27.4.2019

Taivaallinen esimaku ja ikuinen autuus


Veikko J. Pyhtilä, 27.4.2019

Missä syntien anteeksiantamus on, siellä on elämä ja autuus. (Martti Luther)


Kuva Vihtori Storckin maalauksesta ”Kohtaaminen korvessa” 1800-luvun loppupuolella (Päivämies 10.4.2019).

Poimintoja Biblia 1776 käännöksestä, muutama sana muutettu nykysuomeksi.

Jes. 35:6  Silloin rammat hyppäävät niin kuin peurat, ja mykkäin kieli pakahtuu kiitokseen; sillä korvessa pitää vedet vuotaman, ja virrat erämaassa.
Ap. t. 8:17  Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
Joh. 4:14  Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoa iankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu iankaikkiseen elämään.
Matt. 18:18  Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

Siionin laulu 68 (vanha), Mä laulelen nyt verestä
 
1 Ja myös herätti teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntien tähden,
2 Joissa te ennen vaelsitte, tämän maailman juoksun jälkeen ja sen pääruhtinaan, jolla tuulessa valta on, nimittäin sen hengen jälkeen, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa,
3 Joiden seassa me myös kaikki ennen meidän lihamme himoissa vaelsimme ja teimme lihan ja toimen tahdon jälkeen, ja me olimme luonnostamme vihan lapset niin kuin muutkin.
4 Mutta Jumala, joka rikas on laupeudesta, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5 Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme, on hän meitä Kristuksen kanssa eläväksi tehnyt; sillä armosta olette te autuaiksi tulleet:
6 Ja on meidät ynnä hänen kanssansa herättänyt, ja istuttanut taivaallisiin menoihin Kristuksessa Jeesuksessa,
7 Että hän tulevaisilla ajoilla ylenpalttisen armonsa rikkauden hyvyydestänsä meidän kohtaamme Kristuksessa Jeesuksessa osoittaisi.
8 Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
9 Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviin töihin, joihin Jumala meidät on jo ennen vaeltamaan valmistanut.
11 Sen tähden muistakaa, että te olitte ennen pakanat lihan jälkeen, ja niiltä kutsuttiin esinahaksi, jotka lihan jälkeen ympärileikkaukseksi kutsuttiin, joka käsillä tehdään,
12 Että te siihen aikaan ilman Kristusta olitte muukalaiset Israelin kyläkunnasta, ja vieraat lupauksen testamentista, ja ei teillä toivoakaan ollut, ja olitte maailmassa ilman Jumalaa;
13 Mutta nyt te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Jotka ennen taaempana olitte, nyt te Kristuksen veren kautta olette lähes päässeet;
14 Sillä hän on meidän rauhamme, joka molemmista on yhden tehnyt ja vaiheaidan särkenyt,
15 Että hän lihansa kautta vihan otti pois, nimittäin lain, joka käskyihin päätetty oli; että hän kahdesta yhden uuden ihmisen loisi itsessänsä, ja tekisi rauhan,
16 Ja että hän ne molemmat Jumalan kanssa yhdessä ruumiissa ristin kautta sovittaisi, ja on vihan itse kauttansa kuolettanut,
17 Ja on tullut evankeliumin kautta rauhaa ilmoittamaan teille, jotka taaempana olitte, ja niille, jotka läsnä olivat.
18 Sillä hänen kauttansa me molemmin yhdessä hengessä saamme Isää lähestyä.
19 Niin ettepä te silleen ole vieraat ja muukalaiset, vaan pyhäin kylänmiehet ja Jumalan perhe,
20 Apostolein ja profeettain perustuksen päälle rakennetut, jossa Jeesus Kristus paras kulmakivi on,
21 Jonka päälle kaikki rakennus toinen toiseensa liitetään ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa,
22 Jonka päälle te myös rakennetaan Jumalalle asuinsijaksi Hengessä.


