19.12.2018

Sykkivä tähti

Sykkivä tähti
Tällaisia erikoisia aivosähköisiä ilmiöitä voi tapahtua (ei välttämättä ihmeitä). Jos katsomme kirkasta kohdetta ja suljemme silmämme, näemme jonkin aikaa sateenkaaren väreissä katsomamme kohteen.Tässä ilmiössä ei kuitenkaan ollut sellaisestakaan kysymys, koska tähtikuvio putkahti kahtena eri iltana silmiini ja se pysyi selkeänä pitkään. Ja tähti ei ollut aivan symmetrinen, mutta se muistutti Daavidin tähteä.Tästä tuli mieleeni joulun ja uuden vuoden alla ottaa esille kohtia raamatusta tähdistä, Israelin kansan ja pakanoiden vaiheista.
Kun ohjelmallisesti haen raamatusta hakusanoilla, niin paljon tulee vastaan neuvon, nuhteen ja opetuksen sanaa. Ihmismieli varsinkin näin joulun alla odottaisi kaunistettuja sanoja, eikä mitään negatiivista. Mutta Jumalan sana kokonaisuutena on lakia, neuvoja, opetuksia, varoituksia, ennustuksia,  evankeliumia, paljon myönteistä ja rohkaisevaa. Kun synti kirkastuu synniksi ja armo armoksi, siitä tulee sieluun todellinen jouluilo. Nämä ovatkin Jumalan suurta rakkautta, vaikka ihmiset mieluummin tukkisivat korvansa niiltä, eivätkä haluaisi lukea niitä. Jumalan hoito voi tehdä kipeää, mutta kun ihminen antaa hoitaa, niin siitä tulee hyvää, ja paras on vielä edessä ikuisessa autuudessa.

Bibliasta 1776 poimintoja, muutama sana muutettu nykykielelle.

