5.11.2017

JEESUS KRISTUS ON RAAMATUN HERRA JA KUNINGAS

Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi


HAKEMISTO


JUMALAN SIUNAAMAA, RAUHALLISTA, ONNELLISTA, HYVÄÄ JOULUA JA UUTTA VUOTTA!

Biblia 1776
Kol. 1:16  Sillä Hänen kauttansa ovat kaikki luodut, jotka taivaassa ja maan päällä ovat, näkyväiset ja näkymättömät, thronit ja herraudet, vallat ja hallitukset: ne ovat kaikki Hänen kauttansa ja häneen luodut. 

Loppuun on lisätty LISÄÄ KRISTUKSESTA.
KRISTUS ON SEURAKUNNAN PÄÄ JA SEURAKUNTA ON KRISTUKSEN JAKAMATON RUUMIS. KRISTUS JA HÄNEN SEURAKUNTANSA OVAT YHTÄ. JEESUS ON JUMALAN VALTAKUNNAN KUNINGAS. JEESUKSESTA EI PÄÄSE OSALLISEKSI ILMAN KRISTUKSEN SEURAKUNTAA. EIKÄ OIKEATA SEURAKUNTAA OLE ILMAN KRISTUSTA. JEESUS ON OMIENSA KANSSA MAAILMAN LOPPUUN ASTI. KRISTUS JA JUMALAN VALTAKUNTA YHDESSÄ ON KESKEINEN. KRISTUS ON LIHAAN TULLUT IHMISENÄ OLLESSAAN, OMISSANSA, SEURAKUNNASSANSA, PYHÄSSÄ HENGESSÄ SAARNATUSSA JUMALAN SANASSA YHDESSÄ LAUMASSA OLEVIEN JEESUKSEN OMIEN KAUTTA TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ - ANTIKRISTUKSEN HENKI JA VÄÄRÄT OPETUKSET EIVÄT TÄTÄ TUNNUSTA.

EKSKLUSIIVISUUS JA SAARNAVIRAN JATKUMO OVAT RAAMATULLISIA, ULKONAINEN JA SISÄINEN

 Johannes 1
1 Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.
2 Tämä oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus,
5 Ja valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys käsittänyt.
6 Yksi mies oli lähetetty Jumalalta, jonka nimi oli Johannes:
7 Se tuli valkeudesta todistamaan, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut valkeus, mutta hän oli lähetetty valkeudesta todistamaan.
9 Se oli totinen valkeus, joka valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat;
10 Se oli maailmassa, ja maailma oli hänen kauttansa tehty, ja ei maailma häntä tuntenut.
11 Hän tuli omillensa, ja ei hänen omansa häntä ottaneet vastaan,
12 Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle,
13 Jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä, ja huusi, sanoen: tämä oli se, josta minä sanoin: minun jälkeeni on tuleva, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli ennen kuin minä.
16 Ja me olemme kaikki hänen täydellisyydestänsä saaneet ja armon armosta.
17 Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jeesuksen Kristuksen kautta tullut.
18 Ei ole kenkään koskaan Jumalaa nähnyt: ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, hän ilmoitti meille.


1. Moos. 3:15  Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkemaan sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.
1. Moos. 4:26  Ja Set myös siitti pojan, ja kutsui hänen Enos. Silloin ruvettiin saarnaamaan Herran nimestä.
1. Moos. 22:18  Ja sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman, ettäs minun äänelleni kuuliainen olit.
Matt. 13:38  Mutta pelto on maailma; vaan hyvä siemen, ne ovat valtakunnan lapset; mutta ohdakkeet ovat pahan lapset.
Matt. 13:23  Mutta hyvään maahan kylvetty on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää, joka tosin tuottaa hedelmän ja tekee, muutama satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen, muutama kolmenkymmenen kertaisen.
Jaak. 1:18  Hän on meidät synnyttänyt tahtonsa jälkeen totuuden sanalla, että me uutiset hänen luontokappaleistansa olisimme.
Ps. 134:3  Herra siunatkoon sinua Siionista, joka taivaan ja maan tehnyt on.
1. Aik. 16:2  Ja kuin David oli täyttänyt polttouhrit ja kiitosuhrit, siunasi hän kansaa Herran nimeen,

Ps. 72:17  Hänen nimensä pysyy ijankaikkisesti: niinkauvan kuin aurinko on, ulottuu hänen nimensä jälkeentulevaisille; ja he tulevat siunatuksi hänen kauttansa: kaikki pakanat ylistävät häntä.
Ap. t. 4:10-12  Niin olkoon teille ja kaikelle Israelin kansalle tiettävä, että Jesuksen Kristuksen Natsarealaisen nimeen, jonka te ristiinnaulitsitte, jonka Jumala kuolleista herätti, sen kautta tämä seisoo teidän edessänne terveenä. Hän on se kivi, joka teiltä rakentajilta hyljätty on, joka on nurkkakiveksi tullut. Ja ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaaksi tuleman.
Matt. 25:34  Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta.
Luuk. 24:47  Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.
Joh. 20:31  Mutta nämät ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että te saisitte elämän uskon kautta hänen nimeensä.
Job 19:25  Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Sananl. 8:22  Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
Sananl. 8:30  Silloin minä hänen kanssansa vaikutin, ja iloitsin joka päivä, ja leikitsin hänen hänen edessänsä joka aika;
Sananl. 8:31  Ja leikitsin maan piirin päällä; ja minun iloni on olla ihmisten lasten kanssa.
Jes. 7:14  Sentähden antaa itse Herra teille merkin: katso, neitsy siittää ja synnytää pojan, sen nimi pitää kutsuttaman Immanuel.
Jes. 9:6-7  Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka hartioilla herraus on; ja hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Ijankaikkinen Isä, Rauhan päämies: Että hänen herrautensa pitää suureksi tuleman, ja ei rauhalla loppua, Davidin istuimelle ja hänen valtakunnallensa, valmistamaan sitä ja vahvistamaan tuomiolla ja vanhurskaudella: hamasta nyt niin ijankaikkiseen on Herran Jumalan Zebaotin kiivaus tämän tekevä.
Jes. 59:20  Ja Zionille on tuleva vapahtaja, ja niille, jotka kääntyvät pois synneistä Jakobissa, sanoo Herra.
Matt. 1:21  Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jeesus; sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
Luuk. 2:11  Teille on tänäpäivänä syntynyt vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Davidin kaupungissa.
Joh. 1:14  Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.
Matt. 1:1  Jeesuksen Kristuksen syntymäkirja, Davidin pojan, Abrahamin pojan.
Matt. 1:16  Jakob siitti Josephin, Marian miehen, josta (Mariasta) on syntynyt Jeesus, joka kutsutaan Kristus.
Matt. 1:18  Jeesuksen Kristuksen syntymys oli näin: koska Maria hänen äitinsä oli Josephiin kihlattu, ennen kuin he yhteen tulivat, löyttiin hän raskaaksi Pyhästä Hengestä.
Matt. 16:20  Niin hän haastoi opetuslapsiansa kellenkään sanomasta, että hän oli Jeesus Kristus.
Matt. 26:63  Mutta Jeesus oli ääneti. Ja pappein päämies vastasi ja sanoi hänelle: minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, ettäs sanot meille, jos olet Kristus, Jumalan Poika.
Matt. 27:17  Kuin he siis koossa olivat, sanoi Pilatus heille: kumman te tahdotte, että minä päästän teille? Barabbaan, taikka Jeesuksen, joka kutsutaan Kristus?
Matt. 27:22  Pilatus sanoi heille: mitä siis minun pitää tekemän Jeesukselle, joka kutsutaan Kristus? Sanoivat he kaikki hänelle: ristiinnaulittakaan.
Mark. 1:1  Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku.
Mark. 12:35  Ja Jeesus vastasi ja sanoi, opettain templissä: kuinka sanovat kirjanoppineet, että Kristus on Davidin poika?
Joh. 1:17  Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jeesuksen Kristuksen kautta tullut.
Joh. 17:3  Mutta tämä on ijankaikkinen elämä, että he sinun ainoan totisen Jumalan tuntisivat, ja jonkas lähetit, Jeesuksen Kristuksen.
Joh. 20:31  Mutta nämät ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että te saisitte elämän uskon kautta hänen nimeensä.
Ap. t. 2:36  Niin pitää siis totisesti kaiken Israelin huoneen tietämän, että Jumala on tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte, Herraksi ja Kristukseksi tehnyt.
Ap. t. 2:38  Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Ap. t. 3:6  Niin Pietari sanoi: hopiaa ja kultaa ei minulla ole; vaan sitä mitä minulla on, annan minä sinulle: Jeesuksen Kristuksen Natsarealaisen nimeen nouse ja käy.
Ap. t. 3:20  Ja hän lähettää sen, josta teille ennen saarnattu on, Jeesuksen Kristuksen,
Ap. t. 4:10  Niin olkoon teille ja kaikelle Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen Natsarealaisen nimeen, jonka te ristiinnaulitsitte, jonka Jumala kuolleista herätti, sen kautta tämä seisoo teidän edessänne terveenä.
Ap. t. 5:42  Ja ei lakanneet joka päivä templissä ja joka huoneessa opettamasta ja saarnaamasta evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.
Ap. t. 8:12  Mutta kuin he uskoivat Philippuksen, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he kastettiin sekä miehet että vaimot.
Ap. t. 8:37  Mutta Philippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi.
Ap. t. 9:34  Ja Pietari sanoi hänelle: Eneas, Jeesus Kristus sinun paratkoon! nouse ja tee itse vuotees; ja hän kohta nousi.
Ap. t. 10:36  Sen sanan, jonka Jumala Israelin lapsille lähetti ja julisti rauhan Jeesuksen Kristuksen kautta, joka kaikkein Herra on,
Ap. t. 11:17  Että nyt Jumala yhdenkaltaisen lahjan heille antoi kuin meillekin, jotka Herran Jeesuksen Kristuksen päälle uskoimme: mikäs minä olisin, joka voisin kieltää Jumalaa?
Ap. t. 15:11  Vaan me uskomme Herran Jeesuksen Kristuksen armon kautta autuaaksi tulevamme niinkuin hekin.
Ap. t. 15:26  Jotka miehet ovat sielunsa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden alttiiksi antaneet.
Ap. t. 16:18  Ja sitä hän teki monta päivää. Mutta Paavali otti sen pahaksi, käänsi itsensä ja sanoi sille hengelle: minä käsken sinun Jeesuksen Kristuksen nimeen hänestä mennä ulos; ja hän läksi ulos sillä hetkellä.
Ap. t. 16:31  Mutta he sanoivat: usko Herran Jeesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huonees autuaaksi tulee.
Ap. t. 17:3  Selitti ne ja todisti, että Kristuksen tuli kärsiä ja nousta ylös kuolleista, ja että tämä Jeesus, josta minä (sanoi hän,) teille ilmoitan, on Kristus.
Ap. t. 18:5  Mutta kuin Silas ja Timoteus Makedoniasta tulivat, oli Paavali hengeltä vaadittu, ja todisti Juudalaisille, että Jeesus on Kristus.
Ap. t. 18:28  Sillä hän voitti miehuullisesti Juudalaiset ja osoitti julkisesti Raamatuista, että Jeesus on Kristus.
Ap. t. 19:4  Niin sanoi Paavali: Johannes tosin kasti parannuksen kasteella, sanoen kansalle, että heidän piti uskoman sen päälle, joka hänen jälkeensä tuleva oli, se on, Kristuksen Jeesuksen päälle.
Ap. t. 20:21  Todistain sekä Juudalaisille että Grekiläisille sitä kääntymystä, joka Jumalan tykö on, ja sitä uskoa, joka meidän Herran Jeesuksen Kristuksen päälle on.
Ap. t. 28:31  Ja saarnasi Jumalan valtakunnasta, ja opetti Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kaikella uskalluksella, ja ei häntä yksikään kieltänyt.
Room. 1:1  Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelia, kutsuttu apostoliksi, eroitettu Jumalan evankeliumiin,
Room. 1:4  Ja on väkevästi ilmoitettu Jumalan Pojaksi pyhityksen hengen jälkeen, että hän on noussut ylös kuolleista,) se on, Jeesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme,
Room. 1:6  Joista tekin olette Jeesuksen Kristuksen kutsutut:
Room. 1:7  Kaikille, jotka Roomissa ovat, Jumalan rakkaille ja kutsutuille pyhille: armo olkoon teidän kanssanne, ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Room. 1:8  Ensin kiitän minä Jumalaani, Jeesuksen Kristuksen kautta, teidän kaikkein tähtenne, että teidän uskoanne kaikessa maailmassa mainitaan.
Room. 2:16  Sinä päivänä, jona Jumala ihmisten salaisuudet on tuomitseva, minun evankeliumini perästä Jeesuksen Kristuksen kautta.
Room. 3:22  Se Jumalan vanhurskaus, (sanon minä), joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkein tykö ja kaikkein päälle, jotka uskovat: sillä ei ole yhtään eroitusta.
Room. 3:24  He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi, hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa,
Room. 5:1  Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta,
Room. 5:11  Mutta ei ainoasti siitä, vaan me kerskaamme myös Jumalasta, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovinnon saaneet.
Room. 5:15  Mutta ei niin lahjan kanssa ole kuin synnin; sillä jos monta ovat sen yhden synnin tähden kuolleet, niin on paljoa enemmin Jumalan armo ja lahja sen yhden ihmisen Jeesuksen Kristuksen armossa monen päälle runsaasti tullut.
Room. 5:17  Sillä jos kuolema on yhden synnin tähden vallinnut sen yhden kautta, paljoa enemmin ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan yltäkylläisyyden, pitää vallitsemassa elämässä yhden Jeesuksen Kristuksen kautta.
Room. 5:21  Että niinkuin synti on vallinnut kuolemaan, niin myös armo on vallitseva vanhurskauden kautta ijankaikkiseen elämään, Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.
Room. 6:3  Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jeesuksessa Kristuksessa kastetut, me olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Room. 6:11  Niin myös te siksi teitänne pitäkäät, että te olette kuolleet synnille, mutta elätte Jumalalle, Jeesuksen Kristuksen meidän Herran kautta.
Room. 6:23  Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.
Room. 7:25  Minä kiitän Jumalaa Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Niin minä itse palvelen nyt mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Room. 8:1  Niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat, ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen.
Room. 8:2  Sillä hengen laki, joka eläväksi tekee Kristuksessa Jeesuksessa, on minun synnin ja kuoleman laista vapahtanut.
Room. 8:11  Jos nyt sen Henki, joka Jeesuksen kuolleista herätti, asuu teissä, niin myös se, joka Kristuksen kuolleista herätti, on teidän kuolevaiset ruumiinne eläväksi tekevä, sen teissä asuvaisen hengen kautta.
Room. 8:39  Eikä korkeus, eikä syvyys, eli joku muu luontokappale taida meitä Jumalan rakkaudesta eroittaa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.
Room. 13:14  Vaan pukekaat päällenne Herra Jeesus Kristus ja älkäät holhoko ruumistannen haureuteen.
Room. 15:5  Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala antakoon teille, että te keskenänne yksimieliset olisitte Jeesuksen Kristuksen perään:
Room. 15:6  Että te yksimielisesti yhdestä suusta kiittäisitte Jumalaa ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isää.
Room. 15:8  Mutta minä sanon: Jeesus Kristus on ollut ympärileikkauksen palvelia Jumalan totuuden tähden, vahvistamaan sitä lupausta, joka isille tapahtunut oli.
Room. 15:16  Että minun pitää oleman pakanain seassa Jeesuksen Kristuksen palvelian, Jumalan evankeliumia uhraamassa, että pakanatkin olisivat Jumalalle otollinen uhri, Pyhän Hengen kautta pyhitetty.
Room. 15:17  Sentähden minulla on se, josta minä Jeesuksessa Kristuksessa kerskaan, niissä mitkä Jumalan ovat.
Room. 15:30  Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta, että te minun kanssani kilvoittelisitte rukouksissa minun edestäni Jumalan tykö:
Room. 16:3  Tervehtikäät Priskillaa ja Akvilaa, minun auttajiani Kristuksessa Jeesuksessa,
Room. 16:18  Sillä ei senkaltaiset Herraa Jeesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.
Room. 16:20  Mutta rauhan Jumala on tallaava saatanan pian teidän jalkainne alle. Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne! Amen.
Room. 16:24  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkein kanssanne! Amen.
Room. 16:25  Mutta hänelle, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan jälkeen, sen salaisuuden ilmestyksen jälkeen, joka ijäisiin aikoihin on salattu ollut,
Room. 16:27  Jumalalle, joka yksinänsä viisas on, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta ijankaikkisesti! Amen!
1. Kor. 1:1  Paavali, kutsuttu Jeesuksen Kristuksen apostoliksi Jumalan tahdon kautta, ja Sostenes veli,
1. Kor. 1:2  Sille Jumalan seurakunnalle, joka on Korintossa, pyhitetyille Kristuksessa Jeesuksessa, kutsutuille pyhille ynnä kaikkein niiden kanssa, jotka meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä avuksensa huutavat, jokaisessa heidän ja meidän siassamme.
1. Kor. 1:3  Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
1. Kor. 1:4  Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne, sen Jumalan armon edestä, joka teille Jeesuksessa Kristuksessa annettu on:
1. Kor. 1:7  Niin ettei teiltä jossakussa lahjassa mitään puutu, jotka odotatte meidän Herran Jeesuksen Kristuksen ilmoitusta,
1. Kor. 1:8  Joka myös teitä loppuun asti vahvistaa, että te olisitte nuhteettomat meidän Herran Jeesuksen Kristuksen päivänä.
1. Kor. 1:9  Sillä Jumala on uskollinen, jonka kautta te kutsutut olette hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen.
1. Kor. 1:10  Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.
1. Kor. 1:30  Mutta te olette hänestä Kristuksessa Jeesuksessa, joka meille on Jumalalta tehty viisaudeksi, ja vanhurskaudeksi, ja pyhitykseksi ja lunastukseksi:
1. Kor. 2:2  Sillä en minä itsiäni pitänyt teidän seassanne mitäkään tietämäni, vaan ainoasti Jeesuksen Kristuksen ja sen ristiinnaulitun.
1. Kor. 3:11  Sillä muuta perustusta, ei taida yksikään panna, vaan sen, joka pantu on, joka on Jeesus Kristus.
1. Kor. 4:15  Sillä ehkä teillä olis kymmenentuhatta opettajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä olen teitä Kristuksessa Jeesuksessa siittänyt evankeliumin kautta.
1. Kor. 5:4  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, teidän kokoontulemisessanne, ynnä minun henkeni kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimalla,
1. Kor. 8:6  Niin on kuitenkin meillä yksi Jumala, Isä, josta kaikki ovat, ja me hänessä, ja yksi Herra Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki ovat, ja me hänen kauttansa.
1. Kor. 9:1  Enkö minä ole apostoli? Enkö minä vapaa ole? Enkö minä meidän Herraa Jeesusta Kristusta nähnyt? Ettekö te ole minun työni Herrassa?
1. Kor. 15:31  Minä kuolen joka päivä meidän kerskaamisen puolesta, joka minulla on Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.
1. Kor. 15:57  Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka meille voiton antanut on meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta!
1. Kor. 16:22  Joka ei Herraa Jeesusta Kristusta rakasta, se olkoon anatema maranata.
1. Kor. 16:23  Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne!
1. Kor. 16:24  Minun rakkauteni olkoon kaikkein teidän kanssanne Kristuksessa Jeesuksessa! Amen!
2. Kor. 1:1  Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan tahdon kautta, ja Timoteus veli, Jumalan seurakunnalle, joka on Korintossa, ja kaikille pyhille, jotka koko Akajassa ovat:
2. Kor. 1:2  Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
2. Kor. 1:3  Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, laupiuden Isä, ja kaiken lohdutuksen Jumala!
2. Kor. 1:19  Sillä Jumalan Poika, Jeesus Kristus, joka teidän seassanne meiltä saarnattu on, nimittäin minulta ja Silvanukselta ja Timoteukselta, ei ollut niin ja ei, vaan oli hänessä niin.
2. Kor. 4:5  Sillä emme itse meistämme saarnaa, vaan Kristuksesta Jeesuksesta, että hän on Herra; mutta me olemme teidän palvelianne Jeesuksen tähden.
2. Kor. 4:6  Että Jumala, joka käski valkeuden pimeydestä paistaa, se paisti tunnon valkeuden meidän sydämissämme Jumalan kirkkaudesta Jeesuksen Kristuksen kasvoissa.
2. Kor. 5:18  Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jeesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
2. Kor. 8:9  Sillä te tiedätte meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armon, että hän rikkaana ollessansa tuli kuitenkin teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyytensä kautta rikkaaksi tulisitte.
2. Kor. 11:31  Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, joka olkoon ylistetty ijankaikkisesti! tietää, etten minä valehtele.
2. Kor. 13:5  Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, kokekaat teitänne: eli ettekö te itsiänne tunne, että Jeesus Kristus on teissä? ellei niin ole, että te kelvottomat olette.
2. Kor. 13:14  (13:13) Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkein teidän kanssanne! Amen.
Gal. 1:1  Paavali, apostoli, (ei ihmisiltä eikä ihmisten kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka hänen kuolleista herättänyt on,)
Gal. 1:3  Armo olkoon teille ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Gal. 1:12  Sillä en minä ole sitä ihmiseltä saanut enkä oppinut, vaan Jeesuksen Kristuksen ilmoituksesta.
Gal. 2:4  Sillä kuin muutamat väärät veljet tunkeutuivat sisälle, ja jo olivat tulleet sisälle koettelemaan meidän vapauttamme, joka meillä Kristuksessa Jeesuksessa on, että he meitä orjuuteen vaatisivat;
Gal. 2:16  Että me tiedämme, ettei ihminen lain töiden kautta vanhurskaaksi tule, vaan uskon kautta Jeesuksen Kristuksen päälle: niin me myös olemme uskoneet Jeesuksen Kristuksen päälle, että me vanhurskaaksi tulemme uskon kautta Kristuksen päälle, ja emme lain töiden kautta, sentähden ettei yksikään liha tule lain töiden kautta vanhurskaaksi.
Gal. 3:1  Te hullut Galatalaiset! kuka teidät on vimmannut totuutta uskomasta? joiden silmäin eteen Jeesus Kristus kirjoitettu oli, teidän seassanne ristiinnaulittu.
Gal. 3:14  Että Abrahamin siunaus pitäis pakanain ylitse Jeesuksessa Kristuksessa tuleman, ja me niin saisimme uskon kautta sen luvatun Hengen.
Gal. 3:22  Mutta Raamattu on kaikki sulkenut synnin alle, että lupaus annettaisiin uskon kautta Jeesuksen Kristuksen päälle uskovaisille.
Gal. 3:26  Sillä te olette kaikki Jumalan lapset uskon kautta Jeesuksen Kristuksen päälle.
Gal. 3:28  Ei ole tässä Juudalainen eli Grekiläinen, ei orja eli vapaa, ei mies eli vaimo; sillä te olette kaikki yksi Kristuksessa Jeesuksessa.
Gal. 4:14  Ja minun kiusaustani, jota minä lihan puolesta kärsin, ette ole katsoneet ylön ettekä hyljänneet, vaan korjasitte minun niinkuin Jumalan enkelin, niinkuin Kristuksen Jeesuksen.
Gal. 5:6  Sillä ei Kristuksessa Jeesuksessa ympärileikkaus eikä esinahka mitään kelpaa, vaan usko, joka rakkauden kautta työtä tekee.
Gal. 6:14  Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin, vaan ainoastansa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma minulle ristiinnaulittu on ja minä maailmalle.
Gal. 6:15  Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei ympärileikkaus eikä esinahka mitään kelpaa, vaan uusi luontokappale.
Gal. 6:17  Älköön yksikään tästälähin minua silleen vaivatko; sillä minä kannan minun ruumiissani meidän Herran Jeesuksen Kristuksen arvet.
Gal. 6:18  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, rakkaat veljet, amen!
Ef. 1:1  Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan tahdon kautta, pyhille, jotka Ephesossa asuvat ja Kristuksen Jeesuksen päälle uskovat:
Ef. 1:2  Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Ef. 1:3  Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, joka meitä on siunannut kaikkinaisella hengellisellä siunauksella taivaallisissa Kristuksen kautta.
Ef. 1:5  Ja on säätänyt meitä korjattaa lapsiksensa, Jeesuksen Kristuksen kautta, hyvän tahtonsa jälkeen,
Ef. 1:17  Että meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Jumala, kunnian Isä, antais teille viisauden ja ilmoituksen hengen hänen tuntemiseensa,
Ef. 2:6  Ja on meidät ynnä hänen kanssansa herättänyt, ja istuttanut taivaallisiin menoihin Kristuksessa Jeesuksessa,
Ef. 2:7  Että hän tulevaisilla ajoilla ylönpalttisen armonsa rikkauden hyvyydestänsä meidän kohtaamme Kristuksessa Jeesuksessa osoittais.
Ef. 2:10  Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviin töihin, joihin Jumala meidät on jo ennen vaeltamaan valmistanut.
Ef. 2:13  Mutta nyt te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Jotka muinen taampana olitte, nyt te Kristuksen veren kautta olette lähes päässeet;
Ef. 2:20  Apostolein ja prophetain perustuksen päälle rakennetut, jossa Jeesus Kristus paras kulmakivi on,
Ef. 3:1  Sentähden minä Paavali, Jeesuksen Kristuksen vanki, teidän pakanain tähden;
Ef. 3:9  Ja jokaiselle valkeuteen saattaisin, mikä osallisuus siinä salaisuudessa on, joka ijankaikkisesti on salattu ollut Jumalassa, joka kaikki Jeesuksen Kristuksen kautta luonut on:
Ef. 3:11  Sen ijankaikkisen aivoituksen jälkeen, jonka hän Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme osoittanut on,
Ef. 3:14  Sentähden kumarran minä polveni meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isän puoleen,
Ef. 3:21  Hänelle olkoon kunnia seurakunnassa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, kaikkiin aikoihin ijankaikkisesta niin ijankaikkiseen, amen!
Ef. 5:20  Kiittäin aina Jumalaa ja Isää, jokaisen edestä, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Ef. 6:23  Rauha olkoon veljille, ja rakkaus uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Ef. 6:24  Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jeesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Fil. 1:1  Paavali ja Timoteus, Jeesuksen Kristuksen palveliat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka Philipissä ovat, ynnä piispoille ja palvelioille:
Fil. 1:2  Armo olkoon ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Fil. 1:6  Sen totisesti tietäen, että se, joka teissä on hyvän työn alkanut, on sen Jeesuksen Kristuksen päivään asti päättävä:
Fil. 1:8  Sillä Jumala on minun todistajani, että minä sydämen pohjasta kaikkia teitä Jeesuksessa Kristuksessa halajan,
Fil. 1:11  Täytetyt vanhurskauden hedelmillä, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta teissä tapahtuvat, Jumalan kiitokseksi ja kunniaksi.
Fil. 1:19  Sillä minä tiedän sen minulleni joutuvan autuudeksi teidän rukouksenne ja Jeesuksen Kristuksen hengen avun kautta.
Fil. 1:26  Että teidän kerskaamisenne olis yltäkylläinen Kristuksessa Jeesuksessa minusta, minun läsnäolemiseni kautta taas teidän tykönänne.
Fil. 2:5  Kullakin olkoon se ajatus, joka Kristuksella Jeesuksella oli,
Fil. 2:11  Ja kaikki kielet pitää tunnustaman, että Jeesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi.
Fil. 2:21  Sillä he etsivät kaikki omaansa ja ei niitä mitkä Jeesuksen Kristuksen ovat.
Fil. 3:3  Sillä me olemme se ympärileikkaus, jotka Jumalaa hengessä palvelemme ja kerskaamme meitämme Kristuksessa Jeesuksessa, ja emme turvaa lihaan,
Fil. 3:8  Sillä minä luen kaikki vahingoksi sen ylönpalttisen Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen suhteen, jonka tähden minä olen kaikki vahingoksi lukenut, ja ne raiskana pidän, että minä Kristuksen voittaisin,
Fil. 3:12  Ei niin, että minä sen jo käsittänyt olen, eli jo täydellinen olen; mutta minä ahkeroitsen suuresti, että minä sen myös käsittäisin, niinkuin minäkin Jeesuksessa Kristuksessa käsitetty olen.
Fil. 3:14  Mutta yksi on se: minä unohdan ne, mitkä takaperin ovat, ja kokotan niiden perään, jotka edessä ovat, ja samoan eteenpannun määrän jälkeen, sen kalliin tavaran jälkeen, joka Jumalan kutsumisen kautta ylhäältä Kristuksessa Jeesuksessa ilmoitetaan.
Fil. 3:20  Mutta meidän menomme on taivaissa, josta me myös lunastajaa Herraa Jeesusta Kristusta odotamme,
Fil. 4:7  Ja Jumalan rauha, joka ylitse kaiken ymmärryksen käy, varjelkoon teidän sydämenne ja teidän taitonne Kristuksessa Jeesuksessa.
Fil. 4:19  Mutta minun Jumalani on teille antava, rikkaudestansa kaikki teidän tarpeenne, kunniassa, Jeesuksen Kristuksen kautta.
Fil. 4:21  Tervehtikäät jokaista pyhää Kristuksessa Jeesuksessa. Teitä tervehtivät ne veljet, jotka minun kanssani ovat.
Fil. 4:23  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkein teidän kanssanne, amen!
Kol. 1:1  Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan tahdon kautta, ja veli Timoteus,
Kol. 1:2  Niille, jotka ovat Kolossissa, pyhille ja uskollisille veljille Kristuksessa: armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Kol. 1:3  Me kiitämme Jumalaa ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isää, ja rukoilemme aina teidän edestänne,
Kol. 1:4  Sittekuin me kuulimme teidän uskonne Kristuksessa Jeesuksessa ja teidän rakkautenne kaikkia pyhiä kohtaan,
Kol. 1:28  Jonka me ilmoitamme, ja kaikkia ihmisiä neuvomme, ja kaikkia ihmisiä kaikkinaisessa viisaudessa opetamme, että me jokaisen ihmisen Kristuksessa Jeesuksessa täydelliseksi saattaisimme:
Kol. 2:6  Niinkuin te nyt Herran Jeesuksen Kristuksen olette ottaneet vastaan, niin vaeltakaat hänessä,
1. Tess. 1:1  Paavali ja Silvanus ja Timoteus Tessalonikan seurakunnalle, Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa: armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
1. Tess. 1:3  Ja lakkaamatta muistamme teidän tekojanne uskossa, ja teidän töitänne rakkaudessa, ja teidän kärsivällisyyttänne toivossa, joka on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päälle Jumalan ja meidän Isämme edessä.
1. Tess. 2:14  Sillä te olette tulleet, rakkaat veljet, Jumalan seurakuntain, jotka ovat Juudeassa, tavoittajaksi, Kristuksessa Jeesuksessa, että te olette myös niitä kärsineet teidän omilta langoiltanne, niinkuin hekin Juudalaisilta,
1. Tess. 2:19  Sillä mikä on meidän toivomme taikka ilomme, eli meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te meidän Herran Jeesuksen Kristuksen edessä hänen tulemisessansa?
1. Tess. 3:11  Mutta itse Jumala ja meidän Isämme, ja meidän Herra Jeesus Kristus saattakoon meidän tiemme teidän tykönne.
1. Tess. 3:13  Että hän teidän laittamattomat sydämenne vahvistais pyhyydessä, Jumalan ja meidän Isämme edessä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tulemisessa, kaikkein hänen pyhäinsä kanssa.
1. Tess. 5:9  Sillä ei Jumala ole meitä pannut vihaan, vaan autuutta omistamaan, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta,
1. Tess. 5:18  Kiittäkäät kaikkein edestä; sillä se on Jumalan tahto teistä Kristuksessa Jeesuksessa.
1. Tess. 5:23  Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teitä kokonansa, että koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tulemisessa nuhteetoinna pidettäisiin.
1. Tess. 5:28  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne, amen!
2. Tess. 1:1  Paavali ja Silvanus ja Timoteus Tessalonikan seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa:
2. Tess. 1:2  Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
2. Tess. 1:8  Ja tulen leimauksella, joka niille kostaa, jotka ei Jumalaa tunteneet, ja niille, jotka ei meidän Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia tottele,
2. Tess. 1:12  Että meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimi teissä ylistettäisiin, ja te taas hänessä, meidän Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon kautta.
2. Tess. 2:1  Mutta me rukoilemme teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja meidän kokoontumisemme kautta hänen tykönsä,
2. Tess. 2:14  Johonka hän teitä meidän evankeliumin kautta kutsunut on, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kunnian omaisuuteen.
2. Tess. 2:16  Mutta itse meidän Herra Jeesus Kristus, ja Jumala ja meidän Isämme, joka meitä rakasti ja antoi meille ijankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon armon kautta,
2. Tess. 3:6  Mutta me käskemme teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, että te teitänne eroittaisitte jokaisesta veljestä, joka häijysti itsensä käyttää ja ei sen säädyn jälkeen, jonka hän meiltä saanut on.
2. Tess. 3:12  Mutta senkaltaisia me käskemme ja neuvomme meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta, että he hiljaisuudessa työtä tekisivät ja omaa leipäänsä söisivät.
2. Tess. 3:18  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkein teidän kanssanne, amen!
1. Tim. 1:1  Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan meidän Lunastajamme asetuksen jälkeen, ja Herran Jeesuksen Kristuksen, joka meidän toivomme on,
1. Tim. 1:2  Timoteukselle, minun vakaalle pojalleni uskossa, armo, laupius ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja meidän Herralta Jeesukselta Kristukselta!
1. Tim. 1:12  Ja minä kiitän meidän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka minun voimalliseksi tehnyt on, ja luki minun uskolliseksi, asettain tähän virkaan,
1. Tim. 1:14  Mutta meidän Herramme armo oli sitä runsaampi, uskon ja rakkauden kanssa, joka Kristuksessa Jeesuksessa on.
1. Tim. 1:15  Se on totinen sana ja kaiketi mahdollinen ottaa vastaan, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä vapahtamaan, joista minä suurin olen:
1. Tim. 1:16  Mutta sentähden om minulle laupius tapahtunut, että Jeesus Kristus minussa ensin osoittais kaiken pitkämielisyyden niille esikuvaksi jotka hänen päällensä pitää uskoman ijankaikkiseen elämään.
1. Tim. 2:5  Sillä yksi on Jumala, ja yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
1. Tim. 3:13  Sillä jotka hyvin palvelevat, he hyvän menestyksen ansaitsevat ja suuren vapauden uskossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
1. Tim. 4:6  Kuin nyt senkaltaista veljille opetat, niin sinä Jeesuksen Kristuksen uskollinen palvelia olet, uskon sanoissa, hyvässä opissa kasvatettu, jotka sinä seurannut olet.
1. Tim. 5:21  Minä rukoilen Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja valittuin enkelien edessä, ettäs nämät pidät ilman valitsemista, ja älä mitään tee toisen puolta pitäin.
1. Tim. 6:3  Jos joku toisin opettaa, ja ei pysy meidän Herran Jeesuksen Kristuksen terveellisissä sanoissa ja siinä opissa, joka jumalisuudesta on,
1. Tim. 6:13  Minä käsken sinua Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Jeesuksen Kristuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen alla hyvän todistuksen tunnusti,
1. Tim. 6:14  Ettäs käskyn saastatoinna ja nuhteetoinna pidät, hamaan meidän Herran Jeesuksen Kristuksen ilmoitukseen asti,
2. Tim. 1:1  Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan tahdon kautta elämän lupauksen jälkeen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa:
2. Tim. 1:2  Minun rakkaalle pojalleni Timoteukselle armo, laupius ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta meidän Herraltamme!
2. Tim. 1:8  Sentähden älä häpeä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen todistusta eikä minua, joka hänen vankinsa olen; vaan ole osallinen evankeliumin vaivassa, Jumalan voiman jälkeen,
2. Tim. 1:9  Joka meitä on autuaaksi tehnyt ja pyhällä kutsumisella kutsunut, ei meidän töidemme perästä, vaan aivoituksensa ja armonsa jälkeen, joka meille Kristuksessa Jeesuksessa ennen ijankaikkisia aikoja annettu on,
2. Tim. 1:10  Mutta nyt meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta julistettu, joka kuoleman otti pois ja elämän ja kuolemattomuuden toi evankeliumin kautta valkeuteen,
2. Tim. 1:13  Pysy siis niiden terveellisten sanain muodossa, jotka sinä minulta kuullut olet, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Tim. 2:1  Vahvista siis sinus, minun poikani, sen armon kautta, joka Jeesuksessa Kristuksessa on.
2. Tim. 2:3  Kärsi vaivaa niinkuin luja Jeesuksen Kristuksen sotamies.
2. Tim. 2:8  Muista Jeesuksen Kristuksen päälle, joka kuolleista noussut on: Davidin siemenestä minun evankeliumini jälkeen,
2. Tim. 2:10  Sentähden minä kärsin kaikki valittuin tähden, että hekin saisivat Jeesuksessa Kristuksessa autuuden, ijankaikkisen kunnian kanssa.



