHOLIN, HUUMEIDEN VAIKUTUKSESTA
Jes. 29:9  Olkaa hitaat ja ihmetelkäät, eläkää hekumassa, huutakaat, ja juopukaat, ei kuitenkaan viinasta; horjukaat, ei kuitenkaan väkevästä juomasta.
 Ef. 5:18  Ja älkää juopuko viinistä, josta paha meno tulee, vaan olkaa täytetyt (Pyhällä) Hengellä.
3. Moos. 10:9  Viinaa ja väkevää juomaa ei pidä sinun juoman, eikä sinun poikasi sinun kanssa, koska te menette seurakunnan majaan, ettette kuolisi: se pitää oleman iankaikkinen sääty teidän sukukunnillenne,
Tuom. 13:14  Ei hänen pidä syömän siitä, mikä viinipuusta tullut on, ja ei hänen pidä viinaa taikka väkevää juomaa juoman eikä mitään saastaista syömän: kaikki kuin minä hänelle käskin, pitää hänen pitämän.
Sananl. 20:1  Viina tekee pilkkaajaksi, ja väkevät juotavat tekevät tyhmäksi: joka niitä halajaa, ei hän ikinä viisaaksi tule.
Sananl. 21:17  Joka hekumaa rakastaa, se tulee köyhäksi; ja joka viinaa ja öljyä rakastaa, ei hän tule rikkaaksi.
Jes. 5:12  Joilla ovat kanteleet, harput, rummut, huilut, ja viinaa heidän pidoissansa; ja ei katso Herran tekoa, eikä tottele hänen käsialaansa.
Hes. 44:21  Ei myös yksikään pappi pidä viinaa juoman, kuin hänen sisimmäiseen kartanoon sisälle menemän pitää.
Luuk. 1:15  Sillä hän tulee suureksi Herran edessä, ja viinaa ja väkevää juomaa ei hän juo, ja hän täytetään Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdusta.
Joel 1:5  Herätkää juopuneet, ja itkekää ja ulvokaa kaikki viinan juomarit nuoren viinan tähden; sillä se on temmattu pois teidän suustanne.
Luuk. 12:45  Mutta jos palvelija sanoo sydämessänsä: minun Herrani viipyy tulemasta, ja rupeaa palkollisia hosumaan, ja syömään ja juomaan ja juopumaan,
Luuk. 21:34  Mutta kavahtakaat, ettei teidän sydämenne koskaan raskauteta ylensyömisestä ja juopumisesta ja elatuksen murheesta, ja se päivä tulee äkisti teidän päällenne.
Room. 13:13  Vaeltakaamme soveliaasti, niin kuin päivällä: ei ylensyömisessä, eikä juopumisessa, ei kammioissa, eikä haureudessa, ei riidassa ja kateudessa,
Gal. 5:21  Pahansuopuus, murha, juopumus, ylensyöminen ja muut senkaltaiset, joista minä teille edellä sanon, niin kuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän.
Ef. 5:18  Ja älkää juopuko viinasta, josta paha meno tulee, vaan olkaa täytetyt (Pyhällä) Hengellä.
1. Tess. 5:7  Sillä jotka makaavat, ne yöllä makaavat, ja ne, jotka juopuvat, ne yöllä juovuksissa ovat.
1. Piet. 4:3  Sillä kyllä siinä on, että me edesmenneen ajan elämästä kulutimme pakanain mielen jälkeen, vaeltaessamme irstaudessa, himoissa, juopumisessa, ylensyömisessä, ylenjuomisessa ja hirmuisissa epäjumalan palveluksissa.
Ilm. 17:2  Jonka kanssa maan kuninkaat huorin tehneet ovat, ja ne, jotka maan päällä asuvat, ovat hänen huoruutensa viinasta juopuneet.
Ilm. 17:6  Ja minä näin vaimon juopuneena pyhäin ja Jeesuksen todistajain verestä; ja minä ihmettelin suuresti, kuin minä sen näin.


HYPPÄÄMINEN, KIITTÄMINEN PYHÄN HENGEN VAIKUTUKSESTA
2. Sam. 6:14  Ja Daavid hyppäsi kaikella voimalla Herran edessä ja hän oli vaatetettu liinaisella päällisvaatteella.
Jes. 38:19  Vaan ainoastansa elävät kiittävät sinua, niin kuin minäkin nyt teen; isän pitää lapsillensa sinun totuuttasi ilmoittaman.
Ps. 23:5  Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni kohdalle: sinä voitelet minun pääni öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Luuk. 1:41  Ja tapahtui, kuin Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hyppäsi lapsi hänen kohdussansa. Ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä,
Luuk. 1:44  Sillä katso, kuin sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hyppäsi lapsi ilosta minun kohdussani.
Luuk. 15:25  Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla, ja kuin hän tuli ja huonetta lähestyi, kuuli hän laulun ja hypyt.
Jes. 55:12  Sillä ilossa teidän pitää lähtemän ja rauhassa saatettaman; vuoret ja kukkulat pitää teidän edessänne kiitosta veisaaman, ja kaikki puut kedolla käsillänsä yhteen lyömän.