Tähdistä raamatussa

1. Moos. 1:16  Ja Jumala teki kaksi suurta valkeutta: suuremman valkeuden päivää hallitsemaan, ja vähemmän valkeuden yötä hallitsemaan, ja tähdet.
1. Moos. 15:5  Niin hän vei hänen ulos, ja sanoi: katso taivaaseen ja lue tähdet, jos sinä ne taidat lukea. Ja sanoi hänelle: niin sinun siemenesi on oleva.
1. Moos. 22:17  Niin minä suuresti siunaan sinun, ja runsaasti lisään sinun siemenesi niin kuin taivaan tähdet, ja niin kuin sannan meren reunalla. Ja sinun siemenesi on perivä vihollistensa portit.
1. Moos. 26:4  Ja enennän sinun siemenesi niin kuin taivaan tähdet: ja annan sinun siemenellesi kaikki nämä maat: Ja sinun siemenesi kautta pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman:
2. Moos. 32:13  Muista sinun palvelijoitasi Abrahamia, Iisakia ja Israelia, joille sinä itse kauttasi vannoit, ja sanoit heille: minä enennän teidän siemenenne niin kuin taivaan tähdet: ja kaiken tämän maan, josta minä sanoin, annan teidän siemenellenne, ja heidän pitää sen perimän iankaikkisesti.
4. Moos. 24:17  Minä saan nähdä hänen, mutta en nyt: minä katselen häntä, vaan en läheltä. Tähti nousee Jakobista, ja valtikka tulee Israelista, ja musertaa Moabin ruhtinaat, ja hävittää kaikki Setin lapset.
5. Moos. 1:10  Sillä Herra teidän Jumalanne on lisännyt teitä, niin että te tänä päivänä olette niin monta, kuin tähdet taivaassa.
5. Moos. 4:19  Ja ettet sinä myös nostaisi silmiäsi taivaaseen päin, ja katselisi aurinkoa, ja kuuta, ja tähtiä, ja kaikkea taivaan sotajoukkoa, ja tulisi kehotetuksi kumartamaan ja palvelemaan heitä, jotka Herra sinun Jumalasi jakanut on kaikille kansoille koko taivaan alla.
5. Moos. 10:22  Sinun isäsi menivät alas Egyptiin seitsemänkymmenen sielun kanssa; mutta nyt Herra sinun Jumalasi on enentänyt sinun niin kuin taivaan tähdet.
Tuom. 5:20  Taivaasta sotivat tähdet juoksussansa, he sotivat Siseraa vastaan.
1. Aik. 27:23  Mutta David ei lukenut niitä, jotka kahdenkymmenen vuotiset ja sitä nuoremmat olivat; sillä Herra oli luvannut enentää Israelin niin kuin tähdet taivaissa.
Neh. 4:21  Niin tehkäämme siis työtä; ja toinen puoli heistä piti keihäitä päivän koittamasta niin siihen saakka, että tähdet näkyivät.
Neh. 9:23  Ja sinä enensit heidän lapsensa niin kuin tähdet taivaassa, ja veit heidät siihen maahan, josta sinä heidän isillensä sanonut olit, että heidän piti sinne menemän ja omistaman.
Job 3:9  Sen tähdet olkoot pimeät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
Job 9:7  Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.
Job 9:9  Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.
Job 22:12  Eikö Jumala ole ylhäällä taivaissa? Ja katsos ylimmäisiä tähtiä, että ne korkeat ovat.
Job 25:5  Katso, kuu ei valaise vielä, eikä tähdet ole vielä kirkkaat hänen silmiensä edessä:
Job 38:31  Taidatkos sitoa Seulaisen siteet, eli päästää Kointähden siteet?
Ps. 8:3  Sillä minä näen taivaat, sinun sormiesi teot, kuun ja tähdet, jotka valmistit.
Ps. 136:9  Kuun ja tähdet yötä hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy iankaikkisesti;
Ps. 147:4  Hän lukee tähdet, ja kutsuu heitä kaikkia nimeltänsä.
Ps. 148:3  Kiittäkäät häntä aurinko ja kuu: kiittäkäät häntä kaikki kirkkaat tähdet.
Saarn. 12:1-4  Ajattele Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat, ja vuodet lähestyvät, koska olet sanova: ei ne minulle kelpaa; Ennen kuin aurinko ja valkeus, kuu ja tähdet pimeäksi tulevat, ja pilvet tulevat jälleen sateen jälkeen, Silloin koska vartijat huoneessa värisevät, ja väkevät notkistavat itsensä, ja jauhajat ovat joutilaina, että he harvaksi tulleet ovat, ja näkö tulee pimeäksi ikkunan lävitse; Ja ovet katua vastaan suljetaan, niin että myllyn ääni vaikenee, ja hän herää linnun ääneen, ja kaikki veisun tyttäret vaipuvat.