2. Tim. 3:12  Mutta myös kaikkein, jotka jumalisesti Jeesuksessa Kristuksessa elää tahtovat, pitää vainoa kärsimän.
2. Tim. 3:15  Ja ettäs jo lapsuudesta olet Pyhän Raamatun taitanut, joka sinun taitaa autuuteen neuvoa, sen uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Tim. 4:1  Niin minä siis todistan Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen edessä, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, hänen ilmestyksessänsä ja valtakunnassansa:
2. Tim. 4:22  Herra Jeesus Kristus olkoon sinun henkes kanssa! Armo olkoon teidän kanssanne, amen!
Tit. 1:1  Paavali, Jumalan palvelia ja Jeesuksen Kristuksen apostoli, Jumalan valittuin uskon jälkeen ja totuuden tunnon, joka jumalisuuden jälkeen on,
Tit. 1:4  Titukselle, toimelliselle pojalleni, meidän molempain uskomme jälkeen: armo, laupius, rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme, Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Tit. 2:13  Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä,
Tit. 3:6  Jonka hän meidän päällemme, Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme kautta, runsaasti vuodattanut on:
Filem. 1:1  Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus, rakkaalle Philemonille, ja meidän apulaisellemme,
Filem. 1:3  Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Filem. 1:6  Että sinun uskos, joka meille yhteinen on, tulis sinussa kaiken hyvyyden tuntemisen kautta voimalliseksi, joka teillä Kristuksessa Jeesuksessa on.
Filem. 1:9  Niin minä kuitenkin tahdon rakkauden puolesta ennen rukoilla, minä, joka tainkaltainen olen, nimittäin vanha Paavali, mutta nyt myös Jeesuksen Kristuksen vanki.
Filem. 1:23  Sinua tervehtivät Epaphras, (minun kanssavankini Kristuksessa Jeesuksessa,)
Filem. 1:25  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, amen!
Hepr. 3:1  Sentähden pyhät veljet, jotka taivallisessa kutsumisessa osalliset olette! ottakaat vaari siitä apostolista ja ylimmäisestä Papista, jonka me tunnustamme, Kristuksesta Jeesuksesta,
Hepr. 10:10  Jonka tahdon kautta me kerran pyhitetyt olemme, Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhraamisella.
Hepr. 13:8  Jeesus Kristus sama eilen ja tänäpänä ja myös ijankaikkisesti.
Hepr. 13:21  Saattakoon teidät kaikessa hyvässä työssä toimellisiksi, tekemään hänen tahtoansa jaa tehköön teissä, mitä hänen edessänsä otollinen on, Jeesuksen Kristuksen kautta, jolle olkoon kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen!
Jaak. 1:1  Jakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelia, kahdelletoistakymmenelle sukukunnalle, jotka hajalla ovat, toivottaa terveyttä!
Jaak. 2:1  Rakkaat veljeni, älkäät muodonkatsomisessa pitäkö uskoa kunnian Herran Jeesuksen Kristuksen päälle.
1. Piet. 1:1  Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, hajalla asuvaisille Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Asiassa ja Bityniassa,
1. Piet. 1:2  Isän Jumalan aivoituksen jälkeen Hengen pyhittämisen kautta, kuuliaisuuteen ja Jeesuksen Kristuksen veren priiskottamiseen: armo ja rauha lisääntyköön teille!
1. Piet. 1:3  Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen Isä, joka meitä suuresta laupiudestansa on synnyttänyt jälleen elävään toivoon, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista,
1. Piet. 1:7  Että teidän uskonne koettelemus paljoa kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoova kulta, joka tulessa koetellaan, kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, koska Jeesus Kristus ilmaantuu,
1. Piet. 1:13  Sentähden vyöttäkäät mielenne kupeet, olkaa raittiit, pankaat täydellinen toivonne siihen armoon, joka teille Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta taritaan,
1. Piet. 2:5  Ja myös te, niinkuin elävät kivet, rakentakaat teitänne hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi pappeudeksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta otolliset ovat.
1. Piet. 3:21  Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta,
1. Piet. 4:11  Jos joku puhuu, hän puhukaan niinkuin Jumalan sanoja: jos jollakin on joku virka, hän tehkään niinkuin siitä voimasta, jonka Jumala antaa, että Jumala kaikissa Jeesuksen Kristuksen kautta kunnioitettaisiin, jolla on kunnia ja valta ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen!
1. Piet. 5:10  Mutta Jumala, jolta kaikki armo tulee, joka meitä on kutsunut ijankaikkiseen kunniaansa Kristuksessa Jeesuksessa, teitä, jotka vähän aikaa kärsitte, valmistaa, vahvistaa, tukee, perustaa,
1. Piet. 5:14  Tervehtikäät toinen toistanne rakkauden suun-annolla. Rauha olkoon teille kaikille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa olette, amen!
2. Piet. 1:1  Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelia ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet meidän kanssamme yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus antaa:
2. Piet. 1:2  Armo ja rauha lisääntyköön teille, Jumalan ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta!
2. Piet. 1:8  Sillä koska nämät täydellisesti teissä ovat, niin ei he teitä salli löydettää joutilaina eli hedelmättöminä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
2. Piet. 1:11  Sillä teidän sallitaan alttiisti käydä sisälle meidän Herran ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen ijankaikkiseen valtakuntaan.
2. Piet. 1:14  Sillä minä tiedän, että minun pitää pian tämän minun majani paneman pois, niinkuin meidän Herra Jeesus Kristus minulle ilmoitti.
2. Piet. 1:16  Sillä emmepä me ole kavaloita juttuja noudatelleet, teille tiettäväksi tehdessämme meidän Herran Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemista; vaan me olemme itse nähneet hänen suuren kunniansa,
2. Piet. 2:20  Ja sittenkuin he ovat paenneet maailman saastaisuudesta Herran ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen, niin he kuitenkin heitänsä niihin käärivät, ja voitetaan, ja on heille viimeinen pahemmaksi tullut kuin ensimäinen.
2. Piet. 3:15  Ja lukekaat meidän Herran Jeesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne, niinkuin myös meidän rakas veljemme Paavali siitä viisaudesta, joka hänelle annettu on, teille on kirjoittanut,
2. Piet. 3:18  Vaan kasvakaat meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa: jolle olkoon kunnia sekä nyt että ijankaikkiseen aikaan, amen!
1. Joh. 1:3  Mitä me nähneet ja kuulleet olemme, sen me teille ilmoitamme, että teilläkin meidän kanssamme osallisuus olis ja meidän osallisuutemme on Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa.
1. Joh. 1:7  Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
1. Joh. 2:1  Minun lapsukaiseni! näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka vanhurskas on,
1. Joh. 2:22  Kuka on valehtelia, vaan se joka kieltää Jeesuksen olevan Kristuksen? Se on antikristus, joka kieltää Isän ja Pojan.
1. Joh. 3:23  Ja tämä on hänen käskynsä, että me hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimen päälle uskoisimme, ja rakastaisimme toinen toistamme, niinkuin hän käskyn meille antoi.
1. Joh. 4:2  Sillä te tuntekaat Jumalan Henki, että jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleen, se on Jumalasta,
1. Joh. 4:3  Ja jokainen henki, joka ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi, ei se ole Jumalasta: ja se on antikristuksen henki, josta te kuulitte, että hän on tuleva, ja on jo parhaallansa maailmassa.
1. Joh. 5:1  Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, hän on Jumalasta syntynyt, ja jokainen, joka rakastaa sitä, joka synnytti, hän rakastaa myös sitä, joka hänestä syntynyt on.
1. Joh. 5:6  Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jeesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
1. Joh. 5:20  Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jeesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä.
2. Joh. 1:3  Armo, laupius, rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, totuudessa ja rakkaudessa olkoon teidän kanssanne!
2. Joh. 1:7  Sillä monta vietteliää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jeesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on vietteliä ja antikristus.
Juud. 1:1  Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelia, mutta Jakobin veli, niille kutsutuille, jotka Isässä Jumalassa pyhitetyt ovat ja Jeesuksessa Kristuksessa vapahdetut:
Juud. 1:4  Sillä muutamat ihmiset ovat luikahtaneet sisälle, jo muinen kirjoitetut tähän tuomioon, jumalattomat, jotka meidän Jumalan armon vetävät haureuteen ja kieltävät Jumalan, joka ainoa hallitsia on, ja meidän Herran Jeesuksen Kristuksen.
Juud. 1:17  Mutta te, rakkaat veljet, muistakaat niitä sanoja, joita ennen meidän Herran Jeesuksen Kristuksen apostoleilta sanottiin:
Juud. 1:21  Ja odottakaat meidän Herran Jeesuksen Kristuksen laupiutta ijankaikkiseen elämään.
Ilm. 1:1  Jeesuksen Kristuksen Ilmestys, jonka Jumala hänelle antoi, ilmoittaa palvelioillensa niitä, mitkä pian tapahtuman pitää, ja on tiettäväksi tehnyt ja lähettänyt enkelinsä kautta palveliallensa Johannekselle.
Ilm. 1:2  Joka todisti Jumalan sanaa, ja sen todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta, ja mitä hän nähnyt oli.
Ilm. 1:5  Ja Jeesukselta Kristukselta, joka se uskollinen todistaja on, ja esikoinen kuolleista, ja maan kuningasten Päämies: joka meitä rakasti ja on meitä verellänsä meidän synneistämme pessyt,
Ilm. 1:9  Minä Johannes, teidän veljenne ja osallinen vaivassa ja valtakunnassa ja kärsivällisyydessä, Jeesuksessa Kristuksessa, olin luodossa, joka kutsutaan Patmos, Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen tähden.
Ilm. 12:17  Ja lohikärme vihastui vaimon päälle, ja meni sotimaan muiden kanssa hänen siemenestänsä, jotka Jumalan käskyt kätkevät ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen pitävät.
Ilm. 20:4  Ja minä näin istuimet, ja he istuivat niiden päällä, ja heille annettiin tuomio; ja niiden sielut, jotka Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden mestatut olivat, ja jotka ei petoa kumartaneet eikä hänen kuvaansa, ja ei ottaneet hänen merkkiänsä otsiinsa taikka käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
Ilm. 22:21  Meidän Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkein kanssanne. Amen!
Ilm. 22:16  Minä Jeesus lähetin minun enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Davidin juuri ja suku, se kirkas kointahti.
Ilm. 22:20  Se, joka näitä todistaa, sanoo: jaa, minä tulen pian: amen! Niin tule, Herra Jeesus!
Dan. 3:25  Hän vastasi ja sanoi: Katso, ja minä näen neljä miestä vallallansa käyvän tulen keskellä, ja ovat kulumatta; ja se neljäs on niinkuin Jumalan poika.
Daniel 7
9 Nämät minä näin, siihenasti, että istuimet pantiin. Ja istui vanha-ikäinen, jonka vaatteet olivat lumivalkiat, ja hänen päänsä hiukset niinkuin puhdas villa, hänen istuimensa oli niinkuin tulen liekki, ja hänen rattaansa niinkuin polttava tuli.
10 Tulinen virta juoksi ja kävi ulos hänen kasvoinsa edestä. Tuhannen kertaa tuhannen palveli häntä ja sata kertaa tuhannen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Tuomio pidettiin, ja kirjat avattiin.
11 Minä katsoin niiden suurten puhetten äänen tähden, joita se sarvi puhui; minä katselin, siihen asti, että peto tapettu oli, ja hänen ruumiinsa hukkui, ja tuleen palamaan heitettiin.
12 Ja muiden petoin valta myös loppui; sillä heillä oli määrätty aika ja hetki, kuinka kauvan kukin oleman piti.
13 Minä näin tässä näyssä yöllä, ja katso; yksi tuli taivaan pilvissä niinkuin ihmisen poika, ja hän tuli hamaan vanha-ikäisen tykö, ja vietiin hänen eteensä.
14 Ja hän antoi hänelle voiman, kunnian ja valtakunnan, että häntä kaikki kansat, sukukunnat ja kielet palveleman pitää. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei huku, ja hänen valtakunnallansa ei ole loppua.