AUTUAS, AUTUUS

1. Moos. 49:18  Herra, minä odotan sinun autuuttasi.
2. Moos. 15:2  Herra on minun väkevyyteni ja kiitosvirteni, ja on minun autuuteni. Hän on minun Jumalani, ja minä rakennan hänelle majan, hän on minun Isäni Jumala, ja minä ylistän häntä.
5. Moos. 32:15  Ja Israel lihoi, tuli vikuriksi, lihavaksi, paksuksi ja väkeväksi, ja hylkäsi Jumalan, joka hänen teki, ja katsoi autuutensa kallion ylen.
5. Moos. 33:29  Autuas olet sinä Israel: kuka on sinun kaltaisesi? O sinä kansa, joka Herrassa autuaaksi tulet, joka sinun apusi kilpi ja sinun kunniasi miekka on. Vihollisesi valehtelevat sinulle, ja sinä astelet heidän kukkuloidensa päällä.
1. Sam. 2:1  Ja Hanna rukoili ja sanoi: minun sydämeni riemuitsee Herrassa, minun sarveni on ylennetty Herrassa. Minun suuni on leveältä auennut minun vihollisteni ylitse; sillä minä riemuitsen sinun autuudestasi.
2. Sam. 22:3  Jumala on minun vahani, johon minä turvaan; minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni, ja minun turvani; minun vapahtajani, joka minun pelastaa vääryydestä.
2. Sam. 22:36  Ja sinä annoit minulle sinun autuutesi kilven: Ja kuin sinä nöyryytät minun, teet sinä minun suureksi.
2. Sam. 22:47  Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty olkoon Jumala, minun autuuteni kallio!
2. Sam. 22:51  Joka kuninkaallensa suuren autuuden osoittaa ja tekee laupiuden voidellullensa, Daavidille ja hänen siemenellensä iankaikkisesti.
2. Sam. 23:5  Eikö minun huoneeni ole niin Jumalan tykönä? Sillä hän on tehnyt iankaikkisen liiton minun kanssani, kaikella muodolla lujan ja vahvan; sillä se on kaikki minun autuuteni ja haluni; eikö se ole kasvava?
1. Kun. 10:8  Autuaat ovat sinun miehesi ja sinun palvelijasi, jotka aina sinun edessä seisovat ja kuuntelevat sinun taitoasi.
1. Aik. 16:23  Veisatkaa Herralle kaikki maa, julistakaa päivä päivältä hänen autuuttansa!
2. Aik. 6:41  Niin nouse nyt, Herra Jumala, sinun lepoosi, sinä ja sinun voimasi arkki: anna pappisi, Herra Jumala, olla puetettuna autuudella, ja anna pyhäsi iloita hyvyydessä.
2. Aik. 9:7  Autuaat ovat sinun miehesi, autuaat ovat myös nämä sinun palvelijasi, jotka joka hetki sinun edessä seisovat ja kuuntelevat taitoasi.
2. Aik. 20:17  Ei teidän pidä sotiman tässä asiassa, ainoastansa käykää edes, seisokaa ja katsokaa Herran autuutta, joka on teidän kanssanne: Juuda ja Jerusalem, älkää peljätkö ja älkää hämmästykö, menkää huomenna ulos heitä vastaan, Herra on teidän kanssanne.
Job 5:11  Joka ylentää nöyrät korkeuteen, ja korottaa sorrettuja autuuteen.
Job 5:17  Katso, autuas on se ihminen, jota Jumala kurittaa; sen tähden älä hylkää Kaikkivaltiaan kuritusta.
Job 13:16  Hän on kuitenkin minun autuuteni; sillä ei yksikään ulkokullattu tule hänen eteensä.
Job 30:15  Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niin kuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niin kuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Ps. 1:1  Autuas on se, joka ei vaella jumalattomien neuvossa, eikä seiso syntisten tiellä, eikä istu kussa pilkkaajat istuvat;
Ps. 2:12  Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.
Ps. 18:2  Herra, minun kallioni, minun linnani ja minun vapahtajani; minun Jumalani on minun vahani, johon minä turvaan: minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni.
Ps. 18:35  Ja sinä annoit minulle autuutesi kilven, ja sinun oikea kätesi vahvistaa minun: ja koska minun alennat, niin sinä teet minun suureksi.
Ps. 18:46  Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja minun autuuteni Jumala olkoon ylistetty!
Ps. 18:50  Joka suuren autuuden kuninkaallensa osoittaa, ja tekee hyvästi voidellullensa, Daavidille, ja hänen siemenellensä iankaikkisesti.
Ps. 24:5  Se saa siunauksen Herralta, ja vanhurskauden autuutensa Jumalalta.
Ps. 27:1  Daavidin Psalmi. Herra on minun valistukseni ja autuuteni, ketä minä pelkään? Herra on henkeni väkevyys, ketä minä vapisen?
Ps. 27:9  Älä peitä kasvojasi minulta, ja älä sysää pois palvelijaasi vihassasi; sillä sinä olet minun apuni: älä minua hylkää, älä myös minua anna ylen, minun autuuteni Jumala.
Ps. 32:1  Daavidin opetus. Autuas on se, jonka pahat teot ovat annetut anteeksi ja jonka synnit peitetyt ovat.
Ps. 32:2  Autuas on se ihminen, jolle Herra ei soimaa vääryyttä, jonka hengessä ei vilppiä ole.
Ps. 33:12  Autuas on se kansa, jonka Herra on Jumala, se kansa, jonka hän itsellensä on perinnöksi valinnut.
Ps. 34:8  Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on suloinen: autuas on se, joka häneen turvaa.
Ps. 38:22  Riennä minua auttamaan, Herra, minun autuuteni!
Ps. 40:4  Autuas on se ihminen, joka panee uskalluksensa Herraan, ja ei käänny ylpeiden tykö ja niiden, jotka valheella vaeltavat.
Ps. 40:10  En minä salaa vanhurskauttasi sydämessäni: minä puhun sinun totuudestasi ja autuudestasi: en minä peitä laupeuttasi ja vakuuttasi suuressa seurakunnassa.
Ps. 40:16  Iloitkoon ja riemuitkoon kaikki sinussa, jotka sinua etsivät, ja jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoon aina: Herra olkoon korkeasti ylistetty!
Ps. 41:1  Daavidin Psalmi, esilaulajalle. Autuas on, joka köyhää holhoaa: häntä Herra auttaa pahana päivänä.
Ps. 44:4  Jumala, sinä olet minun kuninkaani, joka autuuden Jaakobille lupaat.
Ps. 50:23  Joka kiitosta uhraa, se ylistää minua, ja siinä on se tie, että minä osoitan hänelle Jumalan autuuden.
Ps. 51:12  Anna minulle taas sinun autuutesi ilo, ja sillä hyvällä hengelläsi tue minua.
Ps. 51:14  Päästä minua veren vioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni ylistäisi sinun vanhurskauttasi.
Ps. 62:2  Hän ainoastaan on kallioni, minun autuuteni, minun varjelukseni, etten minä kovin kompastuisi.
Ps. 62:6  Hän ainoastaan on kallioni ja autuuteni, hän varjelukseni, en minä kaadu.
Ps. 62:7  Jumalassa on minun autuuteni, minun kunniani, minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumalassa.
Ps. 65:4  Autuas on se, jonka valitset ja otat tykösi, asumaan kartanoissasi: hän ravitaan sinun huoneesi ja pyhän temppelisi hyvyydestä.
Ps. 65:5  Kuule meitä ihmeellisestä vanhurskaudesta, meidän autuutemme Jumala, kaikkein turva maan päällä ja kaukana meressä,
Ps. 67:2  Että me maan päällä tuntisimme sinun tiesi, ja kaikkein pakanain seassa sinun autuutesi.
Ps. 69:13  Mutta minä rukoilen sinua, Herra, otollisella ajalla, Jumala, sinun suuren laupeutesi puolesta: kuule minua sinun autuutesi totuuden tähden.
Ps. 69:29  Mutta minä olen raadollinen ja murheellinen: Jumala, sinun autuutesi suojelkoon minua!
Ps. 70:4  Iloitkoon ja riemuitkoon sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ja jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoon aina: Jumala olkoon suuresti ylistetty!
Ps. 71:15  Minun suuni pitää ilmoittaman sinun vanhurskauttasi, joka päivä sinun autuuttasi, joita en minä voi kaikkia lukea.
Ps. 74:12  Mutta Jumala on alusta minun kuninkaani, joka kaikkinaisen autuuden matkaan saattaa maan päällä.
Ps. 79:9  Auta meitä, meidän autuutemme Jumala, sinun nimesi kunnian tähden: pelasta meitä, ja anna meille synnit anteeksi sinun nimesi tähden.
Ps. 84:4  Autuaat ovat, jotka sinun huoneessasi asuvat: he kiittävät sinua iankaikkisesti, Sela!
Ps. 84:5  Autuaat ovat ne ihmiset, jotka sinun pitävät väkenänsä, ja sydämestänsä vaeltavat sinun jälkeesi,
Ps. 84:12  Herra Seebaot, autuas on se ihminen, joka sinuun uskaltaa.
Ps. 85:4  Käännä meitä, meidän autuutemme Jumala, ja pane pois vihasi meistä.
Ps. 85:7  Herra, osoita meille armosi, ja sinun autuutesi anna meille.