Jes. 13:10  Ettei tähdet taivaassa, ja hänen kointähtensä paista kirkkaasti; aurinko ylenee synkeästi, ja kuu paistaa pimeästi.
Jes. 14:12  Kuinka sinä kaunis kointähti olet pudonnut taivaasta? kuinkas olet maan päälle langennut, joka pakanat teit heikoksi?
Jes. 14:13  Vaan sinä ajattelit sydämessäsi: minä astun taivaaseen, ja korotan istuimeni Jumalan tähtien ylitse: minä istutan itseni todistuksen vuorelle, sille puolelle pohjaa päin.
Jer. 31:35  Näin sanoo Herra, joka auringon antaa päivällä valkeudeksi, kuun ja tähtien järjestyksen yöllä valkeudeksi: joka meren liikuttaa, että hänen aaltonsa pauhaavat, Herra Seebaot on hänen nimensä:
Dan. 1:20  Ja kuningas löysi heidät, kuin hän heitä tutkisteli kaikissa asioissa, kymmenen kertaa toimellisemmiksi ja ymmärtäväisemmiksi kuin kaikki tähtientutkijat ja viisaat koko valtakunnassansa.
Dan. 2:2  Ja kuningas käski tähtientutkijat ja viisaat ja noidat ja Kaldealaiset kutsuttaa kokoon, sanomaan kuninkaalle hänen untansa. Ja he tulivat ja astuivat kuninkaan eteen.
Dan. 2:10  Niin vastasivat Kaldealaiset kuninkaan edessä ja sanoivat: ei yhtään ihmistä ole maan päällä, joka sanoa taitaa, mitä kuningas anoo; niin ei ole myös yhtään kuningasta, kuinka suuri ja voimallinen hän olisi, joka senkaltaista tähtientutkijalta, viisaalta eli Kaldealaiselta vaatii.
Dan. 2:27  Daniel vastasi kuninkaan edessä ja sanoi: sitä salaisuutta, jota kuningas anoo, ei viisaat, tähtientutkijat, oppineet ja noidat taida kuninkaalle ilmoittaa.
Dan. 4:7  (4:4) Niin tulivat edes tähtientutkijat, viisaat, Kaldealaiset ja tietäjät, joiden edessä minä unen juttelin; vaan ei he taitaneet sen selitystä minulle ilmoittaa.
Dan. 4:9  (4:6) Belsatsar, sinä ylimmäinen tähtientutkijain seassa, jolla minä tiedän pyhäin jumalain hengen olevan, ja sinulta ei mitään salattu ole; sano minun uneni näky, jonka minä nähnyt olen, ja mitä se tietää.
Dan. 5:11  Sinun valtakunnassasi on mies, jolla on pyhäin jumalain henki, sillä sinun isäsi aikana löydettiin hänessä valistus, toimi ja viisaus, niin kuin jumalten viisaus on; ja sinun isäsi Nebukadnetsar pani hänen tähtientutkijain, viisasten, Kaldealaisten ja tietäjäin päälle. Niin teki kuningas, sinun isäsi.
Dan. 8:10  Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja heitti monet sotajoukosta ja tähdistä maahan ja tallasi ne.
Dan. 12:3  Mutta opettajat paistavat, niin kuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, niin kuin tähdet alati ja iankaikkisesti.
Joel 2:10  Hänen edessänsä vapisee maa, ja taivas värisee: aurinko ja kuu pimenevät, ja tähdet peittävät valkeutensa.
Joel 3:15  Aurinko ja kuu pimenevät, ja tähdet peittävät valkeutensa.
Aam. 5:8  Hän tekee Otavan ja Kointähden, ja muuttaa kuoleman varjon aamuksi, ja päivästä pimeän yön tekee; joka vedet meressä kutsuu, ja kaataa ne maan piirin päälle, hänen nimensä on Herra;
Ob. 1:4  Vaikka ylös korkealle menisit niin kuin kotka, ja tekisit pesäsi tähtien keskelle; niin minä kuitenkin syöksen sinun alas sieltä, sanoo Herra.
Nah. 3:16  Enempi sinulla on kauppamiehiä kuin tähtiä taivaassa; mutta nyt heidän pitää itsensä hajottaman niin kuin paarmat, ja lentämän siitä pois.
Matt. 2:2  Kussa on se syntynyt juutalaisten kuningas? sillä me näimme hänen tähtensä idässä, ja tulimme häntä kumartaen rukoilemaan.
Matt. 2:7-8  Silloin kutsui Herodes tietäjät salaa ja tutkisteli visusti heiltä, millä ajalla tähti ilmestyi, Ja lähetti heidät Betlehemiin, ja sanoi: menkäät ja kysykäät visusti lapsesta, ja kuin te löydätte, niin ilmoittakaat minulle, että minäkin tulisin ja kumartaisin häntä.