JEESUKSESTA LISÄÄ RAAMATUSSA


Matt. 1:21  Ja hänen pitää synnyttämän Pojan, jonka nimen sinun pitää kutsuman Jeesus; sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
Matt. 1:25  Ja ei tuntenut häntä, siihenasti kuin hän poikansa esikoisensa synnytti, ja kutsui hänen nimensä Jeesus.
Matt. 2:1  Koska siis Jeesus syntynyt oli Betlehemissä Juudan maalla, kuningas Herodeksen aikaan, katso, tietäjät tulivat idästä Jerusalemiin ja sanoivat:
Matt. 3:13  Silloin tuli Jeesus Galileasta Jordaniin Johanneksen tykö, kastettaa häneltä;
Matt. 3:15  Niin vastasi Jeesus ja sanoi hänelle: salli nyt; sillä näin meidän sopii kaikkea vanhurskautta täyttää. Ja hän salli hänen.
Matt. 3:16  Kuin Jeesus kastettu oli, astui hän kohta ylös vedestä: ja katso, taivaat aukenivat hänelle, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas, niinkuin kyyhkyisen, ja tulevan hänen päällensä,
Matt. 4:1  Silloin vietiin Jeesus hengeltä korpeen kiusattaa perkeleeltä.
Matt. 4:7  Niin Jeesus sanoi hänelle: taas on kirjoitettu: ei sinun pidä kiusaaman Herraa sinun Jumalaas.
Matt. 4:10  Niin sanoi Jeesus hänelle: mene pois, saatana! Sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman, ja häntä ainoaa palveleman.
Matt. 4:12  Mutta kuin Jeesus kuuli, että Johannes oli vankiuteen annettu ylön, poikkesi hän Galileaan,
Matt. 4:17  Siitä ajasta rupesi Jeesus saarnaamaan ja sanomaan: tehtäät parannus; sillä taivaan valtakunta lähestyi.
Matt. 4:18  Mutta kuin Jeesus käveli Galilean meren tykönä, näki hän kaksi veljestä, Simonin, joka kutsutaan Pietariksi, ja Andreaksen hänen veljensä, laskevan verkkoa mereen; (Sillä he olivat kalamiehet,)
Matt. 4:23  Ja Jeesus vaelsi ympäri kaiken Galilean, ja opetti heidän synagogissansa, ja saarnasi valtakunnan evankeliumia, ja paransi kaikkinaiset taudit ja kaiken sairauden kansan seassa.
Matt. 7:28  Ja se tapahtui, kuin Jeesus oli lopettanut nämät puheet, että kansat hämmästyivät hänen oppiansa.
Matt. 8:3  Niin Jeesus ojensi kätensä ja rupesi häneen, sanoen: minä tahdon, ole puhdas. Ja hän puhdistettiin kohta spitalistansa.
Matt. 8:4  Ja Jeesus sanoi hänelle: katso, ettet kenellekään sano: mutta mene ja näytä itses papille, ja uhraa lahjas, jonka Moses on käskenyt, heille todistukseksi.
Matt. 8:5  Mutta kuin Jeesus meni Kapernaumiin, tuli sadanpäämies hänen tykönsä, ja rukoili häntä,
Matt. 8:7  Jeesus sanoi hänelle: minä tulen ja parannan hänen.
Matt. 8:10  Kuin Jeesus tämän kuuli, ihmetteli hän, ja sanoi heille, jotka seurasivat: totisesti sanon minä teille: en ole minä löytänyt senkaltaista uskoa Israelissa.
Matt. 8:13  Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: mene, ja niinkuin sinä uskoit, niin sinulle tapahtukoon. Ja sillä hetkellä parani hänen palveliansa.
Matt. 8:14  Ja kuin Jeesus tuli Pietarin huoneeseen, näki hän hänen anoppinsa makaavan ja sairastavan vilutautia.
Matt. 8:18  Kuin Jeesus näki paljon kansaa ympärillänsä, käski hän mennä toiselle puolelle (merta).
Matt. 8:20  Niin Jeesus sanoi hänelle: ketuilla ovat luolat, ja taivaan linnuilla ovat pesät; mutta Ihmisen Pojalla ei ole, kuhunka hän päänsä kallistaa.
Matt. 8:22  Niin Jeesus sanoi hänelle: seuraa minua, ja anna kuolleet haudata kuolleitansa.
Matt. 8:29  Ja katso, he huusivat sanoen: Jeesus, Jumalan Poika, mitä meidän on sinun kanssas? Oletkos tullut tänne meitä vaivaamaan ennen aikaa?
Matt. 8:34  Ja katso, koko kaupunki meni ulos Jeesusta vastaan. Ja kuin he hänen näkivät, rukoilivat he häntä menemään pois heidän maansa ääristä.
Matt. 9:2  Ja katso, he toivat hänen eteensä halvatun, joka makasi vuoteella. Ja kuin Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, ole hyvässä turvassa, syntis annetaan anteeksi sinulle.
Matt. 9:4  Ja kuin Jeesus näki heidän ajatuksensa, sanoi hän: miksi ajattelette pahaa sydämessänne?
Matt. 9:9  Ja kuin Jeesus sieltä kävi ohitse, näki hän ihmisen istuvan tullihuoneessa, nimeltä Matteus, ja sanoi hänelle: seuraa minua. Niin hän nousi ja seurasi häntä.
Matt. 9:10  Ja tapahtui, kuin hän atrioitsi huoneessa, katso, niin tuli monta Publikania ja syntistä, ja atrioitsivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
Matt. 9:12  Mutta kuin Jeesus sen kuuli, sanoi hän heille: ei terve tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
Matt. 9:15  Niin Jeesus sanoi heille: taitaako hääjoukko niinkauvan murehtia, kuin ylkä on heidän kanssansa? mutta päivät tulevat, että ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin heidän pitää paastooman.
Matt. 9:19  Niin Jeesus nousi ja seurasi häntä, ja hänen opetuslapsensa.
Matt. 9:22  Niin Jeesus käänsi itsensä, näki hänen ja sanoi: ole hyvässä turvassa, tyttäreni! sinun uskos on sinun terveeksi tehnyt. Ja vaimo tuli sillä hetkellä terveeksi.
Matt. 9:23  Ja kuin Jeesus tuli päämiehen huoneeseen, ja näki pillein soittajat ja kansan hymisevän,
Matt. 9:27  Ja kuin Jeesus sieltä läksi, seurasi häntä kaksi sokiaa, huutain ja sanoen: Davidin poika, armahda meitä.
Matt. 9:28  Ja kuin hän tuli huoneeseen, tulivat sokiat hänen tykönsä, ja Jeesus sanoi heille: uskotteko minun sen voivan teille tehdä? He sanoivat hänelle: Herra, me uskomme.
Matt. 9:30  Ja heidän silmänsä aukenivat. Niin Jeesus haastoi heitä, sanoen: katsokaat, ettei kenkään saa tätä tietää.
Matt. 9:35  Ja Jeesus kävi kaikkia kaupungeita ja kyliä ympäri, ja opetti heidän synagogissansa, ja saarnasi valtakunnan evankeliumia, ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkea sairautta kansassa.
Matt. 10:5  Nämät kaksitoistakymmentä lähetti Jeesus, joille hän oli käskenyt, sanoen: älkäät menkö pakanain teille, ja Samarialaisten kaupunkiin älkäät sisälle menkö;
Matt. 11:1  Ja tapahtui, kuin Jeesus lakkasi senkaltaisia kadelletoistakymmenelle opetuslapsellensa käskemästä, meni hän sieltä edemmä opettamaan ja saarnaamaan heidän kaupunkeihinsa.
Matt. 11:4  Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: menkäät ja sanokaat jälleen Johannekselle, ne mitkä te kuulette ja näette:
Matt. 11:7  Kuin he menivät pois, rupesi Jeesus sanomaan kansalle Johanneksesta: mitä te läksitte korpeen katsomaan? ruokoako, joka tuulelta häälytetään?
Matt. 11:25  Sillä ajalla vastasi Jeesus ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs olet kätkenyt nämät viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille.
Matt. 12:1  Siihen aikaan kävi Jeesus sabbatina laihoin lävitse; niin hänen opetuslapsensa isosivat, ja rupesivat tähkäpäitä noukkimaan ja syömään.
Matt. 12:15  Mutta kuin Jeesus sen ymmärsi, meni hän sieltä pois, ja paljo kansaa seurasi häntä, ja hän teki kaikki terveeksi.
Matt. 12:25  Mutta kuin Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, sanoi hän heille: jokainen valtakunta, itsiänsä vastaan erinnyt, tulee kylmille, ja jokainen kaupunki taikka huone, itsiänsä vastaan erinnyt, ei seiso.
Matt. 13:1  Mutta sinä päivänä läksi Jeesus huoneesta ja istui meren tykönä.
Matt. 13:34  Nämät kaikki puhui Jeesus kansalle vertauksilla, ja ilman vertauksia ei hän mitään puhunut heille,
Matt. 13:36  Silloin laski Jeesus kansan menemään, ja tuli kotia. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä, sanoen: selitä meille sen vertaus pellon ohdakkeista.
Matt. 13:51  Sanoi Jeesus heille: ymmärsittekö te nämät kaikki? He sanoivat hänelle: ymmärsimme, Herra.
Matt. 13:53  Ja tapahtui, kuin Jeesus lopetti nämät vertaukset, läksi hän sieltä.
Matt. 13:57  Ja he pahenivat hänessä. Niin sanoi Jeesus heille: ei prophetaa kussakaan halvempana pidetä kuin isänsä maalla ja kotonansa.
Matt. 14:1  Siihen aikaan kuuli Herodes tetrarka Jeesuksen sanoman,
Matt. 14:12  Ja hänen opetuslapsensa tulivat, ja ottivat pois hänen ruumiinsa, ja hautasivat sen; ja menivät ja ilmoittivat Jeesukselle.
Matt. 14:13  Ja kuin Jeesus sen kuuli, meni hän sieltä pois haahdella erämaahan yksinänsä. Ja kuin kansa se kuuli, noudattivat he häntä jalkaisin kaupungeista.
Matt. 14:14  Ja Jeesus meni ulos, ja näki paljon kansaa, ja armahti heidän päällensä, ja paransi heidän sairaitansa.
Matt. 14:16  Niin Jeesus sanoi heille: ei tarvitse heidän mennä pois: antakaat te heidän syödä.
Matt. 14:22  Ja kohta vaati Jeesus opetuslapsiansa haahteen astumaan, ja menemään hänen edellään toiselle rannalle, niinkauvan kuin hän kansan olis tyköänsä laskenut.
Matt. 14:25  Mutta yöllä, neljännessä vartiossa, tuli Jeesus heidän tykönsä, käyden merellä.
Matt. 14:27  Niin Jeesus puhui kohta heille ja sanoi: olkaat hyvässä turvassa! minä olen: älkäät peljästykö.
Matt. 14:29  Niin hän sanoi: tule! Ja Pietari astui ulos haahdesta ja kävi vetten päällä, että hän menis Jeesuksen tykö.
Matt. 14:31  Niin Jeesus ojensi kohta kätensä, ja tarttui häneen, ja sanoi hänelle: oi sinä heikko-uskoinen, miksis epäilit?
Matt. 15:1  Silloin tulivat Jeesuksen tykö kirjanoppineet ja Pharisealaiset Jerusalemista, ja sanoivat:
Matt. 15:16  Niin Jeesus sanoi: vieläkö tekin olette ymmärtämättömät?
Matt. 15:21  Ja Jeesus läksi sieltä ja poikkesi Tyron ja Sidonin maan ääriin.
Matt. 15:28  Silloin Jeesus vastaten sanoi hänelle: oi vaimo, suuri on sinun uskos, tapahtukoon sinulle niinkuin sinä tahdot. Ja hänen tyttärensä tuli sillä hetkellä terveeksi.
Matt. 15:29  Ja Jeesus läksi sieltä ja tuli Galilean meren tykö, ja astui vuorelle, ja istui siihen.
Matt. 15:30  Ja paljo kansaa tuli hänen tykönsä, ja toivat kanssansa ontuvia, sokeita, mykkiä, raajarikkoja ja paljon muita, ja laskivat Jeesuksen jalkain eteen; ja hän paransi heidät.
Matt. 15:32  Ja Jeesus kutsui opetuslapsensa tykönsä, ja sanoi: minä armahdan kansaa, että he ovat jo kolme päivää minun tykönäni viipyneet, ja ei ole heillä mitään syötävää: ja en minä tahdo heitä tyköäni syömättä laskea pois, ettei he tiellä vaipuisi.
Matt. 15:34  Ja Jeesus sanoi heille: kuinka monta leipää teillä on? He sanoivat: seitsemän, ja vähä kalasia.
Matt. 16:6  Mutta Jeesus sanoi heille: katsokaat ja kavahtakaat teitänne Pharisealaisten ja Saddukealaisten hapatuksesta.
Matt. 16:8  Mutta kuin Jeesus sen ymmärsi, sanoi hän heille: te vähäuskoiset! mitä te ajattelette keskenänne, ettette leipiä myötänne ottaneet?
Matt. 16:13  Mutta kuin Jeesus tuli Kesarean maan ääriin, joka kutsutaan Philippuksen, kysyi hän opetuslapsiltansa ja sanoi: kenenkä sanovat ihmiset minun, Ihmisen Pojan, olevan?
Matt. 16:17  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: autuas olet sinä, Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa.
Matt. 16:21  Siitä ajasta rupesi Jeesus julistamaan opetuslapsillensa, että hänen piti Jerusalemiin menemän, ja paljon vanhimmilta ja pappein päämiehiltä ja kirjanoppineilta kärsimän, ja tapettaman, ja kolmantena päivänä ylösnouseman.
Matt. 16:24  Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäkään itsensä, ja ottakaan ristinsä, ja seuratkaan minua;
Matt. 17:1  Ja kuuden päivän perästä otti Jeesus Pietarin ja Jakobin ja Johanneksen hänen veljensä, ja vei heidät erinänsä korkialle vuorelle.
Matt. 17:4  Niin vastasi Pietari ja sanoi Jeesukselle: Herra, meidän on tässä hyvä olla: jos sinä tahdot, niin me teemme tähän kolme majaa, sinulle yhden, ja Mosekselle yhden, ja Eliaalle yhden.
Matt. 17:7  Ja Jeesus tuli, ja rupesi heihin, ja sanoi: nouskaat, ja älkäät peljätkö.
Matt. 17:8  Mutta kuin he silmänsä nostivat, ei he ketään nähneet, vaan Jeesuksen yksinänsä.
Matt. 17:9  Ja kuin he menivät vuorelta alas, haastoi Jeesus heitä, sanoen: älkäät kellenkään tätä näkyä sanoko, siihenasti kuin Ihmisen Poika kuolleista nousee.
Matt. 17:11  Niin Jeesus vastaten sanoi heille: Elias tosin tulee ennen, ja kohentaa kaikki.
Matt. 17:17  Niin Jeesus vastaten sanoi: oi epäuskoinen ja nurja sukukunta! kuinka kauvan minun pitää teidän kanssanne oleman? kuinka kauvan minun pitää teitä kärsimän? Tuokaat häntä minulle tänne.
Matt. 17:18  Ja Jeesus rankaisi sitä, ja perkele meni hänestä ulos; ja poika parani sillä hetkellä.
Matt. 17:19  Silloin menivät opetuslapset Jeesuksen tykö erinänsä, ja sanoivat: miksi emme voineet sitä ajaa ulos?
Matt. 17:20  Niin Jeesus sanoi heille: epäuskonne tähden. Sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olis usko niinkuin sinapin siemen, niin te taitaisitte sanoa tälle vuorelle: siirry tästä sinne, niin se siirtyis, ja ei teille mitään olisi mahdotointa.
Matt. 17:22  Kuin he asuivat Galileassa, sanoi Jeesus heille: tapahtuva on, että Ihmisen Poika annetaan ylön ihmisten käsiin;
Matt. 17:25  Sanoi hän: on. Ja kuin hän tuli huoneeseen, ennätti hänen Jeesus, ja sanoi: mitäs luulet, Simon? keiltä maan kuninkaat ottavat tullin eli veron? omilta lapsiltansa, taikka vierailta?
Matt. 17:26  Pietari sanoi hänelle: vierailta. Sanoi Jeesus hänelle: niin lapset ovat vapaat.
Matt. 18:1  Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jeesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?
Matt. 18:2  Ja Jeesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä,
Matt. 18:22  Sanoi Jeesus hänelle: en minä sano sinulle ainoastaan seitsemän kertaa, mutta seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
Matt. 19:1  Ja tapahtui, kuin Jeesus oli lopettanut nämät puheet, läksi hän Galileasta ja tuli Juudean maan rajoille, sille puolelle Jordania.
Matt. 19:14  Mutta Jeesus sanoi: sallikaat lasten olla, ja älkäät kieltäkö heitä tulemasta minun tyköni: sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta.
Matt. 19:18  Hän sanoi hänelle: kutka? Jeesus sanoi: ei sinun pidä tappaman: ei sinun pidä huorin tekemän: ei sinun pidä varastaman: ei sinun pidä väärin todistaman:
Matt. 19:21  Sanoi Jeesus hänelle: jos sinä tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy mitä sinulla on, ja anna vaivaisille: ja sinun pitää saaman tavaran taivaassa; ja tule ja seuraa minua.
Matt. 19:23  Mutta Jeesus sanoi opetuslapsillensa: totisesti sanon minä teille: rikas tulee työläästi taivaan valtakuntaan.
Matt. 19:26  Niin Jeesus katsahti heidän päällensä ja sanoi heille: ihmisten tykönä on se mahdotoin, mutta Jumalan tykönä ovat kaikki mahdolliset.
Matt. 19:28  Niin sanoi Jeesus heille: totisesti sanon minä teille, te, jotka minua olette seuranneet, uudessa syntymisessä, kuin Ihmisen Poika istuu kunniansa istuimella, pitää myös teidän istuman kahdellatoistakymmenellä istuimella, tuomiten kahtatoistakymmentä Israelin sukukuntaa.
Matt. 20:17  Ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin, ja otti kaksitoistakymmentä opetuslastansa erinänsä tiellä tykönsä, ja sanoi heille:
Matt. 20:22  Niin Jeesus vastaten sanoi: ette tiedä, mitä te anotte. Voitteko juoda sen kalkin, jonka minun pitää juoman, ja kastettaa sillä kasteella, jolla minä kastetaan? He sanoivat hänelle: me voimme.
Matt. 20:25  Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: te tiedätte, että kansain päämiehet vallitsevat heitä, ja ylimmäisillä on valta heidän ylitsensä.
Matt. 20:30  Ja katso, kaksi sokiaa istuivat tien ohessa. Kuin he kuulivat, että Jeesus kävi ohitse, huusivat he, sanoen: Herra, Davidin Poika, armahda meitä!
Matt. 20:32  Ja Jeesus seisahti, ja kutsui heidät tykönsä, ja sanoi: mitä te tahdotte, että minun pitää teille tekemän?
Matt. 20:34  Niin Jeesus armahti heitä ja tarttui heidän silmiinsä, ja he saivat kohta näkönsä ja seurasivat häntä.
Matt. 21:1  Ja kuin he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betphageen öljymäen tykö, lähetti Jeesus kaksi opetuslasta,
Matt. 21:6  Niin opetuslapset menivät ja tekivät niinkuin Jeesus heille käskenyt oli,
Matt. 21:11  Niin kansa sanoi: tämä on Jeesus, propheta Galilean Natsaretista.
Matt. 21:12  Ja Jeesus meni sisälle Jumalan templiin, ja ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat templissä, ja vaihettajain pöydät ja kyyhkyisten kaupitsiain istuimet hän kukisti,
Matt. 21:16  Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jeesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?
Matt. 21:21  Jeesus vastaten sanoi heille: totisesti sanon minä teille: jos teillä olis usko, ja ette epäilisi, niin ette ainoastaan tätä tekisi, mikä fikunapuulle tapahtui, vaan myös jos te sanoisitte tälle vuorelle: siirry ja kukistu mereen, niin se tapahtuis.
Matt. 21:24  Niin Jeesus vastaten sanoi heille: minä tahdon myös teiltä kysyä yhden sanan: jos te sen minulle sanotte, niin minä myös teille sanon, millä voimalla minä näitä teen:
Matt. 21:27  Ja he vastaten sanoivat Jeesukselle: emme tiedä. Sanoi hän heille: en minä myös sano teille, millä voimalla minä näitä teen.
Matt. 21:31  Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon? He sanoivat hänelle: ensimäinen. Sanoi Jeesus heille: totisesti sanon minä teille: Publikanit ja portot käyvät teidän edellänne Jumalan valtakuntaan.
Matt. 21:42  Sanoi Jeesus heille: ettekö te ikänä Raamatuissa ole lukeneet: jonka kiven rakentajat hylkäsivät, se on tullut kulmakiveksi. Herralta on se tapahtunut, ja on ihmeellinen meidän silmäimme edessä.
Matt. 22:1  Ja Jeesus vastaten puhui taas heille vertauksilla, sanoen:
Matt. 22:29  Niin Jeesus vastaten sanoi heille: te eksytte ja ette tiedä Raamatuita, eikä Jumalan voimaa.
Matt. 22:37  Niin Jeesus sanoi hänelle: sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalaas, kaikesta sydämestäs, ja kaikesta sielustas, ja kaikesta mielestäs:
Matt. 22:41  Koska Pharisealaiset koossa olivat, kysyi heiltä Jeesus,
Matt. 23:1  Silloin Jeesus puhui kansalle ja hänen opetuslapsillensa,
Matt. 24:1  Ja Jeesus meni ulos ja läksi pois templistä, ja hänen opetuslapsensa tulivat osoittamaan hänelle templin rakennuksia.
Matt. 24:2  Niin sanoi Jeesus heille: ettekö te kaikkia näitä näe? Totisesti sanon minä teille: ei pidä tässä jätettämän kiveä kiven päälle, joka ei maahan jaoteta.
Matt. 24:4  Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: katsokaat, ettei kenkään teitä viettele.
Matt. 26:1  Ja tapahtui, kuin Jeesus oli lopettanut kaikki nämät puheet, sanoi hän opetuslapsillensa:
Matt. 26:4  Ja neuvoa pitivät, kuinka he Jeesuksen kavalluksella kiinniottaisivat ja tappaisivat.
Matt. 26:6  Kuin Jeesus oli Betaniassa, spitaalisen Simonin huoneessa,
Matt. 26:10  Mutta kuin Jeesus sen ymmärsi, sanoi hän heille: mitä te vaivaatte tätä vaimoa? Sillä hän teki hyvän työn minun kohtaani.
Matt. 26:17  Mutta ensimäisen makian leivän päivänä tulivat opetuslapset Jeesuksen tykö, sanoen hänelle: kussas tahdot, että meidän pitää sinulle valmistaman pääsiäislampaan syötää?
Matt. 26:19  Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan.
Matt. 26:26  Mutta kuin he söivät, otti Jeesus leivän, ja kiitti, mursi ja antoi opetuslapsille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini.
Matt. 26:31  Silloin sanoi Jeesus heille: tänä yönä te kaikki pahenette minussa; sillä kirjoitettu on: minä lyön paimenta, ja lampaat laumasta pitää hajoitettaman.
Matt. 26:34  Jeesus sanoi hänelle: totisesti sanon minä sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, kolmasti sinä minun kiellät.
Matt. 26:36  Silloin tuli Jeesus heidän kanssansa kylään, jota kutsutaan Getsemaneksi, ja sanoi opetuslapsillensa: istukaat tässä, niinkauvan kuin minä menen ja rukoilen tuolla.
Matt. 26:38  Niin sanoi Jeesus helle: minun sieluni on suuresti murheissansa kuolemaan asti; olkaat tässä ja valvokaat minun kanssani.
Matt. 26:49  Ja hän astui kohta Jeesuksen tykö ja sanoi: terve, Rabbi! ja suuta antoi hänen.
Matt. 26:50  Niin sanoi Jeesus hänelle: ystäväni! mitä varten sinä tulit? Silloin he astuivat edes ja laskivat kätensä Jeesuksen päälle, ja ottivat hänen kiinni.
Matt. 26:51  Ja katso, yksi niistä, jotka olivat Jeesuksen kanssa, ojensi kätensä, veti miekkansa, ja löi ylimmäisen papin palveliaa, ja hakkasi pois hänen korvansa.
Matt. 26:52  Niin Jeesus sanoi hänelle: pistä miekkas siallensa; sillä kaikki, jotka miekkaan rupeevat, ne miekkaan hukkuvat.
Matt. 26:55  Sillä hetkellä sanoi Jeesus joukolle: niinkuin ryövärin tykö te läksitte miekoilla ja seipäillä minua kiinniottamaan: minä istuin teidän tykönänne joka päivä, opettain templissä, ja ette minua kiinniottaneet.
Matt. 26:57  Mutta ne, jotka Jeesuksen olivat kiinniottaneet, veivät hänen Kaiphaan, ylimmäisen papin, tykö, kussa kirjanoppineet ja vanhimmat olivat kokoontuneet.
Matt. 26:59  Mutta pappein päämiehet ja vanhimmat ja kaikki raati etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan, saadaksensa häntä tappaa;
Matt. 26:64  Sanoi Jeesus hänelle: sinäpä sen sanoit; kuitenkin sanon minä teille: tästedes pitää teidän näkemän Ihmisen Pojan istuvan voiman oikialla puolella ja tulevan taivaan pilvissä.
Matt. 26:69  Mutta Pietari istui ulkona salista, ja hänen tykönsä tuli yksi piika ja sanoi: sinä olit myös Jeesuksen kanssa Galileasta.
Matt. 26:71  Kuin hän läksi ulos ovesta, näki hänen toinen piika ja sanoi niille, jotka siellä olivat: ja tämä oli Jeesuksen Natsaretilaisen kanssa.
Matt. 26:75  Niin Pietari muisti Jeesuksen sanan, joka oli hänelle sanonut: ennenkuin kukko laulaa, kolmasti sinä minun kiellät. Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.
Matt. 27:1  Mutta kuin aamu tuli, pitivät kaikki pappein päämiehet ja kansan vanhimmat neuvoa Jeesusta vastaan, häntä kuolettaaksensa,
Matt. 27:11  Mutta Jeesus seisoi maaherran edessä. Niin maaherra kysyi häneltä, sanoen: oletkos sinä Juudalaisten kuningas? Jeesus sanoi hänelle: sinäpä sen sanot.
Matt. 27:20  Mutta pappein päämiehet ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta Jeesusta hukkaamaan.
Matt. 27:26  Silloin päästi hän heille Barabbaan; mutta Jeesuksen, kuin hän hänen ruoskinut oli, antoi hän ylön ristiinnaulittaa.
Matt. 27:27  Silloin maaherran huovit veivät Jeesuksen raastupaan, ja kokosivat hänen tykönsä kaiken joukon.
Matt. 27:37  Ja he panivat hänen päänsä päälle hänen syynsä kirjoitetun: TÄMÄ ON JEESUS, JUUDALAISTEN KUNINGAS.
Matt. 27:46  Ja liki yhdeksättä hetkeä huusi Jeesus suurella äänellä, sanoen: Eli, Eli, lamma sabaktani? se on: minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minun ylenannoit?
Matt. 27:50  Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä, ja antoi henkensä.
Matt. 27:54  Mutta kuin sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssansa olivat vartioitsemassa Jeesusta, näkivät maan järinän ja ne, mitkä tapahtuivat, pelkäsivät he suuresti ja sanoivat: totisesti oli tämä Jumalan Poika.