Ps. 88:1  Psalmi, Kooran lasten veisu, esilaulajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäsi,
Ps. 89:15  Autuas on se kansa, joka ihastua taitaa: Herra, heidän pitää vaeltaman sinun kasvojesi valkeudessa.
Ps. 91:16  Minä ravitsen hänen pitkällä iällä, ja osoitan hänelle autuuteni.
Ps. 94:12  Autuas on se, jota sinä, Herra, kuritat, ja opetat sinun laistasi,
Ps. 95:1  Tulkaa, veisatkaamme kiitosta Herralle, ja iloitkaamme meidän autuutemme turvalle!
Ps. 96:2  Veisatkaa Herralle, ja kiittäkää hänen nimeänsä: julistakaa päivä päivältä hänen autuuttansa.
Ps. 98:2  Herra antaa tiettäväksi tehdä autuutensa: kansain edessä hän ilmoittaa vanhurskautensa.
Ps. 98:3  Hän muistaa armonsa ja totuutensa Israelin huoneelle: kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden.
Ps. 106:3  Autuaat ovat, jotka käskyn pitävät ja aina vanhurskauden tekevät.
Ps. 106:4  Herra, muista minua armosi perästä, jonka kansallesi luvannut olet: opi minua sinun autuudellasi,
Ps. 112:1  Halleluja! Autuas on, joka pelkää Herraa: joka hänen käskyjänsä sangen himoitsee.
Ps. 116:13  Minä otan sen autuaallisen kalkin, ja saarnaan Herran nimeä.
Ps. 118:14  Herra on minun väkevyyteni, ja minun virteni, ja on minun autuuteni.
Ps. 118:15  Ilon ja autuuden ääni on vanhurskasten majoissa: Herran oikea käsi saa voiton.
Ps. 119:1  Autuaat ovat ne, jotka viattomasti elävät, ja jotka Herran laissa vaeltavat.
Ps. 119:2  Autuaat ovat ne, jotka hänen todistuksiansa pitävät, ja kaikesta sydämestä häntä etsivät.
Ps. 119:41  Herra, anna armosi minulle tapahtua, autuutesi sinun sanasi jälkeen,
Ps. 119:81  Minun sieluni ikävöi sinun autuuttasi: minä toivon sinun sanasi päälle.
Ps. 119:123  Minun silmäni hiveltyvät sinun autuutesi perään, ja sinun vanhurskautesi sanan jälkeen.
Ps. 119:155  Autuus on kaukana jumalattomista, sillä ei he tottele säätyjäsi.
Ps. 119:166  Herra! minä odotan sinun autuuttasi, ja teen sinun käskysi.
Ps. 119:174  Herra, minä ikävöin sinun autuuttasi, ja halajan sinun lakiasi.
Ps. 127:5  Autuas on se, jonka viini on niitä täynnä: ei ne häväistä, kuin heillä vihollistensa kanssa portissa tekemistä on.
Ps. 128:1  Veisu korkeimmassa Kuorissa. Autuas on jokainen, joka Herraa pelkää, ja hänen tiellänsä vaeltaa.
Ps. 128:2  Sillä sinä elätät itsesi kättesi töistä: autuas sinä olet, ja sinulle käy hyvästi.
Ps. 132:16  Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
Ps. 144:15  Autuas on se kansa, jolle niin käy; vaan autuas on se kansa, jonka Jumalana Herra on.
Ps. 146:5  Autuas on se, jonka apu Jaakobin Jumala on, jonka toivo Herrassa hänen Jumalassansa on;
Ps. 149:4  Sillä Herra rakastaa kansaansa: hän kunnioittaa nöyriä autuudella.
Sananl. 3:13  Autuas on se ihminen, joka viisauden löytää, ja se ihminen, joka ymmärryksen käsittää.
Sananl. 3:18  Hän on elämän puu niille, jotka häneen rupeavat; ja autuaat ovat ne, jotka hänen pitävät.
Sananl. 8:32  Niin kuulkaa siis minua, te lapset: autuaat ovat ne, jotka minun tieni pitävät.
Sananl. 8:34  Autuas on se ihminen, joka minua kuulee, joka minun ovellani valvoo joka päivä, ja vartioi minun pihtipielissäni.
Sananl. 14:21  Joka katsoo lähimmäisensä ylen, hän tekee syntiä; vaan autuas on se, joka viheliäistä armahtaa.
Sananl. 16:20  Joka jonkun asian viisaasti alkaa, hän löytää onnen; ja se on autuas, joka luottaa Herraan.
Sananl. 28:14  Autuas on se ihminen, joka aina pelkää; vaan joka sydämensä paaduttaa, se lankeaa onnettomuuteen.
Sananl. 29:18  Kun ennustukset loppuvat, niin kansa hajotetaan; vaan autuas kätkee lain.
Sananl. 31:28-29  Hänen poikansa tulevat ja ylistävät häntä autuaaksi: Hänen miehensä kiittää häntä sanoen: Moni tytär käyttää itsensä kauniisti; mutta sinä käyt ylitse heidän kaikkein.
Laul. l. 6:9  Mutta yksi on minun kyyhkyläiseni ja minun täydelliseni; yksi on äitinsä rakkain ja synnyttäjänsä valittu: koska tyttäret hänen näkivät, ylistivät he hänen autuaaksi, kuningattaret ja vaimot ylistivät häntä.
Jes. 12:2  Katso, Jumala on minun autuuteni, minä olen turvassa ja en mitään pelkää; sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni, ja minun virteni, ja hän on minun autuuteni.
Jes. 12:3  Teidän pitää ammentaman vettä ilolla autuuden lähteistä.
Jes. 17:10  Sillä sinä olet unhottanut sinun autuutesi Jumalan, ja et ajatellut sinun väkevyytesi kalliota; sen tähden pitää sinun istuttaman ihania vesoja, mutta niin sinä olet istuttanut viinioksia muukalaisille.
Jes. 25:9  Silloin sanotaan: katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotamme, ja hän auttaa meitä; tämä on Herra, häntä me odotamme, iloitaksemme ja riemuitaksemme hänen autuudessansa.
Jes. 26:1  Siihen aikaan pitää Juudan maassa tämä veisu veisattaman: meillä on vahva kaupunki, hän pani autuuden muuriksi ja varjelukseksi.
Jes. 30:18  Sen tähden Herra odottaa, että hän olisi teille armollinen, ja sen tähden on hän noussut teitä armahtamaan; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaat ovat kaikki, jotka häntä odottavat.
Jes. 33:2  Herra, ole meille armollinen; sillä me odotamme sinua: ole heidän käsivartensa varhain, niin myös meidän autuutemme murheen ajalla.
Jes. 33:6  Ja sinun ajallasi pitää oleman usko ja voima, autuus, tieto, toimi, ja Herran pelko pitää oleman hänen tavaransa.
Jes. 45:8  Te taivaat, tiukkukaa ylhäältä, ja pilvet satakoon vanhurskauden; maa avatkoon itsensä ja kantakoon autuuden, ja vanhurskaus kasvakoon myös. Minä Herra luon sen.
Jes. 45:22  Kääntykää minun tyköni, niin te autuaaksi tulette, kaikki maailman ääret; sillä minä olen Jumala, ja ei kenkään muu.
Jes. 46:13  Minä olen vanhurskauteni antanut lähestyä, ei se ole kaukana, ja ei minun autuuteni viivy; sillä minä annan autuuden Siionissa, ja kunniani Israelissa.
Jes. 49:6  Ja hän sanoi: vähä se on, että olet minun palvelijani, korjaamassa Jaakobin sukukuntia, ja tuomassa jälleen Israelin hajotettuja; mutta minä panin sinun myös pakanain valkeudeksi, olemaan minun autuuteni hamaan maailman ääriin.
Jes. 49:8  Näin sanoo Herra: minä olen sinun rukouksesi otollisella ajalla kuullut, ja olen autuuden päivänä sinua auttanut; ja olen varjellut sinua, ja liitoksi kansain sekaan olen sinun säätänyt, korjaamaan maata, ja haaskatuita perimisiä omistamaan,
Jes. 51:5  Minun vanhurskauteni on läsnä, minun autuuteni käy ulos, ja minun käsivarteni on kansoja tuomitseva. Luodot odottavat minua, ja vartioivat minun käsivarttani.
Jes. 51:6  Nostakaa teidän silmänne taivaaseen, ja katsokaa alas maan päälle; sillä taivas on katoava niin kuin savu, ja maa vanhenee niin kuin vaate, niin myös sen asuvaiset kuolevat; mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei ole puuttuva.
Jes. 51:8  Sillä koin pitää heitä syömän niin kuin vaatetta, ja madot pitää heidän syömän niin kuin villaisia; mutta minun vanhurskauteni pysyy iankaikkisesti, ja minun autuuteni suvusta sukuun.
Jes. 52:7  Oi, kuinka suloiset ovat evankeliumin saarnaajain jalat vuorilla, jotka rauhaa julistavat, jotka hyvää saarnaavat, autuuden ilmoittavat, jotka Siionille sanovat: sinun Jumalasi on kuningas.
Jes. 52:10  Herra on ilmoittanut pyhän käsivartensa kaikkein pakanain silmäin edessä, niin että kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden.
Jes. 56:1  Näin sanoo Herra: pitäkää oikeus, ja tehkää vanhurskautta; sillä minun autuuteni on läsnä tulemassa, ja minun vanhurskauteni, että se ilmoitetaan.
Jes. 56:2  Autuas on se ihminen, joka sen tekee, ja se ihmisen lapsi, joka sen käsittää: että hän pitäisi sapatin, eikä sitä arkioksi tekisi, ja pidättäisi kätensä, ettei hän mitään pahaa tekisi.