Matt. 2:9  Kuin he olivat kuninkaan kuulleet, menivät he matkaansa, ja katso, tähti, jonka he olivat nähneet idässä, kävi heidän edellänsä, niin kauan kuin hän edellä käyden seisahti sen paikan päälle, jossa lapsi oli.
Mark. 13:25  Ja taivaan tähdet pitää putoaman, ja taivasten voimat pitää liikutettaman.
Ap. t. 27:20  Mutta kuin emme monena päivänä aurinkoa emmekä tähtiä nähneet, eikä vähin ilma meidän päällemme käynyt, niin meidän elämämme toivo oli jo kaikki pois.
1. Kor. 15:41  Toinen kirkkaus on auringolla ja toinen kirkkaus kuulla, ja toinen kirkkaus tähdillä; sillä yksi tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
Hepr. 11:12  Sen tähden myös yhdestä, joka niin jo kuollut oli, syntyi monta, niin kuin tähtiä on taivaassa ja niin kuin santaa meren rannassa, joka epälukuinen on.
2. Piet. 1:19  Ja meillä on vahva profeetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niin kauan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Juud. 1:13  Meren julmat aallot, jotka oman häpeänsä vaahtoavat; eksyväiset tähdet, joille pimeyden kauheus on iankaikkisesti tähdelle pantu.
Ilm. 1:16  Ja seitsemän tähteä oli hänen oikeassa kädessänsä, ja hänen suustansa kävi ulos kaksiteräinen terävä miekka, ja hänen kasvonsa, niin kuin aurinko paistaa voimassansa.
Ilm. 1:20  Se salaisuus niistä seitsemästä tähdestä, jotka sinä minun oikeassa kädessäni nähnyt olet, ja seitsemän kultaista kynttiläjalkaa. Ne seitsemän tähteä ovat seitsemän seurakunnan enkelit: ja ne seitsemän kynttiläjalkaa, jotka sinä nähnyt olet, ovat seitsemän seurakuntaa.
Ilm. 2:1-4  Kirjoita Efeson seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, joka seitsemän tähteä pitää oikeassa kädessänsä, joka käy seitsemän kultaisen kynttiläjalan keskellä: Minä tiedän sinun työsi ja tekosi ja sinun kärsivällisyytesi, ettet sinä voi kärsiä pahoja: sinä olet niitä jo kiusannut, jotka itsensä apostoleiksi sanovat ja ei ole, ja löysit heidät valehtelijoiksi. Ja sinä kannoit ja kärsit, ja minun nimeni tähden sinä työtä teit ja et väsynyt. Mutta minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautesi annoit ylen. Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä; vaan jos ei, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttiläjalkasi pois sijaltansa, ellet sinä tee parannusta.
Ilm. 2:25-29  Kuitenkin se, mikä teillä on, pitäkäät siihen asti kuin minä tulen,
Ja joka voittaa ja minun tekoni hamaan loppuun asti pitää, sille minä annan voiman pakanain ylitse. Ja hänen pitää heitä rautaisella vitsalla hallitseman ja niin kuin savenvalajan astioita heitä särkemän, niin kuin minäkin Isältäni sain;
Ja annan hänelle kointähden. Jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.
Ilm. 3:1  Ja kirjoita Sardin seurakunnan enkelille: näitä sanoo se, jolla ne seitsemän Jumalan henkeä ja ne seitsemän tähteä ovat: minä tiedän sinun tekosi; sillä sinulla on nimi, että elät, ja olet kuollut.
Ilm. 6:13  Ja tähdet putosivat taivaasta maan päälle, niin kuin viikunapuu viikunansa varistaa, kuin hän suurelta tuulelta häälytetään.
Ilm. 8:10  Ja kolmas enkeli soitti pasuunalla, ja suuri tähti lankesi taivaasta, palava niin kuin tulisoitto, ja lankesi kolmannen osan virtojen ja vesilähteitten päälle.
Ilm. 8:12  Ja neljäs enkeli soitti pasuunalla, ja kolmas osa auringosta lyötiin, ja kolmas osa kuusta, ja kolmas osa tähdistä, niin että kolmas osa heistä pimeni, ja ei kolmas osa päivästä valaissut, eikä yöstä.
Ilm. 12:1  Ja suuri ihme ilmestyi taivaassa: vaimo oli puetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässänsä kruunu 12 tähdestä.
Ilm. 12:4  Ja hänen pyrstönsä veti kolmannen osan taivaan tähdistä, ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi vaimon edessä, joka oli synnyttämällänsä, että kuin hän olisi synnyttänyt, se olisi syönyt hänen lapsensa.