Matt. 27:55  Mutta siellä oli paljo vaimoja taampana katselemassa, jotka Jeesusta olivat seuranneet Galileasta, palvellen häntä,
Matt. 27:57  Mutta kuin ehtoo tuli, tuli yksi rikas mies Arimatiasta, jonka nimi oli Joseph, joka myös itse oli Jeesuksen opetuslapsi.
Matt. 27:58  Tämä meni Pilatuksen tykö ja pyysi Jeesuksen ruumista. Silloin Pilatus käski annettaa ruumiin.
Matt. 28:5  Mutta enkeli vastasi ja sanoi vaimoille: älkäät peljätkö, sillä minä tiedän teidän etsivän ristiinnaulittua Jeesusta.
Matt. 28:9  Mutta heidän mennessänsä ilmoittamaan hänen opetuslapsillensa, katso, niin tuli Jeesus heitä vastaan ja sanoi: terve teille! Niin he tulivat ja rupesivat hänen jalkoihinsa, ja kumartaen rukoilivat häntä.
Matt. 28:10  Silloin sanoi Jeesus heille: älkäät peljätkö! menkäät, ilmoittakaat minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minun nähdä.
Matt. 28:16  Mutta ne yksitoistakymmentä opetuslasta menivät Galileaan, sille mäelle, jonka Jeesus oli heille määrännyt.
Matt. 28:18  Ja Jeesus tuli ja puhutteli heitä, sanoen: minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä.
Mark. 1:9  Ja tapahtui niinä päivinä, että Jeesus tuli Galilean Natsaretista ja kastettiin Johannekselta Jordanissa.
Mark. 1:14  Mutta sitte kuin Johannes oli vankiuteen annettu ylön, tuli Jeesus Galileaan, saarnaten Jumalan valtakunnan evankeliumia,
Mark. 1:17  Ja Jeesus sanoi heille: seuratkaat minua, ja minä teen teidät, että te tulette ihmisten kalamiehiksi.
Mark. 1:24  Sanoen: voi, mitä meidän on sinun kanssas, Jeesus Natsarealainen! tulitkos meitä hukuttamaan? Minä tunnen sinun, kukas olet, Jumalan pyhä.
Mark. 1:25  Ja Jeesus nuhteli häntä, sanoen: vaikene ja mene ulos hänestä.
Mark. 1:35  Ja huomeneltain sangen varhain ennen päivää, kuin hän nousi, meni hän ulos. Ja Jeesus meni erinäiseen asiaan ja rukoili siellä.
Mark. 1:41  Ja Jeesus armahti häntä ja ojensi kätensä, rupesi häneen ja sanoi hänelle: minä tahdon, ole puhdas.
Mark. 1:43  Ja Jeesus haasti häntä, ja lähetti hänen kohta pois tyköänsä,
Mark. 2:5  Mutta kuin Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, sinun syntis annetaan sinulle anteeksi.
Mark. 2:8  Ja kohta kuin Jeesus tunsi hengessänsä, että he niin itsellänsä ajattelivat, sanoi hän heille: mitä te näitä ajattelette teidän sydämessänne?
Mark. 2:15  Ja tapahtui, kuin hän atrioitsi hänen huoneessansa, atrioitsi myös monta Publikania ja syntistä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa; sillä niitä oli paljo, jotka häntä olivat seuranneet.
Mark. 2:17  Ja kuin Jeesus sen kuuli, sanoi hän heille: ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat: en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.
Mark. 2:19  Ja Jeesus sanoi heille: kuinka hääjoukko taitaa paastota, niinkauvan kuin ylkä on heidän kanssansa? Niinkauvan kuin ylkä on heidän kanssansa, ei he voi paastota.
Mark. 3:7  Mutta Jeesus poikkesi opetuslastensa kanssa meren tykö, ja paljo kansaa seurasi häntä Galileasta ja Juudeasta,
Mark. 5:6  Mutta kuin hän näki taampana Jeesuksen, juoksi hän ja lankesi maahan hänen eteensä,
Mark. 5:7  Ja huutain suurella äänellä sanoi: mitä minun on sinun kanssas, Jeesus, korkeimman Jumalan Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, ettet minua vaivaisi.
Mark. 5:13  Ja Jeesus salli kohta heidän. Ja saastaiset henget läksivät ulos ja menivät sikain sisälle. Ja lauma syöksi itsensä kohdastansa mereen (mutta heitä oli lähes kaksituhatta), ja he upposivat mereen.
Mark. 5:15  Ja tulivat Jeesuksen tykö ja näkivät sen, joka perkeleeltä riivattu oli, istuvan ja vaatetettuna ja toimellisena, jossa legio oli ollut; ja he pelkäsivät,
Mark. 5:19  Mutta ei Jeesus häntä sallinut, vaan sanoi hänelle: mene kotias omaistes tykö, ja ilmoita heille, kuinka suuret työt Herra on sinulle tehnyt, ja on sinua armahtanut.
Mark. 5:20  Ja hän meni ja rupesi saarnaamaan niissä kymmenessä kaupungissa, kuinka suuret työt Jeesus oli hänelle tehnyt; ja he kaikki ihmettelivät.
Mark. 5:21  Ja kuin Jeesus taas meni haahdella ylitse, kokoontui paljo kansaa hänen tykönsä, ja hän oli läsnä merta.
Mark. 5:27  Kuin hän kuuli Jeesuksesta, tuli hän kansan seassa takaa ja rupesi hänen vaatteisiinsa;
Mark. 5:30  Ja Jeesus tunsi kohta itsessänsä voiman, joka hänestä lähtenyt oli, ja käänsi itsensä kansan seassa ja sanoi: kuka rupesi minun vaatteisiini?
Mark. 5:36  Mutta Jeesus kohta kuultuansa sen sanan sanottavan, sanoi synagogan päämiehelle: älä pelkää, ainoastaan usko.
Mark. 6:4  Mutta Jeesus sanoi heille: ei propheta muualla ole katsottu ylön kuin isänsä maalla ja lankoinsa seassa ja kotonansa.
Mark. 6:30  Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö, ja ilmoittivat hänelle kaikki sekä ne, mitkä he tekivät, ja mitä he opettivat.
Mark. 6:34  Ja Jeesus läksi ulos ja näki paljon kansaa, ja hän armahti heitä; sillä he olivat niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja rupesi heitä opettamaan paljon.
Mark. 7:27  Niin Jeesus sanoi hänelle: salli ensin lapset ravittaa; sillä ei se ole kohtuullinen, ottaa lasten leipää ja heittää penikoille.
Mark. 8:1  Niinä päivinä, koska sangen paljo kansaa oli, eikä ollut heillä mitään syömistä, kutsui Jeesus opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille:
Mark. 8:17  Ja kun Jeesus sen ymmärsi, sanoi hän heille: mitä te ajattelette, ettei teillä ole leipää? ettekö te vielä huomaitse, ettekä ymmärrä? vieläkö teillä nyt on paatunut sydän?
Mark. 8:27  Ja Jeesus meni ulos ja hänen opetuslapsensa Kesarean kyliin, joka kutsutaan Philippi; ja hän kysyi tiellä opetuslapsiltansa, sanoen heille: kenenkä sanovat ihmiset minun olevan?
Mark. 9:2  Ja kuuden päivän perästä, otti Jeesus tykönsä Pietarin ja Jakobin ja Johanneksen, ja vei heidät erinänsä korkialle vuorelle yksinänsä: ja hän kirkastettiin heidän edessänsä,
Mark. 9:4  Ja heille ilmestyi Elias Moseksen kanssa, jotka puhuivat Jeesuksen kanssa.
Mark. 9:5  Ja Pietari vastaten sanoi Jeesukselle: Rabbi, hyvä on meidän tässä olla: tehkäämme siis tähän kolme majaa, sinulle yhden, Mosekselle yhden ja Eliaalle yhden.
Mark. 9:8  Ja kohta kuin he ympäri katsahtivat, ei he enään ketään nähneet, vaan Jeesuksen yksin heidän kanssansa.
Mark. 9:23  Niin sanoi Jeesus hänelle: jos sinä sen voit uskoa, kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset.
Mark. 9:25  Mutta kuin Jeesus sen näki, että kansa ynnä juoksi tykö, nuhteli hän sitä saastaista henkeä, sanoen hänelle: sinä mykkä ja kuuro henki! minä käsken sinua, mene ulos hänestä, ja älä tästedes hänen sisällensä mene.
Mark. 9:27  Mutta Jeesus tarttui hänen käteensä ja nosti hänen, ja hän nousi.
Mark. 9:39  Niin Jeesus sanoi: älkäät häntä kieltäkö; sillä ei ole ketään, joka tekee voimallisen työn minun nimeni kautta, ja taitaa kohta pahasti puhua minusta.
Mark. 10:5  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: teidän sydämenne kovuuden tähden kirjoitti hän teille sen käskyn.
Mark. 10:14  Mutta kuin Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: sallikaat lasten tulla minun tyköni, ja älkäät kieltäkö heitä; sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Mark. 10:18  Niin Jeesus sanoi hänelle: miksis sanot minun hyväksi? Ei kenkään ole hyvä, vaan yksin Jumala.
Mark. 10:21  Mutta kuin Jeesus katsahti hänen päällensä, rakasti hän häntä, ja sanoi hänelle: yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna vaivaisille; ja sinulla pitää oleman tavara taivaassa: ja tule, seuraa minua, ottain risti.
Mark. 10:23  Ja kuin Jeesus katsahti ympärillensä, sanoi hän opetuslapsillensa: kuinka työläästi ne, joilla varaa on, tulevat Jumalan valtakuntaan!
Mark. 10:24  Mutta opetuslapset hämmästyivät näistä hänen sanoistansa. Niin Jeesus taas vastaten sanoi: rakkaat pojat! kuinkas työläs on niiden tulla Jumalan valtakuntaan, jotka tavaroihinsa uskaltavat.
Mark. 10:27  Niin Jeesus katsahti heidän päällensä, ja sanoi: ihmisten tykönä on se mahdotoin, mutta ei Jumalan tykönä; sillä kaikki ovat Jumalan tykönä mahdolliset.
Mark. 10:29  Mutta Jeesus vastasi ja sanoi: totisesti sanon minä teille: ei ole kenkään, joka jätti huoneen, taikka veljet eli sisaret, taikka isän eli äidin, taikka vaimon eli lapset, taikka pellot, minun ja evankeliumin tähden,
Mark. 10:32  Mutta he olivat tiellä menemässä ylös Jerusalemiin; ja Jeesus kävi heidän edellänsä, ja he hämmästyivät, ja seurasivat häntä ja pelkäsivät. Ja hän otti taas ne kaksitoistakymmentä tykönsä ja rupesi heille sanomaan, mitä hänelle tapahtuva oli:
Mark. 10:38  Mutta Jeesus sanoi heille: ette tiedä, mitä te anotte. Voitteko juoda sen kalkin, jonka minä juon, ja sillä kasteella kastettaa, jolla minä kastetaan?
Mark. 10:39  Vaan he sanoivat hänelle: voimme. Niin sanoi Jeesus heille: sen kalkin tosin te juotte, jonka minä juon, ja sillä kasteella te kastetaan, jolla minä kastetaan;
Mark. 10:42  Mutta kuin Jeesus kutsui heidät tykönsä, sanoi hän heille: te tiedätte, että ne, jotka ovat asetetut kansain päämiehiksi, hallitsevat heitä, ja heidän ylimmäisillänsä on valta heidän ylitsensä.
Mark. 10:47  Ja kuin hän kuuli, että se oli Jeesus Natsaretista, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: Jeesus, Davidin poika, armahda minua.
Mark. 10:49  Ja Jeesus seisahti ja käski kutsua häntä. Ja he kutsuivat sokian ja sanoivat hänelle: ole hyvällä mielellä, nouse! hän kutsuu sinua.
Mark. 10:50  Niin hän heitti pois vaatteensa yltänsä, nousi ja tuli Jeesuksen tykö.
Mark. 10:51  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: mitäs tahdot, että minä sinulle tekisin? Niin sokia sanoi hänelle: Rabboni, että minä saisin näköni.
Mark. 10:52  Mutta Jeesus sanoi hänelle: mene, sinun uskos vapahti sinun. Ja hän sai kohta näkönsä jälleen, ja seurasi Jeesusta tiellä.
Mark. 11:6  Mutta he sanoivat heille, niinkuin Jeesus oli käskenyt; niin he päästivät heidät.
Mark. 11:7  Ja he toivat varsan Jeesuksen tykö ja heittivät vaatteensa sen päälle, ja hän istui sen päälle.
Mark. 11:11  Ja Jeesus meni Jerusalemiin ja templiin, ja kuin hän kaikki ympäri katseli, koska jo ehtooaika oli, läksi hän ulos Betaniaan kahdentoistakymmenen kanssa.
Mark. 11:14  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: älköön tästedeskään kenkään sinusta syökö hedelmää ijankaikkisesti. Ja hänen opetuslapsensa kuulivat sen.
Mark. 11:15  Ja he tulivat Jerusalemiin. Ja Jeesus meni templiin, rupesi ajamaan ulos kaupitsioita ja ostajia templissä, ja vaihettajain pöydät ja kyhkyläisten myyjäin istuimet hän kukisti.
Mark. 11:19  Ja kuin ehtoo tuli, meni Jeesus ulos kaupungista.
Mark. 11:22  Niin vastasi Jeesus ja sanoi heille: pitäkäät usko Jumalan päälle.
Mark. 11:29  Mutta Jeesus vastaten sanoi heille: minä myös kysyn teiltä yhden sanan: vastatkaat siis minua, niin minäkin sanon teille, millä voimalla minä näitä teen:
Mark. 11:33  Ja he vastasivat, sanoen Jeesukselle: emme tiedä. Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: en minäkään sano teille, millä voimalla minä näitä teen.
Mark. 12:17  Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: antakaat keisarille, kuin keisarin ovat, ja Jumalalle, kuin Jumalan ovat. Ja he ihmettelivät häntä.
Mark. 12:24  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: ettekö te sentähden eksy, ettette tiedä kirjoituksia, eikä Jumalan voimaa?
Mark. 12:29  Mutta Jeesus vastasi häntä: tämä on kaikkein suurin käsky: kuule, Israel, Herra meidän Jumalamme on yksi Herra.
Mark. 12:34  Ja koska Jeesus näki, että hän toimellisesti vastasi, sanoi hän hänelle: et sinä ole kaukana Jumalan valtakunnasta. Ja ei tohtinut kenkään sitte häneltä enempää kysyä.
Mark. 12:41  Ja kuin Jeesus istui uhri-arkun kohdalla ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhri-arkkuun, ja monta rikasta pani paljon,
Mark. 13:2  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: näetkös nämä suuret rakennukset? Ei näistä jätetä kiveä kiven päälle, jota ei maahan jaoteta.
Mark. 13:5  Niin Jeesus, vastaten heitä, rupesi sanomaan: katsokaat, ettei joku teitä petä.
Mark. 14:6  Niin Jeesus sanoi: sallikaat hänen olla rauhassa! miksi te häntä vaivaatte? Hän teki hyvän työn minun kohtaani.
Mark. 14:18  Ja kuin he istuivat pöydän tykönä ja söivät, sanoi Jeesus: totisesti sanon minä teille: yksi teistä, joka syö minun kanssani, on minun pettävä.
Mark. 14:22  Ja heidän syödessänsä otti Jeesus leivän, kiitti, mursi ja antoi heille, ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini.
Mark. 14:27  Ja Jeesus sanoi heille: kaikki te tänä yönä pahenette minussa, niinkuin kirjoitettu on: minä lyön paimenta, ja lampaat hajoitetaan.
Mark. 14:30  Ja Jeesus sanoi hänelle: totisesti sanon minä sinulle: tänäpänä, tänä yönä, ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmasti minun kiellät.
Mark. 14:48  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: niinkuin ryövärin tykö te tulitte ulos miekoilla ja seipäillä minua kiinni ottamaan.
Mark. 14:53  Ja he veivät pois Jeesuksen ylimmäisen papin tykö, jonka tykö kaikki ylimmäiset papit ja vanhimmat ja kirjanoppineet olivat kokoon tulleet.
Mark. 14:55  Mutta ylimmäiset papit ja kaikki raati etsivät todistusta Jeesusta vastaan, että he hänen kuolemaan saattaisivat, ja ei löytäneet.
Mark. 14:60  Ja ylimmäinen pappi astui edes, ja kysyi Jeesukselta, sanoen: etkös mitään vastaa? mitä nämät sinua vastaan todistavat?
Mark. 14:62  Niin Jeesus sanoi: minä olen. Ja teidän pitää näkemän Ihmisen Pojan istuvan voiman oikialla puolella, ja tulevan taivaan pilvissä.
Mark. 14:67  Ja koska hän näki Pietarin lämmittelevän, katsahti hän hänen päällensä ja sanoi: ja sinäkin olit Jeesuksen Natsarealaisen kanssa?
Mark. 14:72  Ja kukko lauloi toisen kerran. Niin Pietari muisti sen sanan, minkä Jeesus hänelle sanonut oli: ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmasti minun kiellät. Ja hän kiiruusti läksi ulos ja itki.
Mark. 15:1  Ja kohta aamulla varhain pitivät ylimmäiset papit neuvoa vanhimpain ja kirjanoppineitten kanssa ja kaikki raati, ja veivät pois Jeesuksen sidottuna ja antoivat ylön Pilatukselle.
Mark. 15:5  Mutta ei Jeesus sitte ensinkään vastannut, niin että Pilatus ihmetteli.
Mark. 15:15  Mutta Pilatus tahtoi kansan mielen noutaa ja päästi heille Barabbaan. Ja Jeesuksen, kuin hän hänen ruoskinut oli, antoi ylös ristiinnaulittaa.
Mark. 15:34  Ja yhdeksännellä hetkellä huusi Jeesus suurella äänellä, sanoen: Eli, Eli, lamma sabaktani? se on niin paljo kuin: minun Jumalani, minun Jumalani, miksis minut annoit ylön?
Mark. 15:37  Mutta Jeesus huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
Mark. 15:43  Tuli Joseph Arimatiasta, kunniallinen raatimies, joka myös odotti Jumalan valtakuntaa, hän rohkeni mennä Pilatuksen tykö ja anoi Jeesuksen ruumista.
Mark. 16:6  Mutta hän sanoi heille: älkäät hämmästykö! te etsitte Jeesusta Natsarealaista, joka ristiinnaulittu oli. Hän nousi ylös, ei hän ole täällä: katso siaa, kuhunka he hänen panivat;
Mark. 16:9  Mutta kuin Jeesus oli varhain ensimäisenä sabbatin päivänä noussut ylös, ilmestyi hän ensin Maria Magdalenalle, josta hän seitsemän perkelettä oli ajanut ulos.
Luuk. 1:31  Ja katso, sinä siität kohdussas ja synnytät Pojan, ja sinun pitää kutsua hänen nimensä Jeesus.
Luuk. 2:21  Ja kuin kahdeksan päivää kulunut oli, että lapsi piti ympärileikattaman, kutsuttiin hänen nimensä Jeesus, joka niin oli enkeliltä kutsuttu jo ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Luuk. 2:27  Ja hän tuli Hengen kautta templiin. Ja kuin vanhemmat toivat lapsen Jeesuksen sisälle, tehdäksensä hänen edestänsä lain tavan jälkeen,
Luuk. 2:43  Ja kuin ne päivät olivat kuluneet, siinä kuin he palasivat, jäi poikainen Jeesus Jerusalemiin: jota ei Joseph ja hänen äitinsä huomanneet,
Luuk. 2:52  Ja Jeesus menestyi viisaudessa ja ijässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.
Luuk. 3:21  Ja tapahtui, kuin kaikki kansa kastettiin, ja Jeesus myös oli kastettu, ja hän rukoili, niin taivas aukeni,
Luuk. 3:23  Ja Jeesus oli lähes kolmenkymmenen vuotinen, joka oli (niinkuin luultiin) Josephin poika, Elin pojan,
Luuk. 4:1  Niin Jeesus täynnänsä Pyhää Henkeä palasi Jordanista ja vietiin Hengeltä korpeen,
Luuk. 4:4  Ja Jeesus vastasi, sanoen hänelle: kirjoitettu on: ei ihminen elä ainoasti leivästä, vaan jokaisesta Jumalan sanasta.
Luuk. 4:8  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: mene matkaas minun tyköäni, saatana! sillä kirjoitettu on: Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoaa palveleman.
Luuk. 4:12  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: sanottu on: ei sinun pidä kiusaaman Herraa sinun Jumalaas.
Luuk. 4:14  Ja Jeesus palasi Hengen väessä taas Galileaan, ja sanoma kuului hänestä ympäri kaiken lähimaakunnan.
Luuk. 4:34  Sanoen: voi! mitä sinun on meidän kanssamme, Jeesus Natsarealainen? tulitkos meitä hukuttamaan? minä tiedän, kukas olet, Jumalan pyhä.
Luuk. 4:35  Ja Jeesus nuhteli häntä, sanoen: vaikene ja mene ulos hänestä. Ja kuin perkele oli hänen heidän keskellänsä heittänyt, niin hän meni ulos hänestä ja ei häntä vahingoittanut mitään.
Luuk. 5:8  Kuin Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien tykö, sanoen: Herra, mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen.
Luuk. 5:10  Niin myös Jakobin ja Johanneksen, Zebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kumppanit. Ja Jeesus sanoi Simonille: älä pelkää, tästedes sinä saat ihmisiä.
Luuk. 5:12  Ja tapahtui, kuin hän oli yhdessä kaupungissa, katso, niin siinä oli mies spitalia täynnä; ja kuin hän näki Jeesuksen, lankesi hän kasvoillensa, rukoili häntä, sanoen: Herra, jos sinä tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa.
Luuk. 5:22  Mutta kuin Jeesus tunsi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi heille: mitä te ajattelette sydämessänne?
Luuk. 5:31  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
Luuk. 6:3  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: ettekö te ole lukeneet, mitä David teki, kuin hän isosi, ja ne, jotka hänen kanssaan olivat?
Luuk. 6:9  Niin Jeesus sanoi hänelle: minä kysyn teiltä: mitä sabbatina sopii, hyvää tehdä, taikka pahaa tehdä? henkeä vapahtaa eli kadottaa?
Luuk. 6:11  Mutta he tulivat tyhmyyttä täyteen ja puhuivat keskenänsä, mitä heidän pitäis Jeesukselle tekemän.
Luuk. 7:3  Kuin hän siis Jeesuksesta kuuli, lähetti hän Juudalaisten vanhimmat hänen tykönsä rukoilemaan häntä, että hän tulis ja parantais hänen palveliansa.
Luuk. 7:4  Kuin he tulivat Jeesuksen tykö, rukoilivat he häntä hartaasti ja sanoivat: hän on mahdollinen, ettäs hänelle sen teet;
Luuk. 7:6  Niin Jeesus meni heidän kanssansa. Ja kuin ei hän silleen ollut kaukana huoneesta, lähetti sadanpäämies ystäviänsä hänen tykönsä, sanoen hänelle: Herra, älä vaivaa sinuas; sillä en ole minä mahdollinen, ettäs minun kattoni alle tulisit.
Luuk. 7:9  Mutta kuin Jeesus sen kuuli, ihmetteli hän häntä, kääntyi ja sanoi kansalle, joka häntä seurasi: minä sanon teille: en ole minä Israelissa senkaltaista uskoa löytänyt.
Luuk. 7:19  Ja lähetti Jeesuksen tykö, sanoen: oletko se tuleva, eli pitääkö meidän toista odottaman?
Luuk. 7:22  Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: menkäät ja sanokaat jälleen Johannekselle, mitä te nähneet ja kuulleet olette: sokiat saavat näkönsä, ontuvat käyvät, spitaliset puhdistetaan, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille saarnataan evankeliumi,
Luuk. 7:40  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: Simon, minulla on jotakin sinulle sanomista. Hän sanoi: Mestari, sanos.
Luuk. 8:28  Mutta kuin hän näki Jeesuksen, huusi hän ja lankesi hänen eteensä maahan, ja sanoi suurella äänellä: mitä minun on sinun kanssas, Jeesus, ylimmäisen Jumalan Poika? Minä rukoilen sinua, älä minua vaivaa.
Luuk. 8:30  Mutta Jeesus kysyi häneltä ja sanoi: mikä sinun nimes on? hän sanoi: legio; sillä monta perkelettä oli häneen mennyt sisälle.
Luuk. 8:35  Niin he menivät ulos katsomaan sitä, mikä tapahtunut oli, ja tulivat Jeesuksen tykö, ja löysivät sen ihmisen, josta perkeleet lähteneet olivat, istuvan vaatetettuna ja taidossansa Jeesuksen jalkain juuressa; ja he pelkäsivät.
Luuk. 8:38  Mutta mies, josta perkeleet olivat lähteneet ulos, rukoili häntä, että hän sais olla hänen kanssansa. Mutta Jeesus laski hänen pois, sanoen:
Luuk. 8:39  Palaja kotias ja ilmoita, kuinka suuret työt Jumala sinulle teki. Ja hän meni pois ja saarnasi ympäri kaiken kaupungin, kuinka suuret työt Jeesus hänelle teki.
Luuk. 8:40  Ja tapahtui, kuin Jeesus palasi, otti kansa hänen vastaan; sillä kaikki odottivat häntä.
Luuk. 8:41  Ja katso, mies tuli, jonka nimi oli Jairus, ja se oli synagogan päämies, ja lankesi Jeesuksen jalkain juureen ja rukoili häntä tulemaan huoneesensa.
Luuk. 8:45  Ja Jeesus sanoi: kuka on se, joka minuun rupesi? Mutta kuin he kaikki kielsivät, sanoi Pietari ja ne, jotka hänen kanssansa olivat: Mestari, kansa ahdistaa ja tunkee sinua, ja sinä sanot: kuka minuun rupesi?
Luuk. 8:46  Mutta Jeesus sanoi: joku minuun rupesi, sillä minä tunsin voiman minusta lähteneen ulos.
Luuk. 8:50  Vaan kuin Jeesus sen kuuli, vastasi hän häntä, sanoen: älä pelkää: usko ainoastaan, niin hän paranee.
Luuk. 9:33  Ja tapahtui, kuin he läksivät hänen tyköänsä, sanoi Pietari Jeesukselle: Mestari, hyvä on meidän tässä olla, tehkäämme tähän kolme majaa, sinulle yhden, Mosekselle yhden ja Eliaalle yhden; eikä tietänyt, mitä sanoi.
Luuk. 9:36  Ja kuin ääni parhaallansa kuului, löysivät he Jeesuksen yksin. Ja he vaikenivat, eikä mitään kellenkään niinä päivinä jutelleet niistä, mitkä he nähneet olivat.
Luuk. 9:41  Niin Jeesus vastasi ja sanoi: oi uskomatoin ja nurja sukukunta! kuinka kauvan minun pitää teidän tykönänne oleman ja teitä kärsimän? Tuo poikas tänne.
Luuk. 9:42  Ja kuin hän vielä tulossa oli, repeli häntä perkele ja muserteli; mutta Jeesus nuhteli rietasta henkeä, ja paransi pojan, ja antoi hänen jälleen isällensä.
Luuk. 9:43  Niin he kaikki hämmästyivät Jumalan kunniallista voimaa. Mutta koska kaikki ihmettelivät kaikkia niitä, mitä Jeesus teki, sanoi hän opetuslapsillensa:
Luuk. 9:47  Kuin Jeesus näki heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti tykönsä,