Jes. 59:11  Me murisemme kaikki niin kuin karhut, ja vaikeroimme surkeasti niin kuin mettiset, sillä me odotamme oikeutta, ja ei sitä olekaan, autuutta, ja se on meistä kaukana.
Jes. 59:17  Sillä hän pukee yllensä vanhurskauden niin kuin rautapaidan, ja panee autuuden rautalakin päähänsä; ja puettaa itsensä koston vaatteilla niin kuin puvulla, ja pukee yllensä kiivauden niin kuin hameen:
Jes. 60:18  Ei enää sinun maallasi vääryyttä kuuluman pidä, ei vahinkoa, eikä kadotusta sinun äärissäsi; vaan sinun muurisi pitää autuudeksi ja sinun porttisi kiitokseksi kutsuttaman.
Jes. 61:10  Minä iloitsen suuresti Herrassa, ja minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani; sillä hän puetti minun autuuden vaatteilla, ja verhotti minun vanhurskauden puvulla: niin kuin ylkä kaunistettu papillisella kaunistuksella, ja niin kuin morsian kaunistettu kaunistuksessansa.
Jes. 62:1  Siionin tähden en minä vaikene, ja Jerusalemin tähden en minä lakkaa, siihen asti, että hänen vanhurskautensa koittaa niin kuin paiste, ja hänen autuutensa palaa niin kuin tulisoitto.
Jes. 62:11  Katso, Herra antaa sen kuulua hamaan maailman ääriin asti: sanokaa Siionin tyttärelle: katso, sinun autuutesi tulee, katso, hänen palkkansa on hänen myötänsä, ja hänen työnsä hänen edessänsä.
Jer. 3:23  Totisesti on sula petos kukkuloilla ja kaikilla vuorilla: totisesti on Israelin autuus (ainoassa) Herrassa meidän Jumalassamme.
Jer. 44:17  Vaan me tahdomme kaiketi tehdä kaiken sen sanan perään, joka meidän suustamme käy, ja tahdomme taivaan kuningattarelle suitsuttaa, ja hänelle juomauhria uhrata, niin kuin me ja meidän isämme, meidän kuninkaamme ja päämiehemme tehneet ovat Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla. Silloin meillä oli leipää kyllä, ja me olimme autuaat, ja emme nähneet onnettomuutta.
Dan. 12:12  Autuas on, joka odottaa ja ulottuu 1335 päivään.
Joel 2:32  Ja on tapahtuva, että jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, se tulee autuaaksi; sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa on vapaus oleva, niin kuin Herra on luvannut, ja jääneiden tykönä, jotka Herra kutsuva on.
Miika 7:7  Mutta minä tahdon katsoa Herran päälle, ja minun autuuteni Jumalaa odottaa; minun Jumalani on minua kuuleva.
Mal. 3:12  Niin että kaikki pakanat pitää teidän autuaaksi sanoman; sillä teidän pitää kallis maa oleman, sanoo Herra Seebaot.
Mal. 4:2  Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on vanhurskauden aurinko koittava, ja autuus hänen siipiensä alla; ja teidän pitää käymän ulos ja sisälle, lisääntymän niin kuin syöttiläät vasikat.
Matt. 5:3  Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset; sillä heidän on taivaan valtakunta.
Matt. 5:4  Autuaat ovat murheelliset; sillä he saavat lohdutuksen.
Matt. 5:5  Autuaat ovat siveät; sillä he saavat maan periä.
Matt. 5:6  Autuaat ovat, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta; sillä he ravitaan.
Matt. 5:7  Autuaat ovat laupiaat; sillä he saavat laupiuden.
Matt. 5:8  Autuaat ovat puhtaat sydämestä; sillä he saavat nähdä Jumalan.
Matt. 5:9  Autuaat ovat rauhan tekijät; sillä ne pitää Jumalan pojiksi kutsuttaman.
Matt. 5:10  Autuaat ovat, jotka vanhurskauden tähden vainotaan; sillä heidän on taivaan valtakunta.
Matt. 5:11  Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoavat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valehdellen minun tähteni.
Matt. 10:22  Ja te tulette vihattavaksi kaikilta minun nimeni tähden. Mutta joka loppuun asti vahvana pysyy, hän tulee autuaaksi.
Matt. 11:6  Ja autuas on se, joka ei pahene minusta.
Matt. 13:16  Mutta autuaat ovat teidän silmänne, sillä he näkevät, ja teidän korvanne, sillä he kuulevat.
Matt. 16:17  Ja Jeesus vastaten sanoi hänelle: autuas olet sinä, Simon Joonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa.
Matt. 18:11  Sillä Ihmisen Poika tuli autuaaksi tekemään sitä, mikä kadonnut oli.
Matt. 19:25  Mutta koska hänen opetuslapsensa sen kuulivat, peljästyivät he sangen kovin, sanoen: kuka siis taitaa autuaaksi tulla?
Matt. 24:13  Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi.
Matt. 24:22  Ja ellei ne päivät olisi lyhennetyt, niin ei yksikään liha tulisi autuaaksi; mutta valittujen tähden pitää ne päivät lyhennettämän.
Matt. 24:46  Autuas on se palvelija, jonka Herra löytää niin tehneeksi, kuin hän tulee.
Mark. 10:26  Mutta he hämmästyivät vielä sitten sangen suuresti, sanoen keskenänsä: ja kuka taitaa autuaaksi tulla?
Mark. 13:13  Ja tulette vihattavaksi kaikilta minun nimeni tähden; vaan joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi.
Mark. 13:20  Ja ellei Herra olisi lyhentänyt niitä päiviä, niin ei yksikään liha tulisi autuaaksi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, lyhensi hän ne päivät.
Mark. 16:16  Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan.
Luuk. 1:45  Ja autuas sinä, joka uskoit; sillä ne täytetään, mitkä sinulle ovat sanotut Herralta.
Luuk. 1:48  Että hän katsoi piikansa nöyryyttä; sillä katso, tästedes pitää kaikkein sukukuntain minua autuaaksi kutsuttaman:
Luuk. 1:69  Ja on meille korottanut autuuden sarven, Daavidin palvelijansa huoneessa,
Luuk. 1:77  Ja antaman autuuden tunnon hänen kansallensa, heidän syntiensä anteeksi saamiseksi,
Luuk. 2:30  Sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
Luuk. 3:6  Ja kaikki liha pitää näkemän Jumalan autuuden.
Luuk. 6:20  Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen, ja sanoi: autuaat te vaivaiset; sillä teidän on Jumalan valtakunta.
Luuk. 6:21  Autuaat, jotka nyt isoatte; sillä teidät ravitaan. Autuaat, jotka nyt itkette; sillä teidän pitää nauraman.
Luuk. 6:22  Autuaat olette te, kuin ihmiset vihaavat teitä, ja erottavat teidät, ja pilkkaavat teitä, ja hylkäävät teidän nimenne niin kuin kelvottoman, Ihmisen Pojan tähden.
Luuk. 7:23  Ja autuas on se, joka ei pahene minusta.
Luuk. 10:23  Ja hän kääntyi opetuslastensa puoleen erinänsä, ja sanoi: autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, joita te näette:
Luuk. 11:27  Ja tapahtui, kuin hän näitä sanoi, korotti yksi vaimo kansan seasta äänensä ja sanoi: autuas on se kohtu, joka sinun kantanut on, ja ne nisät, joita imit.
Luuk. 11:28  Niin hän sanoi: ja tosin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja kätkevät sen.
Luuk. 12:37  Autuaat ovat ne palvelijat, jotka Herra tultuansa löytää valvomasta. Totisesti sanon minä teille: hän sonnustaa itsensä ja asettaa heidät aterioimaan, ja tulee ja palvelee heitä.
Luuk. 12:38  Ja jos hän tulee toisessa vartiossa, eli kolmannessa vartiossa tulee, ja näin löytää, autuaat ovat ne palvelija.
Luuk. 12:43  Autuas on se palvelija, jonka Herra tultuansa niin löytää tehneen.
Luuk. 13:23  Niin sanoi yksi hänelle: Herra, vähäkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat? Ja hän sanoi heille:
Luuk. 14:14  Niin sinä olet autuas; sillä ei heillä ole varaa sinulle maksaa, sillä sinulle pitää maksettaman vanhurskasten ylösnousemisessa.
Luuk. 14:15  Mutta kuin yksi aterioijista nämä kuuli, sanoi hän hänelle: autuas on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa.
Luuk. 18:26  Niin he sanoivat, jotka sen kuulivat: ja kuka taitaa autuaaksi tulla?
Luuk. 19:9  Niin Jeesus sanoi hänelle: tänään on tälle huoneelle autuus tapahtunut, että hänkin on Aabrahamin poika.
Luuk. 23:29  Sillä katso, päivät tulevat, joina he sanovat: autuaat ovat hedelmättömät, ja ne kohdat, jotka ei synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet.