ISRAELIN KANSAN JA PAKANOIDEN ETSIKONAJAT



1 Niin minä siis sanon: onko Jumala kansansa hyljännyt? Pois se! sillä minä olen myös Israelilainen, Abrahamin siemenesitä, Benjaminin suvusta.
2 Ei Jumala ole kansaansa hyljännyt, jonka hän ennen on tuntenut. Ettekö te tiedä, mitä Raamattu Eliaasta sanoo? kuinka hän rukoilee Jumalaa Israelia vastaan, sanoen:
3 Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja sinun alttarisi kukistaneet, ja minä yksinäni jäin, ja he etsivät minunkin henkeäni.
4 Mutta mitä Jumalan vastaus sanoo hänelle? Minä olen itselleni jättänyt seitsemäntuhatta miestä, jotka ei ole Baalille polviansa taivuttaneet.
5 Niin ovat jääneet tälläkin ajalla armon valitsemisen jälkeen.
6 Mutta jos se armosta on, niin ei se ole enää töistä, sillä ei armo muutoin armo olisikaan. Mutta jos se on töistä, niin ei se silleen armo ole; muutoin ei työ enää ole työ.
7 Kuinka siis? Jota Israel etsii, sitä ei hän ole saanut; mutta valitut sen ovat saaneet ja ne muut ovat paatuneet,
8 (Niin kuin kirjoitettu on: Jumala on antanut heille uppiniskaisen hengen, silmät, ettei he näkisi, ja korvat, ettei he kuulisi) tähän päivään asti.
9 Ja Daavid sanoo: heidän pöytänsä tulkoon heille paulaksi, ja satimeksi, ja pahennukseksi, ja kostoksi.
10 Heidän silmänsä soetkoon, ettei he näkisi, ja taita aina heidän selkänsä!
11 Niin minä siis sanon: ovatko he sen tähden itsensä loukanneet, että heidän piti lankeaman? Pois se! vaan heidän lankeamisestansa tapahtui pakanoille autuus, että hän saisi heitä kiivaaksi heidän tähtensä.
12 Mutta jos heidän lankeamisensa on maailman rikkaus ja heidän vähennöksensä on pakanain rikkaus; kuinka paljoa enemmin heidän täydellisyytensä?
13 Sillä teille pakanoille minä puhun: että minä pakanain apostoli olen, ylistän minä minun virkaani.
14 Jos minä taitaisin jollakin tavalla niitä, jotka minun lihani ovat, kiivaaksi saada ja muutamatkin heistä autuaaksi saattaa.
15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailman sovinto, mitäs heidän korjaamisensa muuta on kuin elämä kuolleista?
16 Sillä jos alku on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat.
17 Mutta jos muutamat oksista ovat murtuneet, ja sinä, joka metsä-öljypuu olit, olet niihin istutettu, ja olet öljypuun juuresta ja lihavuudesta osalliseksi tullut,
18 Niin älä ylpeile oksia vastaan; mutta jos sinä heitä vastaan ylpeilet, niin tiedä, ettet sinä juurta kanna, vaan juuri kantaa sinua.
19 Niin sanot; oksat ovat murtuneet, että minun piti siihen jälleen istutettaman.
20 Oikein: he ovat murtuneet epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt uskon kautta: älä ole röyhkeä, vaan pelkää.
21 Sillä jos ei Jumala luonnollisia oksia armahtanut, katso, ei hän sinuakaan armahda.
22 Sen tähden katso tässä Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: ankaruutta niissä, jotka lankesivat, mutta hyvyyttä itse sinussa, jos sinä ainoastaan hyvyydessä pysyt; muutoin sinäkin leikataan pois.
23 Ja ne jälleen istutetaan, ellei he epäuskossansa pysy; sillä Jumala on voimallinen heitä jälleen istuttamaan.
24 Sillä jos sinä olet luonnollisesta metsä-öljypuusta karsittu, ja olet vastoin luontoa hyvään öljypuuhun istutettu, kuinka paljon enemmin ne, jotka luonnolliset ovat, omaan öljypuuhunsa istutetaan?

Israelin pelastuminen


25 Sillä en minä tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, tätä salaisuutta, (ettette itsellänne ylpeilisi,) että paatumus on puolittain Israelille tullut, siihen asti kuin pakanain täydellisyys tulisi.
26 Ja niin kaikki Israel pitää autuaaksi tuleman, niin kuin kirjoitettu on: se tulee Siionista, joka päästää ja jumalattoman menon Jaakobista kääntää pois.
27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssansa, kuin minä otan pois heidän syntinsä.
28 Evankeliumin puolesta tosin ovat he viholliset teidän tähtenne; mutta valitsemisen puolesta rakastetaan heitä isäin tähden.
29 Sillä ei Jumala lahjojansa ja kutsumistansa kadu.
30 Sillä niin kuin ette tekään muinoin Jumalan päälle uskoneet, mutta olette nyt laupiuden heidän epäuskonsa kautta saaneet;
31 Niin ei he ole myös nyt uskoneet sitä laupiutta, joka teille on tapahtunut, että heillekin laupius tapahtuisi.
32 Sillä Jumala on kaikki epäuskon alle sulkenut, että hän kaikkia armahtaisi.
33 Oi sitä Jumalan rikkauden, ja viisauden, ja tunnon syvyyttä! kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
34 Sillä kuka on Herran mielen tietänyt? Eli kuka on hänen neuvonantajansa ollut?
35 Eli kuka on hänelle jotakin ennen antanut, jota hänelle pitäisi jälleen maksettaman.
36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja hänessä ovat kaikki: hänelle olkoon kunnia iankaikkisesti, aamen!