Luuk. 9:50  Ja Jeesus sanoi hänelle: älkäät kieltäkö; sillä joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolestamme.
Luuk. 9:55  Mutta Jeesus kääsi itsensä ja nuhteli heitä, sanoen: ette tiedä, minkäkaltaisen hengen te olette.
Luuk. 9:58  Ja Jeesus sanoi hänelle: ketuilla ovat luolat ja taivaan linnuilla pesät; mutta ei ihmisen Pojalla ole, kuhunka hän päänsä kallistaa.
Luuk. 9:60  Niin Jeesus sanoi hänelle: anna kuolleet haudata kuolleitansa; mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.
Luuk. 9:62  Mutta Jeesus sanoi hänelle: kuka ikänä kätensä auraan laskee ja taaksensa katsoo, ei se ole sovelias Jumalan valtakuntaan.
Luuk. 10:21  Sillä hetkellä riemuitsi Jeesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, ettäs nämät salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille : tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtos.
Luuk. 10:29  Mutta hän tahtoi itsensa vanhurskaaksi tehdä ja sanoi Jeesukselle: kukas minun lähimmäiseni on?
Luuk. 10:30  Jeesus vastasi ja sanoi: yksi ihminen meni alas Jerusalemista Jerikoon, ja tuli ryövärien käsiin, jotka hänen alasti riisuivat ja haavoittivat, menivät pois ja jättivät hänen puolikuolleeksi.
Luuk. 10:37  Niin hän sanoi: joka laupiuden teki hänen kohtaansa. Niin sanoi Jeesus hänelle: mene ja tee sinä myös niin.
Luuk. 10:39  Ja hänellä oli sisar, joka kutsuttiin Maria, joka myös istui Jeesuksen jalkain juureen ja kuulteli hänen puhettansa.
Luuk. 10:41  Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Martta, Martta, paljon sinä suret ja pyrit.
Luuk. 13:2  Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille: luuletteko, että nämät Galilealaiset olivat syntiset kaikkein Galilealaisten suhteen, että heidän senkaltaista täytyi kärsiä?
Luuk. 13:12  Mutta kuin Jeesus sen näki, kutsui hän hänen tykönsä ja sanoi hänelle: vaimo, sinä olet päässyt taudistas.
Luuk. 13:14  Niin vastasi synagogan päämies ja närkästyi, että Jeesus paransi sabbatina, ja sanoi kansalle: kuusi päivää ovat, joina sopii työtä tehdä; niinä te tulkaat ja antakaat teitä parantaa, ja ei sabbatin päivänä.
Luuk. 14:3  Niin Jeesus vastaten sanoi lainoppineille ja Pharisealaisille: sopiiko sabbatina parantaa? Niin he vaikenivat.
Luuk. 17:13  Ja korottivat äänensä, sanoen: Jeesus, rakas Mestari, armahda meidän päällemme!
Luuk. 17:17  Mutta Jeesus vastaten sanoi: eikö kymmenen puhdistettu? kussa yhdeksän ovat?
Luuk. 18:16  Mutta kuin Jeesus oli heitä kutsunut tykönsä, sanoi hän: sallikaat lasten tulla minun tyköni, ja älkäät heitä kieltäkö; sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luuk. 18:19  Niin Jeesus sanoi hänelle: mitäs minua hyväksi kutsut? Ei ole kenenkään hyvä, vaan yksi, Jumala.
Luuk. 18:22  Kuin Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on ja vaivaisille, niin sinulla pitä oleman tavara taivaassa: ja tule, seuraa minua.
Luuk. 18:24  Mutta kuin Jeesus näki hänen murheissansa olevan, sanoi hän: kuinka työläästi rikkaat tulevat Jumalan valtakuntaan;
Luuk. 18:37  He sanoivat hänelle: Jeesus Natsarealainen tästä meni.
Luuk. 18:38  Ja hän huusi ja sanoi: Jeesus, Davidin Poika, armahda minua!
Luuk. 18:40  Niin Jeesus seisahti ja käski häntä taluttaa tykönsä. Ja kuin hän lähestyi, kysyi hän häneltä,
Luuk. 18:42  Ja Jeesus sanoi hänelle: ole näkevä! sinun uskos autti sinua.
Luuk. 19:3  Ja hän pyysi nähdä Jeesusta, kuka hän olis, eikä saanut kansalta; sillä hän oli varttansa vähäinen.
Luuk. 19:5  Ja kuin hän tuli siihen paikkaan, katsoi Jeesus ylös, ja näki hänen, ja sanoi hänelle: Zakeus, astu nopiasti alas! sillä minun pitää tänäpänä oleman sinun huoneessas.
Luuk. 19:9  Niin Jeesus sanoi hänelle: tänäpänä on tälle huoneelle autuus tapahtunut, että hänkin on Abrahamin poika.
Luuk. 19:35  Ja he veivät sen Jeesuksen tykö, ja panivat vaatteensa varsan päälle, ja istuttivat Jeesuksen se päälle.
Luuk. 20:3  Niin Jeesus vastaten sanoi heille: minä kysyn myös teiltä yhtä asiaa, vastatkaat minua.
Luuk. 20:8  Niin sanoi Jeesus heille: en minä myös sano teille, millä voimalla minä näitä teen.
Luuk. 20:34  Ja Jeesus vastaten sanoi heille: tämän maailman lapset naivat ja huolevat;
Luuk. 22:47  Vielä hänen puhuissansa, katso, joukko ja se, joka kutsuttiin Juudas, yksi kahdestatoistakymmenestä, kävi heidän edellänsä, ja lähestyi Jeesusta suuta antamaan hänen.
Luuk. 22:48  Niin Jeesus sanoi hänelle: Juudas, suun antamisellako sinä Ihmisen Pojan petät?
Luuk. 22:51  Mutta Jeesus vastaten sanoi: sallikaat tähän asti tulla. Ja kuin hän rupesi hänen korvaansa, paransi hän sen.
Luuk. 22:52  Mutta Jeesus sanoi niille, jotka häntä vastaan olivat tulleet, ylimmäisille papeille ja templin haltioille ja vanhimmille: niinkuin ryövärin tykö te läksitte miekoilla ja seipäillä.
Luuk. 22:63  Mutta miehet, jotka Jeesusta kiinni pitivät, pilkkasivat häntä ja löivät häntä,
Luuk. 23:8  Kuin Herodes näki Jeesuksen, ihastui hän sangen suuresti; sillä hän oli jo kauvan aikaa häntä halainnut nähdäksensä, että hän oli paljon hänestä kuullut, ja toivoi häneltä jonkun ihmeen näkevänsä,
Luuk. 23:20  Niin Pilatus taas puhui heille ja tahtoi Jeesuksen päästää.
Luuk. 23:25  Ja päästi sen heille, joka kapinan ja miestapon tähden oli vankiuteen heitetty, jota he anoivat; mutta Jeesuksen antoi hän heidän haltuunsa.
Luuk. 23:26  Ja kuin he hänen veivät ulos, käsittivät he yhden, Simonin Kyrenistä, joka maalta tuli, ja panivat hänen päällensä ristin, sitä Jeesuksen jäljessä kantamaan.
Luuk. 23:28  Niin Jeesus käänsi itsensä heidän puoleensa, ja sanoi: Jerusalemin tyttäret, älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itse teitänne ja teidän lapsianne;
Luuk. 23:34  Niin sanoi Jeesus: Isä, anna heille anteeksi, sillä ei he tiedä, mitä he tekevät. Ja he jakoivat hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa.
Luuk. 23:42  Ja sanoi Jeesukselle: Herra, muista minua, kuin tulet valtakuntaas.
Luuk. 23:43  Niin Jeesus sanoi hänelle: totisesti sanon minä sinulle: tänäpänä pitää sinun oleman minun kanssani paradisissa.
Luuk. 23:46  Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: Isä, sinun käsiis minä annan henkeni. Ja kuin hän sen oli sanonut, antoi hän henkensä.
Luuk. 23:52  Tämä meni Pilatuksen tykö ja anoi Jeesuksen ruumista,
Luuk. 24:3  Ja menivät siihen sisälle eikä löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.
Luuk. 24:15  Ja tapahtui heidän puhuissansa ja tutkistellessansa keskenänsä, että Jeesus itse heitä lähestyi ja matkusti heidän kanssansa.
Luuk. 24:19  Ja hän sanoi heille: mitä? He sanoivat hänelle: Jeesuksesta Natsarealaisesta, joka oli väkevä propheta töissä ja sanoissa, Jumalan ja kaiken kansan edessä.
Luuk. 24:36  Mutta kuin he näitä puhuivat, seisoi itse Jeesus heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille!
Joh. 1:29  Toisena päivänä näki Johannes Jeesuksen tykönsä tulevan, ja sanoi: katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!
Joh. 1:36  Ja kuin hän näki Jeesuksen käyvän, sanoi hän: katso, Jumalan Karitsa!
Joh. 1:37  Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen puhuvan, ja seurasivat Jeesusta.
Joh. 1:38  Mutta Jeesus käänsi itsensä ja näki ne seuraavan, ja sanoi heille: 39. Mitä te etsitte? Niin he sanoivat hänelle: Rabbi (se on niin paljo sanottu: opettaja) kussas asut?
Joh. 1:42  Ja hän toi hänen Jeesuksen tykö. Mutta kuin Jeesus katsoi hänen päällensä, sanoi hän: sinä olet Simon Jonan poika, ja sinä pitää kutsuttaman Kephas; se on niin paljo kuin: kallio.
Joh. 1:43  Toisena päivänä tahtoi Jeesus mennä Galileaan, ja löysi Philippuksen ja sanoi hänelle: seuraa minua!
Joh. 1:45  Philippus löysi Natanaelin ja sanoi hänelle: me olemme löytäneet sen, josta Moses kirjoitti laissa ja prophetat, Jeesuksen, Josephin pojan Natsaretista.
Joh. 1:47  Jeesus näki Natanaelin tykönsä tulevan, ja sanoi hänestä: katso, totisesti oikia Israelilainen, jossa ei petosta ole.
Joh. 1:48  Natanael sanoi hänelle: mistäs minut tunnet? Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ennen kuin Philippus kutsui sinua fikunapuun alla ollessas, näin minä sinun.
Joh. 1:50  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: sinä uskot, että minä sanoin sinulle: minä näin sinut fikunapuun alla. Sinä saat vielä suurempia nähdä.
Joh. 2:1  Ja kolmantena päivänä olivat häät Galilean Kaanassa, ja Jeesuksen äiti oli siellä;
Joh. 2:2  Niin Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin myös häihin.
Joh. 2:3  Ja kun viina puuttui, sanoi Jeesuksen äiti hänelle: ei heillä ole viinaa.
Joh. 2:4  Jeesus sanoi hänelle: vaimo! mitä minun on sinun kanssas? ei minun aikani ole vielä tullut.
Joh. 2:7  Jeesus sanoi heille: täyttäkäät vesi-astiat vedellä. Ja he täyttivät ne ylen täyteen.
Joh. 2:11  Tämä on ensimäinen tunnustähti, jonka Jeesus teki Galilean Kaanassa, ja ilmoitti kunniansa. Ja hänen opetuslapsensa uskoivat hänen päällensä.
Joh. 2:13  Ja Juudalaisten pääsiäinen oli läsnä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin,
Joh. 2:19  Jeesus vastasi ja sanoi heille: jaottakaat maahan tämä templi, ja minä tahdon sen kolmantena päivänä rakentaa ylös.
Joh. 2:22  Kuin hän siis oli kuolleista noussut, muistivat hänen opetuslapsensa hänen sen heille sanoneeksi, ja uskoivat Raamatun ja puheen, minkä Jeesus oli puhunut.
Joh. 2:24  Mutta ei Jeesus uskonut itsiänsä heille; sillä hän tunsi heidät kaikki,
Joh. 3:2  Se tuli yöllä Jeesuksen tykö ja sanoi hänelle: Mestari, me tiedämme, että sinä olet Jumamalasta opettajaksi tullut; sillä ei taida kenkään niitä tunnustähtiä tehdä, joita sinä teet, jollei Jumala ole hänen kanssansa.
Joh. 3:3  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalanmalan valtakuntaa nähdä.
Joh. 3:5  Jeesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Joh. 3:10  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: sinä olet mestari Israelissa, ja et näitä tiedä!
Joh. 3:22  Sitte tuli Jeesus ja hänen opetuslapsensa Juudean maahan, ja asui siellä heidän kanssansa, ja kasti.
Joh. 4:1  Kuin siis Herra ymmärsi Pharisealaisten kuulleeksi, että Jeesus teki enemmin opetuslapsia ja kasti kuin Johannes;
Joh. 4:2  (Vaikka ei Jeesus itse kastanut, mutta hänen opetuslapsensa,)
Joh. 4:6  Niin siellä oli Jakobin lähde. Kuin Jeesus matkasta oli vasynyt, istui hän lähteen päälle, ja se oli liki kuudetta hetkeä.
Joh. 4:7  Niin tuli yksi Samarian vaimo vettä ammentamaan, ja Jeesus sanoi hänelle: anna minun juodakseni.
Joh. 4:10  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: anna minun juodakseni! niin sinä anoisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.
Joh. 4:13  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: jokainen, joka juo tästä vedestä, hän janoo jälleen;
Joh. 4:16  Jeesus sanoi hänelle: mene, kutsu miehes, ja tule tänne.
Joh. 4:17  Vaimo vastasi ja sanoi hänelle: ei minulla ole miestä. Sanoi Jeesus hänelle: oikein sinä sanoit: ei minulla ole miestä.
Joh. 4:21  Jeesus sanoi hänelle: vaimo, usko minua: se aika tulee, ettette tällä vuorella eikä Jerusalemissa Isää rukoile.
Joh. 4:26  Jeesus sanoi hänelle: minä olen se, joka sinun kanssas puhun.
Joh. 4:34  Jeesus sanoi heille: minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen tekonsa.
Joh. 4:44  Sillä Jeesus todisti itse, ettei propheta maksa isänsä maalla mitään.
Joh. 4:46  Niin Jeesus tuli taas Galilean Kaanaan, kussa hän meden viinaksi tehnyt oli. Ja oli kuninkaan mies, jonka poika sairasti Kapernaumissa.
Joh. 4:47  Kuin hän kuuli, että Jeesus oli tullut Juudeasta Galileaan, meni hän hänen tykönsä ja rukoili häntä tulemaan alas ja parantamaan hänen poikansa, joka oli kuolemallansa.
Joh. 4:48  Sanoi siis Jeesus hänelle: ellette näe tunnustähtiä ja ihmeitä, niin ette usko.
Joh. 4:50  Jeesus sanoi hänelle: mene, sinun poikas elää. Ja mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni.
Joh. 4:53  Niin isä ymmärsi sen siksi hetkeksi, jolla Jeesus sanoi hänelle: sinun poikas elää. Ja hän uskoi ja koko hänen huoneensa.
Joh. 4:54  Tämä on toinen tunnustähti, jonka Jeesus teki tullessansa Juudeasta Galileaan.
Joh. 5:1  Sitte oli Juudalaisten juhlapäivä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin.
Joh. 5:6  Kuin Jeesus hänen näki makaavan ja tunsi hänen jo kauvan sairastaneen, sanoi hän hänelle: tahdotkos tulla terveeksi?
Joh. 5:8  Jeesus sanoi hänelle: nouse, ota vuotees ja käy.
Joh. 5:13  Mutta ei parattu tietänyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli mennyt pois kansan tähden, joka siinä paikassa oli.
Joh. 5:14  Sitte löysi Jeesus hänen templissä ja sanoi hänelle: katso, sinä olet parattu: älä silleen syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle tapahtuisi.
Joh. 5:15  Niin se ihminen meni pois ja ilmoitti Juudalaisille, että Jeesus oli se, joka hänen parantanut oli.
Joh. 5:16  Ja Juudalaiset vainosivat sentähden Jeesusta ja etsivät häntä tappaaksensa, että hän senkaltaisia teki sabbatina.
Joh. 5:17  Niin Jeesus vastasi heitä: minun isäni tekee työtä hamaan tähän asti, ja minä myös teen työtä.
Joh. 5:19  Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ei taida Poika itsestänsä mitään tehdä, ellei hän näe Isän tekevän; sillä mitä ikänä hän tekee, sitä myös Poika niin tekee.
Joh. 6:1  Sitte meni Jeesus Galilean meren ylitse, joka on Tiberiaan,
Joh. 6:3  Niin Jeesus meni ylös vuorelle ja istui siellä opetuslastensa kanssa.
Joh. 6:5  Kuin siis Jeesus nosti silmänsä ja näki tulevan paljon kansaa tykönsä, sanoi hän Philippukselle: kusta me ostamme leipiä näiden syödä?
Joh. 6:10  Mutta Jeesus sanoi: asettakaat kansa atrioitsemaan. ja siinä aikassa oli paljo ruohoa. Niin atrioitsi lähes viisituhatta miestä.
Joh. 6:11  Ja Jeesus otti leivät, kiitti ja antoi opetuslapsille, mutta opetuslapset jakoivat atrioitseville, niin myös kaloista niin paljo kuin hän tahtoi.
Joh. 6:14  Kuin siis ne ihmiset sen merkin näkivät, minkä Jeesus teki, sanoivat he: tämä on totisesti se Propheta, joka maailmaan tuleva oli.
Joh. 6:15  Kuin Jeesus ymmärsi, että he tahtoivat tulla ja väkivallalla tehdä hänen kuninkaaksi, meni hän pois taas vuorelle yksinänsä.
Joh. 6:17  Ja astuivat haahteen ja menivät ylitse meren Kapernaumia päin. Ja jo oli pimiä tullut, ja ei Jeesus tullut heidän tykönsä.
Joh. 6:19  Ja kuin he olivat soutaneet lähes viisikolmattakymmentä eli kolmekymmentä vakomittaa, näkivät he Jeesuksen käyvän meren päällä ja lähenevän haahta; ja he peljästyivät.
Joh. 6:22  Toisena päivänä, kuin kansa, joka sillä puolella merta oli, näki, ettei siellä muuta venhettä ollut kuin se yksi, johonka hänen opetuslapsensa olivat astuneet, ja ettei Jeesus ollut astunut haahteen opetuslastensa kanssa, vaan hänen opetuslapsensa olivat ainoastaan matkaan lähteneet;
Joh. 6:24  Koska kansa sen näki, ettei Jeesus siellä ollut eikä hänen opetuslapsensa, asutivat he myös haaksiin ja menivät Kapernaumiin etsein Jeesusta.
Joh. 6:26  Jeesus vastasi heitä ja sanoi: totisesti, totisesti sanon minä teille: ette etsi minua, että te näitte ihmeen, vaan että te saitte leipää syödä ja olette ravitut.
Joh. 6:29  Jeesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.
Joh. 6:32  Niin Jeesus sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ei Moses sitä leipää antanut teille taivaasta; mutta minun Isäni antaa totisen leivän taivaasta.
Joh. 6:35  Jeesus sanoi heille: minä olen elämän leipä: joka tulee minun tyköni, ei hän suinkaan isoo, ja joka uskoo minun päälleni, ei hän koskaan janoo.
Joh. 6:42  Ja sanoivat: eikö tämä ole Jeesus, Josephin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinkas hän sanoo: minä olen tullut taivaasta alas.
Joh. 6:43  Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: älkäät napisko keskenänne.
Joh. 6:53  Jeesus sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, niin ei ole elämä teissä.
Joh. 6:61  Mutta kuin Jeesus tiesi itsestänsä, että hänen opetuslapsensa siitä napisivat, sanoi hän heille: pahoittaako tämä teitä?
Joh. 6:64  Mutta muutamat teistä ovat, jotka ei usko. Sillä Jeesus tiesi alusta, kutka ovat, jotka ei uskoneet, ja kuka hänen oli pettävä.
Joh. 6:67  Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoistakymmenelle: ettekö te myös tahdo mennä pois?
Joh. 6:70  Jeesus vastasi heitä: enkö minä ole teitä kahtatoistakymmentä valinnut? ja yksi teistä on perkele.
Joh. 7:1  Ja sitte vaelsi Jeesus Galileassa; sillä ei hän tahtonut vaeltaa Juudeassa, että Juudalaiset pyysivät häntä tappaa.
Joh. 7:6  Niin Jeesus sanoi heille: ei ole minun aikani vielä tullut; vaan teidän aikanne on aina valmis.
Joh. 7:14  Mutta kuin jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös templiin, ja opetti.
Joh. 7:16  Vastasi Jeesus ja sanoi heille: ei minun oppini ole minun, mutta sen, joka minun lähetti.
Joh. 7:21  Jeesus vastasi ja sanoi heille: yhden työn minä tein, ja te kaikki ihmettelette.
Joh. 7:28  Niin Jeesus huusi templissä, opetti ja sanoi: ja te tunnette minun, ja tiedätte, kusta minä olen: ja en minä ole tullut itsestäni, mutta hän on vakaa, joka minun lähetti, jota ette tunne.
Joh. 7:33  Niin Jeesus sanoi heille: minä olen vielä vähän aikaa teidän kanssanne, ja menen sitte hänen tykönsä, joka minun lähetti.
Joh. 7:37  Mutta viimeisenä suurena juhlapäivänä seisoi Jeesus ja huusi, sanoen: joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan.
Joh. 7:39  (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jeesus ollut vielä kirkastettu.)
Joh. 8:1  Mutta Jeesus meni Öljymäelle,
Joh. 8:6  Mutta sen he sanoivat, kiusaten häntä, kantaaksensa hänen päällensä. Mutta Jeesus kumarsi ja kirjoitti sormellansa maahan.
Joh. 8:9  Kuin he tämän kuulivat ja olivat omaltatunnoltansa voitetut, läksivät he ulos yksittäin, ruveten vanhimmista, viimeisiin asti; ja Jeesus jäi yksinänsä, ja vaimo seisoi siinä.
Joh. 8:10  Mutta kuin Jeesus ojensi itsensä, ja ei nähnyt ketään paitsi vaimoa, sanoi hän hänelle: vaimo, kussa ovat sinun päällekantajas? Onko sinua kenkään tuominnut?
Joh. 8:11  Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jeesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.
Joh. 8:12  Niin Jeesus puhui taas heille ja sanoi: minä olen maailman valkeus: joka minua seuraa, ei hän pimeydessä vaella, mutta saa elämän valkeuden.
Joh. 8:14  Jeesus vastasi ja sanoi heille: vaikka minä itsestäni todistan, niin minun todistukseni on tosi; sillä minä tiedän, kusta minä tulin ja kuhunka minä menen; mutta ette tiedä, kusta minä tulin ja kuhunka minä menen.
Joh. 8:19  Niin he sanoivat hänelle: kussas Isäs on? Jeesus vastasi: ette tunne minua ettekä minun Isääni: jos te tuntisitte minun, niin te tuntisitte myös minun Isäni.
Joh. 8:20  Nämät sanat puhui Jeesus uhri-arkun tykönä, opettain tenplissä, ja ei häntä kenkään ottanut kiinni; sillä ei hänen aikansa ollut vielä tullut.
Joh. 8:21  Niin Jeesus sanoi taas heille: minä menen pois, ja te etsitte minua, ja teidän pitää kuoleman teidän synneissänne. Kuhunka minä menen, ette sinne taida tulla.
Joh. 8:25  Niin he sanoivat hänelle: kuka sinä olet? Jeesus sanoi heille: se kuin minä alusta puhuin teille.
Joh. 8:28  Sanoi siis Jeesus heille: kuin te olette Ihmisen Pojan ylentäneet, niin te ymmärrätte, että minä se olen, ja etten minä tee itsestäni mitään, vaan niinkuin Isä on minun opettanut, niitä minä puhun.
Joh. 8:31  Niin Jeesus sanoi niille Juudalaisille, jotka hänen uskoivat: jos te pysytte minun puheessani, niin te totisesti minun opetuslapseni olette.
Joh. 8:34  Jeesus vastasi heitä ja sanoi: totisesti, totisesti sanon minä teille: jokainen, joka tekee syntiä, hän on synnin orja.
Joh. 8:39  He vastasivat ja sanoivat hänelle: Abraham on meidän isämme. Jeesus sanoi heille: jos te olisitte Abrahamin lapset: niin te tekisitte Abrahamin töitä.
Joh. 8:42  Jeesus sanoi heille: jos Jumala olis teidän Isänne, niin te tosin rakastaisitte minua; sillä minä läksin ja tulin Jumalasta, en minä itsestäni tullut, vaan hän lähetti minun.
Joh. 8:49  Jeesus vastasi: ei minulla ole perkele, vaan minä kunnioitan minun Isääni, ja te häpäisette minua.
Joh. 8:54  Jeesus vastasi: jos minä itsiäni kunnioitan, niin ei minun kunniani ole mitään: minun Isäni on se, joka kunnioittaa minua, jonka te teidän Jumalaksenne sanotte.
Joh. 8:58  Jeesus sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ennenkuin Abraham olikaan, olen minä.
Joh. 8:59  Niin he poimivat kiviä, laskettaaksensa häntä. Mutta Jeesus lymyi ja läksi ulos templistä, käyden heidän keskeltänsä; ja niin hän pääsi ulos.
Joh. 9:1  Ja Jeesus, käyden ohitse, näki ihmisen, joka oli sokiana syntynyt.
Joh. 9:3  Jeesus vastasi: ei tämä syntiä tehnyt eikä hänen vanhempansa; mutta että Jumalan työt hänessä ilmoitettaisiin.
Joh. 9:11  Vastasi hän ja sanoi: se ihminen, joka Jeesukseksi kutsutaan, teki loan, ja voiteli minun silmäni, ja sanoi minulle: mene ja pese Siloamin lammikossa. Ja kuin minä menin ja pesin, niin minä sanin näköni.
Joh. 9:14  Ja se oli sabbatin päivä, jona Jeesus teki loan ja avasi hänen silmänsä.
Joh. 9:35  Ja Jeesus sai sen kuulla, että he olivat hänen ajaneet ulos, ja kuin hän löysi hänen, sanoi hän hänelle: uskotkos sinä Jumalan Pojan päälle?
Joh. 9:37  Niin Jeesus sanoi hänelle: sinä olet hänen nähnyt, ja hän on se, joka puhuu sinun kanssas.
Joh. 9:39  Ja Jeesus sanoi: minä tulin tuomiolle tähän maailmaan, että ne, jotka ei näe, pitää näkemän, ja ne, jotka näkevät, pitää sokiaksi tuleman.
Joh. 9:41  Jeesus sanoi heille: jos te sokiat olisitte, niin ei olisi teillä syntiä; mutta että te sanotte: me näemme, sentähden teidän syntinne pysyy.
Joh. 10:6  Tämän tapauksen sanoi Jeesus heille; mutta ei he niitä ymmärtäneet, mitä hän heille sanoi.
Joh. 10:7  Niin Jeesus sanoi taas heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: minä olen lammasten ovi.
Joh. 10:23  Ja Jeesus käveli templissä Salomon esihuoneessa.
Joh. 10:25  Jeesus vastasi heitä: minä olen sen teille sanonut, ja ette usko: ne työt, jotka minä teen Isäni nimeen, todistavat minusta.
Joh. 10:32  Jeesus vastasi heitä: minä osoitin teille Isältäni monta hyvää työtä: minkä työn tähden niistä te siis minun kivitätte?
Joh. 10:34  Jeesus vastasi heitä: eiko teidän laissanne ole kirjoitettu: minä sanon, te olette jumalat?
Joh. 11:4  Kuin Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kunnioittettaisiin.
Joh. 11:5  Mutta Jeesus rakasti Marttaa, ha hänen sisartansa, ja Latsarusta.
Joh. 11:9  Vastasi Jeesus: eikö kaksitoistakymmentä ole päivän hetkeä? Jos joku päivällä vaeltaa, ei hän loukkaa itsiänsä; sillä hän näkee tämän maailman valkeuden.
Joh. 11:13  Mutta Jeesus sanoi hänen kuolemastansa; vaan he luulivat hänen sanovan unen makaamisesta.
Joh. 11:14  Niin Jeesus sanoi heille selkiästi: Latsarus on kuollut.
Joh. 11:17  niin Jeesus tuli ja löysi hänen jo neljä päivää maanneen haudassa.
Joh. 11:20  Kuin Martta kuuli Jeesuksen tulevan, juoksi hän häntä vastaa; mutta Maria istui kotona.
Joh. 11:21  Niin Martta sanoi Jeesukselle: Herra, jos sinä olisit täällä ollut, niin ei minun veljeni olisi kuollut.
Joh. 11:23  Jeesus sanoi hänelle: sinun veljes on nouseva ylös.
Joh. 11:25  Sanoi Jeesus hänelle: minä olen ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olis kuollut.
Joh. 11:30  (Sillä ei Jeesus ollut vielä kylään tullut, vaan oli siinä paikassa, jossa Martta oli hänen kohdannut.)
Joh. 11:32  Kuin Maria sinne tuli, kussa Jeesus oli, ja näki hänen, lankesi hän hänen jalkainsa juureen ja sanoi hänelle: Herra, jos olisit täällä ollut, ei olisi minun veljeni kuollut.
Joh. 11:33  Kuin Jeesus näki hänen itkevän ja Juudalaiset, jotka hänen kanssansa tulleet olivat, itkevän, kauhistui hän hengessä ja tuli sangen murheelliseksi,
Joh. 11:35  Ja Jeesus itki.
Joh. 11:38  Niin Jeesus kauhistui taas itsessänsä, ja tuli haudan tykö. Mutta siinä oli kuoppa, ja kivi sen päälle pantu.
Joh. 11:39  Jeesus sanoi: ottakaat kivi pois. Sanoi hänelle Martta, sen sisar, joka kuollut oli: Herra, jo hän haisee, sillä hän on neljä päivää kuolleena ollut.
Joh. 11:40  Jeesus sanoi hänelle: enkö minä sinulle sanonut: jos sinä uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kunnian.
Joh. 11:41  Ja he ottivat kiven pois sialtansa, johon kuollut pantu oli. Niin Jeesus nosti silmänsä ylös ja sanoi: Isä, minä kiitän sinua, ettäs minua kuulit.
Joh. 11:44  Ja se kuollut tuli ulos sidottuna käsistä ja jaloista kääriliinalla, ja hänen kasvonsa olivat sidotut ympäri hikiliinalla. Jeesus sanoi heille: päästäkäät häntä ja antakaat hänen mennä.
Joh. 11:45  Niin monta Juudalaista, jotka olivat Marian tykö tulleet, ja näkivät mitä Jeesus teki, uskoivat hänen päällensä.
Joh. 11:46  Mutta muutamat heistä menivät Pharisealaisten tykö ja ilmoittivat heille, mitä Jeesus oli tehnyt.
Joh. 11:51  Mutta ei hän sitä itsestänsä sanonut; vaan että hän oli sinä vuonna ylimmäinen pappi, niin hän ennusti, että Jeesuksen piti kuoleman kansan tähden,
Joh. 11:54  Ei siis Jeesus vaeltanut enää Juudalaisten seassa julkisesti, vaan meni sieltä yhteen maan paikkaan lähes korpea, siihen kaupunkiin, joka kutsutaan Epharaim, ja oleskeli siellä opetuslastensa kanssa.
Joh. 11:56  Niin he etsivät Jeesusta ja puhuivat keskenänsä, seisoen templissä: mitä te luulette, ettei hän ole juhlalle tullut?
Joh. 12:1  Kuusi päivää enne pääsiäistä tuli Jeesus Betaniaan, jossa Latsarus oli, joka kuollut oli, jonka hän kuolleista herätti.
Joh. 12:3  Niin Maria otti naulan turmelematointa ja kallista nardusvoidetta, ja voiteli Jeesuksen jala, ja kuivasi hänen jalkansa hiuksillansa. Ja huone täytettiin voiteen hajusta.
Joh. 12:7  Niin Jeesus sanoi: anna hänen olla, hän on sen kätkenyt minun hautaamiseni päiväksi.
Joh. 12:9  Niin paljo kansaa Juudalaisista ymmärsi hänen siellä olevan, ja tulivat sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan että he olisivat myös Latsaruksen nähneet, jonka hän oli kuolleista herättänyt.
Joh. 12:11  Sillä monta Juudalaisista meni sinne hänen tähtensä, ja uskoi Jeesuksen päälle.
Joh. 12:12  Toisena päivänä, kuin paljon kansaa, joka juhlalle tullut oli, kuuli Jeesuksen tulleen Jerusalemiin,
Joh. 12:14  Mutta Jeesus sai yhden aasin ja istui sen päälle, niinkuin kirjoitettu on:
Joh. 12:16  Mutta ei hänen opetuslapsensa näitä ensinti ymmärtäneet; vaan sittekuin Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että nämät ovat hänestä kirjoitetut, ja että he näitä hänelle tehneet olivat.
Joh. 12:21  Niin he menivät Philippuksen tykö, joka oli Galilean Betsaidasta, ja rukoilivat häntä, sanoen: herra, me tahdomme nähdä Jeesusta.
Joh. 12:22  Philippus meni ja sanoi sen Andreakselle, ja Andreas taas ja Philippus sanoivat sen Jeesukselle.
Joh. 12:23  Mutta Jeesus vastasi heitä ja sanoi: aika on tullut, että Ihmisen Poika pitää kirkastettaman.
Joh. 12:30  Jeesus vastasi ja sanoi: ei tämä ääni tullut minun, vaan teidän tähtenne.
Joh. 12:35  Niin Jeesus sanoi heille: valkeus on vielä vähän aikaa teidän kanssanne, vaeltakaat niinkauvan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys teitä käsittäisi. Joka pimeydessä vaeltaa, ei hän tiedä, kuhunka hän menee.
Joh. 12:36  Uskokaat valkeuden päälle, niinkauvan kuin teillä valkeus on, että te tulisitte valkeuden lapsiksi. Näitä puhui Jeesus ja meni pois, ja lymyi heitä.