Joh. 4:22  Ette tiedä, mitä te rukoilette, mutta me tiedämme, mitä me rukoilemme; sillä autuus on juutalaisista.
Joh. 5:34  Mutta en minä ihmiseltä todistusta ota; vaan minä sanoin näitä, että te autuaaksi tulisitte.
Joh. 10:9  Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, se tulee autuaaksi, ja menee sisälle ja ulos, ja löytää laitumen.
Joh. 13:17  Jos te nämä tiedätte, te olette autuaat, jos te niitä teette.
Joh. 20:29  Jeesus sanoi hänelle: että näit minun, Tuomas, niin sinä uskoit: autuaat ovat ne, jotka ei näe, ja kuitenkin uskovat.
Ap. t. 2:21  Ja pitää tapahtuman, että jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, se tulee autuaaksi.
Ap. t. 2:47  Ja kiittäen Jumalaa olivat kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.
Ap. t. 4:12  Ja ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaaksi tuleman.
Ap. t. 11:14  Hän on sanova sinulle ne sanat, joiden kautta sinä autuaaksi tulet ja kaikki sinun huoneesi.
Ap. t. 13:26  Miehet, rakkaat veljet, Aabrahamin suvun lapset, ja jotka teissä ovat Jumalaa pelkääväiset, teille on tämän autuuden sana lähetetty.
Ap. t. 13:47  Sillä niin on Herra meitä käskenyt: minä panin sinun pakanoiden valkeudeksi, että olisit autuus, maan ääriin asti.
Ap. t. 15:1  Ja muutamat tulivat alas Juudeasta ja opettivat veljiä: ellei teitä ympärileikata Mooseksen tavan jälkeen, niin ette taida autuaaksi tulla.
Ap. t. 15:11  Vaan me uskomme Herran Jeesuksen Kristuksen armon kautta autuaaksi tulevamme niin kuin hekin.
Ap. t. 16:17  Tämä noudatti alati Paavalia ja meitä, ja huusi, sanoen: nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijat, jotka meille autuuden tien ilmoittavat.
Ap. t. 16:30  Ja toi heidät ulos ja sanoi: herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?
Ap. t. 16:31  Mutta he sanoivat: usko Herran Jeesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huoneesi autuaaksi tulee.
Ap. t. 20:35  Kaikki olen minä teille osoittanut, että niin pitää työtä tehtämän: heikkoja korjattaman ja muistettaman Herran Jeesuksen sanoja, jotka hän sanoi: autuaampi on antaa kuin ottaa.
Ap. t. 28:28  Niin olkoon se teille tiettävä, että tämä Jumalan autuus on lähetetty pakanoille, ja he myös sen kuulevat.
Room. 1:16  Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin juutalaiselle, niin myös kreikkalaiselle.
Room. 4:6  Niin kuin myös Daavid sanoo: autuus on sen ihmisen, jolle Jumala vanhurskauden lukee ilman töitä:
Room. 4:7  Autuaat ovat ne, joidenka vääryydet ovat anteeksi annetut, ja joidenka synnit ovat pyyhityt pois.
Room. 4:8  Autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue.
Room. 4:9  Lieneekö siis tämä autuus ainoastaan ympärileikkaukselle tullut, elikkä myös esinahalle? Niinpä me sanomme: Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi.
Room. 5:10  Sillä jos me Jumalan kanssa olimme sovitetut hänen Poikansa kuoleman kautta, kuin me vielä hänen vihollisensa olimme, paljoa ennemmin me autuaiksi tulemme hänen elämänsä kautta, että me sovitetut olemme.
Room. 9:27  Mutta Jesaja huutaa Israelin edestä: jos Israelin lasten luku olisi niin kuin santa meressä, niin kuitenkin tähteet autuaaksi tulevat.
Room. 10:1  Veljet, minun sydämeni halu ja rukous on Jumalan tykö Israelin edestä, että he autuaaksi tulisivat.
Room. 10:9  Sillä, jos sinä suullasi tunnustat Herran Jeesuksen ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;
Room. 10:10  Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.
Room. 10:13  Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
Room. 11:11  Niin minä siis sanon: ovatko he sen tähden itsensä loukanneet, että heidän piti lankeaman? Pois se! vaan heidän lankeamisestansa tapahtui pakanoille autuus, että hän saisi heitä kiivaaksi heidän tähtensä.
Room. 11:14  Jos minä taitaisin jollakin tavalla niitä, jotka minun lihani ovat, kiivaaksi saada ja muutamatkin heistä autuaaksi saattaa.
Room. 11:26  Ja niin kaikki Israel pitää autuaaksi tuleman, niin kuin kirjoitettu on: se tulee Siionista, joka päästää ja jumalattoman menon Jaakobista kääntää pois.
Room. 13:11  Ja että me sen tiedämme, nimittäin ajan, että nyt on aika unesta nousta; sillä meidän autuutemme on nyt lähempänä kuin silloin, kuin me uskoimme.
Room. 14:22  Jos sinulla on usko, niin pidä se itsessäsi Jumalan edessä. Autuas on, joka ei tee itsellensä omaatuntoa niissä, mitkä hän koettelee.
1. Kor. 1:18  Sillä se puhe rististä on niille hulluus, jotka kadotetaan; mutta meille, jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima.
1. Kor. 3:15  Jos jonkun teko palaa, niin hän saa vahingon; mutta hän tulee itse autuaaksi, kuitenkin niin kuin tulen kautta.
1. Kor. 5:5  Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulisi Herran Jeesuksen päivänä.
1. Kor. 7:16  Sillä kuinkas tiedät, vaimo, jos sinä miehesi taidat autuaaksi saattaa? Eli sinä mies, kuinkas tiedät, jos sinä taidat vaimosi autuaaksi saattaa?
1. Kor. 7:40  Vaan hän on autuaampi, minun luullakseni, jos hän sillänsä pysyy; sillä minä luulen, että minullakin on Jumalan Henki.
1. Kor. 9:22  Heikoille olen minä tehty niin kuin heikko, että minä heikot voittaisin. Minä olen kaikille tehty kaikiksi, että minä kaiketi muutamat autuaaksi saattaisin.
1. Kor. 10:33  Niin kuin minä kaikissa kaikille kelpaan ja en etsi omaa parastani, vaan monen, että he autuaaksi tulisivat.
1. Kor. 15:2  Jonka kautta te myös autuaaksi tulette, jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet.
2. Kor. 1:6  Mutta jos meitä vaivataan, niin se tapahtuu teille lohdutukseksi ja autuudeksi, joka vaikuttaa niiden vaivain kärsivällisyydessä, joita myös me kärsimme, eli jos meitä lohdutetaan, niin se tulee teille lohdutukseksi ja autuudeksi; ja meidän toivomme on vahva teistä:
2. Kor. 2:15  Sillä me olemme Jumalalle yksi hyvä haju Kristuksessa, sekä niiden seassa, jotka autuaaksi tulevat, että myös niiden seassa, jotka hukkuvat;
2. Kor. 6:2  Sillä hän sanoo: minä olen otollisella ajalla sinua kuullut ja olen sinua autuuden päivänä auttanut. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on autuuden päivä.
2. Kor. 7:10  Sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen autuudeksi, jota ei yksikään kadu; mutta maailman murhe saattaa kuoleman.
Gal. 4:15  Kuinka autuaat te silloin olitte! Minä olen teidän todistajanne, että jos se olisi mahdollinen ollut, niin te olisitte teidän silmänne kaivaneet ulos ja minulle antaneet.
Ef. 1:13  Jonka kautta te myös totuuden sanan kuulleet olette, nimittäin evankeliumin teidän autuudestanne: jonka kautta te myös, sitten kun te uskoitte, kiinnitetyt olette lupauksen Pyhällä Hengellä,
Ef. 2:5  Ja kun me vielä synnissä kuolleet olimme, on hän meitä Kristuksen kanssa eläväksi tehnyt; sillä armosta olette te autuaiksi tulleet:
Ef. 2:8  Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
Ef. 6:17  Ja ottakaa päähänne autuuden rautalakki, ja hengen miekka, joka on Jumalan sana,
Fil. 1:19  Sillä minä tiedän sen itselleni joutuvan autuudeksi teidän rukouksenne ja Jeesuksen Kristuksen hengen avun kautta.
Fil. 1:28  Ja älkää antako missään peljättää teitänne vastaanseisojilta, joka tosin heille kadotuksen merkki on, mutta teille autuudeksi, ja se on Jumalalta.
Fil. 2:12  Sen tähden, minun rakkaani, niin kuin te aina olette kuuliaiset olleet, (ei ainoastansa minun läsnä ollessani, mutta nyt paljoa enemmin minun poissa-ollessani), laittakaa pelolla ja vapistuksella, että te autuaaksi tulisitte.