1 Ja sitten näin minä neljä enkeliä seisovan neljän maan kulman päällä, ja neljää maan tuulta pitävän, ettei tuuli oisi puhaltanut maan päälle, eikä meren päälle, eikä yhdenkään puun päälle.
2 Ja minä näin toisen enkelin auringon koitosta tulevan ylös jolla oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joiden maata ja merta oli annettu vahingoittaa.
3 Ja sanoi: älkää maata eikä merta eikä puita vahingoittako siihen asti kuin me merkitsemme meidän Jumalamme palvelijat heidän otsissansa.
4 Ja minä kuulin, että merkittyjen luku oli 144 000 jotka kaikkein Israelin lasten sukukunnista merkityt olivat:
5 Juudan sukukunnasta 12 000 merkityt Ruubenin sukukunnasta 12 000 merkityt, Gadin sukukunnasta 12 000 merkityt:
6 Asserin sukukunnasta 12 000merkityt, Naftalin sukukunnasta 12 000 merkityt, Manassen sukukunnasta 12 000 merkityt:
7 Simeonin sukukunnasta 12 000 merkityt, Leevin sukukunnasta 12 000 merkityt, Isaskarin sukukunnasta 12 000 merkityt:
8 Sebulonin sukukunnasta 12 000 merkityt, Joosefin sukukunnasta 12 000 merkityt, Benjaminin sukukunnasta 12 000 merkityt.
9 Sen jälkeen näin minä, ja katso, suuri joukko, jota ei yksikään lukea taitanut, kaikista pakanoista, ja sukukunnista, ja kansoista ja kielistä, seisovan istuimen edessä ja Karitsan edessä, valkeilla vaatteilla puetetut, ja palmut heidän käsissänsä.
10 Ja he huusivat suurella äänellä, sanoen: autuus olkoon meidän Jumalallemme, joka istuimella istuu, ja Karitsalle!
11 Ja kaikki enkelit seisoivat ympäri istuinta, ja vanhimpia, ja neljää eläintä, ja lankesivat kasvoillensa istuimen eteen, kumarsivat ja rukoilivat Jumalaa,
12 Sanoen: aamen! Siunaus, ja ylistys, ja viisaus, ja kiitos, ja kunnia, ja voima, ja väkevyys olkoon meidän Jumalallemme iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen!
13 Ja yksi vanhimmista vastasi ja sanoi minulle: kutka nämä valkeilla vaatteilla puetetut ovat, ja kusta he tulleet ovat?
14 Ja minä sanoin hänelle: herra, sinäpä sen tiedät. Ja hän sanoi minulle: nämä ovat ne, jotka suuresta vaivasta tulivat, ja he ovat vaatteensa pesseet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valaisseet.
15 Sen tähden ovat he Jumalan istuimen edessä ja palvelevat häntä päivällä ja yöllä hänen temppelissänsä. Ja se, joka istuimella istuu, asuu heidän päällänsä.
16 Ei heidän pidä enää isoaman, eikä enää janoaman, eikä aurinko lankea heidän päällensä, ei myös yksikään palavuus.
17 Sillä Karitsa, joka istuimen keskellä on, kaitsee heitä ja johdattaa heitä eläväin vesilähteitten tykö, ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.


TÄYDELLINEN ILO



Ps. 16:11  Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun kasvoisi edessä on täydellinen ilo, ja riemullinen meno oikealla kädelläsi iankaikkisesti.
Joh. 15:11  Näitä olen minä teille puhunut, että minun iloni teissä pysyisi ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
Joh. 16:24  Ette ole mitään minun nimeeni tähän asti anoneet: rukoilkaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.
Joh. 17:13  Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun näitä maailmassa, että heissä olisi minun iloni täydellinen.
2. Kor. 13:11  Viimein, rakkaat veljet, iloitkaa, olkaa täydelliset, lohduttakaa teitänne, olkaa yksimieliset, olkaa rauhalliset, niin rakkauden ja rauhan Jumala on teidän kanssanne.
1. Joh. 1:4  Ja näitä me teille kirjoitamme, että teidän ilonne täydellinen olisi.
2. Joh. 1:12  Minulla olisi paljon teille kirjoittamista, mutta en minä tahtonut paperilla ja musteella; vaan minä toivon tulevani teidän tykönne, ja tahdon läsnä ollessani teidän kanssanne puhua, että meidän ilomme täydellinen olisi.

Ja enkeli sanoi heille: älkää peljätkö! sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkiksi: te löydätte lapsen kapaloituna makaavan seimessä. Ja kohta oli enkelin kanssa suuri taivaallisen sotaväen joukko, jotka kiittivät Jumalaa ja sanoivat: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!

 

Seurakuntaäidin keskeltä Jeesus on tänäänkin löydettävissä evankeliumin välityksellä Pyhän Hengen saarnaviran kautta siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu.

HAKEMISTO