Joh. 12:44  Mutta Jeesus huusi ja sanoi: joka uskoo minun päälleni, ei se usko minun päälleni, vaan sen päälle, joka minun lähetti.
Joh. 13:1  Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kuin Jeesus tiesi hetkensä tulleeksi, että hänen piti tästä maailmasta Isän tykö menemän, niinkuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, niin hän loppuun asti rakasti heitä.
Joh. 13:3  Tiesi Jeesus Isän kaikki hänen käsiinsä antaneen, ja että hän oli Jumalasta lähtenyt ulos ja oli Jumalan tykö menevä:
Joh. 13:7  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: mitä minä teen, et sinä sitä nyt tiedä, mutta tästedes saat sinä sen tietää.
Joh. 13:8  Pietari sanoi hänelle: ei sinun pidä ikänä pesemän minun jalkojani. Vastasi häntä Jeesus: ellen minä sinua pese, niin ei sinulla ole osaa minun kanssani.
Joh. 13:10  Sanoi Jeesus hänelle: joka pesty on, ei se muuta tarvitse, vaan että jalat pestään, ja niin hän on kokonansa puhdas: ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
Joh. 13:21  Kuin Jeesus nämät oli sanonut, tuli hän murheelliseksi hengessä, ja todisti ja sanoi: totisesti, totisesti sanon minä teille: yksi on teistä minun pettävä.
Joh. 13:23  Ja yksi hänen opetuslapsistansa istui pöydän tykönä Jeesuksen helmassa, jota Jeesus rakasti.
Joh. 13:25  Kuin hän nojasi Jeesuksen rintaa vastaan, sanoi hän hänelle: Herra, kuka se on?
Joh. 13:26  Jeesus vastasi: se on se, jolle minä kastetun palan annan. Ja kuin hän oli kastanut leivän, antoi hän sen Juudaalle Simon Iskariotille.
Joh. 13:27  Ja sen palan jälkeen meni silloin häneen perkele. Niin Jeesus sanoi hänelle: mitäs teet, niin tee pikemmin.
Joh. 13:29  Sillä muutamat luulivat, koska Juudaalla oli kukkaro, Jeesuksen hänelle sanovan: osta, mitä me juhlapäiväksi tarvitsemme, eli että hän vaivaisille jotakin antais.
Joh. 13:31  Kuin hän oli mennyt ulos, sanoi Jeesus: nyt on Ihmisen Poika kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä.
Joh. 13:36  Sanoi Simon Pietari hänelle: Herra, kuhunkas menet? Jeesus vastasi häntä: kuhunka minä menen, et sinä taida nyt minua seurata, mutta tästälähin sinä olet minua seuraava.
Joh. 13:38  Jeesus vastasi häntä: sinä panet henkes minun edestäni? Totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ei laula kukko ennenkuin sinä olet kolmasti minun kieltänyt.
Joh. 14:6  Jeesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.
Joh. 14:9  Jeesus sanoi hänelle: minä olen niin kauvan aikaa teidän tykönänne, ja et sinä minua tunne? Philippus, joka näki minun, hän näki myös Isän: kuinka siis sinä sanot: osoita minulle Isä?
Joh. 14:23  Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä.
Joh. 16:19  Niin Jeesus ymmärsi, että he tahtoivat kysyä häneltä, ja sanoi heille: sitä te kysytte keskenänne, että minä sanoin: vähän ajan perästä ja ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä ja te näette minun.
Joh. 16:31  Jeesus vastasi heitä: nyt te uskotte.
Joh. 17:1  Näitä puhui Jeesus, ja nosti silmänsä taivasta päin ja sanoi: Isä, hetki tuli, kirkasta sinun Poikas, että sinun Poikas kirkastais myös sinun!
Joh. 18:1  Kuin Jeesus nämät oli sanonut, meni hän ulos opetuslastensa kanssa Kedronin ojan ylitse: siellä oli yrttitarha, johon hän meni sisälle ja hänen opetuslapsensa.
Joh. 18:2  Mutta Juudas, joka hänen petti, tiesi myös sen paikan; sillä Jeesus tuli sinne usein opetuslastensa kanssa.
Joh. 18:4  Kuin siis Jeesus tiesi kaikki, mitä hänelle tapahtuman piti, niin hän läksi ja sanoi heille: ketä etsitte?
Joh. 18:5  He vastasivat häntä: Jeesusta Natsaretilaista. Sanoi Jeesus heille: minä olen! Mutta Juudas, jonka hänen petti, seisoi myös heidän kanssansa.
Joh. 18:6  Kuin siis Jeesus sanoi heille: minä olen, astuivat he takaperin ja lankesivat maahan.
Joh. 18:7  Niin hän taas kysyi heiltä: ketä te etsitte? Mutta he sanoivat: Jeesusta Natsarealaista.
Joh. 18:8  Jeesus vastasi: minä sanoin teille, että minä olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaat näiden mennä,
Joh. 18:11  Niin Jeesus sanoi Pietarille: pistä miekkas tuppeen: eikö minun pidä juoman sitä kalkkia, jonka Isä minulle antoi?
Joh. 18:12  Niin joukko ja ylimmäinen päämies ja Juudalaisten palveliat ottivat kiinni Jeesuksen ja sitoivat hänen,
Joh. 18:15  Ja Simon Pietari seurasi Jeesusta, ja toinen opetuslapsi. Mutta se opetuslapsi oli ylimmäisen papin tuttava ja meni sisälle Jeesuksen kanssa ylimmäisen papin saliin.
Joh. 18:19  Niin ylimmäinen pappi kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsestansa ja opetuksestansa.
Joh. 18:20  Jeesus vastasi häntä: minä olen maailman edessä julkisesti puhunut: minä olen synagogassa opettanut ja templissä, johonka Juudalaiset joka paikasta kokoon tulevat, ja en ole mitään salaisuudessa puhunut.
Joh. 18:22  Mutta kuin hän näitä puhui, antoi yksi niistä palvelioita, jotka läsnä seisoivat, Jeesukselle korvapuustin ja sanoi: niinkö sinä vastaat ylimmäistä pappia!
Joh. 18:23  Jeesus vastasi häntä: jos minä pahasti puhuin, niin tunnusta se pahaksi, mutta jos minä oikein puhuin, miksis minua lyöt?
Joh. 18:28  Niin he veivät Jeesuksen Kaiphaan tyköä raastupaan. Mutta se oli aamu, ja ei he menneet raastupaan, ettei he itsiänsä saastuttaisi, vaan söisivät pääsiäislampaan.
Joh. 18:32  Että Jeesuksen puhe täytettäisiin, kuin hän sanoi, merkiten, millä kuolemalla hänen piti kuoleman.
Joh. 18:33  Niin Pilatus taas meni raastupaan, kutsui Jeesuksen ja sanoi hänelle: oletkos sinä Juudalaisten kuningas?
Joh. 18:34  Jeesus vastasi häntä: sanotko sinä sen itsestäs, eli ovatko muut sen minusta sinulle sanoneet?
Joh. 18:36  Jeesus vastasi: ei minun valtakuntani ole tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olis tästä maailmasta, niin tosin minun palveliani olisivat sotineet, etten minä olisi tullut annetuksi ylön Juudalaisille; mutta ei minun valtakuntakuntani ole täältä.
Joh. 18:37  Niin Pilatus sanoi hänelle: niin sinä olet kuningas? Jeesus vastasi: sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen minä syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä totuden tunnustan. Jokainen, joka on totuudesta, se kuulee minun ääneni.
Joh. 19:1  Niin Pilatus otti silloin Jeesuksen ja ruoskitsi hänen,
Joh. 19:5  Niin Jeesus meni ulos, kantain orjantappuraista kruunua ja purpuraista vaatetta. Ja hän sanoi heille: katso ihmistä!
Joh. 19:9  Ja meni taas raastupaan ja sanoi Jeesukselle: kusta sinä olet? Mutta ei Jeesus vastannut häntä.
Joh. 19:11  Jeesus vastasi: ei sinulla olisi yhtään valtaa minua vastaan, jos ei se olisi sinulle annettu ylhäältä: sentähden on hänellä suurempi synti, joka minun sinulle antoi ylön.
Joh. 19:13  Kuin Pilatus tämän puheen kuuli, vei hän Jeesuksen ulos ja istui tuomio-istuimelle, siihen paikkaan, joka kutsutaan Litostroton, mutta Hebreaksi Gabbata.
Joh. 19:16  Niin silloin hän antoi hänen heille ristiinnaulittaa. Mutta he ottivat Jeesuksen ja veivät pois.
Joh. 19:18  Siellä he ristiinnaulitsivat hänen ja kaksi muuta hänen kanssansa kahden puolen, mutta Jeesuksen keskelle.
Joh. 19:19  Niin Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja pani ristin päälle, ja oli näin kirjoitettu: JEESUS NATSARENUS JUUDALAISTEN KUNINGAS.
Joh. 19:20  Tämän päällekirjoituksen luki monta Juudalaisista; sillä se paikka oli läsnä kaupunkia, jossa Jeesus ristiinnaulittiin. Ja oli kirjoitettu Hebreaksi, Grekaksi ja Latinaksi.
Joh. 19:23  Kuin siis sotamiehet olivat Jeesuksen ristiinnaulinneet, ottivat he hänen vaatteensa (ja tekivät neljä osaa, kullekin sotamiehelle osan), ja hameen; mutta hame ei ollut ommeltu, vaan kokonansa ylhäältä (alaspäin) kudottu.
Joh. 19:25  Mutta Jeesuksen ristin tykönä seisoi hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kleopaan emäntä, ja Maria Magdalena.
Joh. 19:26  Kuin siis Jeesus näki äidin ja opetuslapsen siinä sesovan, jota hän rakasti, sanoi hän äidillensä: vaimo, katso sinun poikaas.
Joh. 19:28  Sitte, kuin Jeesus tiesi jo kaikki täytetyksi, ja että Raamattu täytettäisiin, sanoi hän: minä janoon.
Joh. 19:30  Kuin siis Jeesus oli etikkaa ottanut, sanoi hän: se on täytetty! ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Joh. 19:33  Mutta kuin he tulivat Jeesuksen tykö ja näkivät hänen jo kuolleeksi, niin ei he rikkoneet hänen luitansa;
Joh. 19:38  Mutta sen jälkeen rukoili Pilatusta Joseph Arimatiasta, (joka oli Jeesuksen opetuslapsi, vaan salaa Juudalaisten pelvon tähden), että hän olis saanut ottaa Jeesuksen ruumiin; ja Pilatus salli sen. Niin hän tuli ja otti Jeesuksen ruumiin.
Joh. 19:39  Niin tuli myös Nikodemus, (joka oli ensin yöllä Jeesuksen tykö tullut,) ja toi mirhamia ja aloeta sekoitettua, lähes sata naulaa,
Joh. 19:40  Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen liinaiseen, hyvän-hajullisten yrttein kanssa, niinkuin Juudalaisten tapa on haudata.
Joh. 19:42  Siihen he panivat Jeesuksen Juudalaisten valmistuspäivän tähden, että se hauta oli läsnä.
Joh. 20:2  Niin hän juoksi ja tuli Simon Pietarin tykö ja sen opetuslapsen tykö, jota Jeesus rakasti, ja sanoi heille: he ovat Herran ottaneet pois haudasta, ja emme tiedä, kuhunka he hänen panivat.
Joh. 20:12  Ja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, yhden pään puolessa ja toisen jalkain puolessa, siinä missä Jeesuksen ruumis pantu oli.
Joh. 20:14  Ja kuin hän nämät sanonut oli, käänsi hän itsensä taapäin, ja näki Jeesuksen seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jeesus.
Joh. 20:15  Sanoi Jeesus hänelle: vaimo, mitäs itket? ketäs etsit? Mutta hän luuli sen yrttitarhan haltiaksi, ja sanoi hänelle: Herra, jos sinä hänen kannoit pois, niin sano minulle, kuhunkas hänen panit, ja minä tahdon hänen ottaa.
Joh. 20:16  Jeesus sanoi hänelle: Maria! niin hän käänsi itsensä ja sanoi hänelle: Rabboni, se on: Mestari.
Joh. 20:17  Jeesus sanoi hänelle: älä minuun rupee; sillä en minä ole vielä mennyt ylös minun Isäni tykö, vaan mene minun veljeini tykö ja sano heille: minä menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.
Joh. 20:19  Kuin siis sen sabbatin päivän ehtoo oli, ja ovet olivat suljetut, jossa opetuslapset kokoontuneet olivat Juudalaisten pelvon tähden, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille!
Joh. 20:21  Ja Jeesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
Joh. 20:24  Mutta Toomas, yksi kahdestatoistakymmenestä, joka kaksoiseksi kutsutaan, ei ollut heidän kanssansa, kuin Jeesus tuli.
Joh. 20:26  Ja kahdeksan päivän perästä olivat opetuslapset taas sisällä, ja Toomas heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, kuin ovet suljetut olivat, ja seisoi heidän keskellänsä, ja sanoi: rauha olkoon teille!
Joh. 20:29  Jeesus sanoi hänelle: ettäs näit minun, Toomas, niin sinä uskoit: autuaat ovat ne, jotka ei näe, ja kuitenkin uskovat.
Joh. 20:30  Niin teki myös Jeesus monta muuta merkkiä opetuslastensa nähden, jotka ei tässä kirjassa ole kirjoitetut.
Joh. 21:1  Sitte ilmoitti Jeesus taas itsensä opetuslapsille Tiberiaan meren tykönä, ja hän ilmoitti itsensä näin:
Joh. 21:4  Mutta kuin jo aamu oli, niin Jeesus seisoi rannalle; mutta ei opetuslapset tietäneet, että se oli Jeesus.
Joh. 21:5  Niin sanoi Jeesus heille: lapset, onko teillä mitään syötävää? He vastasivat häntä: ei.
Joh. 21:7  Niin sanoi se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, Pietarille: Herra se on. Kuin Simon Pietari sen kuuli, että se oli Herra, vyötti hän hameen ympärillensä, (sillä hän oli alasti,) ja heitti itsensä mereen.
Joh. 21:10  Jeesus sanoi heille: tuokaat tänne niistä kaloista, jotka te nyt saitte.
Joh. 21:12  Jeesus sanoi heille: tulkaat rualle; mutta ei yksikään opetuslapsista uskaltanut häntä kysyä: kukas olet? sillä he tiesivät sen olevan Herran.
Joh. 21:13  Niin Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, niin myös kalan.
Joh. 21:14  Tämä on kolmas kerta, kuin Jeesus opetuslapsillensa ilmestyi, sitte kuin hän oli noussut ylös kuolleista.
Joh. 21:15  Kuin he siis syöneet olivat, sanoi Jeesus Simon Pietarille: Simon Jonan poika! rakastatkos minua enempi kuin nämät? Hän sanoi: jaa, Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan. Hän sanoi hänelle: ruoki minun karitsoitani.
Joh. 21:17  Hän sanoi kolmannen kerran hänelle: Simon Jonan poika! rakastatkos minua? Pietari tuli murheelliseksi, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: rakastatkos minua? ja sanoi hänelle: Herra, sinä tiedät kaikki: sinä tiedät, että minä rakastan sinua. Jeesus sanoi hänelle: ruoki minun lampaitani.
Joh. 21:20  Pietari käänsi itsensä, ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti, joka myös oli Jeesuksen rinnoilla ehtoollisessa maannut, ja sanonut: Herra, kuka se on, joka sinun pettää?
Joh. 21:21  Kuin siis Pietari hänen näki, sanoi hän Jeesukselle: Herra, mitästä tämä?
Joh. 21:22  Jeesus sanoi hänelle: jos minä tahtoisin hänen siihenasti olevan kuin minä tulen, mitä sinun siihen tulee? Seuraa sinä minua.
Joh. 21:23  Niin veljesten seassa kävi ulos se puhe, ettei sen opetuslapsen pitänyt kuoleman. Mutta ei Jeesus hänelle sanonut: ei hän kuole, vaan: jos minä tahdon hänen siihenasti olevan kuin minä tulen, mitä sinun siihen tulee?
Joh. 21:25  On myös paljon muuta, mitä Jeesus teki, jos ne erinänsä kirjoitettaisiin, en minä luulisi koko maailman käsittävän niitä kirjoja, joita pitäis kirjoitettaman. Amen.
Ap. t. 1:1  Ennen olen minä tosin, oi Teophilus, puhunut kaikista niistä, mitä Jeesus rupesi sekä tekemään että opettamaan,
Ap. t. 1:11  Jotka myös sanoivat: Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaasen? Tämä Jeesus, joka teiltä otettiin ylös taivaasen, on niin tuleva kuin te hänen taivaasen menevän näitte.
Ap. t. 1:14  Nämät kaikki olivat yksimielisesti pysyväiset rukouksessa ja anomisessa, vaimoin kanssa ja Marian Jeesuksen äidin ja hänen veljeinsä kanssa.
Ap. t. 1:16  Te miehet ja veljet! se kirjoitus piti täytettämän, jonka Pyhä Henki oli Davidin suun kautta Juudaasta ennen sanonut, joka niiden johdattajaksi tuli, jotka Jeesuksen ottivat kiinni.
Ap. t. 1:21  Niin pitää näistä miehistä, jotka meidän kanssamme olleet ovat kaiken sen ajan kuin Herra Jeesus meidän kanssamme ulos ja sisälle kävi,
Ap. t. 2:22  :22. Te Israelin miehet! kuulkaat näitä sanoja: Jeesuksen Natsarelaisen, sen miehen, joka teidän tykönänne on Jumalalta vahvistettu voimallisten tekoin, ihmetten ja merkkein kanssa, jotka Jumala hänen kauttansa teidän keskellänne teki, niinkuin te itsekin tiedätte,
Ap. t. 2:32  Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, jonka todistajat me kaikki olemme.
Ap. t. 3:13  Abrahamin ja Isaakin ja Jakobin Jumala, meidän isäimme Jumala, on Poikansa Jeesuksen kirkastanut, jonka te annoitte ylön ja kielsitte Pilatuksen edessä, kuin hän tuomitsi, että hän piti päästettämän.
Ap. t. 3:26  Teille on Jumala ensin Poikansa Jeesuksen herättänyt ja on hänen lähettänyt teitä siunaamaan, että te kukin teidän pahuudestanne palajaisitte.
Ap. t. 4:2  Ja närkästyivät, että he kansaa opettivat ja ilmoittivat Jeesuksen kautta ylösnousemisen kuolleista,
Ap. t. 4:13  Mutta kuin he näkivät Pietarin ja Johanneksen puheen rohkeuden, sillä he ymmärsivät heidät oppimattomiksi ja kirjantaitamattomiksi miehiksi, ihmettelivät he ja tunsivat heidät, että he Jeesuksen kanssa olleet olivat.
Ap. t. 4:18  Ja he kutsuivat heidät ja kaiketi kielsivät heitä puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen.
Ap. t. 4:27  Sillä he ovat tosin kokoontuneet sinun pyhää Poikaas Jeesusta vastaan, jonka sinä voitelit, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin kansan kanssa,
Ap. t. 4:30  Ja ojenna kätes parantamaan, ja että merkit ja ihmeet sinun pyhän Poikas Jeesuksen nimen kautta tehtäisiin.
Ap. t. 4:33  Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemisesta, ja suuri armo oli kaikkein heidän päällänsä.
Ap. t. 5:30  Meidän isäimme Jumala herätti Jeesuksen, jonka te tapoitte ja ripustitte puuhun.
Ap. t. 5:40  Niin kaikki mielistyivät hänen neuvoonsa; ja kuin he apostolit sisälle kutsuivat, niin he hosuivat heitä ja kielsivät heitä Jeesuksen nimeen puhumasta, ja päästivät heidät menemään.
Ap. t. 6:14  Sillä me olemme kuulleet hänen sanovan: Jeesus Natsarealainen hävittää tämän sian, ja muuttaa säädyt, jotka Moses meille antoi.
Ap. t. 7:55  Mutta että hän oli täynnä Pyhää Henkeä, katsahti hän ylös taivaasen, näki Jumalan kunnian ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikialla kädellä,
Ap. t. 7:59  Ja he kivittivät Stephanin, joka rukoili ja sanoi: Herra Jeesus, ota minun henkeni.
Ap. t. 8:16  (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jeesuksen nimeen kastetut.)
Ap. t. 8:35  Niin Philippus avasi suunsa ja rupesi tästä kirjoituksesta hänelle saarnaamaan evankeliumia Jeesuksesta.
Ap. t. 9:5  Mutta hän sanoi: kuka sinä olet, Herra? Ja Herra sanoi: minä olen Jeesus, jota sinä vainoot: työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.
Ap. t. 9:17  Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jeesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
Ap. t. 9:27  Vaan Barnabas otti hänen ja vei apostolien tykö, ja jutteli heille, kuinka hän tiellä Herran nähnyt oli, ja että hän oli puhunut hänen kanssansa, ja kuinka hän oli rohkiasti Damaskussa Jeesuksen nimestä puhunut.
Ap. t. 9:28  Ja niin hän oli heidän kanssansa Jerusalemissa, kävi sisälle ja ulos, ja saarnasi pelkäämättä Herran Jeesuksen nimeen.
Ap. t. 10:38  Kuinka Jumala oli voidellut Jeesuksen Nasaretista Pyhällä Hengellä ja voimalla, joka vaelsi ympäri, teki hyvää ja paransi kaikki, jotka perkeleeltä vaivattiin; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Ap. t. 11:20  Ja oli muutamia miehiä heidän seassansa Kypristä ja Kyrenistä: kuin ne tulivat Antiokiaan, puhuivat he Grekiläisille ja saarnasivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
Ap. t. 13:23  Tämän siemenestä on Jumala lupauksensa perään herättänyt Jeesuksen Israelille Vapahtajaksi,
Ap. t. 13:32  Ja me ilmoitamme myös teille sen lupauksen, joka isille luvattiin, että Jumala on sen meille heidän lapsillensa täyttänyt, herättäin Jeesuksen.
Ap. t. 17:7  Jotka Jason otti vastaan; ja nämät kaikki tekevät keisarin käskyä vastaan, sanoen toisen kuninkaan olevan, nimittäin Jeesuksen.
Ap. t. 17:18  Ja muutamat Epikurilaiset ja Stoalaiset philosophit riitelivät hänen kanssansa, ja muutamat sanoivat: mitä tämä lipilaari tahtoo sanoa? Mutta muut sanoivat: hän näkyy tahtovan outoja jumalia ilmoittaa: että hän saarnasi heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemisen kuolleista.
Ap. t. 19:5  Niin ne, jotka sen kuulivat, kastettiin Herran Jeesuksen nimeen.
Ap. t. 19:10  Ja sitä tehtiin kaksi ajastaikaa, niin että kaikki ne, jota Asiassa asuivat, saivat kuulla Herran Jeesuksen sanan, sekä Juudalaiset että Grekiläiset.
Ap. t. 19:13  Niin muutamat Juudalaiset, jotka olivat lumoojat, vaelsivat ympäri, ja kiusasivat mainita Herran Jeesuksen nimeä niiden päälle, joilla pahat henget olivat, ja sanoivat: me vannotamme teitä Jeesuksen puolesta, jota Paavali saarnaa.
Ap. t. 19:15  Mutta paha henki vastasi ja sanoi: Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta mitkä te olette?
Ap. t. 19:17  Ja tämä tuli tiettäväksi sekä kaikille Juudalaisille että Grekiläisille, jotka Ephesossa asuivat, ja pelko tuli kaikkein päälle ja Herran Jeesuksen nimi suuresti ylistettiin.
Ap. t. 20:24  Mutta en minä siitä lukua pidä, enkä tottele paljon hengestäni: että minä juoksuni päättäisin ilolla ja sen viran, jonka minä olen Herralta Jeesukselta saanut, todistaakseni evankeliumia Jumalan armosta.
Ap. t. 20:35  Kaikki olen minä teille osoittanut, että niin pitää työtä tehtämän: heikkoja korjattaman ja muistettaman Herran Jeesuksen sanoja, jotka hän sanoi: autuaampi on antaa kuin ottaa.
Ap. t. 21:13  Niin Paavali vastasi: mitä te teette, että te itkette ja raskautatte minun sydäntäni? Sillä minä olen valmis, en ainoasti sidottaa, mutta myös kuolemaan Jerusalemissa, Herran Jeesuksen nimen tähden.
Ap. t. 22:8  Niin minä vastasin: kuka sinä olet, Herra? Hän sanoi minulle: minä olen Jeesus Natsaretista, jota sinä vainoot.
Ap. t. 25:19  Mutta heillä oli muutamia kysymyksiä häntä vastaan heidän taikauksistansa ja yhdestä kuolleesta Jeesuksesta, jonka Paavali todisti elävän.
Ap. t. 26:9  Minä tosin luulin itselläni, että minun piti paljo vastahakoisuutta tekemän Jeesuksen Natsarealaisen nimeä vastaan,
Ap. t. 26:15  Niin minä sanoin: Herra, kukas olet? Hän sanoi: minä olen Jeesus, jota sinä vainoot.
Ap. t. 28:23  Ja kuin he olivat hänelle päivän määränneet, niin tuli monta hänen tykönsä majaan, joille hän selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, ja opetti heille Jeesuksesta, Moseksen laista ja prophetaista huomenesta ehtoosen asti.
Room. 3:26  Joita Jumala kärsinyt on, osoittaaksensa vanhurskauttansa tällä ajalla: että hän itse vanhurskas olis ja sen vanhurskaaksi tekis, joka Jeesuksen uskosta on.
Room. 4:24  Vaan myös meidän tähtemme, joille se myös pitää luettaman, kuin me sen päälle uskomme, joka meidän Herran Jeesuksen kuolleista herätti,
Room. 10:9  Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jeesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;
Room. 14:14  Minä tiedän ja olen vahva Herrassa Jeesuksessa, ettei mitään itsestänsä yhteistä ole, vaan joka jotakin yhteiseksi luulee, hänelle se on yhteinen.
1. Kor. 5:5  Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulis Herran Jeesuksen päivänä.
1. Kor. 6:11  Ja senkaltaiset te muutamat olitte; mutta te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaaksi tulleet Herran Jeesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme hengen kautta.
1. Kor. 11:23  Sillä minä olen sen Herralta saanut, jonka minä myös teille annoin. Sillä Herra Jeesus, sinä yönä, jona hän petettiin, otti leivän,
1. Kor. 12:3  Sentähden teen minä teille tiettäväksi, ettei yksikään, joka Jumalan Hengen kautta puhuu, Jeesusta kiroile: ja ei yksikään taida Jeesusta kutsua Herraksi, vaan Pyhän Hengen kautta.
2. Kor. 1:14  Niinkuin te puolittain meidät tietäneet olette, että me olemme teidän kerskaamisenne, niinkuin tekin meidän kerskauksemme Herran Jeesuksen päivänä olette.
2. Kor. 4:10  Me viemme ympäri aina Herran Jeesuksen kuoleman meidän ruumiissamme, että Herran Jeesuksen elämäkin meidän ruumiissamme ilmoitettaisiin.
2. Kor. 4:11  Sillä me, jotka elämme, annetaan ylön aina kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin meidän kuolevaisessa lihassamme ilmoitettaisiin.
2. Kor. 4:14  Ja tiedämme sen, että joka Herran Jeesuksen herätti, hän meidätkin Jeesuksen kautta herättää ja asettaa meitä teidän kanssanne.
2. Kor. 11:4  Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jeesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.
Ef. 1:15  Sentähden minäkin, sittekuin minä kuulin siitä uskosta, joka teillä Herran Jeesuksen päälle on, ja teidän rakkaudestanne kaikkein pyhäin tykö,
Ef. 4:21  Jos te muutoin hänestä kuulleet olette ja hänessä opetetut olette, niinkuin totuus Jeesuksessa on,
Fil. 2:10  Että Jeesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat,
Fil. 2:19  Mutta minä toivon Herrassa Jeesuksessa, että minä pian Timoteuksen teidän tykönne lähetän, että minäkin ihastuisin, kuin minä tietää saan, kuinka teidän tilanne on.
Kol. 3:17  Ja kaikki, mitä te teette puheella eli työllä, niin tehkäät kaikki Herran Jeesuksen nimeen, ja kiittäkäät Jumalaa ja Isää hänen kauttansa.
Kol. 4:11  Ja Jeesus, joka Justukseksi kutsutaan, jotka ympärileikkauksesta ovat: nämät ainoat ovat minun auttajani Jumalan valtakuntaan, jotka minulle lohdutukseksi olleet ovat.
1. Tess. 1:10  Ja hänen Poikaansa taivaista odottamaan, jonka hän on kuolleista herättänyt, Jeesuksen, joka meitä tulevaisesta vihasta vapahtaa.
1. Tess. 2:15  Jotka myös tappoivat Herran Jeesuksen ja omat prophetansa, ja ovat meitä vainonneet, ja ei he Jumalalle kelpaa, ja ovat kaikille ihmisille vastahakoiset;
1. Tess. 4:1  Vielä siis, rakkaat veljet, rukoilemme me teitä ja neuvomme Herrassa Jeesuksessa, niinkuin te meiltä saaneet olette, kuinka teidän vaeltaman ja Jumalalle kelpaaman pitää, että te täydellisemmäksi tulisitte.
1. Tess. 4:2  Sillä te tiedätte ne käskyt, jotka me Herran Jeesuksen kautta teille annoimme.
1. Tess. 4:14  Sillä jos me uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin on Jumala myös ne, jotka nukkuneet ovat, Jeesuksen kautta tuova edes hänen kanssansa.
2. Tess. 1:7  Mutta teille, jotka vaivataan, antaa levon meidän kanssamme, kuin Herra Jeesus taivaasta ilmaantuu, voimansa enkelien kanssa.
Filem. 1:5  Että minä kuulen siitä rakkaudesta ja uskosta, joka sinulla Herran Jeesuksen päälle on ja kaikkein pyhäin tykö:
Hepr. 2:9  Vaan Jeesuksen, joka vähäksi hetkeksi enkelitten suhteen alennettu oli, näemme me kuoleman kärsimisen kautta kaunistetuksi kunnialla ja ylistyksellä, että hänen piti Jumalan armosta kaikkein edestä kuolemaa maistaman.
Hepr. 4:14  Että siis meillä suuri ylimmäinen Pappi on, Jeesus Jumalan Poika. joka taivaisiin mennyt on, niin pysykäämme siinä tunnustuksessa;
Hepr. 6:20  Johonka edelläjuoksia on meidän edellämme mennyt sisälle, Jeesus, Melkisedekin säädyn jälkeen, ylimmäiseksi Papiksi tehty ijankaikkisesti.
Hepr. 7:22  Ja näin paljoa paremman Testamentin toimittajaksi on Jeesus tullut.
Hepr. 10:19  Että siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään, Jeesuksen veren kautta.
Hepr. 12:2  Ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jeesuksen päälle, joka, vaikka hän olis kyllä taitanut iloita, kärsi ristiä, ei totellut pilkkaa, ja nyt istuu oikialla kädellä Jumalan istuimella.
Hepr. 12:24  Ja uuden Testamentin välimiehen Jeesuksen tykö, ja priiskotusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Abelin (veri).
Hepr. 13:12  Sentähden myös Jeesus, että hän oli pyhittävä kansan omalla verellänsä, on ulkona portista kärsinyt.
Hepr. 13:20  Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista jälleen tuottanut suuren lammaspaimenen, ijankaikkisen Testamentin veren kautta, meidän Herran Jeesuksen,
1. Joh. 4:15  Jokainen, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä pysyy Jumala ja hän Jumalassa.
1. Joh. 5:5  Kuka siis on, joka voittaa maailman, mutta se joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
Ilm. 14:12  Tässä on pyhäin kärsivällisyys. Tässä ne ovat, jotka Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon pitävät.
Ilm. 17:6  Ja minä näin vaimon juopuneena pyhäin ja Jeesuksen todistajain verestä; ja minä ihmettelin suuresti, kuin minä sen näin.
Ilm. 19:10  Ja minä lankesin hänen jalkainsa eteen häntä rukoilemaan. Mutta hän sanoi minulle: katso, ettes sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljeis kanssapalvelia ja niiden, joilla Jeesuksen todistus on: kumarra ja rukoile Jumalaa, sillä Jeesuksen todistus on prophetain henki.
Ilm. 22:16  Minä Jeesus lähetin minun enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Davidin juuri ja suku, se kirkas kointahti.
Ilm. 22:20  Se, joka näitä todistaa, sanoo: jaa, minä tulen pian: amen! Niin tule, Herra Jeesus!