1. Tess. 2:16  Jotka meidän kieltävät pakanoille puhumasta, että he autuaiksi tulisivat, että he aina syntinsä täyttäisivät; sillä viha on jo peräti heidän päällensä tullut.
1. Tess. 5:8  Mutta me, jotka päivän lapset olemme, olkaamme raittiit, puetut uskon ja rakkauden rintaraudalla ja autuuden toivon rautalakilla.
1. Tess. 5:9  Sillä ei Jumala ole meitä pannut vihaan, vaan autuutta omistamaan, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. Tess. 2:10  Ja kaikella vääryyden petoksella niiden seassa, jotka kadotukseen tulevat, ettei he rakkautta totuuden puoleen ottaneet, autuaaksi tullaksensa.
2. Tess. 2:13  Mutta meidän pitää aina teidän edestänne Jumalaa kiittämän, rakkaat veljet Herrassa, että Jumala on teidät alusta autuuteen valinnut, Hengen pyhityksen kautta ja totuuden uskossa,
1. Tim. 1:11  Autuaan Jumalan kunniallisen evankeliumin jälkeen, joka minulle uskottu on.
1. Tim. 2:4  Joka tahtoo kaikkia ihmisiä autuaaksi, ja että he totuuden tuntoon tulisivat.
1. Tim. 2:15  Mutta kuitenkin hän lasten synnyttämisen kautta autuaaksi tulee, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhyydessä siveyden kanssa.
1. Tim. 4:16  Ota itsestäsi vaari ja opista, pysy alati näissä; sillä jos sinä sen teet, niin sinä itsesi autuaaksi saatat ja ne, jotka sinua kuulevat.
1. Tim. 6:15  Jonka meille aikanansa osoittaa se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja kaikkein herrain Herra,
2. Tim. 1:9  Joka meitä on autuaaksi tehnyt ja pyhällä kutsumisella kutsunut, ei meidän töidemme perästä, vaan aivoituksensa ja armonsa jälkeen, joka meille Kristuksessa Jeesuksessa ennen iankaikkisia aikoja annettu on,
2. Tim. 2:10  Sen tähden minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saisivat Jeesuksessa Kristuksessa autuuden, iankaikkisen kunnian kanssa.
2. Tim. 3:15  Ja että jo lapsuudesta olet Pyhän Raamatun taitanut, joka sinun taitaa autuuteen neuvoa, sen uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
Tit. 2:13  Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä,
Tit. 3:5  Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
Hepr. 1:14  Eikö he kaikki ole palvelevaiset henget, palvelukseen lähetetyt niille, jotka autuuden perimän pitää?
Hepr. 2:3  Kuinka me välttäisimme, jos me senkaltaisen autuuden katsomme ylen? joka sitten, kun se ensin Herralta saarnattu oli, meissä vahvistetuksi tuli niiden kautta, jotka sen kuulleet olivat.
Hepr. 2:10  Sillä se sopi hänen, jonka tähden kaikki ovat ja jonka kautta kaikki ovat, joka paljon lapsia kunniaan saattaa, että hän heidän autuutensa Pääruhtinaan kärsimisen kautta täydelliseksi tekisi.
Hepr. 5:9  Ja kuin hän täydelliseksi tuli, on hän kaikille niille, jotka hänelle kuuliaiset ovat, syy iankaikkiseen autuuteen,
Hepr. 6:9  Mutta me toivomme teiltä rakkaimmat, parempaa ja sitä, mikä autuuteen sopii, ehkä me näin puhumme.
Hepr. 7:25  Josta hän myös taitaa ne iankaikkisesti autuaiksi tehdä, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, ja elää aina ja rukoilee alati heidän edestänsä.
Hepr. 9:28  Niin on myös Kristus kerran uhrattu monen syntejä ottamaan pois; mutta toisella haavalla on hän ilman syntiä ilmestyvä niille, jotka häntä odottavat autuudeksi.
Hepr. 11:7  Uskon kautta sai Nooa Jumalan käskyn niistä, jotka ei vielä näkyneet, pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi; jonka kautta hän maailman tuomitsi, ja tuli sen vanhurskauden perilliseksi, joka uskon kautta tulee.
Jaak. 1:12  Autuas on se mies, joka kiusauksen kärsii; sillä koska hän koeteltu on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman, jonka Herra niille luvannut on, jotka häntä rakastavat.
Jaak. 1:21  Sen tähden pankaa pois kaikkinainen saastaisuus ja kaikkinainen pahuus, ja ottakaa sana siveydellä vastaan, joka teissä istutettu on ja voi teidän sielunne autuaaksi saattaa.
Jaak. 1:25  Mutta joka katsoo vapauden täydelliseen lakiin ja pysyy, ja ei ole unohtava kuulija, vaan tekijä, se tulee hänen teossansa autuaaksi.
Jaak. 2:14  Mitä se auttaa, rakkaat veljeni, jos joku sanoo itsellänsä uskon olevan, ja ei hänellä kuitenkaan ole töitä? Taitaako usko hänen autuaaksi saattaa?
Jaak. 5:11  Katso, me sanomme ne autuaiksi, jotka kärsineet ovat. Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet ja Herran lopun te nähneet olette; sillä Herra on sangen laupias ja armollinen.
1. Piet. 1:5  Jotka Jumalan väellä uskon kautta autuuteen kätketään, joka sitä varten valmistettu on, että se viimeisellä ajalla ilmi tulisi.
1. Piet. 1:9  Ja käsitätte teidän uskonne lopun, sielujen autuuden,
1. Piet. 1:10  Jota autuutta profeetat ovat etsineet ja tutkineet, jotka teille tulevaista armoa ennustaneet ovat;
1. Piet. 3:14  Ja jos te vielä oikeudenkin tähden kärsisitte, niin te kuitenkin autuaat olette; mutta älkää peljätkö heidän vaatimistansa, älkää myös heitä hämmästykö.
1. Piet. 3:21  Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti, ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta,
1. Piet. 4:14  Autuaat olette te, jos teitä Kristuksen nimen tähden pilkataan; sillä se Henki, joka on kunnian ja Jumalan Henki, lepää teidän päällänne: heiltä hän pilkataan, vaan teiltä hän kunnioitetaan.
2. Piet. 3:15  Ja lukekaa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne, niin kuin myös meidän rakas veljemme Paavali siitä viisaudesta, joka hänelle annettu on, teille on kirjoittanut,
Juud. 1:3  Te rakkaat! että minulla oli suuri ahkeruus teille yhteisestä autuudesta kirjoittaa, pidin minä sen tarpeellisena teitä kirjoituksella neuvoa, että te uskon puolesta kilvoittelisitte, joka kerta pyhille annettu on.
Juud. 1:23  Mutta muutamia pelolla autuaaksi tekisitte, ja temmatkaa heitä ulos tulesta, ja vihatkaa sitä lihalta saastutettua pukua.
Ilm. 1:3  Autuas on se, joka lukee, ja ne, jotka kuulevat profetian sanat ja pitävät ne, mitkä siinä kirjoitetut ovat; sillä aika on läsnä.
Ilm. 7:10  Ja he huusivat suurella äänellä, sanoen: autuus olkoon meidän Jumalallemme, joka istuimella istuu, ja Karitsalle!
Ilm. 12:10  Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: nyt on autuus, ja voima, ja valtakunta, ja väki meidän Jumalamme, ja valta hänen Kristuksensa: että meidän veljiemme päällekantaja on heitetty ulos, joka heidän päällensä yötä ja päivää Jumalan edessä kantoi.
Ilm. 14:13  Ja minä kuulin äänen taivaasta minulle sanovan: kirjoita: autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästälähin. Jaa, Henki sanoo: heidän pitää lepäämän töistänsä; sillä heidän tekonsa noudattavat heitä.
Ilm. 16:15  Katso, minä tulen niin kuin varas: autuas on se, joka valvoo ja kätkee vaatteensa, ettei hän alasti kävisi, ettei hänen häpeäänsä nähtäisi.
Ilm. 19:1  Ja sitten kuulin minä suuren äänen, niin kuin paljolta kansalta taivaassa, sanovan: halleluja! autuus ja ylistys, kunnia ja voima olkoon Herralle meidän Jumalalle!
Ilm. 19:9  Ja hän sanoi minulle: kirjoita: autuaat ovat ne, jotka ovat Karitsan häihin ehtoolliselle kutsutut. Ja hän sanoi minulle: nämä Jumalan sanat ovat totiset.
Ilm. 20:6  Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemisessa: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa, vaan he tulevat Jumalan ja Kristuksen papeiksi, ja hallitsevat hänen kanssansa tuhannen vuotta.
Ilm. 21:24  Ja pakanat, jotka autuaaksi tulevat, pitää hänen valkeudessansa vaeltaman, ja maan kuninkaat tuovat kunniansa ja ylistyksensä siihen.
Ilm. 22:7  Katso, minä tulen nopeasti. Autuas on se, joka kätkee tämän kirjan profetian sanat.
Ilm. 22:14  Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