MAALLINEN TANSSI JA MUU PAHOJA HIMOJA RUOKKIVA ON EPÄJUMALANPALVELUSTA.
2. Moos. 32:19  Ja koska hän lähestyi leiriä, näki hän vasikan ja tanssin. Ja Mooseksen viha julmistui, ja heitti pois käsistänsä taulut, ja löi ne rikki vuoren alla.
3. Moos. 26:1  Ei teidän pidä tekemän teillenne epäjumalia, ei kuvia, eikä myös patsaita pystyttämän teillenne, eikä myös yhtään merkkikiveä paneman teidän maallanne, kumartaaksenne niitä; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne.
Mark. 6:22  Ja Herodiaksen tytär tuli sisälle ja tanssi, ja se kelpasi Herodekselle ja ynnä aterioiville, sanoi kuningas piialle: ano minulta mitäs tahdot, ja minä annan sinulle.
Valit. 5:15  Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.
Room. 12:2  Ja älkää sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaa teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi.

ETTEI HUONOSTI KÄVISI ON OTETTAVA VAARI JUMALAN SANASTA
1 Minun lapsukaiseni! näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edestä vastaaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka vanhurskas on,
2 Ja hän on sovinto meidän syntiemme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä.
3 Ja siitä me ymmärrämme, että me hänen tunnemme, jos me hänen käskynsä pidämme.
4 Joka sanoo: minä tunnen hänen, ja ei pidä hänen käskyjänsä, hän on valehtelija, ja ei hänessä ole totuus.
5 Mutta joka hänen sanansa pitää, totisesti on Jumalan rakkaus hänessä täydellinen. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6 Joka sanoo itsensä hänessä pysyvän, hänen pitää niin vaeltaman kuin hänkin vaelsi.
7 Rakkaat veljet, en minä uutta käskyä teille kirjoita, vaan vanhan käskyn, joka teillä alusta oli. Vanha käsky on se sana, jonka te alusta kuulitte.
8 Minä kirjoitan teille taas uuden käskyn, se mikä hänessä totinen on, ja teissä myös; sillä pimeys on mennyt pois ja totinen valkeus nyt paistaa.
9 Joka sanoo valkeudessa olevansa ja vihaa veljeänsä, hän on vielä pimeydessä.
10 Joka veljeänsä rakastaa, se pysyy valkeudessa ja ei hänessä ole pahennusta.
11 Mutta joka veljeänsä vihaa, hän on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä tiedä, kuhunka hän menee; sillä pimeydet ovat hänen silmänsä sokaisseet.
12 Rakkaat poikaseni, minä kirjoitan teille, että teille synnit anteeksi annetaan hänen nimensä tähden.
13 Minä kirjoitan teille, isät; sillä te tunsitte hänen, joka alusta on. Minä kirjoitan teille nuorukaiset, sillä te voititte pahan. Minä kirjoitan teille, lapsukaiseni; sillä te tunsitte Isän.
14 Minä kirjoitin teille, isät; sillä te tunsitte sen, joka alusta on. Minä kirjoitin teille, nuorukaiset; sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette pahan voittaneet.
15 Älkää maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
16 Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
17 Ja maailma katoaa ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika, ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin nyt myös monta antikristusta rupeaa olemaan; sillä me tunnemme, että viimeinen aika on.
19 He ovat meistä lähteneet, mutta ei he olleet meistä; sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat meidän kanssamme pysyneet: mutta että ne julki tulisivat, ettei he kaikki ole meistä.
20 Ja teillä on voide häneltä, joka pyhä on, ja te tiedätte kaikki.
21 En minä teille kirjoittanut niin kuin totuuden tietämättömille, vaan niin kuin sen tietäville, ja ettei yksikään valhe ole totuudesta.
22 Kuka on valehtelija, vaan se, joka kieltää Jeesuksen olevan Kristuksen? Se on antikristus, joka kieltää Isän ja Pojan.
23 Jokainen, joka kieltää Pojan, ei hänellä Isääkään ole.
24 Mitä te siis alusta kuulitte, se teissä pysykään: jos se teissä pysyy, minkä te alusta kuulitte, niin te myös Pojassa ja Isässä pysytte.
25 Ja tämä on se lupaus, jonka hän meille luvannut on, sen iankaikkisen elämän.
26 Nämä minä teille niistä kirjoitin, jotka teitä viettelevät.
27 Ja se voide, jonka te häneltä saaneet olette, pysyy teissä, ja ette tarvitse, että joku teitä opettaa; vaan niin kuin se voide teitä kaikista opettaa, niin on se tosi ja ei valhe, ja niin kuin se teitä opetti, niin myös te hänessä pysykäät, (Pyhän Hengen voide)
28 Ja nyt, lapsukaiseni, pysykää hänessä: että kuin hän ilmestyy, meillä olisi turva, ettemme hänen edessänsä häpeään tulisi hänen tulemisessansa.
29 Jos te tiedätte, että hän vanhurskas on, niin tietäkää myös, että jokainen, joka vanhurskautta tekee, se on syntynyt hänestä.

Ilm. 1:8  Minä olen A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra, joka on, joka oli, ja joka tuleva on, kaikkivaltias.
Ilm. 21:6  Ja hän sanoi minulle: Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Ilm. 22:13  Minä olen A ja O, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen.

HAKEMISTO