 

LISÄÄ KRISTUKSESTA

KRISTUS ON SEURAKUNNAN PÄÄ JA SEURAKUNTA ON KRISTUKSEN JAKAMATON RUUMIS. KRISTUS JA HÄNEN SEURAKUNTANSA OVAT YHTÄ. JEESUS ON JUMALAN VALTAKUNNAN KUNINGAS. JEESUKSESTA EI PÄÄSE OSALLISEKSI ILMAN KRISTUKSEN SEURAKUNTAA. EIKÄ OIKEATA SEURAKUNTAA OLE ILMAN KRISTUSTA. JEESUS ON OMIENSA KANSSA MAAILMAN LOPPUUN ASTI.
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta on, sanoo näin: älä sano sydämessäsi: kuka tahtoo astua ylös taivaaseen? se on Kristusta tänne tuoda alas.
Eli kuka tahtoo astua alas syvyyteen: se on: Kristusta kuolleista jälleen tuoda?
Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäsi, nimittäin sinun suussasi ja sydämessäsi. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

Dan. 9:25  Niin tiedä nyt ja ota vaari, että siitä ajasta kuin käsky annetaan ulos, että heidän pitää jälleen kotia palajaman ja Jerusalem rakennettaman, päämieheen Kristukseen asti, on seitsemän viikkoa. Niin myös kaksiseitsemättäkymmentä viikkoa, joina kadut ja muurit jälleen rakennetaan, vaikka surkialla ajalla.
Dan. 9:26  Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, ja ei enää ole. Ja päämiehen kansa tulee ja kukistaa kaupungin ja pyhän, niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta. Ja sodan loppuun asti pitää sen hävitettynä oleman.
Matt. 1:17  Niin ovat kaikki polvet Abrahamista Davidiin asti neljätoistakymmentä polvea; Davidista Babelin vankiuteen myös neljätoistakymmentä polvea, ja Babelin vankiudesta Kristukseen asti neljätoistakymmentä polvea.
Matt. 2:4  Ja kokosi kaikki ylimmät papit ja kirjanoppineet kansan seassa, ja kyseli heiltä, kussa Kristuksen syntymän piti.
Matt. 11:2  Mutta kuin Johannes vankiudessa kuuli Kristuksen työt, lähetti hän kaksi opetuslastansa,
Matt. 16:16  Vastasi Simon Pietari ja sanoi: sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.
Matt. 22:42  Sanoen: mitä teille näkyy Kristuksesta, kenenkä poika hän on? he sanoivat hänelle: Davidin.
Matt. 23:8  Mutta älkäät te antako teitä kutsuttaa rabbiksi; sillä yksi on teidän Mestarinne, joka on Kristus, mutta te olette kaikki veljekset.
Matt. 23:10  Ja älkäät antako teitä kutsuttaa mestariksi; sillä yksi on teidän Mestarinne, joka on Kristus.
Matt. 24:5  Sillä monta tulevat minun nimeeni, sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta.
Matt. 24:23  Silloin jos joku teille sanois: katso, tässä on Kristus taikka siellä! älkäät uskoko.
Matt. 24:24  Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.
Matt. 26:68  Sanoen: arvaa meille, Kristus, kuka on, joka sinua löi?
Mark. 8:29  Ja hän sanoi heille: kenenkäs te sanotte minun olevan? Pietari vastasi ja sanoi hänelle: sinä olet Kristus.
Mark. 9:41  Sillä kuka ikänä juottaa teitä vesipikarilla minun nimeeni, että te olette Kristuksen, totisesti sanon minä teille: ei hän suinkaan kadota palkkaansa.
Mark. 13:21  Ja silloin, jos joku sanoo teille: katso, tässä on Kristus, taikka: katso, siellä; niin älkäät uskoko.
Mark. 13:22  Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja merkkejä ja ihmeitä tekevät, pettääksensä, jos mahdollinen olis, valituitakin.
Mark. 14:61  Mutta hän oli ääneti, eikä mitään vastannut. Taas ylimmäinen pappi kysyi häneltä ja sanoi hänelle: oletkos sinä Kristus, sen siunatun Poika?
Mark. 15:32  Kristus, Israelin kuningas, astukaan nyt alas rististä, että me näkisimme ja uskoisimme. Ja ne, jotka hänen kanssansa ristiinnaulitut olivat, pilkkasivat häntä.
Luuk. 2:11  Teille on tänäpäivänä syntynyt vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Davidin kaupungissa.
Luuk. 2:26  Ja hänelle oli sanottu Pyhältä Hengeltä, ettei hänen pitänyt ennen kuolemaa näkemän, kuin hän näkis Herran Kristuksen.
Luuk. 3:15  Mutta kuin kansa odotti, ja kaikki ajattelivat sydämessänsä Johanneksesta: lieneekö hän Kristus?
Luuk. 4:41  Ja monesta läksivät myös perkeleet, huutain ja sanoen: sinä olet Kristus, Jumalan Poika. Niin hän nuhteli niitä eikä sallinut heidän puhua, sillä he tiesivät hänen olevan Kristuksen.
Luuk. 9:20  Niin hän sanoi heille: kenenkäs te sanotte minun olevan? Vastasi Pietari ja sanoi: sinä olet Jumalan Kristus.
Luuk. 20:41  Niin hän sanoi heille: kuinka he sanovat Kristuksen Davidin pojaksi?
Luuk. 22:67  Sanoen: oletkos Kristus? sano meille. Niin hän sanoi heille: jos minä sanon teille, ette usko,
Luuk. 23:2  Ja he rupesivat kantamaan hänen päällensä, sanoen: tämän me löysimme kansaa viettelevän ja kieltävän keisarille veroa antamasta ja sanovan itsensä olevan kuninkaan Kristuksen.
Luuk. 23:35  Ja kansa seisoi ja katseli, mutta päämiehet pilkkasivat häntä heidän kanssansa ja sanoivat: muita hän vapahti, vapahtakaan itsensä, jos hän on Kristus, Jumalan valittu.
Luuk. 23:39  Niin yksi pahantekiöistä, jotka ripustetut olivat, pilkkasi häntä ja sanoi: jos sinä olet Kristus, niin vapahda sinus ja meitä.
Luuk. 24:26  Eikö Kristuksen pitänyt näitä kärsimän ja kunniaansa käymän sisälle?
Luuk. 24:46  Ja sanoi heille: niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä,
Joh. 1:20  Ja hän todisti ja ei kieltänyt, ja hän todisti, sanoen: en minä ole Kristus.
Joh. 1:25  Ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: miksi siis sinä kastat, jos et ole Kristus, etkä Elias, etkä propheta?
Joh. 3:28  Te olette itse minun todistajani, että minä olen sanonut: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty.
Joh. 4:25  Vaimo sanoi hänelle: minä tiedän, että Messias on tuleva, joka kutsutaan Kristus: kuin hän tulee, niin hän ilmoittaa meille kaikki.
Joh. 4:29  Tulkaa katsomaan sitä ihmistä, joka minulle sanoi kaikki, mitä minä tehnyt olen: olleeko hän Kristus?
Joh. 4:42  Ja sanoivat sille vaimolle: emme nyt silleen usko sinun puhees tähden; sillä me olemme itse kuulleet ja tiedämme, että hän on totisesti Kristus, maailman Vapahtaja.
Joh. 6:69  Ja me uskomme ja olemme ymmärtäneet, että sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika?
Joh. 7:26  Ja katso, hän puhuu rohkiasti, ja ei he hänelle mitään puhu: tietänevätkö ylimmäiset oikein, että hän on totisesti Kristus?
Joh. 7:27  Mutta me kyllä tiedämme, kusta tämä on: vaan kusta Kristus tulee ja kusta hän on, ei kenkään tiedä.
Joh. 7:31  Mutta paljo kansasta uskoivat hänen päällensä ja sanoivat: kuin Kristus tulee, tehneekö hän enemmän ihmeitä kuin tämä on tehnyt?
Joh. 7:41  Muut sanoivat: tämä on Kristus; mutta muutamat sanoivat: tulleeko Kristus Galileasta?
Joh. 7:42  Eikö Raamattu sano Davidin siemenestä ja Betlehemin kaupungista, kussa David oli, Kristuksen tulevan?
Joh. 9:22  Niin sanoivat hänen vanhempansa, sillä he pelkäsivät Juudalaisia; sillä Juudalaiset olivat jo niin keskenänsä päättäneet, että jos joku hänen tunnustais Kristukseksi, sen piti synagogasta oleman suljettu ulos.
Joh. 10:24  Niin Juudalaiset piirittivät hänen ja sanoivat hänelle: kuinka kauvan sinä meitä pidät ylös? Jos olet Kristus, niin sano meille selkiästi.
Joh. 11:27  Hän sanoi hänelle: jaa Herra, minä uskon sinun Kristukseksi, Jumalan Pojaksi, joka tuleva oli maailmaan.
Joh. 12:34  Niin kansa vastasi häntä ja sanoi: me olemme laista kuulleet Kristuksen pysyvän ijankaikkisesti: ja kuinka sinä sanot, että Ihmisen Poika pitää nostettaman ylös? Kuka on se Ihmisen Poika?
Ap. t. 2:30  Että hän siis oli propheta ja tiesi Jumalan hänelle valalla vannoneen, että hän oli hänen kupeensa hedelmästä lihan jälkeen herättävä Kristuksen hänen istuimellansa istumaan,
Ap. t. 2:31  Näki hän ennen ja puhui Kristuksen ylösnousemisesta, ettei hänen sieluansa annettu ylön helvetissä, eikä hänen lihansa nähnyt turmelusta.
Ap. t. 3:18  Mutta Jumala, mitä hän kaikkein prophetainsa suun kautta oli ennustanut, että hänen Kristuksensa piti kärsimän, sen hän täytti.
Ap. t. 4:26  Vaan kuninkaat yhteen menevät ja päämiehet kokoovat heitänsä Herraa vastaan ja hänen Kristustansa vastaan?
Ap. t. 8:5  Niin Philippus tuli Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristuksesta.
Ap. t. 9:20  Ja saarnasi kohta synagogassa Kristuksesta, että hän on Jumalan Poika.
Ap. t. 9:22  Mutta Saulus tuli aina jalommaksi ja ajoi Juudalaisia takaperin, jotka Damaskussa olivat, täydellisesti vahvistain, että tämä on Kristus.
Ap. t. 24:24  Mutta muutamain päiväin perästä tuli Feliks emäntänsä Drusillan kanssa, joka Juudalainen oli, ja kutsutti Paavalin eteensä, ja kuulteli häntä uskosta Kristuksen päälle.
Ap. t. 26:23  Että Kristuksen piti kärsimän ja oleman ensimäisen kuolleiden ylösnousemisesta julistamassa valkeutta tälle kansalle ja pakanoille.
Room. 1:16  Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle.
Room. 5:6  Sillä Kristus, kuin me vielä heikot olimme, on ajallansa jumalattomain edestä kuollut.
Room. 5:8  Mutta Jumala ylistää rakkauttansa meidän kohtaamme, että kuin me vielä syntiset olimme, on Kristus meidän edestämme kuollut.
Room. 6:4  Niin me olemme siis hänen kanssansa haudatut kasteen kautta kuolemaan: että niinkuin Kristus on kuolleista Isän kunnian kautta herätetty, niin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Room. 6:8  Mutta jos me olemme Kristuksen kanssa kuolleet, niin me uskomme, että me saamme myös elää hänen kanssansa,
Room. 6:9  Ja tiedämme, ettei Kristus, joka kuolleista herätetty on, silleen kuole, eikä kuolema saa tästedes hänen päällensä valtaa.
Room. 7:4  Niin olette te myös, minun veljeni, laille kuoletetut Kristuksen ruumiin kautta, että teidän pitää toisen kanssa oleman, joka on noussut kuolleista, että me Jumalalle hedelmän kantaisimme.
Room. 8:9  Mutta ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.
Room. 8:10  Jos siis Kristus teissä on, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
Room. 8:17  Jos me olemme lapset, niin me olemme myös perilliset, nimittäin Jumalan perilliset ja Kristuksen kanssaperilliset: jos me muutoin ynnä kärsimme, että me ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme.
Room. 8:34  Kuka on, joka tahtoo kadottaa? Kristus on kuollut. Ja, hän on myös herätetty ylös, on myös Jumalan oikialla kädellä, joka myös rukoilee meidän edestämme.
Room. 8:35  Kuka pitää meitä Kristuksen rakkaudesta eroittaman? vaivako, eli ahdistus, eli vaino, eli nälkä, eli alastomuus, eli hätä, eli miekka?
Room. 9:1  Minä sanon totuuden Kristuksessa ja en valehtele, (niinkuin minun omatuntoni minun kanssani Pyhässä Hengessä todistaa,)
Room. 9:3  Minä olen pyytänyt kirottuna olla Kristukselta minun veljieni tähden, jotka lihan puolesta minun lankoni ovat,
Room. 9:5  Joiden myös isät ovat, joista Kristus lihan puolesta syntynyt on, joka on Jumala ylitse kaikkein ylistetty ijankaikkisesti, amen!
Room. 10:4  Sillä Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi.
Room. 10:6  Mutta se vanhurskaus, joka uskosta on, sanoo näin: älä sano sydämessäs: kuka tahtoo astua ylös taivaasen? se on Kristusta tänne tuoda alas.
Room. 10:7  Eli kuka tahtoo astua alas syvyyteen: se on: Kristusta kuolleista jälleen tuoda?
Room. 12:5  Niin mekin olemme monta yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.
Room. 14:9  Sillä sentähden on myös Kristus kuollut ja noussut ylös ja jälleen eläväksi tullut, että hän olis kuolleiden ja elävien Herra.
Room. 14:10  Mutta miksi sinä veljes tuomitset? Eli miksi sinä veljes katsot ylön? sillä me asetetaan kaikki Kristuksen tuomio-istuimen eteen.
Room. 14:15  Mutta jos sinun veljes sinun ruastas surulliseksi tulee, niin et sinä enään vaella rakkaudessa. Älä sitä ruallas kadota, jonka tähden Kristus on kuollut.
Room. 14:18  Sillä joka niissä Kristusta palvelee, hän on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
Room. 15:3  Sillä ei Kristuskaan itsellensä kelvannut, vaan niinkuin kirjoitettu on: heidän pilkkansa, jotka sinua pilkkasivat, lankesivat minun päälleni.
Room. 15:7  Sentähden korjatkaat toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut.
Room. 15:18  Sillä en minä rohkene mitään puhua niistä, mitä ei Kristus minun kauttani vaikuttanut pakanain kuuliaisuudeksi, sanalla ja työllä,
Room. 15:19  Merkkien ja ihmeiden voimalla, Jumalan Hengen väellä; niin että minä hamasta Jerusalemista ja niissä ympäri Illyrikoon asti olen kaikki Kristuksen evankeliumilla täyttänyt.
Room. 15:20  Ja minä olen ollut ahkera evankeliumia saarnaamaan, joissa Kristuksen nimi ei mainittu ollut, etten minä muukalaisen perustuksen päälle rakentaisi;
Room. 15:29  Mutta minä tiedän, kuin minä teidän tykönne tulen, että minä tulen Kristuksen evankeliumin täydellisellä siunauksella.
Room. 16:5  Niin myös sitä seurakuntaa, joka heidän huoneessansa on. Tervehtikäät Epenetusta, minun rakkaintani, joka on Akajasta uutinen Kristuksessa.
Room. 16:7  Tervehtikäät Andronikusta ja Juniaa, minun lankojani ja kanssavankejani, jotka ovat kuuluisat apostolien seassa, jotka myös olivat ennen minua Kristuksessa.
Room. 16:9  Tervehtikäät Urbanusta, meidän auttajaamme Kristuksessa, ja Stakya, minun rakastani.
Room. 16:10  Tervehtikäät Apellesta, joka on koeteltu Kristuksessa. Tervehtikäät Aristobulin perhettä.
Room. 16:16  Tervehtikäät teitänne keskenänne pyhällä suunantamisella. Kristuksen seurakunnat tervehtivät teitä.
1. Kor. 1:6  Sillä todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
1. Kor. 1:12  Niin minä sanon sitä, että kukin teistä sanoo: minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä Kephaan, minä Kristuksen.
1. Kor. 1:13  Lieneekö Kristus jaettu, vai onko Paavali teidän edestänne ristiinnaulittu? eli oletteko te Paavalin nimeen kastetut?
1. Kor. 1:17  Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi.
1. Kor. 1:23  Mutta me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juudalaisille pahennukseksi ja Grekiläisille hulluudeksi.
1. Kor. 1:24  Mutta kutsutuille sekä Juudalaisille että Grekiläisille saarnaamme me Kristuksen Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi.
1. Kor. 2:16  Sillä kuka on tietänyt Herran mielen, joka tahtoo hänelle neuvoa antaa? Mutta meillä on Kristuksen mieli.
1. Kor. 3:1  Ja, rakkaat veljet! en minä taitanut teille puhua niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin lapsille Kristuksessa.
1. Kor. 3:23  Mutta te olette Kristuksen, vaan Kristus on Jumalan.
1. Kor. 4:1  Jokainen pitäköön meitä Kristuksen palvelioina ja Jumalan salaisuutten huoneenhaltioina.
1. Kor. 4:10  Me olemme tomppelit Kristuksen tähden, mutta te toimelliset Kristuksessa: me heikot, mutta te väkevät: te kunnialliset, mutta me katsotut ylön.
1. Kor. 4:17  Sentähden lähetin minä teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa, jonka pitää muistuttaman teille minun tieni, jotka ovat Kristuksessa, niinkuin minä joka paikassa kaikissa seurakunnissa opetan.
1. Kor. 5:7  Sentähden peratkaat se vanha taikina, että te olisitte uusi taikina, niinkuin te happamattomat olette; sillä meidän pääsiäislampaamme on meidän edestämme uhrattu, joka on Kristus.
1. Kor. 6:15  Ettekö te tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäsenet? Pitäiskö siis minun Kristuksen jäsenet ottaman ja porton jäseniksi tekemän? Pois se!
1. Kor. 7:22  Sillä joka orjaksi on Herrassa kutsuttu, se on Herran vapaa: niin myös joka vapaaksi on kutsuttu, hän on Kristuksen orja.
1. Kor. 8:11  Ja niin sinun tietos kautta sinun veljes hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut.
1. Kor. 8:12  Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette.
1. Kor. 9:12  Jos muut ovat tässä vallassa osalliset teidän tykönänne, miksi emme siis paljoa enemmin? mutta emmepä me ole sitä valtaa pitäneet, vaan me kärsimme kaikkinaisia, ettemme Kristuksen evankeliumille mitään estettä tekisi.
1. Kor. 9:18  Mitäs siis minun palkkani on? että minä Kristuksen evankeliumia saarnaan, ja teen sen ilman vapauttani evankeliumissa.
1. Kor. 9:21  Niille jotka ilman lakia ovat, niinkuin minä ilman lakia olisin, (vaikka en minä ilman lakia Jumalan edessä ole, vaan olen Kristuksen laissa,) että minä ne, jotka ilman lakia ovat, voittaisin;
1. Kor. 10:4  Ja kaikki yhtäläistä hengellistä juomaa juoneet; sillä he joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; mutta se kallio oli Kristus.
1. Kor. 10:9  Älkäämme Kristusta kiusatko, niinkuin myös muutamat heistä kiusasivat ja surmattiin kärmeiltä.
1. Kor. 10:16  Se siunattu kalkki, jota me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Se leipä, jonka me murramme, eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus?
1. Kor. 11:1  Olkaat minun seuraajani, niinkuin minäkin Kristuksen.
1. Kor. 11:3  Mutta minä tahdon, että teidän pitää tietämän, että Kristus on jokaisen miehen pää; mutta mies on vaimon pää, ja Jumala on Kristuksen pää.
1. Kor. 12:12  Sillä niinkuin ruumis on yksi, ja hänellä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, ehkä heitä on usia, ovat kuitenkin yksi ruumis; niin on myös Kristus.
1. Kor. 12:27  Mutta te olette Kristuksen ruumis ja jäsenet, jokainen osansa jälkeen.
1. Kor. 15:3  Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, Raamattuin jälkeen,
1. Kor. 15:12  Mutta jos Kristus saarnataan kuolleista nousseeksi ylös; miksi siis teidän seassanne muutamat sanovat, ettei kuolleitten ylösnousemista ole?
1. Kor. 15:13  Mutta ellei kuolleitten ylösnousemus ole, niin ei Kristuskaan noussut ylös.
1. Kor. 15:14  Mutta jollei Kristus noussut ylös, niin on meidän saarnamme turha ja teidän uskonne on myös turha,
1. Kor. 15:15  Ja me löydetään Jumalan vääriksi todistajiksi, että me Jumalaa vastaan todistaneet olemme, että hän on herättänyt ylös Kristuksen, jota ei hän ole herättänyt ylös, ellei kuolleet nouse ylös.
1. Kor. 15:16  Sillä jollei kuolleet nouse ylös, eipä Kristuskaan noussut ole.
1. Kor. 15:17  Mutta ellei Kristus ole noussut ylös, niin on teidän uskonne turha, ja te olette vielä teidän synneissänne,
1. Kor. 15:18  Niin ovat myös ne, jotka Kristuksessa nukkuneet ovat, kadotetut.
1. Kor. 15:19  Jos meillä ainoastaan tässä elämässä on toivo Kristuksen päälle, niin me olemme viheliäisemmät kaikkia muita ihmisiä.
1. Kor. 15:20  Mutta nyt on Kristus kuolleista noussut ylös ja on tullut uutiseksi nukkuneiden seassa.
1. Kor. 15:22  Sillä niinkuin kaikki Adamissa kuolevat, niin he myös kaikki pitää Kristuksessa eläväksi tehtämän,
1. Kor. 15:23  Mutta kukin järjestyksessänsä: uutinen Kristus, sitte ne, jotka Kristuksen omat ovat, hänen tulemisessansa.
2. Kor. 1:5  Sillä niinkuin Kristuksen kärsimys on paljo tullut meidän päällemme, niin myös meille tulee paljo lohdutusta Kristuksen kautta.
2. Kor. 1:21  Mutta Jumala on se, joka meitä teidän kanssanne Kristuksessa vahvistaa, ja on meitä voidellut,
2. Kor. 2:10  Mutta joille te jotain anteeksi annatte, sen minä myös anteeksi annan; sillä jolle minä jotain anteeksi annoin, sen minä anteeksi annoin teidän tähtenne Kristuksen puolesta, ettemme saatanalta voitetuksi tulisi;
2. Kor. 2:12  Mutta kuin minä tulin Troadaan Kristuksen evankeliumia saarnaamaan, ja minulle avattiin ovi Herrassa, niin ei minulla ollut yhtään lepoa hengessäni, etten minä Titusta minun veljeäni löytänyt.
2. Kor. 2:14  Mutta kiitetty olkoon Jumala, joka aina antaa meille voiton Kristuksessa, ja julistaa joka paikassa hänen tuntemisensa hajun meidän kauttamme!
2. Kor. 2:15  Sillä me olemme Jumalalle yksi hyvä haju Kristuksessa, sekä niiden seassa, jotka autuaaksi tulevat, että myös niiden seassa, jotka hukkuvat;
2. Kor. 2:17  Sillä emmepä me ole senkaltaiset kuin muutamat, jotka Jumalan sanaa myyskentelevät; vaan vakuudesta ja niinkuin Jumalasta me puhumme Jumalan kasvoin edessä, Kristuksessa.
2. Kor. 3:3  Ja te olette ilmoitetut, että te Kristuksen lähetyskirja olette, meidän palveluksemme kautta valmistettu, ei pläkillä kirjoitettu, vaan elävän Jumalan hengellä, ei kivisiin tauluihin, vaan lihallisiin sydämen tauluihin.
2. Kor. 3:4  Mutta senkaltainen uskallus on meillä Kristuksen kautta Jumalan puoleen.
2. Kor. 3:14  Vaan heidän taitonsa olivat paatuneet. Sillä tähän päivään asti, kuin vanhaa Testamenttia luetaan, pysyy se peite ottamatta pois, joka Kristuksessa lakkaa.
2. Kor. 4:4  Joissa tämän maailman jumala on uskottomain taidot soaissut, ettei evenkeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva.