Armontuntemiset voivat loppua ja tulevat uskon koetukset, tarvitsemme nuhteita, neuvoja ja anteeksiantamusta yhä uudelleen ja autuas olo palautuu

Mark. 12:30  Ja sinun pitää rakastaman Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, ja kaikesta sinun sielustasi, ja kaikesta sinun mielestäsi, ja kaikesta sinun voimastasi. Tämä on suurin käsky.
Joh. 14:15  Jos te rakastatte minua, niin pitäkää minun käskyni.
Joh. 14:21  Jolla minun käskyni ovat ja ne kätkee, se rakastaa minua: mutta joka minua rakastaa, hän rakastetaan minun Isältäni, ja minä tahdon häntä rakastaa, ja ilmoitan itseni hänelle.
Joh. 15:10  Jos te minun käskyni pidätte, niin te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä pidän Isäni käskyn ja pysyn hänen rakkaudessansa.
Joh. 15:12  Se on minun käskyni, että te rakastatte teitänne keskenänne, niin kuin minä teitä rakastin.
1. Joh. 3:23  Ja tämä on hänen käskynsä, että me hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimen päälle uskoisimme, ja rakastaisimme toinen toistamme, niin kuin hän käskyn meille antoi.
Ilm. 14:12  Tässä on pyhäin kärsivällisyys. Tässä ne ovat, jotka Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon pitävät.
Matt. 24:12  Ja että vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee.
Room. 5:5  Mutta toivo ei anna häpeään tulla, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka meille annettu on.
Room. 12:9  Olkoon rakkaus vilpitön. Vihatkaa pahaa ja riippukaa kiinni hyvässä.
Gal. 5:22  Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
1. Joh. 2:5  Mutta joka hänen sanansa pitää, totisesti on Jumalan rakkaus hänessä täydellinen. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
1. Joh. 2:15-16  Älkää maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus. Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.

Room. 11:23  Ja ne jälleen istutetaan, ellei he epäuskossansa pysy; sillä Jumala on voimallinen heitä jälleen istuttamaan.
Hepr. 4:12-13  Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihen asti kuin se sielun ja hengen erottaa, ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja sydämen aivoitusten tuomari. Ja ei ole yhtään luontokappaletta hänen edessänsä näkymättä, mutta kaikki ovat paljaat ja julki hänen silmiensä edessä, josta me puhumme.
Room. 1:16  Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin juutalaiselle, niin myös kreikkalaiselle.
1. Kor. 1:18  Sillä se puhe rististä on niille hulluus, jotka kadotetaan; mutta meille, jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima.

Pyytäkäämme evankeliumin ydintä, synninpäästöä, käyttäkäämme rippiä, puhukaamme ongelmistamme, heikkouksistamme, synneistämme, kuormistamme luotetuille uskonveljille/sisarille, tulkaa valkeuteen tekoinemme ja korjatkaa muutenkin syntejämme itsessämme, Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan! Vanha osa kärsii ja voi olla vaikeaa ja kipeää puhua häpeällisistäkin ja katkeruuttakin tuovista asioista, jotka ovat tulleet vapaan uskomisen esteeksi, mutta Jumala antaa siihen voimaa. Tällöin saamme kokea todellista levollisuutta, rauhaa, iloa ja saamme halun taistella houkutuksia, viattomilta näyttäviäkin, vastaan. Sielun vihollinen voi maalata synnit kauniiksi ja vaarattomiksi, kuten ensimmäiselle ihmisparille, kielletyn puun hedelmä näytti kauniilta ja siitä oli hyvä syödä ja panee epäilemään, onko Jumala todella sanonut niin, ettei saisi siitä syödä. Kuitenkin kun valhesaarnalle oltiin kuuliaisia, tuli suuri vahinko pois paratiisin onnesta, syntiinlankeemus, jonka perintöä kaikki ihmiset kantavat turmeltuneessa vanhassa osassa. Kun ihminen syö elämän puusta ja tulee liitetyksi elävänä oksana Kristukseen ja hänen seurakuntaansa, korjaantuu vahinko ja tulee elävä toivo päästä paratiisiin takaisin.

Jos ihminen pääsee aavistuksenkin verran kokemaan taivaallista esimakua ja autuutta, halpenee ajallisen tuoma lyhytaikainen harhaonni. Ihmisen turmeltunut luonto (liha) himoitsee henkeä vastaan ja henki turmeltunutta luontoa (lihaa) vastaan. Jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden ja lopulta koko ruumiin. Maailmassa on paljon houkutuksia, joihin veri vetäisi yhä uudelleen, mutta on halu taistella niitä vastaan Hengen voimin. Mitä auttoi hurma hekuma hetkinen, kun sielun on se surma ja itku iäinen. Ylösnousemusruumis on enkelin kaltainen, siinä ei voi nauttia turmeltuneessa ruumissa olevasta aistillisuudesta. Sielun autuus kestää ikuisesti, tavoitelkaamme sitä ja vahvistukaamme siinä seurakuntayhteydessä. Jos sielu kuolee hengellisesti ja jää siihen, on edessä myös ikuinen vaiva ja suru, iankaikkinen kuolema, ero Jumalasta ja Hänen hyvyydestä.

Gal. 5:16  Mutta minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä;
Room. 8:13  Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman (hengellisesti ja pois elävästä uskosta); mutta jos te lihan työt hengen kautta kuoletatte, niin te saatte elää. Kun tunnolta herätetty on tullut Jumalan sanan valkeuteen synteinensä, niin Jeesuksen omien Jeesuksen nimessä ja veressä Pyhän Hengen voimasta saarnaama syntien anteeksiantamus ja sen vastaanottaminen ja uskominen vie hengellisestä kuolemasta elämään.
Gal. 5:17  Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan: nämä ovat vastaan toinen toistansa, niin ettette tee, mitä te tahdotte.
Room. 8:9  Mutta ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.
Gal. 5:25  Jos me Hengessä elämme, niin vaeltakaamme myös Hengessä.
Gal. 6:1  Rakkaat veljet! jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaa senkaltaista siveyden hengessä: ja katso itseäsi, ettet sinä myös kiusattaisi.
Gal. 6:8  Joka lihassansa kylvää, se lihastansa turmeluksen niittää; mutta joka hengessä kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää.
1. Tess. 1:5  Että meidän evankeliumi on teidän tykönänne ollut, ei ainoastansa puheessa, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä, ja vahvassa tiedossa; niin kuin te tiedätte, minkä kaltaiset me teidän tykönänne teidän tähtenne olimme.
1. Tess. 1:6  Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet ja olette sanan monessa vaivassa, ilolla Pyhässä Hengessä, ottaneet vastaan,

Maan päälle asetetun armon valtakunnan kautta päästään ikuiseen taivaan autuuteen.
Ilm. 21:10-11  Ja hän vei minun hengessä suurelle ja korkealle vuorelle, ja osoitti minulle suuren kaupungin, pyhän Jerusalemin, astuvan alas taivaasta Jumalalta, jolla oli Jumalan kirkkaus; ja sen valkeus oli kaikkein kalleimman kiven muotoinen, niin kuin kirkas jaspis.
1. Kor. 2:14  Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.
1. Kor. 15:44  Se kylvetään luonnollinen ruumis ja nousee hengellinen ruumis. Meillä on luonnollinen ruumis, on myös hengellinen ruumis.
Joh. 14:26  Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen.
1. Kor. 2:13  Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.
Tit. 2:11-14  Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään. Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä, Joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastaisi ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistaisi, ahkeraksi hyviin töihin.
1. Joh. 2:27-28  Ja se voide, jonka te häneltä saaneet olette, pysyy teissä, ja ette tarvitse, että joku teitä opettaa; vaan niin kuin se voide teitä kaikista opettaa, niin on se tosi ja ei valhe, ja niin kuin se teitä opetti, niin myös te hänessä pysykää. Ja nyt, lapsukaiseni, pysykää hänessä: että kuin hän ilmestyy, meillä olisi turva, ettemme hänen edessänsä häpeään tulisi hänen tulemisessansa.

1. Moos. 3:22  Ja Herra Jumala sanoi: katso, Aadam on ollut niin kuin yksi meistä, tietäen hyvän ja pahan; mutta nyt ettei hän ojentaisi kättänsä, ja ottaisi myös elämän puusta, söisi ja eläisi iankaikkisesti:
1. Piet. 4:1-2  Että siis Kristus lihassa meidän edestämme on kärsinyt, niin te myös varustakaa itseänne sillä mielellä; sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä. Ettei hän enää sitä aikaa, jonka hän lihassa edespäin on, ihmisten himon jälkeen, vaan Jumalan tahdon jälkeen eläisi.
1. Joh. 1:7  Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
1. Joh. 2:9  Joka sanoo valkeudessa olevansa ja vihaa veljeänsä, hän on vielä pimeydessä.
1. Piet. 3:16  Ja pitäkää hyvä omatunto, että ne, jotka teitä panettelevat niin kuin pahantekijöitä, häpeäisivät, että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa.
1. Tim. 1:19-20  Ja pitäisit uskon ja hyvän omantunnon, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon tulleet, Joista on Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen saatanan haltuun antanut, että he tulisivat kuritetuksi enempi pilkkaamasta.

Joh. 15:11  Näitä olen minä teille puhunut, että minun iloni teissä pysyisi ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.

HAKEMISTO