2. Kor. 5:10  Sillä meidän kaikkein pitää ilmestymän Kristuksen tuomio-istuimen eteen, että jokainen sais senjälkeen mitä hän ruumiissansa tehnyt on, olkoon se hyvä eli paha.
2. Kor. 5:14  Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
2. Kor. 5:16  Sentähden emme tästedes lihan puolesta ketään tunne. Ja jos me olemme Kristuksen lihan puolesta tunteneet, niin emme kuitenkaan silleen tunne.
2. Kor. 5:17  Sentähden jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale; sillä vanhat ovat kadonneet, katso, kaikki ovat uudeksi tulleet.
2. Kor. 5:19  Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
2. Kor. 5:20  Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte.
2. Kor. 6:15  Ja mikä sovinto on Kristuksella belialin kanssa? taikka mikä osa on uskovaisella uskottoman kanssa?
2. Kor. 8:23  Sekä Tituksen puolesta, joka minun kumppanini on ja apulaiseni teidän seassanne, että myös meidän veljeimme tähden, jotka ovat seurakuntain apostolit, Kristuksen kunnia.
2. Kor. 9:13  (Tämän palveluksen koettelemuksen kautta ylistäin Jumalaa teidän nöyrän tunnustuksenne tähden Kristuksen evankeliumissa, ja myös teidän yksinkertaisen tasajaon tähden, heidän ja kaikkein kohtaan,)
2. Kor. 10:1  Mutta minä Paavali neuvon teitä Kristuksen siveyden ja vakuuden tähden, minä, joka teidän tykönänne ollessani kehno olen, vaan poissa ollessani olen rohkia teitä vastaan.
2. Kor. 10:5  Ja me maahan lyömme aivoitukset ja kaiken korkeuden, joka hänensä korottaa Jumalan tuntemista vastaan, ja vangiksi otamme kaiken ajatuksen Kristuksen kuuliaisuuden alle,
2. Kor. 10:7  Katsotteko te niiden jälkeen, mitkä silmäin edessä ovat? Jos joku uskaltaa sen päälle, että hän on Kristuksen oma, se ajatelkaan itsellänsä, että niinkuin hän on Kristuksen oma, niin olemme mekin Kristuksen omat.
2. Kor. 10:14  Sillä emmepä me itsiämme leviämmältä anna ulos kuin sopii, niinkuin emme oliskaan teihin ulottuneet; sillä me olemme jo hamaan teidän tykönne Kristuksen evankeliumilla tulleet.
2. Kor. 11:2  Sillä minä kiivaan teitä Jumalan kiivaudella. Sillä minä olen teitä kihlannut yhdelle miehelle, että minä puhtaan neitseen Kristukselle tuottaisin.
2. Kor. 11:3  Mutta minä pelkään, että niinkuin kärme vietteli Evan kavaluudellansa, niin myös teidän taitonne turmellaan siitä yksinkertaisuudesta, joka on Kristuksessa.
2. Kor. 11:10  Niin totta kuin Kristuksen totuus minussa on, niin ei tämä kerskaus pidä minulta Akajan maakunnissa otettaman pois.
2. Kor. 11:13  Sillä senkaltaiset väärät apostolit ja petolliset työntekijät teeskelevät itsensä Kristuksen apostoleiksi.
2. Kor. 11:23  He ovat Kristuksen palveliat, (minä puhun tyhmästi,) paljoa enemmin minä olen. Minä olen enemmän työtä tehnyt. Minä olen enemmän haavoja kärsinyt. Minä olen useammin vankina ollut. Usein olen kuoleman hädässä ollut.
2. Kor. 12:2  Minä tunnen ihmisen Kristuksessa ennen neljäätoistakymmentä ajastaikaa, (oliko hän ruumiissa, en minä tiedä, eli oliko hän ulkona ruumiista, en minä sitäkään tiedä; Jumala sen tietää:) se temmattiin ylös hamaan kolmanteen taivaasen.
2. Kor. 12:9  Ja hän sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis.
2. Kor. 12:10  Sentähden iloitsen minä heikkoudessa, ylönkatseissa, hädissä, vainoissa ja ahdistuksissa Kristuksen tähden; sillä koska minä heikko olen, niin minä väkeväkin olen.
2. Kor. 12:19  Luuletteko taas, että me vastaamme edestämme teidän edessänne? Me puhumme Kristuksessa, Jumalan edessä; mutta kaikki nämät, rakkaat veljet, teidän parannukseksenne;
2. Kor. 13:3  Että te kerran saatte tietää, kuka minussa puhuu, nimittäin Kristus, joka ei suinkaan ole heikko teidän kohtaanne, vaan hän on väkevä teissä.
Gal. 1:6  Minä ihmettelen, että te niin pian annatte teitänne kääntää pois siitä, joka teitä Kristuksen armoon kutsunut on, toiseen evankeliumiin,
Gal. 1:7  Joka ei muuta ole, vaan että muutamat eksyttävät teitä ja tahtovat Kristuksen evankeliumia toisin kääntää.
Gal. 1:10  Saarnaanko minä nyt ihmisten eli Jumalan mielen jälkeen? eli pyydänkö minä ihmiselle kelvata? Sillä jos minä tähän asti olisin tahtonut ihmisille kelvata, niin en minä olisi Kristuksen palvelia.
Gal. 1:22  Ja minä olin tuntematoin kasvoista niille Juudean seurakunnille, jotka olivat Kristuksessa.
Gal. 2:17  Mutta jos me, koska me tahdomme Kristuksen kautta vanhurskaaksi tulla, löydetään myös itse syntisiksi, onko siis Kristus synnin palvelia? Pois se!
Gal. 2:20  Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Mutta minä elän, en silleen minä, vaan Kristus elää minussa; sillä jota minä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni.
Gal. 2:21  En minä hylkää Jumalan armoa; sillä jos vanhurskaus tulee laista, niin on Kristus hukkaan kuollut.
Gal. 3:13  Mutta Kristus on meitä lunastanut lain kirouksesta, koska hän tuli kiroukseksi meidän edestämme; sillä kirjoitettu on: kirottu on jokainen, joka puussa riippuu,
Gal. 3:16  Lupaukset ovat tosin Abrahamille ja hänen siemenellensä annetut; ei hän sano: ja siemenille, niinkuin monesta, vaan niinkuin yhdestä: ja sinun siemenessäs, joka on Kristus.
Gal. 3:17  Mutta sen minä sanon: testamenttia, joka Jumalalta on vahvistettu Kristuksen päälle, ei rikota, ettei lupaus turhaan raukeaisi lain kautta, joka sitte neljänsadan ja kolmenkymmenen vuoden perästä annettu oli.
Gal. 3:24  Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme.
Gal. 3:27  Sillä niin monta kuin te Kristukseen kastetut olette, niin te olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Gal. 3:29  Mutta jos te olette Kristuksen, niin te olette myös Abrahamin siemen ja lupauksen jälkeen perilliset.
Gal. 4:7  Niin ei silleen ole orja, vaan poika; mutta jos poika, niin myös Jumalan perillinen Kristuksen kautta.
Gal. 4:19  Minun rakkaat lapseni, jotka minun täytyy vasta-uudesta kivulla synnyttää, siihenasti kuin Kristus teissä jonkun muodon sais!
Gal. 5:1  Niin pysykäät siis siinä vapaudessa, jolla Kristus meitä vapahtanut on, ja älkäät taas teitänne sekoittako orjuuden ikeeseen.
Gal. 5:2  Katso, minä Paavali sanon teille: jos te annatte ympärileikata teitänne, niin ei ole Kristus teille hyödyllinen.
Gal. 5:4  Te olette Kristuksen kadottaneet, jotka lain töillä tahdotte vanhurskaiksi tulla, ja olette armosta luopuneet.
Gal. 5:24  Mutta jotka Kristuksen omat ovat, ne ovat ristiinnaulinneet lihansa, himoin ja haluin kanssa.
Gal. 6:2  Kantakaat toinen toisenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkäät.
Gal. 6:12  Jotka tahtovat myös näön jälkeen lihassa kelvata, ne teitä ympärileikkaukseen vaativat, ainoastaan ettei heitä Kristuksen ristillä vainottaisi.
Ef. 1:10  Kuin aika täytetty oli, että hän kaikki kappaleet päältä-iskein Kristuksessa yhdistäis, sekä ne, jotka taivaassa, että myös ne, jotka maan päällä ovat,
Ef. 1:12  Että me olisimme hänen kunniansa kiitokseksi, me jotka ennen Kristuksen päälle toivoimme,
Ef. 1:20  Jonka hän Kristuksessa vaikutti, kuin hän hänen kuolleista herätti ja pani istumaan oikialle kädellensä taivaissa,
Ef. 2:5  Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme, on hän meitä Kristuksen kanssa eläväksi tehnyt; (sillä armosta olette te autuaiksi tulleet:)
Ef. 2:12  Että te siihen aikaan ilman Kristusta olitte muukalaiset Israelin kyläkunnasta, ja vieraat lupauksen Testamentista, ja ei teillä toivoakaan ollut, ja olitte maailmassa ilman Jumalaa;
Ef. 3:4  Josta te lukein taidatte minun ymmärrykseni Kristuksen salaisuudessa tuta,
Ef. 3:6  Nimittäin, että pakanat pitää kanssaperilliset ja yksi ruumis oleman ja osalliset hänen lupauksestansa Kristuksessa, evankeliumin kautta,
Ef. 3:8  Minulle, joka kaikkein vähin pyhäin seassa olen, on tämä armo annettu, että minä pakanain seassa tutkimattoman Kristuksen rikkauden julistaisin,
Ef. 3:17  Ja että Kristus asuis uskon kautta teidän sydämissänne;
Ef. 3:19  Ja Kristuksen rakkauden tuntisitte, joka kaiken tuntemisen ylitse käy; että te olisitte kaikella Jumalan täydellisyydellä täytetyt.
Ef. 4:7  Mutta jokaiselle meille on armo annettu Kristuksen lahjan mitan jälkeen.
Ef. 4:12  Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen,
Ef. 4:13  Siihenasti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen:
Ef. 4:15  Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus,
Ef. 4:20  Mutta ette niin Kristusta ole oppineet.
Ef. 4:32  Mutta olkaat keskenänne ystävälliset ja laupiaat, ja anteeksi antakaat toinen toisellenne niinkuin Jumala teillekin Kristuksen kautta anteeksi antanut on.
Ef. 5:2  Ja vaeltakaat rakkaudessa, niinkuin myös Kristus meitä rakasti ja antoi itsensä ulos meidän edestämme lahjaksi, uhriksi ja Jumalalle makiaksi hajuksi.
Ef. 5:5  Sillä se te tietäkäät, ettei yksikään huorintekiä, taikka saastainen, eli ahne, joka epäjumalan palvelia on, ole Kristuksen ja Jumalan valtakunnan perillinen.
Ef. 5:14  Sentähden hän sanoo: heräjä sinä, joka makaat, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee.
Ef. 5:23  Sillä mies on vaimon pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää, ja hän on ruumiin vapahtaja.
Ef. 5:24  Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin myös vaimot pitää miehillensä kaikissa alamaiset oleman.
Ef. 5:25  Miehet, rakastakaat teidän vaimojanne, niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestänsä,
Ef. 5:32  Tämä salaisuus on suuri; mutta minä puhun Kristuksesta ja seurakunnasta.
Ef. 6:5  Palveliat, olkaat kuuliaiset teidän ruumiillisille isännillenne, pelvolla ja vapistuksella, teidän sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle,
Ef. 6:6  Ei silmäin edessä palvellen, niinkuin ihmisten mieltä noutain, vaan niinkuin Kristuksen palveliat, tehden sydämestä, mitä Jumala tahtoo.
Fil. 1:10  Että te koettelisitte, mikä paras olis, ja olisitte vilpittömät, ei kellenkään pahennukseksi Kristuksen päivään asti,
Fil. 1:13  Niin että minun siteeni ovat ilmi tulleet Kristuksessa koko raastuvassa ja myös kaikille muille.
Fil. 1:15  Muutamat tosin saarnaavat Kristusta kateudesta ja riidasta, mutta muutamat hyvästä tahdosta.
Fil. 1:16  Ne ilmoittavat Kristusta eripuraisuudesta, ei puhtaalla sydämellä, vaan luulevat niin lisäävänsä minun siteihini murhetta.
Fil. 1:18  Mitäs siis? Että Kristus kuitenkin ilmoitetaan, ehkä kuinka se tapahtuu, joko se olis muodoksi, eli totuudella; niin minä siitä iloitsen ja vielä tahdon iloita.
Fil. 1:20  Niinkuin minä ikävöiden odotan ja toivon, etten minä missään häpiään tule, vaan että Kristus nyt, niinkuin ainakin, kaikella vapaudella minun ruumiissani ylistetään, joko elämän eli kuoleman kautta;
Fil. 1:21  Sillä Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto.
Fil. 1:23  Sillä molemmilta minä ahdistetaan: minä halajan täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa; sillä se paljoa parempi olis.
Fil. 1:27  Ainoastaan käyttäkäät itsenne niinkuin Kristuksen evankeliumille sovelias on, että jos minä tulen ja näen teidät eli poissa ollessani saan kuulla teistä, että te olette yhdessä hengessä ja yhdessä sielussa meidän kanssamme evankeliumin uskossa kilvoitelleet.
Fil. 1:29  Sillä teille on lahjaksi annettu Kristuksen puolesta, ei ainoasti että te hänen päällensä uskotte, mutta myös kärsitte hänen tähtensä,
Fil. 2:1  Jos siis joku neuvo on teidän tykönänne Kristuksessa, jos joku rakkauden lohdutus, jos joku hengen osallisuus, jos joku sydämellinen rakkaus ja laupius,
Fil. 2:16  Että te elämän sanassa pysytte, minulle Kristuksen päivänä kerskaamiseksi, etten minä hukkaan juossut olisi eli turhaan työtä tehnyt.
Fil. 2:30  Sillä Kristuksen työn tähden oli hän niin kuolemaa lähestynyt, ettei hän hengestänsä totellut, että hän olis minua teidän puolestanne palvellut.
Fil. 3:7  Mutta ne, mitkä minulla olivat voittona, olen minä Kristuksen tähden vahingoksi lukenut;
Fil. 3:9  Ja hänessä löydettäisiin, ettei minun vanhurskauteni laista olisi, vaan joka tulee uskosta Kristuksen päälle, nimittäin se vanhurskaus, joka Jumalalta uskolle omistetaan,
Fil. 3:18  Sillä monta vaeltavat, joista minä jo usein olen teille sanonut, ja nytkin itkien sanon: he ovat Kristuksen ristin viholliset,
Fil. 4:13  Minä voin kaikki sen kautta, joka minun väkeväksi tekee, Kristuksen.
Kol. 1:7  Niinkuin te myös meidän rakkaalta kanssa palvelialtamme Epaphraalta opitte, joka teidän edestänne Kristuksen uskollinen palvelia on,
Kol. 1:24  Joka nyt minun vaivoistani iloitsen, jotka minä kärsin teidän edestänne, ja täytän Kristuksen kärsimiset minun lihassani hänen ruumiinsa edestä, joka on seurakunta,
Kol. 1:27  Joille Jumala tahtoi sen julistaa, mikä tämän salaisuuden kunniallinen rikkaus pakanain seassa on, joka on Kristus teissä, kunnian toivo,
Kol. 2:2  Että heidän sydämensä saisivat lohdutuksen ja liitetyksi tulisivat rakkaudessa kaikkeen rikkauteen, täydellisessä ymmärryksessä Jumalan ja Isän ja Kristuksen salaisuuden tuntemiseen,
Kol. 2:5  Sillä vaikka en minä lihassa läsnä ole, niin minä kuitenkin hengessä teidän tykönänne olen, iloitsen ja näen teidän toimellisuutenne ja teidän vahvan uskonne Kristuksen päälle.
Kol. 2:8  Katsokaat, ettei joku teitä viettele philosophian ja turhain jaaritusten kautta, ihmisten opin ja maailmallisten säätyin jälkeen, ja ei Kristuksen jälkeen.
Kol. 2:11  Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin pois panemisen kautta, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella,
Kol. 2:17  Jotka ovat tulevaisten varjo, mutta itse ruumis on Kristuksessa.
Kol. 2:20  Jos te siis olette Kristuksen kanssa maailman säädyistä kuolleet, miksi te teitänne annatte säädyillä solmita, niinkuin te maailmassa eläisitte?
Kol. 3:1  Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, kussa Kristus istuu Jumalan oikialla kädellä.
Kol. 3:3  Sillä te olette kuolleet ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.
Kol. 3:4  Kuin Kristus, meidän elämämme, ilmoitetuksi tulee, silloin tekin hänen kanssansa kunniassa ilmoitetaan.
Kol. 3:11  Kussa ei ole Grekiläinen ja Juudalainen, ympärileikkaus ja esinahka, Barbarus ja Skyta, orja ja vapaa, vaan kaikki ja kaikissa Kristus.
Kol. 3:13  Ja kärsikäät toinen toistanne ja anteeksi antakaat toinen toisellenne, jos jollakin on kannetta toista vastaan; niinkuin myös Kristus teille on anteeksi antanut, niin myös tekin tehkäät.
Kol. 3:24  Ja tietäkäät, että te saatte Herralta perimisen palkan; sillä te palvelette Herraa Kristusta.
Kol. 4:3  Rukoillen ynnä meidänkin edestämme, että Jumala meille sanansa oven avais, Kristuksen salaisuutta puhumaan, jonka tähden minä myös sidottu olen:
Kol. 4:12  Teitä tervehtii Epaphras, joka on teistä Kristuksen palvelia, ja rukoilee ahkerasti teidän edestänne, että te täydelliset olisitte, kaikella Jumalan tahdolla täytetyt.
1. Tess. 2:6  Emme myös ole ihmisiltä kunniaa pyytäneet, ei teiltä eikä muilta, vaikka me olisimme taitaneet teitä rasittaa, niinkuin Kristuksen apostolit;
1. Tess. 3:2  Ja lähetimme Timoteuksen, meidän veljemme, Jumalan palvelian ja meidän apulaisemme Kristuksen evankeliumissa, vahvistamaan ja lohduttamaan teitä teidän uskossanne:
1. Tess. 4:16  Sillä itse Herra astuu alas taivaasta, suurella huudolla, ja ylimmäisen enkelin äänellä ja Jumalan basunalla, ja kuolleet Kristuksessa ensin nousevat ylös.
2. Tess. 2:2  Ettette aivan nopiasti teitänne salli teidän mielestänne kääntää pois eli peljätettää, ei hengen, eikä puheen, eikä kirjan kautta, niin kuin se meiltä lähetetty olis, niinkuin Kristuksen päivä jo käsissä olis.
2. Tess. 3:5  Mutta Herra ojentakoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen!
1. Tim. 2:7  Johonka minä myös olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu (minä sanon toden Kristuksessa ja en valehtele,) pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
1. Tim. 5:11  Mutta nuoret lesket hylkää; sillä koska he suuttuvat Kristukseen, niin he tahtovat huolla,
2. Tim. 2:19  Mutta Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, joka tällä kiinnitetty on: Herra tuntee omansa: ja lakatkaan jokainen vääryydestä, joka Kristuksen nimeä mainitsee.
Filem. 1:8  Sentähden vaikka minulla on suuri uskallus Kristuksessa käskeä sinua, mitä sinun tehdä tulee,
Hepr. 3:6  Mutta Kristus niinkuin Poika ylitse huoneensa, jonka huone me olemme, jos me muutoin uskalluksen ja toivon kerskaamisen loppuun asti vahvana pidämme.
Hepr. 3:14  Sillä me olemme Kristuksesta osallisiksi tulleet, jos me muutoin aljetun uskon loppuun asti vahvana pidämme,
Hepr. 5:5  Niin myös Kristus ei ole itsiänsä kunnioittanut, että hän ylimmäiseksi Papiksi oli tuleva, mutta se, joka hänelle sanoi: sinä olet minun Poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.
Hepr. 6:1  Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle,
Hepr. 9:11  Mutta Kristus on tullut tulevaisten tavarain ylimmäiseksi Papiksi, suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei käsillä tehty ole, se on: joka ei näin ole rakennettu;
Hepr. 9:14  Kuinka paljoa enemmin Kristuksen veri, joka itsensä ilman kaiketa viata iankaikkisen hengen kautta Jumalalle uhrannut on, on puhdistava omantuntomme kuolevaisista töistä, elävää Jumalaa palvelemaan?
Hepr. 9:24  Sillä ei Kristus mennyt käsillä tehtyyn pyhään, joka totisen kuva on, vaan hän meni itse taivaasen, että hän nyt Jumalan kasvoin edessä meidän tähtemme ilmestyis;
Hepr. 9:28  Niin on myös Kristus kerran uhrattu monen syntejä ottamaan pois; mutta toisella haavalla on hän ilman syntiä ilmestyvä niille, jotka häntä odottavat autuudeksi.
Hepr. 11:26  Ja luki suuremmaksi rikkaudeksi Kristuksen pilkan, kuin Egyptin tavarat; sillä hän katsoi palkan maksoa.
1. Piet. 1:11  Ja ovat tutkineet, millä taikka minkäkaltaisella ajalla Kristuksen Henki, joka heissä oli, ilmoitti, joka oli jo ennen todistanut niistä vaivoista, jotka Kristuksessa ovat, ja siitä kunniasta, joka niiden jälkeen tapahtuva oli:
1. Piet. 1:19  Vaan kalliilla Kristuksen verellä, niinkuin viattoman ja puhtaan Karitsan;
1. Piet. 2:21  Sillä sitä varten olette te kutsutut, että Kristus myös kärsi meidän edestämme ja jätti meille esikuvan, että teidän pitää hänen askeleitansa noudattaman,
1. Piet. 3:16  Ja pitäkäät hyvä omatunto, että ne, jotka teitä panettelevat niinkuin pahantekiöitä, häpeäisivät, että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa.
1. Piet. 3:18  Sillä Kristus myös kerran kärsi meidän synteimme tähden, hurskas vääräin edestä, että hän meitä Jumalalle uhrais: lihan kautta tosin kuoletettu, mutta Hengen kautta eläväksi tehty,
1. Piet. 4:1  Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös varustakaat teitänne sillä mielellä; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä,
1. Piet. 4:13  Vaan iloitkaat, että te Kristuksen kanssa kärsitte, että tekin ajallansa hänen kunniansa ilmestyksessä iloitsisitte ja riemuitsisitte.
1. Piet. 4:14  Autuaat olette te, jos teitä Kristuksen nimen tähden pilkataan; sillä se Henki, joka on kunnian ja Jumalan Henki, lepää teidän päällänne: heiltä hän pilkataan, vaan teiltä hän kunnioitetaan.
1. Piet. 5:1  Vanhoja pappeja teidän seassanne minä neuvon, joka myös pappi olen ja Kristuksen kärsimisten tunnustaja ja osallinen siitä kunniasta, joka ilmestyvä on:
1. Piet. 5:2  Kaitkaat Kristuksen laumaa, joka teidän hallussanne on, ja pitäkäät siitä vaari, ei vaaditut, vaan hyvällä mielellä, ei turhan voiton tähden, vaan hyvästä tahdosta,
2. Joh. 1:9  Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika.
Ilm. 11:15  Ja seitsemäs enkeli soitti basunalla, ja suuret äänet kuuluivat taivaassa, sanoen: maailman valtakunnat ovat meidän Herrallemme ja hänen Kristuksellensa tulleet, ja hän on hallitseva ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
Ilm. 12:10  Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: nyt on autuus, ja voima, ja valtakunta, ja väki meidän Jumalamme, ja valta hänen Kristuksensa: että meidän veljiemme päällekantaja on heitetty ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi.
Ilm. 20:6  Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimäisessä ylösnousemisessa: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa, vaan he tulevat Jumalan ja Kristuksen papeiksi, ja hallitsevat hänen kanssansa tuhannen vuotta.